Aluksi

Saamelaiskäräjälain muuttaminen oli vähällä muuttua hallituskysymykseksi. Kysymys todellakin on laajakantoisesta asiasta etenkin inarinsaamelaisten kannalta. Katsotaanpa mistä on kysymys.

Minulta on useaan kertaan kyselty vuonna 1999 pidettyjen saamelaiskäräjävaaleista ja sitä miksi niin suuri määrä hakijoista hylättiin? Olin tuohon aikaan saamelaiskäräjien jäsen ja olin mukana käsittelemässä käräjien kokouksessa näitä hakemuksia vaalileutteloon.

Vuoden 1999 vaaliluettelosta hylätyt

Vuonna 1999 pidettyjen saamelaiskäräjien vaalien yhteydessä 1128 ihmistä yritti pyrki vaaliluetteloon. Vaalilautakunta hyväksyi heistä vain 20. Itse jätin eriävän mielipiteen kun näin, että moni inarinsaamelainen hakija sai kielteisen päätöksen.

Määräajassa 765 ihmistä haki oikaisua. Lautakunta hyväksyi näistä 25 ja hylkäsi loput 740 oikaisuhakemusta. Kun lasketaan yhteen hylätyt oikaisuhakemuksetja ne jotka hylätyksi tultuaan eivät hakeneet oikaisua, saadaan yhteensä 1083 hylätyksi tullutta hakemusta. Sinnikkäimmät heistä ovat jättäneet hakemuksensa yhä uudestaan. He ovat tulleet saamelaiskäräjien vaalitoimielimissä uudelleen hylätyiksi, kunnes KHO vuonna 2011 väljensi tulkintaa oikeaan suuntaan hyväksymällä neljä hakijaa merkittäväksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon.

Ketä hylätyt hakijat sitten ovat? Asia jäi minua kiinnostamaan, koska hakijoissa oli runsaasti vaaliluettoloon ennestään merkittyjen lähisukulaisia.

Muutama vuosi KHO:n linjan muuttumisen jälkeen silmiini osui Anja Akujärven toimittama kirja Morottaja-suvusta. Kun vertasin tuossa vuoden 1999 kokouksessa tekemiäni muistiinpanoja huomasin suureksi yllätyksekseni, että valtaosa hakijoista polveutuikin Inarin suurimmasta kalastajasaamelaissuvusta Morottajasta. Olen sitä mieltä, että, että näiden Morottajista polveuvien ihmisten hylkäämistä en voida pitää oikeutettuna. Asia olisi syytä tutkia uudelleen.

Ehdotetun saamelaismääritelmän ongelmat

Uudesta saamelaiskäräjälakiehdotuksesta poistuu nk. lappalaispykälä ja esivanhempien kielikriteeriulotetaan yhtä sukupolvea pidemmälle. Jälkimmäinen muutos ei ole merkityksellinen jollei vaadittu näyttö esivanhempien kielestä oleellisesti kevene.

Käytännössä uusi lakiesitys esitys tiukasti tulkittuna rajaa pois vaaliluettelosta sellaisia saamelaisia, jotka täyttävät kielikriteerit. Tällä tarkoitan sitä, että saamenkieltä puhumaton ja tilalliseksi ryhtynyt, mutta isovanhempiensa kautta kielikriteerit täyttävä saamelainen henkilö suljetaankin pois saamelaiskäräjien vaaliluettelosta. Toisin sanoen hänet viimeistään tämän jälkeen assimiloidaan suomalaiseksi, mikäli merkintää ei maakirjoista löydy.

Saamelaiskäräjien vaaliluettelon "puhdistusta" tulee edistämään vielä se, että vain perheiden päämiehet on aikoinaan merkitty maakirjoihin, kun taas vaimot ja lapset eivät ole niihin nimeltä merkittyjä. Erityisesti saamelaisnaiset ovat voineet hävitä maakirjoista heidän avioiduttuaan suomalaistilallisten kanssa.

Katveeseen jäävät ryhmät

1800-luvun alkuvuosikymmenien ja vuoden 1875 välistä aikaa voidaan pitää aikana, jolloin saamelaiset asiakirjamerkinnöin voitiin helposti sulauttaa suomalaisiks. Tätä asiaa ei otettu aikanaan huomioon saamelaiskäräjälain lainvalmistelussa. Eikä sitä ole nytkään huomioitu.

Inarinsaamelaisista polveutuvien ihmisten hylkääminen saamelaiskäräjien vaaliluettelosta on mielestäni oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvovaatimuksen toteuttamisen vastainen erityisesti siltä osin, että vaaliluetteloon pyrkineiden esivanhemmat ovat maksaneet alueensa käytöstä lappalaiselinkeinonharjoittamiseen Lapin veroa ja puhuneet saamenkieltä. Sen sijaan Inarin alueelle 1800-luvun lopulta ja 1930 ja 1950 luvulla Utsjoelta ja Enontekiöltä muuttaneet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt henkilöt eivät ole näistä Inarin saamelaisten Lapin veronomaista veroa maksaneet lainkaan. Lisäksi näillä saamelaisilla ei ole ollut Lapin veromaille kohdistuvia ikimuistoisia nautintaoikeuksia.

Saamelaismääritelmän katvealueeseen kuuluvat myös ne saamelaisien joiden esivanhemmat muuttivat parempien elinolosuhteiden toivossa 1800-luvun aikana Norjaan. Tällaisesta muuttoliikkeestä mainitsee mm. Itkonen (Suomen lappalaiset vuoteen 1945). Vuonna 1805 Inarista muutti 45 henkilöä perheineen. Vuonna 1830 siirtyi Suomen Lapista Ruijaan pororuton johdosta 201 henkilöä perheineen (tuskin sentään kaikki lappalaisia), joista 72 henkilöä perheineen palasi takaisin Suomeen. vv. 1848-1852 lähti Suomen Lapista Ruijaan työnhakuun 452 henkilöä perheineen (joukossa varmaan suomalaisia): heistä jäi palaamatta 91 henkilöä. Muita katvealueeseen kuuluvia saamelaisia ovat Lapin veroluetteloiden päämiesten vaimot ja heidän lapsensa, jotka eivät näy erikseen ko. luettelossa.

Lopuksi

Näin jälkikäteen voidaan kysyä vuoden 1999 päätöksistä, että oliko saamelaiskäräjien vaalilautakunnan jäsenillä tarvittava kompetenssi, kun se hylkäsi hakemuksissa esitetyt lainmukaiset asiakirjanäytöt. Ymmärsikö vaalilautakunta todella ne haasteet, joita ylipäätään esivanhempien kielen osoittamisessa on?

Kun saamelaiskäräjälakia uudistetaan, asialle olisi eduksi kattavan väestölaskennan tekeminen ja tilanneselvityksken laatiminen. Sellainen poistaisi epäselvyydet, jotka koskevat siitä ketkä ylipäätään voidaan katsoa saamelaisiksi ja millainen näyttö tarvitaan osoittamaan esivanhempien saamelaisuus. Nyt eduskuntaan päätynyt esitys saamelaiskäräjien muuttamiseksi tuo enemmän ongelmia kuin poistaa jo tiedossa olevia.