Vierailin Panamassa 4-18.11.2011 ja samalla matkalla minulla oli mahdollisuus käydä intiaanien luona viidakossa. Jos vertaa saamelaisten tilaa eri puolilla maailmaa asuvien alkuperäiskansojen tilaan, ei voi muuta kuin todeta saamelaisten tilan olevan monessa suhteessa paljon turvatumman. Käynti intiaaniheimon luona oli siinä määrin mielenkiintoinen, että se sai selvittelemään hiukan enemmän Väli-Amerikan intiaanien elämää ennen ja nyt ja tekemään pientä vertailua Suomen saamelaisiin nähden.

Yleisvaikutelmaksi jäi, että lähes kaikkialla Panamassa alkuperäisten intiaaniasukkaiden perinteistä elämää uhkaavat erilaiset vaaratekijät kuten väestökasvu ja teiden rakentaminen. Väestönkasvun aiheuttama paine yhdessä luonnonvarojen kehittämiseen liittyvien taloudellisten lisäansioitten kanssa on saanut hallituksen rakennuttamaan teitä, mikä on lisännyt intiaanien kulttuuriin kohdistuvia uhkia.

Panamassa eräs intiaaniheimo vastustaa tällaista kehitystä: se on ryhtynyt itse suojelemaan aluettaan. Elannokseen nämä varsin hajallaan asuvat intiaanit harjoittavat kalastusta, keräävät kookosta, kasvattavat sikoja ja kanoja sekä viljelevät rannikkotasankoa. Lisäksi he metsästävät ja keräilevät viidakossa. Kuna-intiaanit ovat näiden elinkeinojensa suojaksi perustaneet suojelualueen, jonka tavoitteena on edistää tieteellistä tutkimusta ja luonnontieteitä alueella, luoda työpaikkoja edistämällä luontoon sopivaa matkailua jne.

Matkan kuluessa minulle tuli selväksi se, että täällä asuvien intiaaniheimojen vaurauden ja itsenäisyyden perusta on sen jäsenten tasapainoisessa suhteessa luontoon ja erityisesti sademetsään, josta he saavat elämiseen kaiken välttämättömän. Tämän kanssa ei ole mitenkään ristiriidassa, että monet intiaaneista tunnustavat länsimaisen koulutuksen arvon ja useilla intiaanien asuinalueilla on peruskoulut.

Yksityisomistus on heille edelleenkin kummajainen ja ihmisten tulevaisuuteen vaikuttavat päätökset tehdään monien heimojen keskuudessa yhteisen perinteen mukaan.

Intiaanikielien asema Panamassa on paljon surkeampi kuin saamenkielen. Espanjalaiset valloittajat pakottivat nämä alkuperäiset intiaanikansat välittömästi ja häikäilemättömästi omaksumaan oman kielensä, uskontonsa ja talousjärjestelmänsä. Espanjalaiset pitivät Uutta maailmaa villinä ja vihamielisenä ympäristönä, joka piti kesyttää ja jonka hedelmät vain odottivat poimijaa. He repivät maasta ja ihmisistä kaikki rikkaudet mitä vain irti saivat ja laivasivat ne kotiin. Euroopasta tuotiin uusia eläimiä, uusia viljalajeja sekä uudenlaista tekniikkaa rakentamiseen (vrt. Panaman kanava), kaivostoimintaan ja maanviljelyyn. Kaikki nämä vaikuttivat alkuperäisasukkaiden elinkeinojen muuttumiseen.

Taudit, orjuus ja sodat pyyhkäisivät käytännössä olemattomiin alueen alkuperäisväestöt. Siksi seuranneiden kahden vuosisadan aikana tuotiin Afrikasta yli viisi miljoonaa orjaa täyttämään kasvaneen, eurooppalaisten määräysvallassa olleen plantaasitalouden työvoiman tarvetta. Jos alkuperäisväestön kohtalo oli kova, sama on tietenkin sanottava tuontiorjista.

Siirtomavaltaan alistettuja intiaaneja kohdeltiin niin ankarasti, että heidän lukumääränsä romahti nopeasti. Espanjalaisten mukana tuli monia tuhoisia sairauksia, joille intiaanit eivät olleet immuuneja: isorokko, tuhkarokko, pilkkukuume ja keltakuume. Moni sai surmansa myös pakkotyössä ankarissa oloissa tai järjestelmällisen teurastuksen uhreina. Henkiin jääneet intiaanit selvisivät pääasiassa siksi, että he sattuivat asumaan kaukaisilla alueilla ja vaikeakulkuisilla seuduilla.

Suomen saamelaisista suurin osa on maa- ja vesialueiden omistajia, eikä heidän vaikutusvaltansa asioihinsa siten jää pelkästään edustuksellisen itsehallintoelimen varaan, vaan on tältä osin suoraa yksilöllistä vaikuttamista. Panamassa ei intiaaneilla ole tällaiseen tänä päivänä mitään mahdollisuuksia.

Saamelaisilla on kotiseutualueellaan omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään (PL 121.4 §). Laki saamelaiskäräjistä toteuttaa siten saamelaisille alkuperäiskansana perustuslain 17 §:n 3 momentissa taattua oikeutta ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaiskäräjät on edustuksellinen, vaaleilla valittu elin, joka voi tuoda saamelaisia koskevat näkemykset päätöksentekoon ja neuvotella viranomaisten kanssa saamelaiskäräjälaissa mainituissa asioissa.

Saamelaiset osallistuvat tällä hetkellä alueensa luonnonvaroja koskevaan päätöksentekoon ensinnäkin maa- ja vesialueiden omistajina. Saamelaiset ovat lähes poikkeuksetta maanomistajia. Kiinteistöihin kuuluu yleensä oikeus yhteisiin vesialueisiin, sekä laajat nautintaoikeudet valtion vesiin ja siten kalastusoikeus. Poronomistajan ominaisuudessa saamelaiset osallistuvat paliskunnan kautta tapahtuvaan päätöksentekoon.

Saamelaisten kotiseutualueella saamelaiskulttuurin edellytyksiä on osaltaan pyritty konkreettisemmin turvaamaan kuntakohtaisin yhteistyöryhmin. Voimassaolevassa lainsäädännössä on asetuksen tasolla säädetty velvollisuudeksi yhteen sovittaa saamelaisalueella Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu siten, että luontaiselinkeinojen ja saamelaiskulttuurin edellytykset turvataan. Koltilla on kolttalain mukaan säädetty vaikuttamismahdollisuudet omissa asioissaan.

Panaman matka oli siis opettavainen, sillä se antoi hyvän mahdollisuuden nähdä mitä todellinen siirtomaavalta on tehnyt aidolle alkuperäis- ja heimokansalle, ja minkälaisten vääryyksien korjaamiseen ILO-sopimus 169 on luotu ja missä sitä yhä tarvitaan. Tapaamieni intiaanien vaikeuksiin verrattuina Suomen alkuperäiskansaksi julistautuneiden saamelaisten murheet ovat niin pieniä, että heidän oikeastaan tulisi hävetä että Saamelaiskäräjät tuli alunperinkään vedonneeksi tuohon sopimukseen.