Tähän asti saamelaiskäräjien toiminnassa ei ole asetettu saamenkielten elvyttämistä ensisijaiseksi tavoitteeksi. Silmiinpistävää on panna merkille, että esityksiä ei perustella mitenkään ajantasalla olevalla tilanne ja olosuhdeselvityksellä. Saamenkielisen väestön vähenemiseen ei ole kiinnitetty asianmukaista huomiota ja esitysten perusteluissa on vähän tietoa tämän hetken tilanteesta. Silloin kun ei tietoa uskotaan asian olevan niin tai näin. Sellainen on huonoa asioidenvalmistelua.

Nyt jos koska olisi aloittaa saamenkielten elvytysohjelma, koska muutoin ollaan tilanteessa jossa kielten puhujien määrä vähenee. Kiista kuka on saamelainen ei ole sama kuin saamenkielen elvytysohjelma. Sen piiriin pääsemiseksi on avattava laillinen väylä niillekin saamelaisille, joita saamelaiskäräjät ei poliittisista syistä pidä saamelaisina. Merkittävä kielen henkiinherättämisen menestymistarina on heprean vakiinnuttaminen uudelleen kansakieleksi. Sillä on puhujia nykyään viisi miljoonaa.

Valtion tukea uhanalaisille saamenkielille on kehitettävä paljon ja monimuotoisesti. Esimerkiksi Yhdysvaltain hallinto käyttää uhanalaisten eläin ja kasvilajien säilyttämiseen paljon enemmän rahaa kuin uhanalaisten kielten. Saamenkieli kansallisen identiteetin ytimenä voi ratkaista saamenkielisten ryhmien säilymisen tai katoamisen.

Kielten sukupuutto

Vasta nyt viime vuosien kielitieteilijät ovat alkaneet vakavasti arvioida maailman kielten katoamisnopeutta ja pohtia mitä sille pitäisi tehdä. Jos kielten katoaminen jatkuu nykyisellä nopeudella, vuonna 2100 useimmat maailman nykyiset kielet ovat joko sukupuutossa tai kuolemaisillaan, niitä puhuu vain muutama vanhus eikä niitä enää siirretä vanhemmilta lapsille. Sukupolvia jatkunut kielen siirto katkeaa ja sen jälkeen alkaa enemmistön puhuva kieli korvata esivanhempien puhumaa kieltä.

Kielten sukupuutto ei tietenkään ole uusi ilmiö, joka alkoi Lapissa jo 1900-luvun alussa. Tiedämme muinaisista kirjoitetuista asiakirjoista ja päättelemme kielten ja kansojen jakautumisesta, että kieliä on kuollut sukupuuttoon tuhansien vuosien ajan. Noin 9000 vuotta sitten alkanut indoeurooppalaisen kielikunnan leviäminen Länsi-Eurooppaan eliminoi kaikki Euroopan alkuperäiskielet Pyreneiltä puhuttua baskia ja muualla suomensukuisia kieliä lukuun ottamatta.

10 000 viime vuoden sukupuuttojen jälkeen meille jäi nykyiset 7000 kieltä, mutta seuraavan noin vuosisadan sukupuuttojen jälkeen niitä on enää vain muutama sata. Ennätyssuuri sukupuuttojen nopeus johtuu globalisaation ja valtionhallinnon leviämisen homogenisoivista vaikutuksesta. Suomessa esimerkiksi voisi ottaa inarinsaamenkielen kohtalon. Vielä vuonna 1950 Länsi-Inarin alueella Inarin saamenkielen puhujia oli noin 50-60. Vuonna 2018 samalla alueella Inarin saamekieli oli vain noin kahdeksan ihmisen äidinkieli. Heidän lapsensa ja lastenlapsensa puhuvat enimmäkseen suomea.

Saamelaisalueella puhuttu Inarin saamenkieli on kuolemaisillaan siinä mielessä ettei kieltä opita enää sitä luonnollisella tavalla esim. siten että pojat osallistuisivat isiensä kanssa porotöihin. Kielipesilläkään sen katoamista ei kyetä estämään. Ongelman kielen säilymiselle muodostaa, kun tällainen kielipesän avulla inarinsaamea opetellut siirtyy alueen ulkopuolelle opiskelemaan tai työelämään. Vaikka yhä harvemmaksi käyvät Inarin saamea puhuvat vanhukset puhuvat sitä, Inarin saame kokee saman kohtalon, kun niiden viimeiset puhujat kuolevat. Sen jälkeen Länsi-Inarin alueelle jää yhä vähäisemmäksi käynyt pohjois-saamenkieli, jota lapset opettelevat ja joka ei vielä ole tuhoon tuomittu.

Kielten uhanalaisuuden aste vaihtelee vaihtelee eri puolilla maailmaa. Kielellisesti epätoivoisimmassa tilanteessa oleva manner on aboriginaalien Australia, jossa puhuttiin aikoinaan 250 kieltä, joista kaikilla oli alle 5000 puhujaa. Nykyään puolet näistä kielistä on jo sukupuutossa, useimmilla elossa olijoilla on noin alle 100 puhujaa, alle 20 siirretään edelleen lapsille ja korkeintaan muutama luultavasti puhutaan edelleen tämän vuosisadan lopussa. Miltei yhtä epätoivoinen on alkuperäisten kielten tilanne USA:ssa. Pohjois-Amerikan sadoista aikaisemmista alkuperäisten asukkaiden kielistä kolmannes on jo sukupuutossa, toisella kolmanneksella on vain muutama vanha puhuja. Ainoa manner, jolla sadat alkuperäiskielet eivät ole vaikeuksissa on Afrikka, jossa useimmilla säilyneillä alkuperäiskielille on kymmeniätuhansia ja jopa miljoonia puhujia ja jossa pienet paikalleen asettuneet viljelijäväestöt näyttävät pitävän kielistään kiinni.

