Johdanto

Taistelu siitä kuka on saamelainen riehuu valtoimenaan. Vääristellyt tarinat inarinsaamelaisten alkuperäisyydestä vyöryvät päällemme. Kuulemme kuinka metsäsaamelaisia ei ole olemassakaan. Tosiasioiden vastaisuus leviää ja puhutaan asiantuntemuksen kuolemasta.

Johtavat saamelaispoliitikot eivät välitä totuudesta ja levittävät aktiivisesti väärää informaatiota, luodaan hajaannusta ja nakerretaan luottamusta historiallisiin faktoihin. Ei edes varmin tieto inarinsaamelaisten alkuperäisyydestä jää rauhaan faktojen ystävältä.

Vaihtoehtoisen faktan käsitteestä on tullut eräänlainen symboli nykyiselle saamelaispolitiikalla.

Yritykset torjua tosiasiat hämmentävät. Mistä on oikeastaan kyse? On aika puuttua peliin tarjoamalla välineitä tällaisen väärän politiikan vastustamiseen. Käräjien poliittinen johto ei selvästikään ole kiinnostunut tiedosta, se ei välitä tarkistaa faktoja ennen päätöksentekoa. Se käyttää avustajia, joilta puuttuu asiantuntemus. Käräjien johto ei näytä tunnustavan, että oikealla tiedolla demokratiassa on keskeinen merkitys, se on järjestäytyneen yhteiskunnan kivijalka.

Väärillä tiedoilla luodaan vinoutuneita kertomuksia, jotka on muotoiltu niin, että ne käyttävät hyväkseen pelkoja ja huolta. Pahimmillaan ne saavat meidät muutkin levittämään näitä kertomuksia. Taistelu totuudesta on muuttunut entistä enemmän taisteluksi luottamuksesta faktoihin.

Sitten asiaan

Silloin kun puhutaan historian linjojen rakenteista lappalaisista polveutuvia saamelaisia ei näy missään. Miksi? 1500-luvun historiaa kuvailevissa teksteissä pohjoiset alueet esitetään harvaan asuttuna maana. Vuonna 1500 piirretyssä maailmana sivilisaatioiden kartassa Suomen alue on jaettu kolmeen alueeseen: pohjoisessa asuvat "poropaimentolaiset", eteläinen ja läntinen Suomi kuluivat Baltian kanssa Luoteis-Eurooppaan ja itäisessä Suomessa ja Karjalassa asuvat suomalaiset, joiden alue ulottuu pitkälle Venäjän puolelle.

Nykysaamelaisten silmissä 1500-luvun kartta näyttää väärin piirretyltä. Mutta jos otetaan huomioon tuolloiset kulkuyhteydet eli vesistöt sekä Ruotsin ja Venäjän välinen rajalinja kuva onkin hämmästyttävää kyllä melko oikea.

Pohjoisten alueiden silloinen väestö jakautui myös geneettisesti kolmeen taustaltaan osin erilaiseen väestöön. Tuolloin ei ollut yhtä Suomea, Ruotsia, Tanskaa, Norjaa ja Venäjää, minkä vuoksi eri vaikutusalueisiin tai sivilisaatioihin kuuluminen vaikutti ratkaisevasti kunkin alueen kehitykseen.

1500 luvun epämääräisissä kartoissa pohjoiset alueet, jota voisi kutsua saamenmaaksi, sijaitsivat Euroopan reunassa alkaen Norjan Trondheimista ulottuen koko Norjan rannikon kautta Kirkkoniemeen ja siitä edelleen Kuolan niemimaalle.

Seuraavat vuosisadat osoittivat, että, että Itämeri ja Jäämeri yhdistivät saamelaisten asuttamat alueet Eurooppaan, mikä taas määräsi yhteiskuntakehityksen suunnan. Tätä ei ole koskaan kiistetty Suomessa, mutta siitä huolimatta Lapin historia pohjoismaissa on kirjoitettu kansallisena selviytymistarinana, jossa laajempi konteksti ja riippuvuus maailmasta on lähes kokonaan sivuutettu.

