Jovnna-Ánde Vestilta on hiljattain ilmestynyt kirja, jonka nimi on Máhtteádjá Mánát eli Matti-äijän lapset. Kirja on kirjoitettu kokonaan saameksi. Kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta puitteet todellisia. Kirja yllättää hyvällä ja monipuolisella saamenkielellään. Se on järkälemäinen teos, jota voi hyödyntää eri yhteyksissä. Kirjan on kustantanut Davvi Girji. Voi sanoa, että kirja on läpivalaisu saamenkieleen ja sen ilmaisurikkauteen.

Kirjailijan aikaisemmasta tuotannosta

Jovnna-Ánde Vest on eräs tunnetuimpia saamelaiskirjailijoita. Hän tuli lukijoille tutuksi voitettuaan kirjakustantamojen Davvi Median ja Aschehougin kirjoituskilpailun teoksellaan Čáhcegáddái nohká boazobálggis (1988, suom. Poropolku sammaloituu 1990), minkä jälkeen hän on julkaissut viisi romaania. Vestin teoksesta tekee mielenkiintoisen sen lajimäärittelystä käyty keskustelu: onko kirjailijan isästä kertova tarina luettava tosikertomuksena, vai onko se fiktiota?

Vestin uudemmat teokset eivät ole herättäneet samanlaista polemiikkia. Romaaneissaan Kapteainna ruvsu (1991, Kapteenin ruusu”) ja Eallin bihtát (1992, ”Elämän siruja”) kirjailija kuvaa siirtolaisuutta, omista sukujuurista erkaantumista ja sitä kautta tapahtuvaa identiteetin menetystä. Molemmat teokset kuvaavat myös rasismia ja sen aiheuttamaa väkivaltaa ja terroria.

Kirsti Palton tavoin Jovnna-Ánde Vest käsittelee romaaneissaan Árbbolaččat IIII (1996, 2002, 2005, ”Perilliset”) pienen saamelaiskylän ihmisten elämää ja sen muutoksia 1950–70-luvuilla.

Matti Äijän tarinan kautta kirjoittaja porautuu Teno laakson aikaisempaan elämään aina 1980 luvulle asti. Kyseessä on tarpeellinen lähihistorian täydentäminen. Jokilaakso saa oman historiankuvauksen. Kirja asettuu jatkumoon teoksia, joissa Jovnna-Ánde kuvaa menneitä aikoja ja käytäntöjä, joilla on ollut vaikutusta myös seuravien sukupolvien elämään.

Máhtteádjá mánát

Kirjan kantavana voimana on Inarijokivarressa elävän Matti Äijä ja hänen väkensä ja muu suku. Tältä osin kirja nostaa näkyville koko sukuyhteisön merkityksen. Itselläni nousee mieleen omat kokemukseni lapsuuteni Angelin ajoilta.

Kirjan henkilöiden Matti Äijän ja hänen lastensa olosuhteiden esittely kertovat siitä armottomasta köyhyydestä, jossa Tenojokilaakson ihmiset elivät päivästä toiseen. Kirja lähtee liikkeelle siitä miten Tenonlaaksossa ihmiset köyhyyden keskellä joutuivat elämään; joka päivä oli mietittävä miten huomenna tultaisiin toimeen. Jokilaakson taloudet pyrkivät yhteistoiminnalla voittamaan vaikeudet. Tämä on teema, jota on käsitelty melko vähän saamelaisessa kirjallisuudessa.

Isännän ja perheen arkisen toiminnan kuvaaminen on kaikissa suhteissa jopa mestarillista. Tähän mennessä en ole huomannut yhdenkään saamelaisen tästä kertoneen. Kirjan vahvuuksia on kielellinen osaamin, saamelaisten elämänmuodon kokonaisuuden esittely. Se tulee esille eri erilaisissa arkitilanteissa kuten kalastuksessa, metsätyksessä karjanhoidoissa; Matti Äijän kokemus ja osaaminen konkretisoituvat.

Yhteiskunnan muuttuminen näkyy monissa arkiasioissa. Se ei kuitenkaan välttämättä näy hallinto- ja koulujärjestyksen muuttumisena. Yhteiskunnan perusrakenteet sodan jälkeisistä ajoista lähtien ovat pysyneet ennallaan Inarijokilaaksossa.

Jokilaakson elämää

Elinpiiri käsittää inarinjokilaakson Suomen ja Norjan raja-alueella. Asumuksensa uudisraivaajat rakensivat vesistöjen varsille. Vesistöt tarjosivat elämän perustarvikkeet aina ruuasta kulkureitteihin saakka. Voidaankin sanoa, että vesistöt olivat eräänlainen elämää ylläpitävä voimavara. Talven koittaessa nämä jokivarren asukkaat hakeutuivat asumaan yhteen, sillä suurella joukolla oli turvallisempaa viettää pimeää sydäntalvea.

Ihmisten elämä noudatti vuodenkierron sanelemaa rauhallista rytmiään tuhansia vuosia, mutta paikalleen pysähtynyttä ei tuonkaan ajan ihmisten elämä ollut. Vesistöt välissä eivät suinkaan eristäneet, vaan pikemminkin yhdistivät, sillä vettä pitkin kulku kävi suhteellisen helposti. Tiiviiden yhteyksien myötä saatiin uusia kulttuurivaikutteita sekä uutta verta. Jossa on muutamaa taloa käsittävä kyläpahanen, jossa eletään kirjaimellisesti ikuisuuden rannalla.

