Saamenmaan elämästä ennen ja nyt

Kun kerron seitsemänkymmenen kilometriä pitkästä koulumatkasta Angelista läpi metsien kävellen Inariin, se ei tee vaikutusta tuttaviin täällä Etelä-Suomessa. Elämä tänään on kuitenkin helpompaa, kun Angeliin johtavan tienvarren lapset pääsevät nykyään päivittäin molempiin suuntiin kouluauton kyydissä. Vuonna 1950 saman taipaleen kulkemiseen meni kolme päivää.

Aikoinaan ei niin kovin kauaa sitten, erämaissa asuvien poromiesten ja kalastajien elämää määrittäviä tosiseikkoja oli, ettei Inarin 17 000km2 laajuisella alueella ollut maanteitä, ei siten busseja, ei autoja eikä polkupyöriä. Inarin alueen saamelaiset menivät joka paikkaan jalkaisin kesällä ja talvella porolla ajaen. Kun saamelaiset rakensivat aikoinaan talon, tarpeet aina lattialaudoista kattoihin oli kuljetettava kesäisin veneellä ja talvella porolla tai hevosella. Havumetsäalueella rakennuslaudat ja hirret sahattiin ja veistettiin paikan päällä.

Jos käveleminen ja hiihtäminen on ollut saamelaisten kohtalo, on se ollut myös heidän onnensa. Sodan jälkeen Lemmenjoelta löytynyt kulta käynnisti kultaryntäyksen, jonka seurauksena alueesta tuli kautta Suomen tunnetuksi. Niinpä tänä päivänä saapuu satoja ihmisiä eri puolilta Suomea retkeilemään Inarin korkeimpien tunturihuippujen lomaan. Alueen ystävälliset saamelaiset ovat taitavia liikemiehiä ja heidän roolinsa matkailussa lienee tärkeämpi kuin monen muun alkuperäiskansan. He palvelevat venemiehinä, opastavat ryhmiä. Suuri osa alueen matkailuyrityksistä on saamelaisten omistuksessa.

Elinkeinorakenteen muuttumisen vuoksi monet saamelaiset saavatkin toimeentulonsa nykyaikaisten elinkeinojen yhdistelmistä. Saamelaiset voittavat ihmisiä puolelleen palvelualttiudellaan. Läpi elämän kestävä mukautuminen jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin helpottaa saamelaisten sopeutumista. Vaikka turismi merkitseekin yhä useammalle saamelaisille toimeentulonlähdettä niin suurin osa saamelaisten kotiseutualueen 4000 saamelaisesta ei ole edelleenkään mukana matkailuelinkeinossa, sillä turismi on muuttanut yhden sukupolven aikana vain suurimmissa taajamissa asuvien saamelaisten elämän.

Suomalaisten ja länsimaalaisten turistien virta on tuonut suurimpiin turistikeskuksiin joitakin nykyelämän mukavuuksia. Turismi on tehnyt joistakin poronomistajista hyvin toimeentulevia. Noin 60 % saamelaisilta poronomistajista omistaa alle 50 poroa ja heidän poroista saatavat bruttotulonsa ovat keskimäärin 3000 euroa vuodessa. Matkailussa toimivat saamelaiset poronomistajat ja muut saamelaiset ansaitsevat keskimäärin huomattavasti tätä enemmän. Monet saamelaiset järjestävät itse ja johtavat ohjelmapalveluja. Eräs koulukaverini on yksi kansansa menestystarinoista. Ennen ryhtymistään matkailuyrittäjäksi hän hoiti muutamaa poroa ja kalasteli asuntonsa lähivesiä. Työt olivat raskaita eikä niillä tehty rahaa, hän sanoo. Mutta sitten hän porotilan ja sai sen, mikä muutti hänen perheensä elämän ratkaisevasti. Väsymättömästä, terävästä ja nopeasti asioita oppivasta koulukaveristani tulikin matkailuyrittäjä, jonka asiakaskunta tulee kaikkialta maailmalta. Matkailutoiminnan taattua melko vankan tulopohjan on koulukaverini kyennyt kehittämään porotilansa yhteyteen ympäri vuoden toimivan ohjelmapalvelukokonaisuuden.