Mitä saamenmaa on ollut?

Rakennehistorian ymmärtämisen kannalta on syytä aloittaa kysymällä mitä saamenmaa on ollut? Vastaus on itsestään selvä; se on ollut alun alkaen saamenkielisten ihmisten maa. Ennen kaikkea se on ollut kokonaisuus, joka on muuttunut aikojen kuluessa ja jota ei voi määrittää samoilla muuttujilla. Saamenmaa vuonna 1500 ei ollut samanlainen yhteiskunta kuin miksi se nykyään ymmärretään. Niinpä tässä tilassa on hahmoteltava pitkän aikavälin yhteiskunnallinen muutos.

Nykyistä Suomen puolella sijaitsevaa saamenmaata voi kuvata lukemattomilla eri tavoilla. Yleensä näihin esityksiin on poimittu sellaisia tekijöitä joiden ajatellaan kertovan saamelaisesta yhteiskunnasta jotakin oleellista. Tällainen on antanut saamelaisutopiaa kannattaville runsaasti pelitilaa.

Saamelaisten osuus pohjoismaiden (Ruotsi, Suomi, Norja) 15 miljoonan väestöstä käsittää kaikkiaan 70 000, mikä on 0.007% alueen asukasmäärästä. Se ei ole paljon, mutta siitä huolimatta saamelaisten vaatimukset koskevat lähes koko Suomen kokoisen alueen hallintaa, mitä voidaan pitää suhteettomana. Näin ollen pohjoismaiden historiaa voidaan kirjoittaa hyvin sivuuttamalla saamelaisille tärkeät maakysymykset suuruuden hulluina.

Saamelaisten historiaa ei voi kirjoittaa ilman maailman historiaa. Saamelaista yhteisöä nimittäin ei olisi ilman niin sanottuja ulkoisia tekijöitä: väestöliikettä nykyisen saamelaisalueen ulkopuolelta, kauppaa, Ruotsin ja Norjan kuningaskuntaa, Ranskan vallankumousta, eurooppalaisia aatteita ja tiedettä, Venäjän keisarikuntaa, kahta maailmansotaa, globaalia taloutta ja EU:ta.

Saamenmaan rakennehistorian tärkein elementti on se, että saamelaiset ovat kuuluneet osaan suurempaa kokonaisuutta. Saamelaiset ovat kautta aikojen olleet riippuvaisia isäntävaltioiden taloudesta. Ulkoiset tekijät ovat aina vaikuttaneet saamelaisyhteisöjen taloudelliseen ja kulttuurikehitykseen enemmän kuin sisäsyntyiset tekijät.

Tämä on itsestään selvää, eikä sitä kukaan kiistäkään, mutta silti tämä puoli unohdetaan kun saamelaisten historiaa selitetään ja vaaditaan vääryyksien hyvittämiseksi maiden palauttamista takaisin saamelaisille. Kun katse kääntyy vain saamelaisten omiin tutkijoihin alkaa historia näyttää itsetehdyltä, tosiasioiden vastaiselta.

Pitkässä historiassa ennen valtioiden rajojen muodostumista kyse oli siitä millä tavalla ihmiset hoitivat yhteyksiään. Tornionjoki ei erottanut Suomea Ruotsista ennen 1900-lukua, vaan vesi yhdisti jo aikojen alusta lähtien saamenkieltä puhuvat ihmiset sen kahdelta puolen. Samanlainen suhde oli Norjassa vuosisatojen ajan Tenolla ja Näätämöllä.

