Hiljattain ilmestyi Marjut Aikion kirja Nils Aslak Valkeapäästä. Se on järkälemäinen teos, joka yllättää hyvällä ja monipuolisella kuvauksella Ailusta. Kirjan on kustantanut Väyläkirja Oy. Voin rehellisesti sanoa, että kirja on realistinen läpivalaisu saamenkielen ja kulttuurin nykytilanteeseen ja sen rikkauteen. Kirjan tyyli on rohkea, hyvin realistinen ja suora.

Kirja tarjoaa siihen erinomaisen selityksen miksi ihmisiä kiinnostaa joku Ailun tapainen taiteilija. On totta, että ihminen on hyvin herkkä lapsen ja nuoren ihmisen tunteille, koska mikään maallinen arki ei ole tuhonnut ja kovettanut hänen sydäntään ja tunteitaan. Kirjan tekstit yhdessä kuvien kanssa kuitenkin osoittavat, miten ajat ovat muuttuneet saamelaisessa yhteiskunnassa. Kiitos tästä kirjan tekijälle ja kustantajalle. Kirja on myös kunnianosoitus Nils-Aslak Valkeapään elämäntyölle.

Ailusta kertova kirja on aivan erilainen kuin mikään tähän mennessä saamelaisista kirjoitettu kirja. Kirjailija on tutkinut Ailun lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia sopeuttaakseen ne eri tilanteisiin. Vastaavia kirjoja saamelaisista ei ole tähän mennessä julkaistu.

Kirja osoittaa selvästi, että Ailu on saamelaisen realismin edellä kävijä, tien näyttäjä. Hän on saanut ideoita saamelaisesta kasvuympäristöstä. Hänen kirjoitustyylinsä ei ole pelkkää romattista-retoriikkaa eikä pelkkää maailman parantamista. Taiteilijana än oli tietoinen ympäröivästä maailmasta ja siitä, mitä se saamelaisille merkitsee ja mitä he siitä ajattelevat. Ihmissuhteet ja vuorovaikutus olivat hänen pääteemojaan. Vaikka kirjan teemana on Ailu, se kuvaa mestarillisesti myös hänen kansansa erityispiirteitä.

Luettuani kirjan nousi, aloin pohtia miten ja erilaiset arvot törmäävät vastakkain. Jyrkemmät ja ahdasmielisemmät saamelaispopulistit kertovat mielellään saamelaisten mielentilasta. Saamelaisyhteisö on kuitenkin monella tapaa turvallinen ja kodikas ja siinä kannetaan yhteiskunnallista vastuuta, edistetään hyvinvointia ja vastataan ihmisten henkisiin tarpeisiin.

Ailusta kertova kirja auttaa ymmärtämään kuinka aiempien sukupolvien varjo lankeaa meidänkin yllemme. Löydämme itsemme surullisessa ketjussa; kiivaan oikeassa olemisen, hylkäämisen ja poissaolon. Auttamisen varjolla katoaa paljon arvokasta.

Ailun toiminnan kuvaaminen on kaikissa suhteissa mestarillista. Tähän mennessä en ole huomannut yhdenkään saamelaisen tästä kertoneen. Kirjan vahvuuksia on kielellinen osaaminen ja saamelaisten elämänmuodon kokonaisuuden esittely. Vahvuudet tulevat esille arkitilanteiden käsittelyssä.

Ailun vanhempien elämä noudatti vuodenkierron sanelemaa rauhallista rytmiään, mutta paikalleen pysähtynyttä ei tuonkaan ajan ihmisten elämä ollut. Vesistöt välissä eivät suinkaan eristäneet, vaan pikemminkin yhdistivät, sillä vettä pitkin kulku kävi suhteellisen helposti. Tiiviiden yhteyksien myötä saatiin uusia kulttuurivaikutteita sekä uutta verta. Ailun lapsuuden ympäristöä oli muutamaa taloa käsittävä kyläpahanen, jossa elettiin kirjaimellisesti ikuisuuden rannalla.

Tutustuminen Ailuun

Tapasin Nils-Aslak Valkepään ensimmäisen kerran Inarissa 1959 pidetyn saamelaiskonferenssin yhteydessä. Ennen konferenssin avaamista kiinnitin huomiota siihen väen paljouteen joka koulun pihalla odotti tilaisuuden avamista. Piha suorastaan lainehti eri puolilta saamenmata tulleista saamelaisisista. Oli suuri elämys kuunella saamenkieliä.

Konferenssin pääteema oli saamelaisten aseman määrittely Pohjoismaissa. Konferenssin jälkeen pidettiin Inarissa pohjoimaiden saamelaisnuorten leiri, jota johti Juhani Högman. Hän muistutti meitä siitä, että meidän saamelaisnuorten pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, silloin olisimme voimakkaampia. Mutta kun puolustamme esi-isiemme henkistä perintöä olemme vahvempia silloin meitä ei enää haukuta tyhmiksi lappalaisiksi.

”Rakastaamme ja kasvakaamme monilukuisemmaksi saamen kansaksi Puolustakaamme esi-isien henkistä perintöä- Älkäämme enää koskaan pilkatko meitä tyhmiksi lappalaisiksi. Meillä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisilllä”. Muistan miten Juhanin sanat saivat aikaan vilkasta mielipiteen vaihtoa; ”siinäpä mies joka uskaltaa sanoa totuuden.”Me olimme nyt saanet kuulla mikä saamenkansa on ja minkälaisen tulisi olla. Nämä Jussin sanat olivat meille kuin aamun koitto.