Johdanto

Saamelaisten ja lappalaisten välisiin suhteisiin on viimeisen 20 vuoden aikana kiinnitetty verrattain suurta huomiota näitä ryhmiä koskevassa kirjallisuudessa. Valtaosa näistä kirjoista, tutkimuksista, aikakausi- ja sanomalehtikirjoituksista on luonteeltaan avoimen poleemisia. Tai ne ovat käyneet vanhentuneiksi uuden tieteellisen tutkimuksen myötä. Niin on käynyt myös monen käsityksille halusi sitä tai ei.

Käsitys saamelaisten ja lappalaisten historiasta on muuttunut: se mitä ennen pidettiin vain saamelaishistoriana, on nyt todettu lappalaisten alkuperäiseksi historiaksi. Kaikkea tästä lappalaisten esihistoriasta ei vielä tunneta, mutta sitä tutkitaan aktiivisesti esimerkiksi Ruotsissa. Vastaavasti käsitys Suomen saamelaisuudesta yhtenäiskulttuurina ja yhden historian kuvauksena on menettänyt merkitystään, mikä sinänsä on enemmän korostanut saamelaisuuden kielikulttuuria.

Saamelaisten alkuperäisyys vaatiikin nykyisin oman lukunsa. Pelkistäen kahden ryhmän välillä on yhteistä historiaa ja oikeuksia, mutta kyse ei ole kielen tai etnisyyden määrittelemästä asiasta. Alkuperäisyys ei ole etninen eikä kielen määrittelemä asia. Siksi ryhmien tarkastelua on täsmennettävä ja arvioita uudelleen.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana julkaistu aineisto aiheesta on laaja ja ristiriitainen. Siinä kohtaa mitä erilaisimmat todisteet, juridinen saivartelu sekä määrätietoiset ja selkeät mutta tietoisen puolueelliset poliittiset tavoitteet. Erityisesti Saamelaiskäräjien poliittisen johdon tavoitteena on ollut siirtää lappalaisten historialliset alueet ja oikeudet osin mielivaltaisesti kokoon pannun saamelaiskäräjien hallintaan.

Kysymys saamelaisten oikeuksista ei ole entisensä kaltainen kysymys. Tukeutuminen vanhaan liturgiaan porotalouden varassa elävästä saaamelaisesta alkuperäiskansasta ei enää riitä lähtökohdaksi. Ihmisoikeuksista on mahdoton keskustella uskottavasti ja legitiimisti ilman tietoa tosiseikoista.

Aikaisemmat tutkimustulokset, saamelaismääritelmä ja siihen liittyvät dogmit ja näiden pohjalta syntyneet myytit ovat jo vuosien ajan myrkyttäneet saamelaisten ja lappalaisten välisiä suhteita, aiheuttaneet suurta vahinkoa koko alkuperäiskansoja koskevan ratkaisun löytämiseksi ja toimineet poikkeuksetta kaikkien saamelaisten ja lappalaisten ystävyyden vastustajien vakioaseina.

Tarkastelun lähtökohdat

Saamelaisten ja lappalaisten nykyisten suhteiden syvän ja oikean olemuksen ja tilan ymmärtämisen kannalta on tärkeätä perehtyä ainakin kahteen saamelais- ja lappalaisväestön välisiin suhteisiin liittyvään historialliseen ilmiöön ja analysoida niitä.

Ne ovat lappalaiskulttuurin historiallinen perinne ja lappalaisuudesta saamelaismääritelmän nojalla muodostettu saamelais- eli ns. alkuperäiskansanäkökulma. Saamelaisen alkuperäiskansan muodostusta tarkasteltaessa on juuri näihin kahteen seikkaan kiinnitettävä huomiota.

Pikainen ja pintapuolinen silmäys lappalaiskulttuurin näkyvimpään puoleen kiinnittää huomion siihen, että lappalais- ja muun väestön välisessä kanssakäymisessä on ollut luonteenomaisia tiiviit molemmille osapuolille edulliset taloudelliset suhteet, joita eivät vaivanneet epäonnistuneen saamelaismääritelmän kaltaiset ongelmat.

Eräs seikka, joka on syytä muistaa saamelaisten ja lappalaisten historiaa tarkasteltaessa on ajanjakson valinta. Vasta tarpeeksi pitkä ajanjakso antaa mahdollisuuden hahmottaa kunnolla eri väestöryhmien merkityksen.

Poliittinen näkökulma väestöjen suhteisiin

Saamelaisten ja lappalaisten välisiä suhteita ei ole viimeaikaisessa keskustelussa paljoakaan tarkasteltu voimassa olevan perustuslain suojaamien oikeuksien toteutumisen kannalta, vaan saamelaisten itsemääräämisoikeuden puolesta käytävän taistelun kannalta. Saamelaiskäräjien johto on markkinoinut näkemystä siitä, että muiden kuin saamelaisten maanomistus on suurin este saamelaisen elämänmuodon toteutumiselle ja siten alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILOn yleissopimuksen ratifioimiselle.

