Viime vuoden marraskuussa julkaistiin kirja, jonka nimi on "Kun haaveista tuli totta". Kirja kertoo riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen historiasta vuosilta 1971-2014. Vuoden 2015 alusta laitos sulautetaan osaksi uutta luonnonvarakeskusta. Itse työskentelin laitoksessa vuosina 1969-1978.

Kirjan luettuani jäi sellainen mielikuva, että tieto luonnosta ja ihmisten ja luonnon keskinäisistä suhteita ohjaavista lainalaisuuksista on räjähdyksenomaisesti lisääntynyt; näin on erityisesti syventynyt tieto riista-, kala-, peto- ja porokannoista ja niiden elinehdoista sekä niitä uhkaavista vaaroista.

Kirjasta selviää sekin, ketkä olivat nämä rohkeat miehet ja naiset, jotka käynnistivät melkein tyhjästä RKTL:n. Muistan, miten näillä pioneereilla oli tärkeimpänä asiana uudenlaisen ajattelun ja tekemisen tarve. Ja tarvetta oli varsinkin, kun Suomen kalataloudesta tai kalakannoista ei tiedetty juuri mitään. Riista ja porotalouden osalta tilanne oli sama. Tärkeää oli, että tässä ydinryhmässä nähtiin asiat myös samalla tavalla ja yhdessä uskottiin yhteiseen ideaan. Tutkijaryhmässä oli pieni porukka, joilla oli samat arvot ja näkemys sen hetkisistä tiedon tarpeista.

Muistan vieläkin, miten keskusteluista kuulsi unelma, mehän sen teemme. Ja se tehtiin. Unelmista tuli sittenkin totta, vaikka koville se otti. Laitoksen perustaminen tarjosi nuorille tutkijoille oivan mahdollisuuden ajattelu- ja toimintatapojen muutokseen ja sitä kautta uusien tutkimusohjelmien käynnistämiseen. Aika ja paikka eivät olleet enää samalla tavalla rajoitus kuin aikaisemmin. Tutkijat, heidän mieltymyksensä ja valintansa nousivat RKTL:n rakentumisessa voimakkaammin esiin kuin muutoin koskaan aiemmin.

Kirjassa on myös ytimekäs kuvaus siitä muutoksesta, joka alkoi laitoksen perustamisen jälkeen. Ne olivat laitoksen tutkimustoiminnassa käänteentekeviä vuosikymmeniä, jolloin uudet tutkimusmenetelmät tulivat käyttöön ja tietoon. Suomen riista-, poro- ja kalakannoista kehittyi käsitys, joka oli aivan toinen kuin vuonna 1971, kun laitos aloitti toimintansa. Myös uhanalaisten kalakantojen ylläpitämiseksi luotiin kattava keskuskalanviljelylaitosverkosto.

RKTL:n tuottama tieto oman alansa biodiversiteetistä on hyvä esimerkki siitä, miten voidaan poliittisessa päätöksenteossa turvata mm. uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen kalastuksen järjestelyin tai ylläpitämällä uhanalaisten kalakannat kalanviljelytoimenpitein. Näin voidaan estää biodiversiteetin jatkuva köyhtyminen. Kirjasta löytyy tästä tutkitusta aiheesta runsaasti osuvia esimerkkejä. Porontutkimus on omalta osoittanut miten poron talvilaitumina tärkeät jäkäliköt ovat melkein tyystin loppuneet.

RKTL on siitä mielenkiintoinen tutkimuslaitos siinä, että siihen on saatettu yhteen pieniksi kokonaisuuksiksi eriytyneet tutkimuksen alat kuten metsästys, kalastus ja poronhoito. Laitoksen julkaisija tutkiessa huomaa, miten monitieteisyydestä on muodostunut yhä tärkeämpi tieteen ala ja menetelmä. On mielenkiintoista huomata, miten viisaasti ja vastuullisesti laitos on toiminut oman alaansa edustavien riista-, kala- ja porokantojen tutkimisessa.

Kiitos tästä kuulu erityisesti laitoksen pitkäaikaiselle johtajalle Kare Turtiaiselle, joka ei itse ollut koulutukseltaan biologi. Hän näki ahtaiden sektorirajojen ylitse ja ymmärsi millä tavoilla tutkimusstrategiat kussakin tilanteessa voidaan parhaiten toteuttaa. Se kertonee myös, miten alan koulutus ei ole selkeä avain hyvään johtajuuteen.

Laitos on oman tutkimusalueen viitekehyksessä panostanut monitieteiseen tutkimukseen, jossa on menestyksellisesti hyödynnetty uuden informaatioteknologian ja avoimen tieteen mahdollisuuksia. Esimerkkinä laidunten arvioinneissa käytetyt sateliittikuvat. Myös vuorovaikutuksen merkitys yliopistojen ja sidosryhmien kanssa on ollut tärkeällä sijalla. Käytäntöä palveleva tutkimus tuskin voi palvella tarkoitustaan ilman vuorovaikutustaan sidosryhmiin; toisaalta Suomen yliopistojen perisynti monella alalla käytännön vierastaminen on saanut apua kuvatulla tavalla.

