Monet tutkijat ovat korostaneet käsityksiä saamelaisten rauhanomaisuudesta. Toiset taas katsovat, että sodankäynti on pyyntikulttuuriin kuuluva hyvin vanha tapa, joka kytkeytyy lähinnä riistamaiden turvaamiseen ja heimon väestöpaineen ohjautumiseen. Keräilijä-pyytäjiä on otaksuttu rauhanomaisiksi, koska on luultu, että heillä ei olisi maanviljelijöiden tapaan elintärkeitä alueellisia ristiriitoja keskenään.

Saamelaiset ovat käyneet taisteluja elintilasta, mikä on kuitenkin ollut alun perin juuri luonnollista käyttäytymistä. Kun esimerkiksi joku saamelaisheimo tarvitsi maata keruu ja pyyntilaueekseen, välimaaston jatkuva olemassaolo heimojen leiripaikkojen välillä oli välttämättömyys. Jos välimaasto väestöpaineesta johtuen pyrki täyttymään, ristiriita oli valmis. Ja silloin tarvittiin aseita, aluksi keihäitä, jousipyssyjä ja myöhemmin tuliaseita

Ihmisen väkivaltaisuus on alun alkaen perin kytkeytynyt omien etujen turvaamiseen. Ihmisen poikeaavuus ilmenee nimenomaan ihmisen valmiutena myös lajin sisäiseen surmaamiseen. Tutkijat pitävät lajin sisäistä aggressiota itsestään selvänä: yleensä eläimen pahimpia kipailijoita ovat sen omat lajikumppanit. Ne syövät samaa ravintoa, ne tarvitsevat samoja nukkuma- ja parittelutiloja, joita on rajallinen määrä. Poro on hyvä esimerkki siitä, että jos se tahtoo menestyä sen täytyy laajentua niin, että millekään paikalle ei tule liikapopulaatiota. Näin pyritään säilyttämään ladunten riittävyys.

Tämä kuvaus sopii hyvin saamelaisiin. Ihmisessä on muiden eläinten tapaan bilologispohjaiset estot ihmisen surmaamiseen. Asetekniikka on tietyssä määrin pettänyt ihmisen synnyn estot.

Sodankäynti on kuulunut ihmisten elämään paitsi suojatumisperäisenä myös hyösyllisenä käyttäytymisenä. Saamelaisten keräilijä-pyytäjien taistelu olemassaolosta on historian valossa ollut siinä määri ankaraa, että hoksaavainen ihminen ei ole voinut pidättäytyä vierasheimoisten surmaamisesta.

Väkivalta ja sodankäynti kuuluvat kuuluvat kulttuurin kaikkiin kehitysvaiheisiin. Vierasheimoon kuuluvat pyytäjät olivat yleensä vihollisia. Ja viholliset olivat keräilijäpyytäjälle samalla lailla epäihmisiä kuin olivat natsit liitoutuneille tai juutalaiset natseille.

Sodankäynti on jo keräily ja pyyntikulttuurissa ollut heimom elämänkulkua dominoivaa käyttäytymistä. Heimon menestyminen on ollut asekuntoisten miesten taidon ja voiman varassa. Sodankäynnin ihmishenkien menetykset tuskin kuitenkaan ovat rajoittaneet keräilijä-pyytäjien määrää paljoakaan siitä mihin ravintomäärä on kaiken kaikkiaan riittänyt. Jälkikasvuhan mitoitettiin joka tapauksessa ravinnon mukaan. Se on karsinut heikoja ja suojannut vahvoja sekä aggressiivisia yksilöitä. Se on lisännyt heimon yhteenkuluvuutta. Se on korostanut heimopäälliköiden valtaa yli heimomiesten ja etenkin naisten.

Elollisten olentojen perustoiminnoista ravinnon hankkiminen, lisääntyminen ja suojautuminen näyttävät ohjailleen ja säädelleen ihmisen käyttäytymistä verraten tarkoin koko keräily- ja pyyntikulttuurin ajan. Saamelaiset eivät ole tästä poikkeus.