Inarin saamelaismuseo "Siidassa" on viime vuosina järjestetty näyttelyitä, asiantuntijaseminaareja ja erilaisia kulttuuritapahtumia. Sama meno on jatkunut saamelaisessa kulttuurikeskuksessa Sajoksessa.

Muutamat näyttelyt ovat antaneet perustietoa saamelaisista, mutta jättäneet vähemmälle huomiolle lappalaiskulttuurin kulttuurisen kudelman esittelyn. Tähän mennessä en ole huomannut, että olisi kerrottu inarinlappalaisten varhaisimpien kontaktien kehittymisestä aina tähän päivään asti. Merkkejä siitä Inarin alueella on runsaasti. Apuneuvona siihen olisi tarjonnut Wirilandenrin lausunto ja Oulun yliopiston tekemä laaja 1 300 sivuinen historiallinen selvitys Lapinmaiden asuttamisesta ja oikeuksien kehittymisestä. Nämä selvitykset osoittavat, että saamelaisten ja lappalaisten rauhanomainen yhteiselon on jatkunut aivan näihin päiviin asti.

Museon näyttelyissä on esillä vanhaa ja uutta, erilaisia esineitä eri ajoilta. Seminaarien aiheet ovat vaihdelleet historiasta ja saamelaisten asemasta taiteeseen ja ruokaan. Näissä näyttelyissä on esitelty niukasti saamelaiskulttuuri-itsehallintoa, joka viime vuosikymmenten aikana on synnyttänyt saamelaisten keskuudessa pilvilinnamaisia odotuksia paremmasta maailmasta, sekä myönteisiä näkymiä saamelaisten maaoikeuksien palauttamisesta takaisin saamelaisille. Tämä osoittaa vain miten saamelaiskulttuuri oli päässyt saamelaispoliitikkojen puheissa keskiöön. Puheista puuttuu kuitenkin konkretia siitä mitä maaoikeuksien palauttaminen tarkoittaa käytännössä eri osapuolille saamelaisille ja heidän syrjimilleen lappalaisille.

Seuraavassa pyrin hieman valottamaan tätä saamelaisten itsensä aikaansaamaa ongelmavyyhteä. Se on aikaansaanut sen, että kiistalle on ilmestynyt toinenkin osapuoli, joka kykenee osoittamaan olevansa yhtä aito alkuperäsikansa ellei vieläkin alkuperäisempi kuin saamelaiset.

Saamelaisten suhde menneisyyteen

Monelle saamelaiselle keskeistä osaa näyttelee oman kotiseudun menneisyys, joka on eräs elämänarvo. Suhtautuminen menneisyyteen on tavallisemmin ikä ja luonnekysymys. Luonnonlakien mukaan vanheneva ihminen katsoo mielellään taaksepäin jo tapahtuneeseen, kun sen sijaan nuori tähyää mieluummin tulevaisuuteen. Siihen sisältyy eräitä kielteisiä ja kehitystä haittaavia tekijöitä. Vanhemmat saamelaiset näkevät menneisyyteen tuijottaessaan -eletyt vuodet ja vuosikymmenet todellisuutta muuntavassa valaistuksessa. Vanha Lappi oli kulta-aikaa ja tulevaisuus sen sijaan on täynnä ristiriitoja ja vaikeuksia. Suurennellaan menneisyyden saavutuksia ja tietoisesti tai tahattomasti tehdään siinä vaikuttaneet saamelaiset eräänlaisiksi ihannesaamelaisiksi.

Tässä menneisyyden ihannoinnissa historioitsijalle samoin kuin muistelmien kirjoittajilla on oma osuutensa. Tästä huolimatta tärkeimpänä tekijänä on kuitenkin vanheneva saamelainen itse, joka vierastaa elettävää päivää ja pyrkii voittamaan siihen liittyvän vaikeuden asettumalla jonkinlaisena marttyyrina elämään menneissä paremmissa ajoissa. Vallitsevaksi tulleena tällainen katsomustapa johtaa tämän päivän uusien virtausten vierastamiseen ja siihen, että halutaan säilyttää se mitä on ja vain se - eikä ennakkoluulottomasti tutkiskella, millaiseksi ilmastonmuutos vastaisuudessa Lapissakin kehittyy ja missä suhteessa vanhat muodot ja rakenteet palvelevat uutta yhteiskuntaa, missä suhteessa historian tutkimus edistää saamelaisen mielalan säilymistä.

