Maaliskuun 23 päivänä 2003 esitettiin TV 2 ohjelma, jossa annettiin sellainen kuva, että Suomessa on parhaillaan taphtumassa mittava saamelaisten ihmisoikeusloukkaus. Ollessani mukana 23 vuoden ajan saamelaisten edustuksellisessa elimessä saamelaisparlamentissa, sain joskus kuulla syytöksiä miten räikeästi pohjoismaiden hallitukset rikkovat saamelaisten kohdalla ihmisoikeussopimuksia syyllistyen jopa kansanmurhaan muistuttavaan toimintaan. Usein viitattiin siihen miten hyvin saamelaisten asiat olivatkaan Neuvostoliitossa. Kun itselläni ei ollut riittävästi tuohon aikaan tietoja johon verrata, jäi epäily kaivertamaan. Mutta 1990-luvun alussa alkoivat Neuvostoliitossakin muutoksen tuulet puhaltaa. Elokuun 1991 tapahtumat merkitsivät Neuvostoliiton poliittisen järjestelmän lopun alkua, mutta samalla alkoivat kansalliset ja alueelliset vaatimukset eri puolilla laajaa aluetta terävöityä. Sen jälkeen kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta on entisen Neuvostoliiton alueelle on syntynyt lukuisia uusia valtioita, joiden taloudellinen ja poliittinen selviytyminen on vielä epävarmaa. Epävarmuutta lisäävät uudet valtioiden väliset konfliktialueet sekä useiden alueiden autonomiapyrkimykset.

Monista kansoista ja etnisistä vähemmistöistä koostunut Neuvostoliitto ei rauhoittunut enää sen jälkeen kun lähihistorian ensimmäiset etnisten ryhmien väliset levottomuudet puhkesivat Alma-Atan kolhoositorilla vuoden 1986 lopulla. Menneiden vuosien tärkeimmät konfliktialueet ovat olleet Baltia (virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset venäläisiä vastaan), Moldova (moldavialaiset gagauseja ja venäläisä vastaan), Kaukasia (Vuoristo-Karabahissa armenialaiset azereita vastaan, gruusialaisiet abhaaseja ja osseeteja vastaan, tsetseenit dagestanilaisia kansoja varsinkin lakeja ja avaareja - vastaan, ingusit osseja vastaan jne.) samoin _Keski-Aasia (uzbekkien ja kirgiisien väliset maavaatimukset, uzbekit mestseetejä vastaan), Kazahstan (vainoa muistutttavia laittomuuksia ei-kazaheja vastaan Novy Uzenin teollisuuskaupungissa), lisäksi Keski-Volgan alue (tataarit ja baskiirit venäläisä vastaan) Tuvan tasavalta (tuvalaiset venäläisä vastaan), sekä Pohjois-Siperia (pieniä pohjoisen kansoja venäläisä vastaan).

Entistä Neuvostoliittoa kuvaavalla etnisellä kartalla on siis tällä hetkellä lukuisia kyteviä konflikteja. Nyt kun poliittinen järjestelmä on muuttunut on aiheellista pohtia voitaisiinko demokratisoinnilla vähentää alueellisten yhteenottojen määrää?

Levottomuuksien laukaisemisessa olennaisena tekijänä ovat olleet nykypäiviin asti sekä tietoisesti epähistorialliset rajanvedot 1920- ja 1930-luvulla että pakkomuutot, jotka toteutettiin Stalinin aikana ja hännen jälkeen vielä 1960- ja 1970-luvulla. Pakkomuuttoja perusteltiin joskus sillä verukkeella, että yksittäiset kansat olivat tehneet sakasalaisten joukkojen kanssa yhteistyötä toisen maailmansodan aikana. Toisinaan ne oli tarkoitettu niskoittelevien kansojen kurittamiseksi. Tai sitten suurkyliin siirretyt maaseudulla hajallaan pienissä kylissä asuvat saataisiin paremmin kerätyksi hallittavissa oleviin kollektiivitalouksiin. Paitsi saksalaisia, kalmukkeja ja Krimin tataareja pakkomuuttojen kohteeksi joutui ennen kaikkea useita kaukasialaisia ryhmiä (karatsait, balkaarit, ingusit, tsetseenit, mestseetit). Myös Nuorttijärven saamelaiset pakkosiirrettiin sen jälkeen kun Petsamo Tarton rauhansopimuksen (1920) perusteella liitettiin Suomeen. Pohjoismaiden alueella asuvat saamelaiset eivät ole joutuneet kokemaan vastaavia ihmisoikeusloukkauksia kuin mitä Neuvostoliiton alueella toteutetut kansojen ja vähemmistöjen pakkosiirroilla saatiin aikaiseksi. Siellä voidaan puhua jopa tietoisesti toteutetusta pakkosulauttamisesta enemmistöväestöön.