Miten saamenkielet katoavat?

Saamenkielten uhanalaisuus on täyttä todellisuutta. Aikoinaan siihenkin aikaan kun aloitin kansakoulun syksyllä 1950 niin saamenkielen käyttämisestä välitunnilla rangaistiin seisottamalla nurkassa. Siksi kannattaa pohtia miksi meillä Pohjoismaissa saamenkielet ovat uhanalaisia, kannattaa palauttaa mieliin millaista politiikkaa Ruotsi-Suomi ja Venäjän suuriruhtinaskunta ovat harjoittaneet saamenkielten suhteen. Useiden satojen vuosien ajan vaadittiin, että lappalaisia piti sivistää ja heille opettaa ruotsia Ruotsissa ja suomea Suomessa ottamalla lappalaislapset pois vanhempien kotien "barbaarisesta" ympäristöstä ja sijoittamalla heidät asuntolakouluihin, jossa saamenkielen käyttö oli kielletty ja siitä rangaistiin fyysisellä väkivallalla ja nöyryytyksellä.

Siihen aikaan ajateltiin, että lappalaisten ohjaaminen Lapin kielellä ei ollut heille vain hyödytöntä vaan myös vahingollista heidän koulutuksensa ja sivistämisensä kannalta, eikä sitä sallittu yhdessäkään koulussa. Tämän ruotsin tai suomenkielen ruotsalaisille tai suomalaisille pitäisi olla riittävän hyvä lappalaisille. Niin ikään uskottiin, että lappalaisnuoren opettaminen hänen barbaarisella Lapin murteella on suoraan haitaksi hänelle. Ensimmäinen askel sivistyksen suuntaan, siihen, että lappalaiset opetetaan näkemään barbaaristen tapojensa jatkamisen vahingollisuus ja mielettömyys, on opettaa heille ruotsin ja suomenkieltä.

Saamenkielen menettäminen tänä päivänä etenee salakavalasti. Paikalleen asettuneiden, keskenään kiistelevien saamelaisryhmien yhtymisen mukana tulleet rauha, liikkuvuus ja lisääntyneet eri saamelaisryhmien väliset seka-avioliitot ovat johtamassa kielellisten siteiden löystymiseen ja samalla arvojen muutokseen. Taloudellisia mahdollisuuksia tavoittelevat nuoret saamenkieltä äidinkielenään puhuvat lähtevät kotikylistään ja siirtyvät kaupunkikeskuksiin, missä heidän oman kotikielensä puhujia paljon vähemmän kuin muista kielitaustoista tulleita ihmisiä ja missä keskenään viestivillä ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin puhua enemmistön kieltä.

Eri kieliryhmistä tulevat avioituvat yhä useammin keskenään ja samalla joutuvat turvautumaan enemmistöön käyttämään suomenkieleen puhuessaan keskenään, jolloin he siirtävät enemmistön kielen lapsilleen. Vaikka lapset oppisivat puhumaan vanhempiensa kieltä, heidän on käytettävä suomenkieltä koulussa. Tästä sain omakohtaista havainto-opetusta koulussa Inarissa 1950-luvulla.

Tämä kuvaamani saamenkielen vaihtoprosessi tarkoittaa, että koulun käyneet oppivat enemmistön kielen, koska se avaa tien arvostukseen, valtaan, kauppaan ja ulkomaailmaan. Työpaikat, sanomalehdet, radio ja TV käyttävät työntekijöille, kuluttajille, mainostajille ja tilaajille yhteistä suomenkieltä. Tavallinen tulos on, että saamelaisille nuorilla aikuisilla on taipumus tulla kaksikielisiksi ja sen jälkeen heistä tulee yksikielisiä, enemmistökielen suomen puhujia.

Saamenkielen siirtyminen vanhemmilta lapsille katkeaa mahdolliseksi kahdesta syystä, toinen tai molemmat vanhemmat haluavat lastensa oppivan enemmistökielen eikä vanhempien saamenkieltä, jotta heidän lapsensa voivat menestyä koulussa ja työpaikoissa ja lapset eivät halua oppia vanhempiensa kieltä, vain enemmistökielen suomen ymmärtääkseen televisiota, kouluissa ja leikkitovereitaan.

Tällä hetkellä maailman 7 000 kielestä jotkin ovat uhanalaisempia kuin toiset. Kielen uhanalaisuuden määrittämisessä ratkaisevaa on siirtyykö kieli edelleen kotona vanhemmilta lapsille, kun siirto katkeaa kieli on tuomittu vaikka kuluisi 90 vuotta ennen kuin viimeinen kieltä sujuvasti puhuva kuolee.

Tekijöitä, joiden ansiosta saamenkielen siirtyminen vanhemmilta lapsille todennenäköisesti jatkuu on suuri kielen puhujien lukumäärä, kielen puhujien suuri osuus väestöstä, valtion tunnustama kielen asema virallisena valtakunnallisena tai paikallisena kielenä, puhujien asenteet omaa kieltä kohtaan, puuttuvat siirtolaiset eli maahanmuuttajat, jotka puhuvat vieraita kieliä.