Tähän mennessä julkisessa keskustelussa on vähän tai ei ollenkaan käsitelty uudistilojen (tai uutistilojen) perustamista koskevia säännöksiä. Niillä on kuitenkin huomattava painoarvo silloin kun käydään keskustelua ILOn sopimuksen ratifioinnin oikeudellisista perusteista.

Aikaisempina vuosisatoina luettiin Lapinmaiksi no alueet, jotka silloin olivat lappalaisväestön asuttamia. Lapinmaihin kuuluivat mm. nykyisten Kuusamon(ja Posion), Sallan, Sodankylän ja Kittilän kuntien alueet. Uudisasukkaiden asettuminen Lapinmaihin kalastamaan, metsästämään ja kaskeamaan ei ollut sallittua (kts. esim. Jacob Fellmanin teoksen: Anteckningar under min vistelse i Lappland, III osa, sivuilla 123-124 mainittuja viranomaisten asiakirjoja). Niinpä kihlakunnanoikeus määräsi ratkaisuissaan 2.3.1669 ja 1.3.1672, että erään uudisasukkaan, joka oli asettunut nykyisen Sodankylän alueelle, rakennukset oli hajoitettava, ja että hänen oli suoritettava korvausta eräille lappalaisille, joita asia koski. Mutta pian tämän jälkeen valtiovallan (kuninkaan) uudisasutukseen Lapissa muuttui. Kuningas Kaarle XI näet antoi Lapinmaan asuttamisesta kaksi plakaattia, ensimmäisen 27.9.1663 ja toisen sitä täydentävän 3.9.1695 (Fellman: em. teos, III, sivut 132-135)

Niissä oli oli omaksuttu uudisasutusta voimakkaasti suosiva kanta ja iutistiloja alettiinkin ripeästi perustaa. Niinpä jo vuonna 1718 mainitaan Kuusamossa asuneen 615 henkilöä kuuluen 89 ruokakuntaan, joista vaiin 10 oli lappalaisia. Vuonna 1760 ei lappalaisia enää ollut lainkaan (Fellman em. teos, III osa, sivut 139, 441-442). Sodankylässä (Kittilä mukaan luettuna) oli vuonna 1738 23 uudisasukasta ja 73 verolappalaisia. Sata vuotta myöhemmin ei verolappalaisia ollut lainkaan ja asukasluku oli n. 2366, (Fellman: em. teos III sivut 496-498).

Osa lappalaisista siirtyi pohjoiseen, mutta enin osa lienee ruvennut uudisasukkaiksi ja he sulautuivat osaksi seka-avioliittojen kautta etelämpää tulleisiin uudisasukkaisiin.Tätä muistiota laadittaessa ei ole tarvinnut ottaa selville, annettiinko vuosien 1663 ja 1695 plakaattien antamisen yhteydessä tai erillisinä määräyksiä mm. siitä, oliko uudistilan perustamista haettava joltakin viranomaiselta sekä tuliko viranomaisen antaa määräyksiä paikasta, johon uudistila saatiin perustaa ja sen viljeltäväksi tarkoitetuista tiluksista sekä muista asiaan vaikuttavista seikoista, vai oliko uudisasukkaaksi lähtevällä ollut täydellinen vapaus näissä suhteissa. Tällainen selvitys tätä muistiota varten on tarpeeton sen vuoksi, että ensimmäinen uudistila Inarin, Enontekiön tai Utsjoen kuntiin tuli perustetuksi vasta jäljäljempänä käsiteltävän vuodelta 1749 olevan johtosäännön antamisen jälkeen. Tosin Fellman (em. teos III sivu 566) arvelee, että ensimmäisestä uudistilasta on jälkiä jo vuodelta 1575, mutta sille ei voi antaa merkitystä, varsinkaan kun näin varhain perustetuksi väitettyä taloa ei ollut olemassa. Kun Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kuntiin perustetut vanhimmat vanhimmat uudistalot ovat syntyneet vuoden 1749 uudistilajohtosäännön antamisen jälkeen, niin näitä uudistiloja perustettaessa tuli menetellä mainitussa johtoasäännössä edellytetyllä tavalla.

Mainittava on kuitenkin, että vuoden 1695 plakaatin mukaan, kun uudistilallinen oli asettunut tai vast'edes asettuisi uudispaikalle, hän tuli saamaan 15 vuodeksi vapauden kaikista veroista ja ulosteoista. Vapausajan päätyttyä oli tila pantava verolle suhteessa sen nautinnassa ja käytössä oleviin tiluksiin, mutta oli uudistilallinen, kuten "muukin" lappalainen, vapaa sotamieheksi otosta ja eräistä ylimääräisistä rasituksista.