Saamelaiset ja kehitys

Saamelaisuus ja suopunkiterrorismi ovat viime vuosina olleet julkisen huomion kohteena. Usein miten kannanotoissa painopiste on ollut maaoikeuksissa ilman että niitä on kytketty Ylä-Lapin ja siellä asuvien ihmisten arkipäivän realiteetteihin, seikkoihin jotka synnyttävät epävakautta ja epätietoisuutta. Liian paljon on tuijotettu maanomistusta ja liian vähän alueen yhteiskunnallisia ja poliittisia oloja. Se mitä saamelaisalueilla pohjoismaissa tapahtuu ja miten niiden kehitysprosessit etenevät, ei johdu pelkästään saamelaisista vaan lähinnä poliittisista ja taloudellisista tekijöistä. Huomioon on otettava myös saamelaisliikkeiden nousua selittävä vaihtoehtojen puute kuin myös aatteet ja saamelaisuuden tulkinta.

Yhteiskuntaolosuhteita muuttamista haluavat saamelaiset eivät näy tiedostavan sitä että Ylä-Lappi ja sen asukkaat ovat olleet vuosikymmenten ajan riippuvaisia naapureistaan jo kolonialismin alkuajoista lähtien. Saamelaiset ovat pyrkineet saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon avulla murtamaan tätä väestöryhmien keskinäistä riippuvaisuuden verkostoa ja tarjoamaan tilalle omaa yksipuolista näkemystään siitä miten Suomen 10 000 saamelaisen elämä järjestettäisiin.

Saamelaiseliitti on ryhtynyt käyttämään tietoisesti valtaansa samaan tapaan kuin aiemmat siirtomaavallat, vaikka mandaattia sellaiseen ei olekaan. Kansa pyritään jättämään epädemokraattisen hallinnon vallan alle. Sisäisesti saamelaisyhteisöt ovat osoittautuneet kuitenkin lahoiksi ja heikoiksi. Niitä pyritään hallitsemaan ilman kansan antamaa oikeutusta. Markkinatalous on muuttanut Lapissa kuten muuallakin perinteistä yhteiskuntarakennetta nopeasti ja radikaalisesti. Valtaosa väestöstä on joutunut mukautumaan uusiin sosiaalisiin ja taloudellisiin realiteetteihin, osa saamelaisten sopeutumisesta on sujunut ongelmitta. Jotakin yhteiskunnan rakennemuutoksesta kertoo se, että Suomen kymmenestä tuhannesta saamelaisesta enää 30% asuu ns. saamelaisten kotiseutualueella.

Jostakin syystä pohjoismaissa jarruteltiin pitkään saamelaisten vaatimuksia luoda saamelaisille yhteiskunnallisia ja poliittisia osallistumisjärjestelmiä. Näin vastustettiin saamelaisten mahdollisuuksia kehittää nykyaikainen kansalaisyhteiskunta. Puhuttiin vain kodassa asuvista porosaamelaisista eikä muista lappalaisista. Selitystä tähän piittaamattomuuteen voi hakea pohjoismaiden sisäisestä heikkoudesta, nuorison näköalattomuudesta ja eliitin saamasta valtion tuesta. Kriittisen tarkastelun vaatisivat myös pohjoismaiden ulkopoliittiset motiivit tukea vallassa olleita rakenteita.

Kaikki tietävät, että identiteetti on tärkeä ihmisen itsetunnolle. Kun saamelaisnuori joutuu muuttamaan pois kotiseudultaan, voi seurata sisäinen tyhjiö, jolloin kielteiset asiat korostuvat. Tässä elämän muutoskohdassa saamelaisnuoret tarvitsivat tukea eikä korulauseita siitä miten saamelaisten ongelmat ratkeavat kertaheitolla kun tehdään niin kuin käräjät vaatii.

