Aikaisemmissa saamelais- ja lappalaisyhteisöissä tilanne oli sellainen, että perinnäistavat tukivat kestävän elämäntavan mukaisia valintoja. Elämän reunaehdot olivat pahimmillaan niin ankarat ja joustamattomat, että väärät valinnat tiesivät menehtymistä. Oli osattava elää sovussa niin luonnon kuin ihmisten kanssa.

Kirjallisen kulttuurin vielä puuttuessa perinnäistavat ja niihin liittyvät arvot välittyivät elävänä perinteenä ihmiseltä ihmiselle. Se tapahtui esimerkin kautta omaksumalla ja oppimalla. Arvot välittyivät myös sen kautta miten vanhemmat ihmiset ja muut esikuvat reagoivat eleillä, ilmeillä, sanoilla jne. nuorempiensa tekemisiin ja sanomisiin. Tietenkin perinteet välittyivät myös suusanallisesti keskusteluissa, kertomuksissa, saduissa jne. Saamelaisten yhteisöjen ulkopuolelta hyviä tapoja, sopuisaa elämistä ja järjestystä tähdensivät myös pappi ja viime kädessä käräjätuomari.

Vanhemman sukupolven välittämiä tapoja ja arvoja ei kuitenkaan noudatettu pilkun päälle sellaisina kuin ne oli annettu, vaan elämän pitimiksi oli myös kehiteltävä ja omaksuttava uusia menetelmiä. Esikuvina toimivat menestyvät saamelaiset ja muut ihmiset joiden kanssa jouduttiin tekemisiin.

Uusi aika joukkoviestimineen muutti tilannetta. Lukutaito levisi ja kehittyi pelkästä opinkappaleiden ymmärtämisestä maailman laajempaan hahmottamiseen. Tulivat sanoma- ja aikakauslehdet, radio, televisio ja internet. Mihin vanhojen jorinoita enää tarvittiin? Kuitenkin monet valinnat joita saamelaiset elämänsä varrella tekevät kumpuavat tai saavat edelleenkin vahvistusta perinteistä: uskonnollisista traditioista, rituaaleista ja tavoista, kulttuurin asettamista kielloista tai ikäihmisten välittämästä perinteisestä tiedosta. Hyödyntämällä näitä perinteitä kestävää elämäntapaa edistäväksi yhteisöä voitaisiin auttaa muuttamaan luontoa elvyttäväksi voimaksi.

Viime vuosina saamelaisten keskuudessa, joskin varsin niukalti, on keskusteltu siitä, että vanhempien saamelaisten elämänviisautta ei ymmärretä eikä osata hyödyntää. Osa saamelaisena tarjottavasta perinteestä ei ole juuriltaan saamelaista, vaan saamelaiseen asuun puettua muualta omaksuttua lainatavaraa. Vaikutteiden imemisessä ja omaksumisessa ja esikuvien seuraamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, se on usein tie kehitykseen. Tässä ei kuitenkaan ole syytä heittäytyä kritiikittömäksi. Itse kehottaisin olemaan sitä epäilevämpi, mitä aidompana ja vanhempana jokin saamelaiseksi väitetty ilmiö tarjotaan.

Saamelaiset arvot ovat osoittautuneet kestäviksi. Näihin kuuluu kaikkien mielipiteiden kuunteleminen, sopuisuus niin oman väen kuin naapureiden kanssa ja väkivallattomuus. Viime aikoina on ollut liikkeellä kovin erilaisia saamelaisasuun puettuja suuntauksia. Siksi kannattaa aina miettiä ja kysyä, onko tarjonnassa kyse aidoista perinteistä ja arvoista vai halvoista, perimmiltään vieraista arvokyhäelmistä.

Mikäli saamelaiset haluavat tämän päivän maailmassa tavoitella kestävää elämäntapaa on luovuttava kulutuskulttuurista. Kaiken tohinan keskellä on sivuutettu se olennainen seikka, että ympäristöongelmien juuret ulottuvat syvälle. Kuluttajuus on viimeksi kuluneen puolen vuosisadan aikana iskostunut myös saamelaiskulttuuriin. Siitä on tullut voima, joka nostanut saamelaisetkin samanlaiseksi kuluttajiksi kuin länsimaiset kuluttajat.