Edellä oleva osoittaa, että viimeaikainen kehitys näyttää olleen saamelaisille suotuisa, mutta silti taivaanrannalla häilyy joitakin uhkatekijöitä. Silloin kun tavallinen saamelainen ansaitsi vielä elantonsa paimentamalla poroja ja kalastelemalla, oli helppo sulkea korvat ulkomaailman tapahtumilta. Nyt yhä lukuisamman saamelaisen talous on kytköksissä matkailuun ja kaukaisillakin asioilla on suuri merkitys. Matkailun maailman maailmanlaajuinen väheneminen syyskuun 11 päivän terrori-iskun jälkeen näkyi myös saamelaisalueen syys- ja talvimatkailussa 2001/2001.

Huolta herättää myös, että parempia elinmahdollisuuksia etsivät saamelaiset jättävät oman kulttuurinsa Myös saamelaisten menestyksen mahdollistamat nykyaikaiset mukavuudet herättävät ristiriitaisia tunteita. Nykyään 80-vuotiaat elossa olevat saamelaiset ovat nähneet ja kokeneet perinteisen saamelaiselämän täydellisen murroksen. Kun täkäläiset ihmiset olivat ennen poromiehiä, kalastajia, maanviljelijöitä, elämä oli hyvää. Nyt suuri osa saamelaisista työskentelee matkailussa ja palveluammateissa, joilla taas menee paremmin tai huonommin ulkopuolisen maailman tapahtumien vaikutuksesta. Ennen toista maailman sotaa täkäläisillä ihmisillä ei ollut puhelimia, eikä niiden puuttuminen ollut mikään ongelma. Nyt heillä on puhelimet ja kännykät ja ovat oppineet tarvitsemaan niitä.

No olisiko sitten parempi olla ilman nykyaikaisia tietoliikenneyhteyksiä? Yksiselitteistä vastausta ei tähän varmaankaan ole. Sen sijaan on palautettava mieliin, että saamelaiset ovat aina käyttäneet ulkopuolisia vaikutteita edukseen. Se, että saamelaiset elivät tiettömyyden johdosta erossa muusta Lapissa, auttoi säilyttämään kulttuuriaan. Saamelaiset ovat maantieteellisesti syrjäisistä asuinsijoistaan huolimatta aina suhtautuneet avomielisesti ulkopuolelta tuleviin ajatuksiin - ehkä siksi, että monet heistä itsekin ovat ulkopuolisia. Ensimmäisten porosaamelaisten uskotaan tulleen Inariin vanhojen Inarin lapinsukujen alueille jo 1700-luvun puolivälissä. He asettuivat asumaan tuntureille ja jokilaaksoihin tai järvien rannoille.

Inarin syrjäkylät olivat pitkään suurelta osin Jäämeren rannalla ja etelämpänä asuvien ihmisten ulottumattomissa, joten näissä haja-asutuksessa eläville kehittyi varsin omintakeinen kulttuuri. Inarinsaamelainen vielä nykyisinkin elävä kielensä on kasvanut ikivanhan lapinkyläjärjestelmän juurista. Kaikkialla näkyvät Inarin vanhojen lappalaisten kulttuurimuistomerkit painottavat ajatusta maaemon tärkeydestä inarinlappalaisten vakaana elämän perustana. Näin heidän yhteiskunnalliset rakenteensa kehittyivät selvästi vähemmän jäykiksi kuin kirkon ja valtion toimesta tuotu uskonnollinen järjestelmä. Vanhan lappalaisen perinteen mukaisesti jotkin tärkeistä luonnonmuistomerkeistä olivat lappalaisten jumalten asuinsijoja niitä tuli kunnioittaa.

Saamelaisten selviytyminen perustuukin kolmeen tapahtumaan. Suomalaiset uudisasukkaat toivat perunan ja saamelaiset huomasivat, että niistä saattaisi tulla Inarin ilmastossa menestyvä perusviljelykasvi. Rokotteiden käyttöönotto porojen loislääkityksessä paransi porojen selviytymistä. Alueelle pyrkivät suomalaiset ja ulkomaiset turistit muodostivat pohjan matkailulle, joka tänään tuottaa enemmän vaurautta kuin maatalous tai kaupankäynti.