Mistä on kysymys

Nykyinen kiista siitä kuka on oikea saamelainen on synnyttänyt luottamuspulan saamelaiskäräjiä kohtaan: inarinsaamelaiset eivät voi ymmärtää sitä, että saamelaiskäräjät syrjii heitä tietoisesti. Minkäänlaisia historiallisia faktoja ei hyväksytä, mikä meidän kaltaisessamme oikeusvaltiossa tuntuu pöyristyttävältä. Lappalaisille saamelaiskäräjät ei halua myöntää saamelaisstatusta. Kiistassa on kysymys maanomistuksen ohella ja ohitse myös nöyryytyksestä ja ulkoisen vihollisen - lappalaisten - hyödyntämisestä myös valtapoliittisiin tarkoituksiin. On kuitenkin ymmärrettävä, että vain osa pohjoissaamelaisista katsoo, että maanomistuksella tulee olla ykkössija käräjien politiikassa

Saamelaisten ja lappalaisten suhteista

Saamelaisten ja lappalaisten suhteissa mielikuvat perustuvat historiaan ja sen tulkintoihin. Saamelaisten ja lappalaisen maailman suhteet ovat olleet vaihtelevia, usein rauhanomaisia ja alueet olleet vaihtelevia ja niissä asuvat ihmiset vilkkaassa vuorovaikutuksessa jo hamasta esihistoriasta alkaen.

Onhan oikeastaan mahdotonta puhua näiden kahden ryhmän kulttuureista erillisinä, sillä niin pitkään ja syvällisesti ne ovat vaikuttaneet toisiinsa, onhan loppujen lopuksi kysymys hyvin pitkälti samasta väestöstä lukuun ottamatta Suomeen vuoden 1852 jälkeen Norjasta ja Ruotsista muuttanutta porosaamelaisväestöä.

Tämä kahden ryhmän samankaltaisuus on tietoisesti pyritty häivyttämään taustalle ja esiin on nostettu kysymys ratkaisemattomasta konfliktista. Tämän vahvan mielikuvan alle hukkuu se tosiseikka, että konfliktin osapuolina ovat vain saamelaiskäräjät tukijoineen ja lappalaiset, joita eliitti pitää suomalaisina. Mitä jyrkempi ja ahdasmielisempi on yksittäisen saamelaisen mieli, ja ajattelutapa sitä helpommin hänen äänensä otetaan kaikkien saamelaisten äänenä. Inarinlappalaisten eristämistä julkisesti yhteiskunnasta vaativan saamelaisen katsotaan edustavan saamelaisuutta, mutta väljempää linjaa edustava saamelainen on poikkeus, joka edustaa saamelaisvastaisuutta.

Taustalla on kehäpäätelmä: saamelainen on "aito" saamelainen, mikä riittää todistamaan, että aitosaamelainen on perusluonteeltaan jyrkkä ja suvaitsematon etenkin niitä lappalaisia kohtaan jotka haluavat saamelaisstatuksen. Nämä lappalaiset tulkitaan myös saamelaisvastaisiksi siitäkin huolimatta, että heidän sukulaiset ovat jo aikaisemmin tunnustettu saamelaisiksi.

Suuren yleisön käsitys saamelaisista esimerkkinä luonnossa kestävästi elävästä alkuperäisväestöstä on suuressa määrin tuulesta temmattu. Virallisessa propagandassa ei puhuta tämän päivän todellisuudesta, jonka muodostaa mm. porojen ylilaiduntaminen ja eläminen länsimaisten standarttien mukaan. Todellisuudessa saamelaisten porojen hyvinvointi ei ole ollut vuosikymmeniin mahdollista ilman lisäruokintaa. Nämä varjokohdat muodostavat vain pienen osan saamelaisten ja lappalaisten koko todellisuudesta. Näiden rinnalla elää paljon keskeisempänä toisenlainen alkuperäiskansa lappalaiset, joista etninen saamelaisuus muodostuu. Koko tuota taustaa vasten epäkohdat näyttäytyvät mustina poikkeuksellisina tahroina tässä värikkäässä kirjossa.