Vain harvat voivat luopua kaikista nykyajan siunauksista, eikä se olekaan tavoite. Sen sijaan kulutus- ja kerskakulttuurin huipuissa on paljon leikkaamisen varaa. Aina kannattaa kysyä, mikä on todella tarpeellista ja voisiko asiat tehdä toisin. Elintasokilpailu naapureiden kanssa ei tuo onnea ja rauhaa edes voittajalle, sillä aina on niitä joilla on hienompaa ja enemmän.

Aikaisemmin saamelaisten elämälle oli tärkeää kulttuurin sanelemat rituaalit ja kiellot. Ne auttoivat lujittamaan normeja ja käyttäytymismalleja ja vahvistivat ihmissuhteita. Perinteet eivät muovanneet vain jokapäiväistä elämää vaan myös elämänvalintoja. Siksi olisi tärkeää, että jokapäiväisissä valintatilanteissa voitaisiin käyttää hyväksi sukuperinteitä ja sosiaalisia normeja.

Saamelaisille oli aikoinaan elintärkeää vanhusten elämänviisaus. Pitkä elämä luonnon parissa ja elämän varrella kertyneet moninaiset kokemukset takasivat ikäihmisille perinteisesti yhteisön arvostuksen. Heillä oli paljon tietoa, ja heitä pidettiin henkisinä johtajina ja yhteisön normien muotoilijoina. Tämä asema on kuitenkin valitettavasti heikentynyt sitä mukaa kun kuluttajuus ja siihen liittyvä nuoruuden ihannointi ja perinteiden hylkiminen on levinnyt viimeistä erämaataloa myöten Lapissa.

Nuoruus on useimmille ihanaa aikaa jolloin koko maailma näyttää aukeavan. Valitettavasti monen saamelaisen ja yleensä pohjoissuomalaisen nuoren näköalat sulkeutuvat kotiseudun rajallisten olojen ja kehityksen seisahtaneisuuden näyttäessä ankeat kasvonsa. Ahtaat olot saavat helposti ihmiset syömään toisiaan. Tässä saamelaisilla perinnearvoilla olisi opetettavaa: elintason ja maallisen vaurauden tavoittelu ja saavuttaminen on hyväksyttävää, mutta todellinen rikkaus on hyvissä ihmissuhteissa ja hyvässä luontosuhteessa. Sikäli kuin saamelaiseen perinteeseen on kuulunut hiukan erilaisten ihmisten ja yhteisöjen pilkkaaminen ja alaspäin katseleminen, kyse on huonosta perinteestä, jonka voi surutta jättää. Sen eteenpäin vieminen ja kasvattaminen virallistetuksi syrjimisjärjestelmäksi edustaa epäsaamelaisia arvoja pahimmillaan.

Vanhempien saamelaisten elämänkokemuksensa hyödyntämisellä olisi suuri merkitys kehitettäessä kestävää elämäntapaa tukevia perinteitä. Kuten sanottua, kyse on siitä miten ollaan sovussa niin luonnon kuin muiden ihmisten kanssa, ja miten nuori ihminen oppii näkemään oman arvonsa sellaisessakin maailmassa, jossa hän täytäkään kaikkia niitä ihanteita ja vaatimuksia joita joukkoviestinten välittämät ihannekuvat välittävät.

Aikaisemmin eläneiden saamelaisten keskuudessa sukupolvien välinen vuorovaikutus oli itsestään selvä asia. Tosiasiahan tänään on, että meidän saamelaisten vallitseva kuluttajuuden ja repivän politikoinnin kulttuuri on kestämätön ja kaipaisi uudelleen arviota. Yritykset vastata saamelaisten säilymistä koskeviin haasteisiin keskittyvät tällä hetkellä yleensä ILOn sopimuksen ratifiointiin ja sitä kautta saamelaisyhteisöjen taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen. Sen sijaan sosiaalisen ympäristön rappeutuminen ja sosiaalisten siteiden katkeaminen on saanut liian vähän huomiota osakseen.

