Virallisesti tunnustettujen 55 "kansallisen vähemmistön" osuus Kiinan kokonaisväestöstä oli vuonna 1990 yhteensä 91,2 miljoonaa henkeä eli noin kahdeksan prosenttia. Vuoden 1995 väestönlaskennassa vähemmistöihin kuuluvia oli jo 108,5 miljoonaa henkeä eli yhdeksän prosenttia koko väestöstä. Kolme suurinta vähemmistöä, tiibetiläiset, uiguurit ja mongolit, muodostavat 18 prosenttia vähemmistöistä.

Vähemmistökansojen väestönlisäys johtuu ennen muuta kasvavasta itsetietoisuudesta ja sitä kautta kohonneesta valmiudesta tunnustaa oma etninen identiteetti. Mutta samalla lisääntyvät myös vähemmistöjen keskinäiset konfliktit. Niiden olemassaolo kiistettiin vuosikausien ajan lähes kokonaan: sosialistisissa oloissahan ei pitänyt olla enää mitään etnisiä ristiriitoja, koska syrjinnästä ja alistamisesta oli muka päästy. Nyt kuitenkin myönnetään, että väite ei pidä paikkaansa.

Kiinassa suoritetuista mielipidekyselyistä voi tehdä johtopäätöksen, että huomattava osa etnisten vähemmistöjen edustajista ei koe saavansa arvostusta. Eräässä kyselyssä, jossa noin 80 prosenttia vastaajista kuului etnisiin vähemmistöihin, saatiin tulokseksi, että 51,7 prosenttia vastanneista piti valtaväestön - hanien eli kiinalaisten - ja vähemmistöjen välistä suhdetta erittäin räjähdysalttiina. 63,3 prosenttia koki epätasa-arvon lisääntyneen, 35,6 prosenttia odotti etnisiä levottomuuksia ja 33 prosentin mielestä tyytymättömyys oli kasvamassa vähemmistöjen keskuudessa.

Ristiriitojen syyt ovat moninaiset. Jo keisariaikana koetut historialliset traumat, kuten kansojen karkottaminen, tuhoaminen tai nöyryyttäminen, vaikuttavat vielä nykyäänkin. Kollektiiviseen ajatteluun on myös syöpynyt perinteinen käsitys, että kiinalaiset olisivat aina olleet erilaisia, koska ainoastaan heillä on "kulttuuria". Kiinalaisten poliittisena tavoitteena on siis muka "sivistää" muita kansoja. Eräässä Stalinin esittämässä, historiallis-materialistiseen maailmankuvaan perustuvassa arvojärjestyksessä kiinalaiset ovat kärjessä ja "barbaariset" alkuperäiskansat alimpana.

Vallankumouksen jälkeen kommunistinen puolue otti keisarihovin paikan "korkeimman" kulttuurin edustajana. Puolueen mukaan vähemmistökansojen oli pyrittävä mahdollisimman nopeasti isonveljen rinnalle ja omaksuttava sen sosialistinen sivistys. Patriarkaalisen sosialistisen valtion tehtävänä oli edesauttaa tätä kehitystä. Valtio määrää, mikä on "vähemmistöille" hyväksi, mitkä tavat ja tottumukset ovat "terveitä" (eli edistyksellisiä) ja siten kannatettavia, mitkä "epäterveitä" (eli taantumuksellisia) ja romutettavia.

Vuoden 1984 itsehallintolaki ja vähemmistöjen arvonnousu vuoden 1982 perustuslaissa eivät muuttaneet tämän perusasetelman suhteen mitään. Puolue pysyy aina autonomisten hallintoelimien yläpuolella viime kädessä päättävänä tahona. Oikeudellinen turva puuttuu, sillä perustuslaki- ja hallintotuomioistuimia ei ole. Sitä paitsi itsehallintolaki ei suo vähemmistöille minkäänlaista sananvaltaa tärkeissä kysymyksissä, jollaisia ovat esimerkiksi valtaväestön muutto tai teollisuuslaitosten tulo vähemmistöalueille sekä luonnonvarojen suojelu. Valtaväestön instituutiot hallitsevat ei-kiinalaisia kansoja niin poliittisesti kuin taloudellisesti.