Tämän jälkeen siirrytään käsittelemään edellä tarkoitettua 14.11.1749 annettua johtosääntöä niitä varten, jotka joko asuvat tai viljelevät Lapinmaissa tai tämän jälkeen tahtovat sinne asettua viljelijöiksi (julkaistu Claes Wilhelm Gyldenin teoksessa Samling af Författningar rörande Landtmäteriet mm, 1836, sivut 86-91). Tämän johtosäännön mukaan tuli uudisasukkaaksi haluavan pyytää maaherralta lupa saada perustaa uudistalo. Maaherran tuli toimituttaa katselmus paikan sopivaisuudesta ja siitä, mitä alueita uudistilaan olisi luettava. Katselmuksen suorittivat kruununvouti, nimismies ja kaksi lautamiestä. Kihlakunnanoikeuden oli tehtävä suunnitelma uudistilan perustamisesta. Maaherran asiana oli mm. määrätä, montako vapaavuotta asukas sai nauttia. Niiden päätyttyä oli uudistilasta tehtävä kartta ja suoritetava verollepano, jolloin voitiin poiketa ehdotetuista rajoista ja rajamerkeistä.

Kalastusmahdollisuuden järjestämisestä sanottiin johtosäännön kohdassa 9), että mikäli mahdollista on, jokaiselle uudisasukkaalle on varattava tarvettaan vastaava kalastusmahdollisuus, ja sen vuoksi ei yhdelle asukkaalle ollut nimettävä niin paljon kalavettä, missä sellaista on pysyvään omistukseen ( till evärdelig ägo), ettei toinen ja niin monet muut, jotka saattavat sijoittua asukkaiksi uudistiloiksi sopiville paikoille voisi harjoittaa kalastusta tarvettaan ja toimeentuloaan varten.

Myös lausuttiin johtosäännön kohdassa 14), että uudistilan asukkaalle tulee, missä on kalavettä, vapaus (frihet) harjoittaa kalastusta kotitarpeeksi.

Johtosäännön kohdassa 8) rajoitettiin uudisasukkaan harjoittamaa metsästystä siten, että eläimen- ja linnunpyynti oli sallittu vain puolen penikulman (n. 5,4 km) säteellä asuinpaikasta. Tämän piirin ulkopuolella pyynnin tuli kuulua lapppalaisväestöön kuuluville, jotka siitä maksoivat veroa. Jos uudisasukkaan naapuriksi asettui toinen uudisasukas, kuului otuksenpyyntioikeus heille yhteisesti.

Johtosäännön kohdassa 15) lausuttiin, että jos uudisasukkaat noudattavat tämän johtosäännön määräyksiä ja osoittavat asianmukaista harrastusta, ahkeruutta ja työteliäisyyttä maatalouden hyväksi, niin saavat he nauttia hyväkseen ne vapaudet ja oikeudet, jotka aikaisemmissa asetuksissa ja tässä johtosäännössä on heille taattu. Aikaisemmin annetussa säännöksessä (em. plakaateissa) ei kuitenkaan liene annettu nimenomaisia määräyksiä siitä mitä perusteita olisi noudatettava tilusten ja aluei­den suunnittelemisessa ja määrittämisessä. Edellä esitetystä on käynyt selivlle että siihen aikaan, jolloin, ko johtosääntö annettiin, Lapinmaiksi luettiin huomattavasti laajemmat alueet kuin Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kunnat. Sanottun johtosäännön antamisen jälkeen näyttää kestäneen jonkin aikaa, enne kuin nykyisten Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kuntien alueelle perustettiin uudistaloja uudisasukkaille. Enontekiöllä lienee ensimmäiset uudistilat perustetut 1770-luvulla (Fellman em. teos, III, sivu 513) Myös Kyrön uudistalo Inarissa näyttää perustetun j o 1760-1770-luvuilla. Kuten jäljempänä mainitaan, ko. kuntien alueilla oli vuoden 1830 maakirjan mukaan n. 23 tilaa, joista ri. 20 nykyisellä Enontekiöllä ja 3 nykyisessä Inarissa. Kuitenkaan ei näytä näitten eikä myöhemminkään perustettujen uudistalojen osalta toimitetun, sitten kuin vapaavuodet olivat päättyneet, vuoden 1749 johtosäännössä suoritettaviksi edellytettyjä, uudistilan tilusten lopullista määrittämistä, kartan laatimista tiluksista ja verollepanoa koskevia toimenpiteitä.

