Taustaa

Inarinjärveen laskevissa joissa kuten Ivalon, Juutuanjoki kehittyi ensimmäisessä vaiheessa taimenen ja siian jokikalastus, joka jo keskiajalla ja 1600-luvulla näyttää olleen varsin tehokasta. Esim. Vasko oli käytössä useita taimenpatoja ja Juutuanjoella mm. harjoitettiin nuotta-, verkko ja uistinpyyntiä. Rinnan jokipyynnin kanssa harjoitettiin jo tuolloin jokien suissa varsin tehokasta kalastusta, jossa pääpaino oli jokiin vaeltavien taimenten ja siikojen pyynnissä. Inarinjärven säännöstely alkoi vaikuttaa haitallisesti Juutuanjoen vesitöön ja Ivalonjokeen nouseviin vaelluskalakantoihin 1950- luvun alkupuolelta lähtien. Suuri muutos kalastuksessa tapahtui 1950-luvun lopusta lähtien, kun ensin siimapyynti ja sittemmin verkkopyynti kehittyi 1960-luvulla hallitsevaksi kalastusmuodoksi. Tällöin käyttöön tulivat keinokuituiset verkot. Seurauksena olikin, että taimenista ja siioista merkittävä osa kalastettiin jo ennen niiden kutuvaellusta.

Taimenten lisääntyminen tapahtuu makeassa virtaavassa vedessä ja sen syönnös- ja kasvualueet ovat Paadarilla, Muttus -ja Inarinjärvellä. Taimenkannat ovat pitkän ajan kuluessa perinnöllisesti erilaistuneita. Tutkimukset ovat osoittaneet eri jokien kantojen eroavan toisistaan ja eron olevan yleensä sitä suuremman, mitä suurempi näiden jokien välinen etäisyys tai muu sekoittumiseste on. Esim. Ivalonjoen luonnonvaraisen taimenkannan rakenteessa voidaan havaita eroja myös samassa lisääntymisjoessa eri sivujokien ja virta-alueilla lisääntyvien osakantojen välillä. Geenivirtaa osakannasta toiseen ja jokienkin välillä tapahtuu ja se taas lieventää erilaistumista. Perinnölliset erot näkyvät myös taimenten vaellusreiteissä, syönnösalueissa, nousuajoissa, kasvunopeuksissa jne.

Toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti 1970-luvulla kasvoi kalastuksen teho voimakkaasti sekä joissa että järvillä. Taimenten syönnösalueilla järvissä, kaukana lisääntymisalueilta tapahtuva pyynti kohdistuu kasvaviin kaloihin ja mm. Inarinjärveltä saatu saalis vähentää jokiin paluumatkalle lähtevien kalojen määrää. Toisalta myös taimenen lisääntymisalueilla tapahtunut lähes rajoittamaton urheilu -ja virkistyskalastus erityisesti 1960-1980-lukujen aikana vähensi voimakkaasti järviin vaeltavien taimenten oikasten määriä.

Lemmenjoen kansallispuiston ydinosissa sijaitsevat Ivalonjoki ja Juutuanjen vesistö ovat vielä taimenvesitöjä, joiden taimenkanta on luonnonvarainen. Molemmissa joissa on tallella osakantojen moninaisuus ja luonnonvarainen poikastuotanto.

Ivalon ja ja Juutuanjoen vesistöalueilla vaelluskaloilla on ollut alueen asukkaille huomattava asutus- ja taloushistoriallinen merkitys. Asuinpaikat, joiden historia ulottuu kauas menneeseen, ovat jokivarsilla ja jokisuissa sijoittuneet vaellluskalojen elämänkierron mahdollistamien pyyntipaikkojen liepeille. Kalastus on ollut vuosituhanten ajan pääasiallisesti jokikalastusta.

Paikallisiin olosuhteisiin kehitetyt pyyntilaitteet -padot olivat mahtavimmillaan 1800-luvulla. Toisen maailmasodan jälkeen alkoi myös niiden ja jokikalastuksen alamäki. Jokikalastuksen rinnalle oli kehittyi vähitellen taimenen jokisuu- ja selkävesillä tapahtuva pyynti. Niiden merkitys kalastuksen keskeisinä pyyntimuotoina kasvoi aina 1990-luvun alkuun asti.

Inarinjärven taimenen pyynnissä on tapahtunut viimeisten parinsadan vuoden aikana jatkuvaa muutosta. Pyyntitapojen syrjäytymisen syyt eivät ole olleet aikaisempien pyyntitapojen heikkouksissa vaan pyyntialueiden ottamisessa kullekin ajalle ominaisten talousnäkemysten mukaisesti tehokkaampaan käyttöön. Luonnonvarakeskuksen tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että nyt olemme taas tilanteessa, jossa taimenen pyynnissä on edessä jälleen muutosten aika. Taimenen pyynnin kannattavuuteen ja nyt myös ympäristön- ja luonnonsuojeluun liittyvät kysymykset ovat muutosten aiheuttajia. Taimenkantojen hoitoon liittyvien tietojen karttumisella on myös vaikutuksensa.

Taimenpyynti 2000-luvun alussa

Taimenkalastuksen rakenne on Inarinjärvellä on muuttunut. Inarinjärveeen laskevien jokien nykyistä taimenen vaelluspoikastuotantoa vastaavan taimensaaliin talteenotto on mahdollista järjestää lohenkalastuspaikkoja että kalastusalueita ja -menetelmiä kehittämällä. Tämän perusperiaatteen turvaa tämänvuoden (2016) alussa voimaan astunut uusi kalastuslaki.

Tulevaisuuden kannalta on tärkeätä säilyttää eri Inarinjärveen laskevien jokien taimenkannat niin luonnossa kuin kalanviljelylaitoksillakin, koska niissä jokaisessa on ainakin ripaus omaa perintötekijöiden muuntelua.

Inarinjärven vesistöalueen lohikantojen hyödyntämisen tulevaisuudessa on edelleen sekä elinkeinotoimintaa että vapaa-ajanharrastusta, jossa rahavirtojen muodostuksessa kalastuselämyksillä ja matkailulla tulee olemaan entistä suurempi merkitys.