Toinen harvoin käsitelty kysymys on se, kuinka hyvin kulutuskulttuuri soveltuu niihin yhteiskuntiin, jotka eivät kohtaa pelkästään ympäristöön ja talouteen liittyviä haasteita vaan joita vaivaavat myös historiasta ja kulttuurin tuottamasta maailmankatsomuksesta kumpuavat ongelmat. Saamelaiset ovat pyrkineet ulospäin antamaan sellaisen kuvan, että ikään kuin Suomessa ja pohjoismaissa he edustaisivat teollistumattomia alkuperäis- ja heimokansoihin kuuluvia yhteisöjä, jotka eivät ole vielä ennättäneet omaksua länsimaista elämäntapaa. Ulospäin yritetään antaa sellainen vääristynyt kuva että ikään kuin saamelaisiin kohdistuisi sellaisia uhkia, jotka ovat kovin kouriintuntuvia, jotka nakertavat yhtä kaikki väestön kulttuuri-identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta.

Globalisoimisen kielteisiin seurauksiin kuuluu länsimaisten yksilö -ja kulutuskeskeisten ja nuoruutta ihannoivien arvojen tunkeutuminen perinteisten saamelaisten arvojen tilalle. Lukuisten kansainvälisten ja kansallisten viestimien ja instituutioiden avulla ne syrjäyttävät saamelaisten yhteisöllisten sosiokulttuuristen järjestelmien myönteisiä perinteisiä arvoja, jotka muodostavat perustan sekä luonnonvarojen että inhimillisten voimavarojen kestävälle käytölle. Tätä tosiasiaa näyttää saamelaispoliitikkojen olevan vaikea tunnustaa.

Aikaisemmin saamelaisyhteisöissä ikäihmisillä oli tärkeä tehtävä: he liittivät nuoremmat sukupolvet osaksi yhteisöä, välittivät perinnetietoa ja kulttuuriarvoja sekä turvasivat yhteisön vakauden, että turvallisuuden. Tätä puolta tuodaan kulttuuria ja kehitystä koskevissa keskusteluissa harvemmin esille.

Ikäihmisillä on siis ollut tärkeä merkitys saamelaiskulttuurissa, kun taas tänään nuoret ihmiset ovat keskeisellä sijalla. Tähän epäsuhteen kiinnitetään harvoin huomiota ja kulttuurien yhteentörmäys pahenee jatkuvasti: saamelaisyhteisön nuoret jäsenet omaksuvat globaaleja arvoja, ja vanhat pitävät kiinni perinteisemmistä arvoista. Näiden kahden kulttuurisuuntauksen välinen jännite ilmenee nuorten ja vanhojen välisen kommunikaation harvinaistumisena.

Entisaikoina eri saamelaissukupolvet istuivat samassa kodassa keskustelemassa menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta. Tänään kun vanhat yhä edelleen kokoontuvat keskustelemaan, nuoret kerääntyvät radion, television tai pelikoneen ympärille kuuntelemaan ja katsomaan muualta peräisin olevia tarinoita, joilla ei ole mitään kosketuspintaa menneeseen, eikä välttämättä ympäröivään fyysiseen tai sosiaaliseen todellisuuteen. Hyvä jos edes kerääntyvät, vahvistuva trendihän on että lapset ja nuoret istuvat kukin omassa nurkassaan kosketusnäyttöään tuijottaen ja hiplaten. Kun tätä kehityskulkua hiukankin vakavammin analysoi voi todeta, että perinteisten saamelaisten arvojen tulevaisuus ei näytä valoisalta

Globaalin talouden haitallisiin vaikutuksiin kuuluu se, että ihmisen yhteys omaan elinympäristöönsä heikkenee. Kuluneiden 50 vuoden aikana maailma on yhdenmukaistunut yhä kiihtyvällä nopeudella ja sen myös huomaa saamelaisten kotiseutualueella. Tämä koskee muun muassa liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien parantumista, elintarvikkeita, vaatetusta, viljelymenetelmiä, rakennusmateriaaleja ja muotoilua. Hyvä esimerkki tällaisesta vinoutuneesta kehityksestä on ruokavalio, johon vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa yhä vähemmän.