Vähemmistöalueet kuuluvat Kiinan köyhimpiin ja vähiten kehittyneisiin alueisiin, vaikka useilla niistä on runsaiden luonnonvarojen takia merkittävät mahdollisuudet kehitykseen. Vähemmistöalueilla asuu 80 prosenttia niistä noin 80 miljoonasta ihmisestä, jotka elävät Kiinassa virallisesti köyhyysrajan alapuolella. Viidesosa etnisiin vähemmistöihin kuuluvista on määritelty köyhiksi.

Vähemmistökansojen tyytymättömyyttä voimistaa se, että niiden alueille muuttaa yhä enemmän kauppiaita, valtiollisia laitoksia tai yksityishenkilöitä, jotka paikallisesta väestöstä piittaamatta hakkaavat metsiä ja louhivat jalometalleja tai hiiltä. Tyytymättömyyttä lietsoo myös vähemmistöalueiden kasvava työttömyys, joka johtuu siitä, että etuoikeutetut kiinalaiset ovat päässeet valtionyritysten virkoihin. Viranomaiset ja yritysten johtohenkilöt ovat myös käymässä yhä suvaitsemattomammiksi uskontojen suhteen. Esimerkiksi islamilaisilla alueilla on lepopäivä yleensä sunnuntai, mutta muslimien pyhäpäivänä (perjantaina) tehdään työtä. Monissa yrityksissä rukoileminen on kielletty työaikana. Muslimeille tärkeää osallistumista hautajaisiin ja häihin ei sallita työpäivinä. Näiden määräysten rikkomisesta rangaistaan yleensä ankarasti.

Etniseen vähemmistöön kuuluvilla työntekijöillä on usein huonompi palkka, vähempiarvoinen työ ja heikommat jatkokoulutusmahdollisuudet kuin kiinalaisilla. Luotonsaannin ehdot ovat vähemmistöalueilla toimiville yrityksille ja etniseen vähemmistöön kuuluville yksityisyrittäjille huomattavasti tiukemmat kuin muille.

Markkinatalouden leviäminen on samalla edistänyt vähemmistökulttuurien kaupallista hyväksikäyttöä. "Vähemmistökylissä" tuotetaan keinotekoista eksotiikkaa turisteille. Matkailijat pääsevät rahalla tiibetiläisten perinteisiin hautajaisseremonioihin ilman että asianosaisilta kysytään lupaa. Tärkeitä kulttuuripaikkoja kunnostetaan vain koska niistä saadaan matkailun vetonauloja. "Aidoissa" kulttuuriesityksissä sekoitetaan jonkin kansallisuuden puku toisen kansallisuuden musiikkiin ja kolmannen kansallisuuden tanssiin ja tarjoillaan sitten tämä huijauspaketti neljännen kansallisuuden "kulttuurina".

Kiinassa alkuperäiskansoilla ei ole oikeutta maahan. Heidän asuttamansa alueet, metsästysmaat ja laitumet tuhotaan raaka-aineiden louhinnalla, muuttoliikkeellä ja teollisuuslaitosten rakentamisella. Paikallistason viranomaiset antavat maaperän pääasiassa kiinalaisyritysten tai kiinalaisten käyttöön. Turkiksia ja nahkoja vaihdetaan usein alkoholiin tai huumeisiin. Eräät pienemmät vähemmistöt ovat jo alkaneet luovuttaa ja mukautua. Viranomaiset ovat pakottaneet Koillis-Kiinassa asuvat pienet metsästäjäkansat, mm. evenkit ja orokit, siirtymään pysyviin asumuksiin ja vaihtamaan paimentolaisuuden, metsästyksen ja keräilyn maanviljelykseen. Shamanistiset ja luonnonuskontoihin liittyvät rituaalit on kielletty. Seurauksena on alkoholin väärinkäyttöä ja korkeita itsemurhalukuja varsinkin nuorempien keskuudessa.