Tavoite ILO-sopimuksen ratifioimisesta on tuonut saamelais-lappalaisten suhteisiin niihin aikaisemmin kuulumattoman elementin. Ilman maaoikeuskysymystä saamelaisten ja lappalaisten yhteinen historia muodostaisi muutoin rauhanomaisen perustan päivittäiselle elämälle.

Keskeinen, joskin melko vähälle huomiolle jäänyt, tosiseikka on, että sekä saamelaiset että lappalaiset voivat ja saavat identifioitua alkuperäiskansaksi. Tätä asiaa ei voi saamelaiskäräjät taikka valtio yksipuolisesti määrätä tai edes rajoittaa. On myös syytä muistaa, että lappalaisten alkuperäisyyden tueksi on viimeaikoina kertynyt runsaasti tutkimustietoa.

ILOn yleissopimusta koskeva julkinen keskustelu, saamelaiskäräjien poliittisen johdon vastustuksesta huolimatta, on palauttamassa alkuperäisväestöä koskevan keskustelun oikeisiin lähtökohtiin; polveutumiseen ja edellä mainittuun itseidenfikaatioon.

Historian selvittäminen ja tilanneanalyysi

Saamelaisten ja lappalaisten yhteistä historiaa voidaan selvittää tutkimalla näiden ryhmien kanssakäymistä eri aikoina. Lisäksi voidaan tarkastella ryhmien sukulaisuussuhteita.

Aiheesta voisi tehdä laajan tutkimuksen, josta selviäisi perusteellisesti historiallisten tapahtumien kulkua sellaisten aineistojen pohjalta, joissa saamelaisten ja lappalaisten väliset suhteet ja niiden muovautuminen ovat edustettuina.

Toinen vaihtoehto on saamelaisten ja lappalaisten suhteiden olennaisimman ongelman selvittäminen yksityiskohtiin kajoamatta. Tällöin varsinainen huomio tulisi kiinnittää suhteiden esittämiseen siinä muodossa kuin ne esiintyvät todellisuudessa, eivätkä yksinomaan saamelaispolitiikkojen tai historiantutkijoiden käsityksissä.

Edellä olevaa täydentämään tarvitaan olosuhdeanalyysi, jossa tulisi tarkastella ainakin seuraavia kysymyksiä:
1. missä määrin nykyiset poronhoito-, kalastus-, metsästys- ja muut lait estävät tai rajoittavat saamelaisia harjoittamasta kulttuuriinsa kuuluvia elinkeinoja vai rajoittavatko ne?
2. mitkä muut seikat vaikuttavat edellä mainittujen lakien nojalla harjoitettaviin elinkeinoihin?
3. aluepoliittisten tukitoimien hyödyistä ja haitoista saamelaisten harjoittamalle yritystoiminnalle?
4. minkä laatuisia maaoikeuksia saamelaisilla on nykyisin vai onko niitä ylipäätään? Kysymystä varmasti valaisisi esim. luettelo eri saantoperusteiden nojalla muodostetuista tiloista. Utsjoen vanhoista tiloista lähes 100 % on saamelaisten perustamia ja Inarissa 82 %.

Oma arvioini on, että edellä kuvattu tilanneanalyysi toisi esille sen, että saamelaiset kykenevät jo nyt käytettävissä olevien oikeuksiensa ja hyödynnettävissä olevien luonnonvarojen puitteissa harjoittamaan perinteisiä saamelaiselinkeinoja. Samanlaiseen johtopäätökseen luultavasti tultaisi myös maaoikeuksia asiakirjojen nojalla vaativien saamelaisalueen lappalaisille.

Lopuksi

Alkuperäiskansa- ja maaoikeuskymysten ratkaisujen tulisi perustua huolelliseen tilanneanalyysiin joka täydentäisi oikeus- ja asutushistoriallista kuvaa väestöryhmistä. Lisäksi tarvitaan oikeushistoriallista ja valtiohistoriallista tutkimusta valtajärjestelmästä ja oikeuksien hallinnasta.

Jälkimmäinen teema tarjoaa mahdollisuuden tarkastella valtion ja kruunun oikeuksien alkuperää. Tässä asiassa voi paljastua ihmisoikeuksien kannalta kestämättömiä jännitteitä; siihen viittaa jo se, että Ruotsin valtio luopui viimeisen, parin vuoden takaisen rajajokisopimuksen neuvottelujen yhteydessä kokonaan lohen regaalioikeudesta.

Takaisin