Valtioiden politiikka tempaisi saamelaiset Ruotsin ja Venäjän keskinäisiin sotiin. Venäläisiä vastaan saamelaiset joutuivat yhdessä suomalaisten kanssa sotimaan, koska Ruotsin ja Venäjän välissä oli valtion raja. Tosiasiassa saamelaisuus säilyi kaikista sotien aiheuttamista kriisitilanteista huolimatta. Suomalais-venäläisyyden rajamaastossa kasvoi ja syntyi Inarin ja kolttasaamelainen identiteetti. Saamelaisuus syntyi ja säilyi tiiviissä vuorovaikutuksessa Ruotsiin, Norjaan, Suomeen ja Venäjään.

Itsenäisellä Suomella oli valtionrajat, mutta yhteiskunta tuli 1900-luvulla entistä ylirajaisemmaksi, kun kontaktit muualle maailmaan tihentyivät. Ylirajaisuutta on sekin, että saamelaisalueet pohjoismaissa ovat maastamuuttajien maata, jonka väestöongelmat ovat ratkenneet muuttamalla Norjaan, Ruotsiin tai muualle Suomeen. 2000-luvulla tilanne ei ole juurikaan muuttunut vaikka ylirajaisuuden uudet muodot kuten internet, turismi ja kansainvälinen kulttuuri tuntuvat itsestään selvyyksiltä, voi pohtia että ihmiset menneinä vuosisatoina aina ajattelivat ehkä aivan samoin kun sotivat ympäri Eurooppaa.

Moninainen saamenmaa

Laajan saamenmaan alueellinen kokonaisuus on moninainen, kun katsotaan maita, joissa saamelaiset elävät. Historiassa ei koskaan ole ollut vain yhtä saamenmaata, mutta toisaalta ei voi myöskään välttää jakoa esimerkiksi eteläiseen, läntiseen ja itäiseen saamenmaahan. Pähkinäsaaren rajaa seuraava karkea kahtiajako on tosiasia siinä mielessä, että idän ja lännen lisäksi saamelaiset ovat eläneet etelässä ja pohjoisessa, meren rannikolla ja sisämaassa. Kaikki tämä on muokannut tapoja, kieltä, puhetta, yhteisöä jopa perimää.

1900-luvun alkuun asti puhuttiin eri lappalaisheimoista ja ajateltiin eri lappalaisheimojen olevan luonnostaan erilaisia, mutta erot olivatkin seurausta luonnonoloista, maantieteestä ja yhteyksistä muualle, ylipäätään seikoista, jotka vaikuttivat elinkeinoihin, väestötiheyteen, liikkuvuuteen, kieleen, yhteisöihin ja perimään. Saamenmaan jakautumien erilaisiin talous ja kulttuurialueisiin on tärkeä tosiasia. Yhtä tärkeä on huomata, että nuo erot ja niiden syyt ovat aikojen kuluessa vaihdelleet. Peltoviljely vakiintui Inariin 1800-luvulla. samaan aikaan suurporonhoidon kanssa. Ankarat elämänolot ovat pakottaneet etsimään toimeentuloa Jäämeren rannikolta tai muista perinteisistä ammateista.

Alueellisesti ei ole ollut koskaan yhtä saamenmaata, mutta ei myöskään montaa saamenmaata. Nykyisen saamenmaan osat eivät ole kehittyneet täysin irrallisina toisistaan. Saamenmaan asukkaita on aina yhdistänyt kieli, uskonto, keskinäiset yhteydet. Saamenmaan asukkaat ovat aina keskiajalta lähtien olleet osa järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Lapista voidaan puhua yhtenä talousalueena 1800-luvulta alkaen.

Saamelaiset eivät ole koskaan eläneet umpiossa. Saamenmaa on ollut jo keskiajalta lähtien osa kansainvälistä taloutta. Silloin ei ollut Suomen kansantaloutta, mutta Ruotsin itäisiä maakuntia voi tarkastella talousalueena kuten muitakin kuningaskunnan osia. Varsinaisia vaihtoehtoja ei ollut. Pohjoisessa rajana oli erämaa ja idässä Venäjän harvaanasuttu pohjoinen osa ja Novgorod.

