Jokin aika sitten luin läpi Maria Lähteenmäen kirjan "Kalotin kansaa" ja lueskelen nyt tiettyjä kohtia uudestaan. Muun muassa noin sivun 289 kohdalla on mielenkiintoista tekstiä eri saamelaisryhmien käsityksestä omasta identiteetistään 1850-luvulta ja siitä eteenpäin.

Kirjoittaja on ehkä aikalaistekstien perusteella vetänyt karvan verran liian nopean johtopäätöksen siitä että inarilaiset eivät pitäneet itseään vaan ainoastaan porosaamelaisia saamelaisina, ja mainitsee aikalaislähteiden mukaisesti tämän olevan yhteydessä siihen että inarilaiset olivat ryhtyneet tilallisiksi. Kirjoittaja toteaa kuitenkin, että inarilaiset, kuten muutkin maantieteellisesti ja elinkeinollisesti eriytyneet saamelaisryhmät olivat tietoisia omasta erityislaadustaan ja tarkkoina omasta alueestaan. Inarilaiset muiden tavoin yksinkertaisesti kokivat olevansa oma kansansa.

Porosaamelaisten reviirikäyttäytyminen poikkesi metsä- ja kalastajasaamelaisten käyttäytymisestä noihin aikoihin ennen kaikkea Norjan ja Käsivarren suunnan laidunpaineiden takia. Tästä syntyi porosaamelaisten ja inarilaisten sekä suomalaisperäisten tilallisten välille kitkaa, joka ei kuitenkaan ollut ylipääsemätöntä, vaan ratkesi aikaa myöten kaikkien sopeutuessa ja omaksuessa toistensa elinkeinoja ja tapoja.

Sivun 290 alalaidassa on hyvä lause: "Saamen kansa ei ollut yksi kansa vaan joukko saamen kansoja". Tämä on oikeastaan eräs avainajatus. Ajatus yhtenäisestä saamen kansasta kehittyi vasta saamelaisen kultturpainotteisen kansalaisoikeusliikkeen kehittyessä kohti etnonationalismia.

Heittäisin hypoteesin: Ruotsiin ja Norjaan verrattuna Suomen henkisessä ilmastossa (yliopistot, seminaarit, koulut) vallitseva hegeliläis-snellmanilainen filosofia oli omiaan ajamaan "monoformisiin" näkemyksiin ja ratkaisuihin. On merkillepantavaa, että Suomessa ja Norjassa on useita saamelaisjärjestöjä ja saamelaiskäräjillä on edustettuna useita saamelaispuolueita, kun meillä taas tendenssi on että olisi vain yhdenmutoista saamelaisuutta, yksi yhdistys jne. Tämä näkyy myös siinä miten eri maiden saamelaiset ovat edustettuina saamelaisneuvostossa.

Olen jo aikaisemmin tuonut esille, että kaikki Suomen saamelaisryhmät kattaville saamelaiskäräjille ei sovi enemmistöpäätösmalli, koska se tietäisi heikompien ryhmien jyräämistä ja vaientamista. Neuvotteluperinteen mukaisesti kompromissien etsiminen olisi parempi kuin puhdas enemmistövalta, mutta en pitäisi tätä vastakkaisena sille että eri näkökannat saisivat näkyä avoimesti. Eli neuvottelujen alkaessa tulevat kunkin ryhmän kannat esille, ja niihin liittyen jopa ryhmän sisäiset eriäviksi jääneet kannat, jos sellaisia on. Yhteisneuvotteluissa kehiteltäisiin yhteistä kantaa, mutta siltä osin kuin eräviä kantoja jäisi, nekin pitäisi kirjata ja viedä eteenpäin. Lueskelin tässä vasta erästä USA:n korkeimman oikeuden päätöksen täysmittaista tekstiä, missä tämä tekniikka näkyi hyvin.

Ero nykytilanteeseen on se, jossa dominoiva ryhmä ajaa kantansa läpi ja muut vaikenevat tai vaiennetaan. Avointa konfliktia vältetään useasta syystä; ei haluta vaarantaa oman henkilön tai ryhmän asemaa johtavien henkilöiden ryhmittymän silmissä, ei haluta saada riitapukarin mainetta jne. Vallitsevan näkemyksen mukaan valtakunnalliset puolueet eivät kuulu Suomen saamelaiskäräjävaaleihin, vaikka puheenjohtaja liputtaa avoimesti RKP-läisyyttään.