Leila Melartin huhtikuun lopussa 2014 ilmestynyt kirja koostuu hänen edesmenneen isänsä ilmavoimien aseteknikko Ole Melartin kirjoituksista, jotka hän on koonnut kirjan muotoon.

Leila Melartin isä toimi sota ja rauhanaikana ilmavoimissa aseteknikkona huoltaen ja korjaten mm. sodassa vaurioituneita hävittäjiä ja pommikoneita. Näkökulma sotaan ja muutoinkin toimintaan ilmavoimissa sisältää makrotason, jossa eri tehtävissä toimivat eri aselajien sotamiehet, upseerit ja strategisen sodan johto muodostavat kokonaisuuden kannalta toimivan tiimin. Kaikki he, jotka osallistuivat heille määrättyihin tehtäviin hävittäjiä ja pommittajien huoltoon, näyttivät he suuntaa koko Suomen ilmavoimien kehitykselle.

Lentoasetta käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa ja siitä lähtien sitä ryhdyttiin tosissaan kehittämään kaikkialla, myös Suomessa. Näistä asioista kerrotaan enemmän kirjassa. Näiden torjumiseksi piti kehittään entistä parempia hävittäjiä, kouluttaa lentäjiä, teknistä huoltohenkilökuntaa jne. Kaikki piti aloittaa melkein tyhjästä.

Suomen ilmavoimilla on ollut sinä aikana kun Ole Melart palveli ilmavoimissa käytössään aikana useita lentokonetyyppejä. Mittavaan määrään mahtuu monenkirjava kokoelma lentolaitteita hävittäjistä kuljetus- ja pommikoneisiin. Myös koneiden hankintatavat vaihtelivat. Niitä rakennettiin itse Suomessa ja oli saatu käytännössä kaikista merkittävistä ilmailumaista ostamalla, sotasaaliina, lahjoituksina tai lainaksi. Joitakin tyyppejä on ollut vain yksi koneyksilö, ja toisia taas puolitoista sataa. Näillä kaikilla oli aikoinaan elintärkeä merkitys Suomen ilmapuolustukselle.

Oman kotimaisen lentokoneteollisuutemme kehitysasteen huomioon ottaen määrää voidaan pitää melko runsaana. Suurin osa konetyyppipaljoudesta hankittiin ilmavoimille toisen maailmansodan loppuun mennessä. Hankintoja leimasi tuolloin resurssien niukkuus, kokeilumieli ja ehkä hiukan haparointikin. Ilmavoimat oli puolustushaarana uusi, eikä sen ydintehtäviä vielä osattu täysin ymmärtää. Suomeen ostettiin pieniä määriä erityyppisiä koneita sieltä, mistä niitä niukan rahatilanteen puitteissa saatiin. Lisäksi nuoren puolustushaaran johdosta puuttui aluksi asiantuntemusta ilmailusta sen kaikilla sektoreilla.

Myös talvi- ja jatkosodan laajaa mainetta saavuttaneet suomalaiset hävittäjä-ässät joutuivat taistelemaan kalustolla, joka oli määrältään ja laadultaan vaihtelevaa ja jota hankittiin kriisiajan oloissa sieltä mistä suinkin saatiin. Suomeen saatu sotakonekalusto oli usein Euroopan reunamaan rintamalle ehtiessään jo hiukan kansainvälisestä terävimmästä kärjestä jäänyttä. Silti legendaarisen maineen saavuttaneilla Fokker D.XXI:illä, Brewstereillä ja Messerschmitteillä syntyi osaavien lentäjien käsissä loistavaa tulosta. Ole Melartin kaltaiset ammattimiehet tulivat tietää oman kaluston sekä vastustajan heikkoudet ja vahvuudet ja osoittivat, mitä ei missään tapauksessa kannata tehdä.

Kirjassa on mielenkiintoisia kuvauksia ennen sotaa ja sodanaikaisista lentokonetyypeistä, saksalaisista kuin myös venäläisistä. Kirjassa on on myös kuvauksia ilmavoimien johtamisen organisoinnin periaatteista, joissa osoitetaan tekniikasta vastaavan henkilökunnan paikka.

Suomen ilmavoimien sotavarustelut tila niin hävittäjä kuin pommikoneiden osalta oli heikko, mutta kotimaisen tuotannon voimakkaalla lisäämisellä, ulkomaisilla hankinnoilla ja Saksasta saadulla runsaalla sotasaalismateriaalilla sitä kyettiin merkittävästi parantamaan. Tärkeä merkitys oli saksalaisilta sotasaaliiksi saaduilla venäläisillä lentokalustolla. Talvisodan hankintojen seurauksena ilmavoimien lentokaluston tilanne koheni merkittävällä tavalla määrällisesti, mutta laadullisesti tilanne muuttui samanaikaisesti arveluttavammaksi.