Jotkin vähemmistöt tekevät aktiivista vastarintaa. Muslimit ovat viime vuosina useita kertoja protestoineet rajusti kiinalaisten julkaisujen harjoittamaa uskontonsa pilkkaa vastaan. Hainanin saarella puolustautuivat kahden islamilaisen kylän asukkaat asein ja omatekoisin polttopulloin naapurikylien kiinalaisväestön jatkuvaa väkivaltaa ja syrjintää vastaan, kun paikalliset viranomaiset eivät olleet ryhtyneet mihinkään vähemmistön suojelemiseksi. Kahakoiden seurauksena 500 muslimia pidätettiin, mutta kiinalaiset saivat olla rauhassa.

Monet vähemmistöryhmät pysyttelevät takamailla vuorilla ja metsissä. Vanhoja perinteitä ja uskontoja elvytetään. Esimerkiksi yi-kansan keskuudessa yhä useammat nuoret kouluttautuvat bimoksi - perinteisiksi kirjanoppineiksi ja parantajiksi - tai shamaaneiksi. Bimot ovat hyvin arvostettuja yi-yhteisössä ja täyttävät valtiolliseen terveys- ja koulutusverkostoon jääneet aukot. Kiinan uudistusprosessi ei ole siis millään lailla johtanut kulttuurien yhdenmukaistumiseen. Paikalliset kulttuurit ovat pikemminkin elpyneet valtion väistyttyä osittain taka-alalle. Esimerkiksi miao-kansan keskuudessa on jälleen leviämässä perinteinen pelastusodotus, jonka mukaan miao-kuningas palaa vaikeiden aikojen jälkeen, antaa miao-kansalle takaisin kiinalaisten heiltä viemän maan, parantaa heidän elämänsä ja antaa heille mahdollisesti oman valtion. Yi-kansan keskuudessa Liangshan-vuoristossa vaikutustaan ovat kasvattaneet maailmanloppua odottavat liikkeet ja lahkot. Ne ovat vallanneet mm. puoluejärjestöjä ja hallitsevat yhä useampia kyliä, pääsyä puolue- ja hallintovirkoihin ja osittain jo paikallistason vaalejakin. Erityisen selväpiirteistä uskonnollinen herääminen on islamilaisella hui-kansalla sekä Itä-Turkestanissa. Kiinalaisten raporttien mukaan herätysliike on kasvanut vaikeasti hallittaviiin mittoihin.

Vähemmistökansoihin kuuluvat nuoret muuttavat myös maan muihin osiin tai ulkomaille. Tiibetiläiset seuraavat dalai lamaa maanpakoon Intiaan, Xinjiangin turkkilaiskansat lähtevät Keski-Aasian valtioihin tai Turkkiin, dait menevät Thaimaahan, korealaiset Koreaan.

Kiinan sisällä muuttoliike suuntautuu kasvukeskuksiin ja rannikkoalueille. Pekingissä on "Xinjiang-kylä", jonka asukkaat toimivat pääasiassa palvelualoilla. Köyhyys, työttömyys ja puutteelliset koulutusmahdollisuudet ovat ajaneet myös yit ja tiibetiläiset kaupunkeihin. Suurissa Lounais-Kiinan kaupungeissa nuoret työttömät yit ja tiibetiläiset ovat muodostaneet joukkoja, jotka ovat jakaneet kaupunginosat keskenään. Samalla tavalla toimivat uiguurit Itä-Kiinan suurkaupungeissa Pekingissä ja Shanghaissa.

Myös vähemmistöalueilla lisääntyy rikollisuus, erityisesti omaisuusrikokset ja ihmiskauppa, mutta myös vakavammat rikokset kuten henkirikokset ja raiskaukset. Vähemmistöjen sisäiset väkivaltaiset yhteenotot (klaanitaistelut) sekä eri etnisten ryhmien keskinäiset konfliktit oikeudesta maahan ja vesiin ovat lisääntyneet voimakkaasti. Valtio ei tee mitään ristiriitojen ehkäisemiseksi, vaan reagoi tiukoin ja väkivaltaisin poliisiottein.

Ensi vuosisadasta voi tulla Kiinassa etnisten yhteenottojen ja välienselvittelyjen kausi, jos konflikteja ei yritetä ajoissa ratkaista tai ehkäistä.

Lähteenö professori Thomas Hebererin artikkeli, joka on julkaistu Pogrom-lehden heinä-elokuun numerossa 1999