Saamelaisten kohdalla olen nähnyt miten irrallisuuden tunne johtaa helposti syrjäytymiseen ja lisääntyvään kulutukseen. Huonot tai heikot ihmissuhteet yritetään korvata tavaralla ja mediakuluttamisella. Kun luonnonvaroja saamelaisalueelle tuodaan kaikkialta maailmasta, saamelaiset ovat menettäneet käsityksensä oman luonnonympäristönsä kantokyvystä ja lakanneet tuntemasta velvollisuudekseen elää sen rajoissa tai suojella sitä. Saamelaiset ovat menettäneet luonnollisen taipumuksensa tuntea itsensä osaksi elämän suurta kokonaisuutta. Samalla heillä on kadonnut kyky hahmottaa elinympäristöönsä osatekijöiden keskinäisiä yhteyksiä. Tällaisia saamelaisia ympäröi tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden verho. Se ei toki estä tällaisia saamelaisnuoria omaksumasta radikaalisaamelaisia aatevirtauksia, joissa korostetaan saamelaisten ainutlaatuista luontosuhdetta ja saamelaisen elämäntavan ekologista kestävyyttä.

Itse kannustaisin pyrkimyksiä jotka tähtäävät ikivanhaan saamelaisen elämäntavan soveltavaan omaksumiseen nykyajan olosuhteissa. Perusajatuksena on syvemmän ja täydemmän elämän saavuttaminen luopumalla rahan ja omaisuuden tavoittelusta sekä ahneudesta. Pienempi maallinen rikkaus merkitsee suurempaa henkistä rikkautta.

Lapissa elää saamelaisten lisäksi monenlaisia kulttuureja, joiden juuret elävät syvällä menneisyydessä. Kulttuurit auttavat meitä jäsentämään omaa elämäämme sekä hoitamaan suhteitamme toisiin ihmisiin ja luontoon. Antropologit ovat todenneet, että monen perinteisen kulttuurin keskeisenä arvona on kunnioittaa ja suojella ihmisyhteisöille välttämätöntä luonnonjärjestelmää. Tämä tutkijoiden tärkeä sanoma ei kuitenkaan ole valitettavasti tavoittanut saamelaisia poliittisia johtajia, jotka härkäpäisesti jatkavat pään hakkaamista Lapin aihkimäntyihin. Moni näistä kulttuureista on kuitenkin jo kadonnut ja samalla on kadonnut metsäsaamelaisten oma kieli ja moni taito. Ne sysättiin syrjään kun käynnistettiin lapinmaiden asuttaminen 1500-luvulta lähtien. Tämä yhdenmukaistava kulttuurisuuntaus, joka on Lapissa tunkeutunut viimeisiinkin kolkkiin asti, on ollut mahtava. Vaikka se on poistanut taloudellisen köyhyyden, se on samalla vähentänyt luonnon ja kulttuurien monimuotoisuutta.

Kun esille on noussut ajatuksia ja hankkeita taantuneiden tai jopa hävinneiden kielten ja muiden kulttuuristen ilmentymien vahvistamisesta ja elvyttämisestä tämä on yllättäen herättänyt vastustusta saamelaispoliitikkojen piirissä. Tämä kertoo ensisijaisesti siitä, missä jamassa saamelainen kulttuuri ja politiikka ovat. Saamelaisjohdon politiikka on vienyt sen pisteeseen, joka näyttäytyy sille saamelaisuuden perikadolta, joka on ihan nurkan takana jos kaikki ei mene tismalleen niin kuin tämä ryhmäkunta haluaa ja vaatii. Todellisuudessa on kyse kääntöpisteestä. Uusi suunta ja tulevaisuus löytyvät peruuttamalla ulos umpikujasta. Saamelaisia arvoja on turha yrittää omia tämän umpimielisten harhaanjohtajien klikin miehittämän yhdistyksen monopoliksi. Aidot saamelaiset arvot löytyvät ottamalla saamelaisten ikäihmisten elämänviisaus uusiokäyttöön.