Saamelaisten ja lappalaisten keskinäisestä riippuvaisuudesta

Monet koulutetut saamelaiset ovat surkutelleet sitä miten nykyaikainen elämäntyyli murentaa perinteiset saamelaiset tukiverkot, etenkin perheen ja saamelaisen yhteisön, ja jättää tilalle vain epävarmuuden ja ahdistuksen. Muistan lapsuudestani miten useat sukupolvet asuivat saman katon alla jakaen askareet ja taloudenpidon ja heitä ympäröi tiivis kyläyhteisö, kaikki tunsivat toisensa ja osallistuivat yhteisiin hankkeisiin. Silloin saamelaiset ja lappalaiset saattoivat tuntea olevansa turvassa - ainakin sellaisten asioiden osalta, joissa perhe ja naapurit saattoivat auttaa. Arkielämä oli ennalta arvattavaa ja ihmiset saattoivat elää kotikylässään koko elämänsä ajan tuntemiensa ihmisten keskuudessa. Suurimmassa osassa sellaiset ajat ovat kaukana takanapäin. Toisaalta uusi aikakausi jota nyt elämme on parantanut huimasti myös monia saamelaisten elämän osa-alueita. Ei Suomi ole niin huono maa saamelaisille kuin uskotellaan. Suomessa vallitsee vapaus, itsenäisyys ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Suomessa kaikki saamelaiset voivat vapaasti ilmaista yksilöllisyyttään, voivat vapaasti valita oman yhteisönsä. Tämä puolestaan mahdollistaa ihmissuhteiden rakentamisen ihmisyyden pohjalle eikä sille mitä hänen ympärillä olevat ihmiset odottavat hänen olevan tai vaativat hänen tekevän.

Lappalaisuuden nimissä tehdään paljon hyvää, kannetaan yhteiskunnallista vastuuta, edistetään hyvinvointia ja vastataan ihmisen perustaviin henkisiin tarpeisiin. Samoin yhteiskunta on monilla tavoin turvallinen ja kodikas. Joten tuntuu merkittävältä se miten mediasuodatin karsii nämä myönteiset uutiset ja tarjoaa suurelle yleisölle lappalaisista vain kielteisiä ilmiöitä, vaikka todellisuudessa niitä ei ole. Tällaisista kuvatunlaisista ongelmista ei tule vaieta yhteiskunnassa, sillä vain niiden tiedostaminen johtaa niiden korjaamiseen. Saamelaisen yhteisön heikkouksien esittely suomalaisessa mediassa ei voi johtaa uudistuksiin Suomessa siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se liity mitenkään maan sisäiseen keskusteluun. Tosin sanoen saamelaisten ja lappalaisten on ensin löydettävä yhteinen näkemys siitä miten konflikti puretaan. Asiasta tietämätön suuri yleisö ei voi siitä huuto äänestää koska se ei ole asianosainen eikä kysymys ole sen oikeuksista. Vain asianosaisilla on tässä vastuu.

Lappalaisuudesta kiinnipitämistä saamelaiskäräjät tulkitsee ongelmaksi ja lappalaisille tarjotaan mallina luopumista omista vaatimuksistaan kuulua alkuperäisväestöön. Tästä seuraa, että käräjien syrjimät lappalaiset ajautuvat entistä jyrkempiin näkemyksiin, kun he huomaavat, että heidän faktansa ovat jo valmiiksi kokonaisuudessaan tuomittu. Jos olet lappalainen olet fanaatikko joten vaihtoehtosi ovat joko luopua lappalaisuudesta tai alistua.

Saamenmaa/Lappalaisten maa - ehdotus ratkaisumalliksi

Ennen toista maailmansotaa ei puhuttu saamenmaasta tai lappalaisten maasta. Sodan jälkeen alkoi esiintyä saamelaiskansallisia virtauksia, joista esimerkkinä oli saamelaiskomitean asettaminen ratkomaan saamelaisten ongelmia. Komitean työ jäi puolitiehen koska minkäänlaista taloudellista tai muutakaan kulttuuria koskevaa selvitystä ei tehty.