Venäjä ja saamelaiset

Haminan rauhassa vuonna 1809 tehty päätös Suomen siirtämisestä Venäjän yhteyteen tuntui kipeimmin Lapissa, kun uusi valtiollinen raja jakoi Tornion ja Muoniojokilaakson pitäjän kahtia, ja Jukkasjärven pitäjä jäi kokonaan Ruotsin puolelle. Tämä tietysti vaikutti alueen hallintoon, verotukseen, oikeuden hoitoon ja porotalouteenkin. Lisäksi alueen väestö sai havaita, että uusi rajaseutu veti puoleensa tulijoita. Lakia ja viranomaisia saattoi tarvittaessa paeta nopeasti rajan toiselle puolen.

Valtion rajojen merkitys konkretisoitui entisestäänkin kun Venäjä sulki Norjan vastaisen rajan vuonna 1852. Rajasulut haittasivat porojen laiduntamista, mutta myös eri valtioissa asuvien saamelaisten keskinäistä yhteydenpitoa. Rajojen valvonnan kiristymisessä kysymys oli paitsi valtion turvaamisesta, myös siitä, että keskusvalta sekä Pietarissa, että Helsingissä halusi saattaa saamelaiset "oman" valtion ja sen yhteiskunnan yhteyteen. Kansakoululaitoksen muodostamisen jälkeen sitäkin hyödynnettiin suomalaistamispolitiikan työvälineenä.

Venäjän vallan aika merkitsi kuitenkin ennen kaikkea itäyhteyksien vahvistamista.

Saamenmaa, väestö, asutus ja elintaso 1500-1900

Saamenmaan muuttuminen nykyiseksi moderniksi taloudeksi kesti kauan. Valtaosa Lapin taloushistoriasta on pyyntiyhteiskunnasta agraariyhteiskuntaan siirtymisen historiaa. Tuolle ajalle 1500- luvulta 1800-luvun puoliväliin asti on ominaista harva-asutus, hidas väestönkasvu, riippuvuus satovaihteluista, toimeentulon epävarmuus ja köyhyys, olematon talouskasvu. Kaikki tuon ajan yhteiskunnan erityispiirteet johtuivat vähäisestä ja harvasta asutuksesta sekä kylmästä ilmastosta. Väkiluvun hidas kasvu oli pääsyy alkeellisen yhteiskunnan vähittäiseen muutokseen.

Peruselinkeinojen ja muun alkutuotannon keskeisyys, usein toistuneet kadot ja sodat sekä näiden uhat leimasivat lappalaisten elämää keskiajalta aina 1800-luvun lopulle asti. Saamenmaa oli tuolloin osa Euroopan ulointa periferiaa, ensin Ruotsia ja sitten osana Venäjää. Alue lukeutui vielä 1870 luvulla Euroopan köyhimpiin. Kuvaan kuuluivat korkea syntyvyys ja korkea kuolleisuus, alhainen työn tuottavuus, vähäinen varallisuus.

Muuhun Eurooppaan verrattuna saamelaisten talous edistyi viiveellä. Se johtui nimenomaan omavaraisesta alkutuotannosta, villipeuranpyynnistä, turkiseläinten pyynnistä. Myyntimarkkinat olivat pieniä, koska saamenmaassa ei ollut juurikaan ostajia.

Saamenmaa oli siihen maailman aikaan saamelaiselinkeinoissa maailman pohjoisin alue. Luonnonolosuhteet asettivat siis tiukat reunaehdot asumiselle ja toimeentulolle. Täällä saamelaiset olivat eläneet vuosituhansia ajan kalastamalla, metsästämällä ja keräämällä luonnon antimia. Asutuksen turvaksi tuli sittemmin pellonviljely ja myöhemmin karjanhoito ja ennen keskiajan loppua karjaa opittiin pitämään ja elättämään talven yli navetoissa. Kehitys oli kuitenkin hidasta myöhempiin aikoihin verrattuna.

Lähteet: Historian pikkujättiläien ja H. Meinander: Suomen historia: linjat, rakenteet, käännekohdat