Laitoksen edustamien eri alojen lähestymistavat ja käsitteistö poikkeavat toisistaan. Laitoksessa tutkijan työ on merkinnyt valmiuksia monitasoisten ongelmien kohtaamisen ja tarkasteluun. Oivallisen esimerkin löytää 1970-luvulta, jolloin tutkittiin kalastusta Inarin, Utsjoen ja Enontekiön alueella; olin siinä itsekin mukana. Asia oli tuolloin ajankohtainen pohjoisten kuntien vesipirirajankäyntien vuoksi. Tekemämme tutkimus muistutti meitä avoinna olevien ongelmien ratkaisemisesta: haasteena ei ollut niinkään sellaisten ratkaisujen löytäminen, joka olisi auttanut vastaamaan tuohon kysymykseen.

Kysymyshän liittyi maanmittaustoimitukseen, jossa ratkaistiin tilojen kalastusoikeudet. Meistä tuskin kukaan ymmärsi mitään maanmittauksesta ja sitä millä tavoin se liittyi kalastukseen. Mutta nyt tiedämme, miten suomalaista hallintoa suorastaan riivaa alinomainen todellisuuden vierastaminen ja yhä suoranainen tosiasioiden sivuuttaminen. Siinä suhteessa mainittu tutkimushanke oli edelläkävijä.

Tutkimuksen johtaja tohtori Pekka Tuunainen totesi minulle, että "me emme tee politiikkaa, sen sijaan me tutkimuksellamme pyrimme osoittamaan poliittisille päättäjille, mitkä vaihtoehdot turvaavat parhaimmalla tavalla pohjoisten kuntien kalastavan väestön eri vuodenaikoihin liittyvät kalastuskäytännöt. Poliitikot päättävät tästä sitten aikanaan, kun heillä on jonkinlainen kokonaiskuva," totesi Pekka.

Vaikka tutkimuksen julkaisemisesta on kulunut yli 30 vuotta aihe, on edelleenkin yhtä ajankohtainen kuin tuolloin. Ajankohtaiseksi aiheen tekee ILOn alkuperäiskansayleissopimuksen ratifiointi. Hallituksen esityksen toteuttaminen romuttaisi sen vuosisataisen kalastuskäytännön, joka on jatkunut tähän päivään asti. On omituista, ettei hallinto ja ministeriöt käytä tutkimustietoa, joka on saatavilla. Asia tulee sille vuoden 2015 alussa perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.

Pekalta opin itsekin sen, että tietoisuus tutkimukseen liittyvistä valinnoista sekä avoimuus erilaisille lähestymistavoille ja käsitteistölle on viisauden kulmakivi. Kantapään kautta ymmärsin sen, miten tärkeää on tutkimuksellinen tilannetaju ja -kyky hyödyntää tarjolla olevia ongelmaratkaisuja ja harkita niiden sopivuutta tutkimustilanteeseen.

RKTL:n tutkimustoiminnassa on tieteenalojen rajojen yli tapahtunut jatkuvaa vuorovaikutusta. Käytännössä se on tarkoittanut pysyvää kommunikaatioyhteyttä kaikkien tutkimusta sivuavien tahojen kanssa. Käytännössä se on tarkoittanut tiedon tuottamisen kontrollointia myös horisontaalisessa suunnassa.

Laitoksen tutkimustoiminalle on ollut ominaista tarvelähtöinen tutkimus ja sen tuomat kumppanuudet, jotka ovat lisänneet tuotetun tiedon hyödyllisyyttä mm. poliittisessa päätöksenteossa. Tällaisista selvityksistä voidaan mainita esimerkkeinä Itämereen ja Jäämereen laskevien jokien lohikantatutkimukset.

RKTL:n kyky ja mahdollisuus erilaisten ongelmien ratkaisemiseksi on ollut hyvin suuri. Yhä haastavammat teknologiset ratkaisut kala- ja riistakantojen seurannassa, porolaidunten tilan arvioinneissa tai kalanviljelyssä ovat olleet mahdollisia. Ymmärrys menneestä ja tulevasta, vaikkapa porolaidunten, riista- ja kalakantojen tilasta ja niiden riittävyydestä on kasvanut.

RKTL:llä on hieno referenssiliasta lukuisten rajattujen ongelmien ratkaisemisessa. Sellaisista voi mainita laitoksen tekemät selvitykset Inarinjärven vedenpinnan säännöstelyn vaikutuksista kalakannoille ja kalastukselle. Niiden pohjalta vesiylioikeus on määrännyt valtiolle kompensaatiot ja kalakantojen hoitotoimet. Laitoksen tieteelliselle tutkimukselle ja käytännön kehittämisellä on ollut vahva suhde, jonka toivon jatkuvan edelleen.

Kun RKTL:n tutkimustoiminta on ollut kytköksissä maa- ja metsätalousministeriön poliittis-hallinnolliseen järjestelmään, on sillä ollut vahva merkitys hallintoa palvelevana tiedon tuottajana.