ILOn sopimuksen ratifioinnin välttämättömyyttä on puolusteltu saamenkielen aseman turvaamisella. Perusteluksi ei ole esitetty minkäänlaisia tieteellisesti vertailevia selvityksiä saamenkielen käytöstä ja sen muuttumisesta. Joten tämä panee epäilemään, että kyse on aivan muusta. Tosiasia on kuitenkin, että Suomessa saamenkieltä äidinkielenään puhuvien määrä on rajusti laskenut. Vuonna 1955 Länsi-Inarin alueella oli inarinsaamea puhuvien määrä noin 50 niin vuonna 2020 lukumäärä on varovaisen arvion mukaan alle 10. Pohjoissaamen puhujien määrä on jonkin verran parempi. Tällainen ennätyssuuri inarinsaamenkielen käytön vähenemisen nopeus johtuu globalisaation ja valtionhallinnon koko maailman yhdenmukaisesta vaikutuksesta. Suomen 10 000 saamelaisesta saamelaisalueella asuu enää 3 000. Suurin osa asuu Lapissa ja muualla Suomessa. Uusissa elinympäristössä puuttuu lapsilta saamenkielinen ympäristö, päiväkodit ja koulut.

Esimerkkinä useimpien alkuperäiskansojen puhumien kielten kohtalosta kannattaa tarkastella Alaskan 20 alkuperäistä kieltä ja inuiittien ja intiaanien kieltä. Siellä suurin osa seitsemästätoista alkuperäisestä kielestä on kuolemisellaan siinä mielessä, että yksikään lapsi ei opettele niitä, vaikka vanhukset edelleen puhuvat niitä. Vaikka vanhukset puhuvat niitä nekin kokevat saman kohtalon kun viimeiset puhujat kuolevat. Sopiikin kysyä ovatko saamenkielet joutuneet samanlaisesta kehityksestä johtuen uhan alle?

Saamenkielten ajautuminen nykyiseen huonoon tilanteeseen ei johdu siitä, että saamelaisia olisi kolonialismin seurauksena hävitetty. Kielten hävittämisellä on erilaisia tapoja surmata miltei kaikki sen puhujat. Tällä tavalla kalifornialaiset eliminoivat yhdysvaltain viimeisen "villin" intiaanien kielen. Brittiläiset viranomaiset eliminoivat kaikki Tasmanian alkuperäiset kielet 1800-luvun alussa tappamalla tai vangitsemalla useimmat tasmanialaiset, kun jokaisesta aikuisesta tasmanialaisesta oli luvattu viiden punnan ja lapsesta kahden punnan tapporaha. Vähemmän väkivaltaiset surmaamisen menetelmät tuottivat samanlaisia tuloksia.

Seuraava suorin tapa eliminoida kieli ei ole puhujien surmaaminen vaan sen sijaan heidän kielensä käyttäminen, sen kieltäminen ja rankaiseminen ja jos heidät tavataan puhumasta kieltään. Jos olet pohtinut miksi saamenkielen käyttäminen on jatkuvasti vähentynyt, kannattaa palauttaa mieliin minkälaista politiikkaa Norjan, Ruotsin ja Suomen hallinto ovat viime vuosiin saakka saamenkielten suhteen harjoittaneet. Useiden satojen vuosien ajan oli vaadittu, että lappalaisia piti sivistää ja heille opettaa Suomen kieltä ottamalla lappalaiset pois vanhempien kotien barbaarisesta ympäristöstä ja sijoittamalla heidät koulun yhteydessä oleviin asuntoloihin, joissa saamenkielen käyttö oli kerta kaikkiaan kielletty ja siitä rangaistiin nöyryytyksellä. Oikeuttaakseen tämän uudet vallanpitäjät selittivät: lappalaisten ohjaaminen alkukantaisella primitiiveillä lapin kielellä ei ole hyödytöntä vaan myös vahingollista heidän koulutuksensa ja sivistämisensä kannalta, eikä sitä tule sallia yhdessäkään koulussa, jota yhteiskunta valvoo. Tämän suomenkielen, joka on riittävän hyvä lappalaiselle, pitäisi olla riittävän hyvä myös lappalaiselle. Niin ikään uskottiin, että lappalaisnuoren opettaminen omalla barbaarisella murteellaan oli suorastaan haitaksi hänelle. Ensimmäinen askel sivistyksen suuntaan, siihen että lappalaiset opetetaan näkemään barbaaristen tapojen vahingollisuus ja mielettömyys, opettaa heille lapin kieltä.

Kun Neuvostoliitto liitti Baltian maat uudelleen itseensä vuonna 1939, se korvasi Viron, Latvian ja Liettuan kielet kouluissa Venäjällä, mutta näitä Baltia kieliä puhuttiin edelleen kotona. Ja niiden asema valtion virallisena kielenä palautettiin kun maat itsenäistyivät uudelleen vuonna 1991.

Kuitenkin useimmissa tapauksissa saamenkielen menettäminen etenee salakavalammalla tavalla, joka parhaillaan on käynnissä. Sitä edesauttaa liikkuvuuden parantuminen ja lisääntyneet seka-avioliitot. Taloudellisia mahdollisuuksia tavoittelevat saamelaisnuoret lähtevät kotikylistään ja siirtyvät kaupunkikeskuksiin, jossa heidän omankielensä puhujia on paljon vähemmän kuin kotiseudullaan ja uudessa paikassa keskenään viestimän joutuvilla saamelaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puhua suomea. Saamelaiset avioituvat yhä useammin suomalaisten kanssa ja joutuvat turvautumaan suomenkieleen puhuessaan keskenään jolloin he siirtävät enemmistökielen lapsille.

Vaikka lapset oppisivat puhumaan myös vanhempiensa kieltä, heidän on käytettävä suomenkieltä koulussa. Syntymäkyliinsä jääneet oppivat enemmistön kielen, koska se avaa tien valtaan, kauppaan ja ulkomaailmaan. Työpaikat, sanomalehdet, radio ja TV käyttävät ylivoimaisesti useimmille työntekijöille, kuluttajille, mainostajille ja tilaajille enemmistön kieltä. Tavallinen tulos on, että saamelaisvähemmistön nuorilla on taipumus tulla kaksikielisiksi ja sen jälkeen heidän lapsistaan tulee yksikielisiä suomenkielen puhujia.

Saamenkielen siirtyminen vanhemmilta lapsille katkeaa kahdesta eri syystä toisesta tai molemmista; vanhemmat haluavat lastensa oppivan enemmistökielen, eikä vanhempien äidinkieltä, jotta lapset voivat menestyä koulussa ja työpaikoilla, eikä lapset halua oppia vanhempiensa kieltä vaan suomenkielen ymmärtääkseen televisiosta tulevia ohjelmia, kouluissa ja leikkitovereitaan. Olen itse kokenut ja nähnyt tämän kehityksen kielteiset vaikutukset. Yhteisenä tuloksena on ollut, että lapset oppivat suomea mutta eivät vanhempiensa puhumaa kieltä. Lopulta vain vanhemmat puhuvat saamenkieltä, kunnes viimeinenkin kuolee. Kauan ennen tätä lopputulosta joillakin alueilla saamenkieli on vähitellen rappioitunut, koska se on menettänyt kielioppinsa monimuotoisuutta, sanoja on unohtunut ja siihen on liitetty vieraista sanoja.