Lentokonetyyppien kirjavuus oli suuri haaste tekniikasta vastaaville. Ilmavoimissa käytetyn kaluston osalta kehittely oli erityisen nopeaa ja intensiivistä vuosina 1941-1944. Koneiden tyypistö koki sukupolven vaihdoksen.

Talvisodan kokemukset aiheuttivat välirauhan aikana useita muutoksia myös ilmavoimissa käytettävien koneiden käyttö periaatteisiin. Kirjan tekijän isä osallistui myös itse aktiivisesti kehittelyhankkeisiin. Toisen maailmansodan vuodet olivat myös ilmavoimissa käytettävien taistelu ja pommikoneiden osalta maailmanhistorian huippuaikaa. Sodan pitkittyminen laukaisi voimakkaan pyrkimyksen menestyä sodassa välineistön kehittämisellä. Lentokoneisiin liittyvä tekniikka eteni pitkin harppauksin. Suomessa kehittelytyö oli alkuun varsin heikkoa. Etusijalla olivat uudenaikaisten lentokoneiden hankinnat aluksi Englannista myöhemmin Saksasta.

Omaa kehittelytoimintaa ryhdyttiin panostamaan toden teolla vasta kun oli käynyt selväksi, että sota ei tulisi päättymään Saksan nopeaan voittoon ja ettei välttämättömäksi koettuja sotavarusteita ollut kerta kaikkiaan mahdollista saada muualta.

Myös Saksaan tehdyt vierailut syksyllä ja keväällä 1942 avasivat näkemään saksalaisten tilanteen. Vaikka kaikki näyttikin sujuvan vielä hyvin, sota ei kuitenkaan näyttänyt menevän niin kuin sodan johto siellä halusi. Isäntien opastamina tutustuminen antoi todellisen kuvan vierailijalle siitä osaamisesta, joka saksalaisilla oli tuolloin hävittäjien ja pommikoneiden huoltoon ja korjauksiin. Nähtävää ja kokemista näillä tutustumismatkoilla riitti. Aseveljeyteen liittyvä ystävyys kukoisti yhteisissä illanvietoissa, nautittiin isäntien vieraanvaraisuudesta täysin rinnoin. Mukana on myös kuvauksia Saksaan tehdyistä tutustumismatkoista ja tunnelmista sodan pitkittyessä.

Teoksessa paneudutaan sodassa vähemmän tunnettuun aiheeseen esim. sodassa käytettyjen lentokoneiden tekniseen huoltoon. Siinä toimittaja esittelee isänsä kirjoituksia. Sen lisäksi hän on täydentänyt tekstejä haastatteluilla. Kirjassa käydään läpi myös talvi- ja jatkosota kuin myös yhteistyö saksalaisten kanssa. Kirja on monipuolinen kirja, joka kytkee ilmavoimien vaiheet sodan kokonaistilanteisiin.

Sodan alussa Saksan ilmavoimat saavuttivat menestystä ja toisen maailmansodan puolustuksessa ne muodostivat puolustuksen rungon. Leilan kirja luo silmäyksen ilmavoimien kaluston kehitykseen ja sen toimintaan. Rehellisistä teksteistä välittyy totuudenmukainen kuva tekniikasta vastaavan ihmisen kokemuksista Suomessa ja Saksassa. Samalla käy ilmi monet aiheeseen liittyneet vaikeudet. Suomen ilmavoimien kuusi hävittäjälaivuetta ampui sodan aikana alas 1800 viholliskonetta. Saavutus on uskomaton. Siinä aseteknikko Melartin kaltaisten osaajien rooli on ollut yhdessä muiden toimijoiden kanssa kanssa merkittävä.

Kirjassa kerrotaan myös aseteknikko Melartin elämänvaiheista sekä ennen itsenäisyyttä että sen jälkeen. Lisäksi siinä sivutaan hänen palveluspaikkojaan ja toimintaa ja käsitellään teknistä kehitystä. Kirjassa kerrotaan sota-ajalta täsmällisesti aseteknikko Melartin vaiheista. Kirjaan on myös lisätty erilaisia tietolaatikoita sekä täydentäviä yleiskatsauksia kulloiseenkin ajankohtaan. Kirjassa kerrotaan myös koelentotoiminnasta aikana, jolloin Suomen ilmavoimien lentokalusto uudistui. Kyseessä oli näin ollen ilmavoimien kehittelytyön nopea kausi, johon Ole Melart saattoi osallistua. Kirjassa selviää myös miten hänen toiminta ilmavoimissa liittyi uusien konetyyppien käyttöön ottoon Suomessa.

Suosittelen kirjaa kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille.