Kirjasta Saamelainen mytologia

Helsingin Sanomissa (22.11.2018) syytettiin Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen Saamelainen mytologia -kirjassa (SKS 2018) julkaistua Nils Aslak Valkeapäätä kokevaa kirjoitusta plagioinnista. Saamelaisia koskevien tietokirjojen arvosteluissa liikutaan aina herkällä alueella.

Mielestäni Saamelainen mytologia kirja täyttää saamelaisia koskevia aukkoja Lapin historiassa lähinnä kulttuurikuvausten osalta. Lapin historiaan liittyvistä kysymyksistä on 1970-luvulta lähtien julkaistu kokoomateoksia, monografioita ja artikkeleita. Etnologiset ja antropologiset menetelmät ovat vallanneet alaa saamelaisten ja lappalaisten kulttuurin tutkimuksessa ja historiassa yleisimminkin. Tämä on liittynyt osaltaan 1970-luvulla käynnistyneisiin keskusteluihin Lapin maanomistuskysymyksestä. Mutta yksikään tähän asti julkaistu kirja ei ole käsitellyt sillä perusteellisuudella näitä saamelaiskulttuurin kannalta keskeisiäkysymyksiä kuin Saamelainen mytologia.

Entisen Kemin-Lapin alueen metsäsaamelaisiin kohdistuva tutkimus on tällä hetkellä voimakkaassa käymistilassa. Kaiken aikaa tehdään sekä historian että sen lähitieteiden tutkimuksessa löytöjä, jotka pakottavat arvioimaan asioita aivan uusista näkökulmista. Saamelainen mytologia osoittaa selkeästi sen, että uuden käsityksen suuret peruslinjat ovat viimeinkin hahmottumassa. Siitä suuret kiitokset kirjan tekijöille.

Nyt julkaistu kirja osoittaa konkreettisesti, että kysymys suomalaisen ja saamelaisen väen suhteista on käymässä yhä monitahoisemmaksi. Pohjoisimman Suomen osalta voidaan havaita, että varhaisimmat tiedot pitäjien ja Lapinmaiden rajoista vievät suomalaisasutuksen yllättävän kauas pohjoiseen, Kemin Lapin osalta Kuusamoon asti. Toiselta puolen voidaan kaukaa etelästä havaita myöhäisiäkin merkkejä saamelaisväestöstä.

Saamelainen mytologia -teos murtaa keskeisimpiä perinteellisiä käsityksiä metsäsaamelaisia koskeneista tutkimustuloksista. Kirja rakentaa yksityiskohtaisen tarkan ja luotettavan kuvan kulttuurin erityispiirteistä sekä luo kokonaiskuvan vallinneeseen metsäsaamelaisten historiaan, elämänmuotoon, ja saamelaisten omaan maailmankäsitykseen. Keskeistä on luonto ja sen luomat edellytyksen saamelaisten selviämiseksi alati muuttuvassa maailmassa.

Tutustuttuani alustavasti tähän saamelaisten mytologiaa käsittelevään teokseen voin todeta, että en ymmärrä sitä että kirjaa arvioivat tutkijat eivät näe kirjan ansioita siinä, että se on ensimmäinen kirja, joka tekee metsäsaamelaiset, heidän kulttuurinsa ja heidän historiansa näkyväksi ja tunnetuksi. Itse pidän sitä kirjan merkittävimpänä ansiona. Minua on viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa kovasti häirinnyt, että keskustelu näyttää perustuvan aikansa eläneisiin käsityksiin; kiistelyyn siitä kenelle tai keille tulisi antaa ensisijainen oikeus ns. lappalaiselinkeinoihin. Tältäkin osin kirjassa katsotaan menneisyyttä avarakatseisesti juuttumatta ahtaisiin tulkintoihin siitä kuka on alkuperäinen saamelainen ja kuka ei.

Harva näyttää ymmärtävän sitä, että tällä kertaa kysymyksessä on kokonaisvaltainen kuvaus saamelaiskulttuurista, jossa kantavana voimana on saamelainen mytologia. Itse pidän kirjaa myös poikkitieteellisenä kertomuksena entisajoista nykyhetkeen. Tämä on se viitekehys, joka auttaa ymmärtämään paremmin miksi ja mistä saamelaiset ovat tulleet, jotta voitaisiin saada järkeviä perusteluja mm. saamelaisia ja lappalaisia koskeville suosituksille ja toimenpide-ehdotuksille. Tältä osin kirja tarjoaa poliittisille päätöksentekijöille hyvät perusteet myös metsäsaamelaiskulttuurin elvyttämiselle. Kirja osoittaa sen, että metsäsaamelaisia ei voida enää syrjiä.

Saamelainen mytologiasta voisi tiivistetysti kärjistäen todeta, että kirja esittää kokonaisvaltaisesti metsäsaamelaisten varhaishistoriaa, uskontoa, elinkeinoja ja yhteyttä pyhiin paikkoihin. Nämä ovat samanlaisia Kuusamosta Utsjoelle asti. Siitä ovat osoituksena mm. paikannimet.

1800-luvulla voimistunut uudisasutuksen leviäminen Kemin-Lapin alueelle tieverkkoineen liitti aikaisemmin melko hajanaiset ja sattumanvaraiset yhteydet kiinteämmin suomen kieltä puhuvaan väestöön vähentäen saamen kielen käyttöä. Vuodesta 1830 lähtien saamenkielisten lappalaisten juurtuminen vakinaisille asuinsijoille perustetuille tiloille muokkasi heidän elinkeinoelämäänsä yhä selvemmin uudisasutuksen mallin mukaiseksi; lappalaiset aloittivat karjanhoidon ja maatilatalouden sekä omaksuivat poronhoitoon tehokkaampia menetelmiä. Kemin-Lapin eteläosissa tämä tapahtui aikaisemmin kuin kolmen pohjoisen kunnan alueella.

Tällä hetkellä suuri osa kielisaamelaisista asuu hajallaan pienissä kylissä ja yksinäistaloissa laajalla alueella. Kielellistä sulautumista on kiihdyttänyt vahva elinkeinojen ja elintapojen muuttuminen. Voidaan myös sanoa, että enemmistökulttuurin leviäminen on valintaprosessi; saamenkieliset lappalaiset eivät ole omaksuneet kaikkia kulttuuripiirteitä suomalaisesta kulttuurista tai päinvastoin. Saamenkieliset saamelaiset ovat viimeisen kymmenen vuoden kuluessa menettäneet enemmistöasemansa Utsjoella. Inarin, Sodankylän ja Enontekiön kunnissa sulautumista tapahtui viime vuosisadan puolella jossain määrin myös suomalaisesta saamenkieliseen kulttuuriin päin. Nykyään pääsuuntaus on siis siirtyminen saamelaiskulttuurista suomalaiskulttuuriin.

Kun saamelaisten asemaa eri alueilla tarkastellaan syvällisemmin, voidaan puhua täällä Suomessa suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin vaikutusalueen heijastumisesta saamenkielisiin ja miksei myös suomenkielisiin yhteisöihin. Yleisesti sanoisin, että Suomessa suomalaistradition vaikutus on saamelaisuuteen sitä ilmeisempi, mitä lähempänä kuntakeskuksia saamenkieliset lappalaiset asuvat. Ennen kuin suurimmat suomalaisenkieliset taajamat oli muodostettu, puhuttiin kaikkialla Kemin-Lapin alueella saamenkieltä. Kemin-Lapin eteläosissa, mm. Kuusamon alueella, metsäsaamelaiskulttuurin erikoispiirteet näkyvät pyhissä paikoissa, kulttuuriperinteessä ja historiassa.

Lopuksi viittaan Samuli Paulaharjun kirjaan Kolttain mailta, sivu 38, joka tiivistetysti sivuaa metsäsaamelaisten historiaa ja elämän muuttumista. Tätä pidän Saamelainen mytologian punaisena lankana. Kirja osoittaa osuvalla tavalla, millaista kolttien ja metsäsaamelaisten elämä oli ennen uudisasutusta:

"Koltat ja heidän tarinansa"

Mutta Kuollan niemimaan varsinaisia, alkuperäisiä asukkaita ovat lappalaiset, Kuollan eli Venäjän lappalaiset, koltat, jotka ovat jo harmaassa muinaisuudessa vallanneet koko niemennön suuret salot asuinpaikoikseen ja erämaikseen, omistaneet ensiksi tulleen oikeudella järvet ja joet kalavesikseen, riistaiset metsät pyyntimaikseen, jäkäläiset kankaat porolaitumikseen, järvien rannat asuinsijoikseen ja tunturit ja kalliot ja pahdat pyhiksi paikoikseen.

Ja kenenkään häiritsemättä eli vähäväkinen Lappi mahtavana omassa villissä vapaudessaan suunnattomassa tunturivaltakunnassa, jossa ei tuntunut olevan ääriäkään. Eli ja vaelteli kuten muutkin erämaan eläjät, saalista etsien paikasta toiseen. Eikä tiennyt muuta maailmaa olemassakaan. He vain ja erämaansa ja jumalansa.

Mutta tuli sitten etelästä tuli vahvempia kansoja, tuli kainulaisia, karjalaisia ja venäläisiä, ensin pyyntimiehinä ja veronkiskojina, jopa uuden tuntemattoman jumalan alistajina...