Edunsaajiksi määriteltiin vain ne saamelaiset, jotka täyttivät kielikriteerit, mutta ei ne lappalaiset, joiden esivanhemmat oli sukupolvia aikaisemmin pakotettu vaihtamaan puhumansa inarinsaamenkieli suomeksi. Komitean ehdotukset jäivät vuosikymmeniksi unhoon, kunnes asetettiin laajemmalla pohjalla toimiva saamelaiskomitea vuonna 1971 valmistelemaan ehdotuksia saamelaisesta kulttuuri-itsehallinnosta. Siitä kuka on saamelainen määriteltiin jälleen kielen kautta. Mietinnön ilmestymisestä on kulunut yli 40 vuotta ja näinä vuosikymmeninä asiat ovat muuttuneet ja pysyneet pohjimmiltaan samoina. Saamealaiskäräjille ison kysymyksen muodostaa mitä tehdä ennen kaikkea niille lappalaisille joille ei haluta myöntää saamelaisstatusta. Ratkaisuvaihtokedoissa on kaksi ääripäätä, jos saamelaiskäräjät haluaa pysyä saamelaisideologian mukaisena itsehallintoelimenä siitä seuraa kysymys jäävätkö lappalaiset vähemmistöksi omassa maassaan?

Vaihtoehtojen toisessa päässä on, että tunnustetaan lappalaiset samanvertaiseksi alkuperäisväestöksi. Tähän asti lappalaisille on ollut äärettömän nöyryyttävän Berliinin muuriin rinnastettavan saamelaismääritelmän rakentaminen. Saamelaiskäräjät haluaa jarruttaa kaikki lappalaisten esitykset sovintoprosessin aloittamisesta. Aina voi sanoa että lappalaiset eivät ole osapuoli, vaikka lappalaisilla on runsaasti sukulaisia käräjien äänestysluettelossa.

Onko vallitsevalle tilalle muuta vaihtoehtoa kuin yhä epärealistisemmaksi käyvän kahden alueen ratkaisu? Tämä tuskin tulisi käytännössä toimimaan, koska alueen etnisten saamelaisten määrä on tällä hetkellä vain n. 30%. Vallan siirto ilman kunnon taustaselvityksiä ei tule onnistumaan, koska siihen liittyy kymmenittäin ratkaisua vaativia ongelmia. Joten toinen vaihtoehto voisi olla kolmen kansallisuuden malli yhteisalueineen. Suurimman ongelman muodostaa saamelaismääritelmä, jonka tarkoituksena on erottaa eri väestöryhmät toisistaan erityisesti Inarin lappalaisista. Mutta tämä saamelaismääritelmän muodostama muuri vangitsee myös saamelaiset. Se muuttaa Ylä-Lapin getoksi.

Jos saamelaismääritelmästä ei päästä yhteisymmärrykseen on ryhdyttävä ajattelemaan kahden alkuperäiskansan käsittein asiaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. On hyväksyttävä se tosiasia, että saamelaiset pysyvät Ylä-Lapissa vähemmistönä. Silloin on parempi olla sellainen vähemmistö jolla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muilla alueen asukkailla. Tällä hetkellä on saamelaisten ja lappalaisten kohdalla on paljon enemmän yhteisiä asioita kuin erottelevia.

Saamelaiset ja lappalaiset toimivat päivittäin yhdessä monissa paliskunnissa, kalastuskunnissa, metsästyseuroissa, yhteismetsien hoitokunnissa, kunnissa jne yhdessä. Tähän mennessä ei ole tehty asianomaisten taholta esityksiä yhteistoiminnan muuttamisesta saamelaiskäräjäpainotteisiksi.

Ylä-Lappi on maa, jossa tulee asumaan saamelaiset ja lappalaiset. Lappalaiset ovat osa maisemaa, alueen todellisia alkuperäisasukkaita. Heitä ei tarvitse pelätä. Tosiasiassa saamelaiset eivät pystyi elämään jos heidät ulkoistettaisiin kaikista yhteistyöelimistä jossa molemmat tarvitsevat toisiaan. Ilman lappalaisia tämä maa olisi henkisesti köyhä. Itse olen maahanmuuttajien jälkeläinen, jota kiehtoo lappalaiskulttuuri, koska se kuuluu tänne. Tällaiset kysymykset ovat inarinlappalaisten ydintä, heidän identiteettiään. Etnisten saamelaisten tulevaisuus on keskellä lappalaisten maata ja maailmaa. Kysymys on siitä integroituvatko saamelaiset ympäristöönsä lappalaisten maassa. Joten kolmen kansallisuuden mallia kannattaisi tässä rauhanomaisessa tilassa kehitellä.