Aikoinaan alueelle saapuneet ihmiset eivät asettuneet heti yhdelle paikalle, vaan etsivät sopivaa elintilaa kierrellen laajoilla alueilla. Vain harvat olivat valmiita muuttamaan pysyvästi Ylä-Lappiin ja liikkuva elämäntapa säilytti keskeisen asemansa. Yhteen paikkaan asettuminen vaati maaviljelyn aloittamista, sillä pyyntielinkeinolla ei voitu elättää suurta ihmisjoukkoa. Viljelyä pidettiin rankkana puuhana, joten siihen ei oltu kovin innokkaita ryhtymään. Tenojoen seuduilla pääelinkeinoksi kehittyi maanviljelyn ja pyyntielinkeinon yhdistelmä. Sekä maatilatalous että pyynti vaativat laajat maa-alat, joita oli tarjolla yllin kyllin. Molemmat elinkeinot pitivät ihmiset liikkuvan elämäntavan piirissä, jota jatkui 1980-luvulle.

Uuden elinkeinon omaksuminen toi mukanaan myös uuden asutustavan eli kylä asumisen. Yhteiskunnalliset muutokset tapahtuivat verkkaisesti, ja esimerkiksi niittyviljelyn ja karjatalouden.

Muutokset tenojokilaakson saamelaisten elämässä näkyvät lukemattomissa pienissä yksityiskohdissa. Kuten asettamalla koira yöksi ulos tai asettamalla herätyskello kuudelta aamuksi herättämään. Hertyskelloa käyttävä saamelainen on hätkähdyttävä osoitus kulttuurivallankumouksesta joka on pyyhkäissyt yli saamenmaan yhden ihmiiän aikana. Entisinä aikoina tenolainen kalastaja tai poromies söivät silloin kun heillä oli nälkä, nukkuivat ollesaan väsyneitä. He oliva kiinnostuneitä ympäristössä näkyvistä ilmiöista, kuten muuttolintujen tulosta.

Tänään Tenovarren saamelaiset elävät kuten muutkin ihmiset kellon mukaan, he asuvat moderneissa valtion rahoittamissa elementtitaloissa, joissa on vähitään kaksi makuuhuonetta sähkölämmitys ja sisäkäymälä, ruoka ostetaan läheisistä marketeissa.

Monet valittavat vanhan elämänmuodon ja vanhojen tapojen katoamista. He unohtavat kuitenkin erään tekijän. Saamelaisetkin ovat vain ihmisiä. He eivät halua kokea vilua ja nälkää.

Kirjan herättämiä ajatuksia

Luettuani kirjan jäin miettimään jokisaamelaisten tilannetta. Kirjassa erilaiset vastakkaiset asenteet ja arvo törmäävät vastakkain; yhdessä päässä on jyrkät mielipiteet. Mitä jyrkemmät ja ahdasmielisemmet mielipiteet otetaan huomioon saamelaisten mielipiteinä. Taustalla on jyrkkä ja suvaitsematon saamelaispopulismi. Vastakkaiset äänet tulkitaan saamelaisvihamielisiksi.

Kuva saamelaisista ei ole tuulesta temmattu, sillä heidän nimissä tehdään paljon erilaisia tekoja: niin hyvää kuin pahaakin. Saamelaisyhteisö on monella tapaa turvallinen ja kodikas ja siinä kannetaan yhteiskunnallisa vastuuta, edistetään hyvinvointia ja vastataan ihmisten henkisiin tarpeisiin. Tämä tulee hyvin esiin Jovnna-Ánden kirjassa.

On paljon saamelaisuuteen liittyviä asioita, jotka olisi helpompi unohtaa. Minäkin halusin pitkään selittää historian pois. Jovnna-Ánde teos auttaa ymmärtämään kuinka aiempien sukupolvien varjo lankeaa minunkin päälleni. Löydän itsestäni menneet kohtalot ja ihmisten surullisen ketjun; kiivaan oikeassa olemisen, hylkäämisen ja poissaolon. Auttamisen varjolla tapahtuvan vallankäytön ja vahingoittamisen.

Lopuksi

Teoksessaan Máhtteádjá mánát Vest on tavoittanut saamelaisen suullisen kerronnan ytimen, jonka perustana on suhde todellisuuteen. Kaunokirjallisella kerronnalla hän on muuttanut historiallisen aineksen fiktioksi, jolloin hän on voinut muotoilla tarinan tapahtumia, henkilöitä ja aikaa sekä kerronnan perspektiiviä eri tavalla kuin muistelukirjallisuudessa tai suullisessa perinteessä.

Kirja on uskottava romaani sisäänpäin kääntyvästä yhteisöstä. Se kertoo yhden suvun tarinasta ja hakee rinnastuksia historiasta ja nykypäivästä. Jovnna-Ánde kertoo kirjoissaan yhteiskunnnallisesti merkittävistä aiheista taidokkaasti mitään pelkäämättä. Matti äijän ja hänen lastensa tarina osoitautuu ensi lukemalla erilaiseksi, omanlaiseksi, rohkeaksi niin rakenteeltaan kuin kieleltään. Kirja on puheenvuoro jokisaamelaiskulttuurin puolesta ja samalla liikuttava perhekuvaus.

Tarkkasilmäinen lukija lukija saattaa löytää yhtäläisyyksiä tietyn olemassa olevan kylän kanssa. Tämä yhteys on syntynyt ainoastaan historiallisessa merkityksestä ja rakkaudesta paikkaa kohtaan. Tarina ja kaikki henkilöt ovat fiktiivisiä.

Jovnna-Ánden kirja Matti äijästä on todella poikkeuksellinen, joka pohjautuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksisiin. Tarina on enemmän kuin pelkkä kiinnostava kertomus Matti-äijastä ja hänen lapsistaan. Se sisältää myös arvokasta tietoa vanhasta jokisaamelaisesta kulttuurista, joka kovaa vauhtia katoamassa ilmastomuutoksen ja yhteiskunnan rakennemuutoksen seurauksena.

Takaisin