Isojakotoiminta ja uudistalojen perustaminen

Pian edellä mainitun ajankohdan jälkeen ryhdyttiin valtakunnassa suorittamaan isojakoja. 1700- ja 1800- luvuilla on annettu useita säännöksiä siitä, millä edellytyksillä isojakotoiminnan ollessa käynnissä uudistaloja (uusia taloja) voitiin perustaa. Tahdottiin huolehtia muun muassa siitä, ettei kruununuudistalojen perustamisella loukata sitä oikeutta, mikä vanhoilla taloilla, joita ei kylläkään ollut ko. kunnissa, on niiden nautinnassa oleviin tiluksiin tai niille isojakolainsäädännön mukaan tuleviin tilusmääriin. Näiden säännösten mukaan kruunun uudistaloja saatiin perustaa kruununyleismaille (krono allmänning) eli erämaille (erima) isossajaossa kruunulle erotetulle liikamaalle, sekä myös isojaon yhteydessä kylään kuuluvalle sellaiselle maalle, joka muutoin olisi erotettava kruunu liikamaaksi, mikäli tämä maa on sopivaa asuttamiseen. Liikamaaksi erotetuilla alueille perustettaviin uudistaloihin kuului kylän vanhan tilan asukaalle etuoikeus (optio-oikeus), jos hänen lapsensa tai omaisensa halusivat asettua uudistalolle asumaan.

Kuninkaallisen kirjeen mukaan 7.11.1787 Oulun läänin maaherralle saatettiin myös laaja-alaisessa jakokunnassa uudistila eräin edellytyksin perustaa jo ennen isojakoa, jos joku sellaista halusi ja se talojen etua haittaamatta saattoi tapahtua. Lienee tarkoitettu, että uudistilalle määrätyt rajat tällaisessa tapauksessa olivat. väliaikaisia (provisionela: Gylden: em. teos s. 943). Tässä edellä esitetty perustuu lähinnä Gylde'nin edellä mainitun kokoelman hakemistoon (s:t 943-944), jossa on viittaukset niihin kokoelmassa oleviin lakeihin ja muihin säännöksiin, joiden perusteella hakemistossa mainitut johtopäätökset on tehty.

1800-luvun säännöksiä uudistalojen perustamisesta

Suomen kuuluessa Venäjän valtakuntaan annettiin 15.5. 1848 ohjesääntö maanmittaustoimesta, tilusjako-ja veronpanolaitoksesta ym. (lyhennettynä maanmittausohjesääntö). Tämän laajan säännöstön kahdeksannen luvun otsikko kuuluu "Liikamaiden erottamisesta, uudistilain perustamisesta ja muusta kruununmaiden käyttämisestä" (148-158 §:t). Maanmittausohjesäännön 154 §:n 1 momentin mukaan oli uudistalojen perustamiselle kruunun metsämaille ja kruunulle erotetuille liikamaille yleensä edellytyksenä. että tilukset oli kartoitettu. Momentin lopussa säädettiin: "Ja puheenalaisille maille ei saa tästedes, mitään taloja laittaa, ellei sellaisille tiloille tarvittava maa ole säännöllisesti mitattu, selitetty ja verollepantu tai jos emme Me (so. hallitsija) erinomaisista syistä näe hyväksi myöntää niin sanottujen väliaiakaisten uudistilain perustamista niihin.

Tästä kiellosta ovat kuitenkin Lapit ja niiden rajalliset autiot autiot salomaat vapautetut ja niihin saa kuvernööri määrätä uusia taloja määrätä uusia taloja laitettavaksi ilman edellä käypää mittausta siinä järjestyksessä kuin kuin erittäin on säädetty." Tällä viittauksella lienee lähinnnä tarkoitettu edellä selostettua 14.11.1749 annettua johtosaäntöä. Maanmittausohjesäännön 156 §:ssä säädettiin mm: "Milloin väliaikaisten uudistilain pcrustamista on myönnetty, käyköön kruununvouti, kun sellainen hakemus on tehty, kahden lautamiehen avulla pitämään katselmuksen ja antakoon ehdotuksen niin hyvin asukkaan rakennus- ja viljelysvelvollisuudesta sekä hänelle tarpeen olevista vapausvuosista, kuten 153 §:ssä on sanottu kuin myös siitä väliaikaisesta verosta, jota toimitusmiehet arvelevat tilalle voitavan panna, ollen siinä mahdollisimman tarkasti määrättävä ja katselmuskirjaan otettava, mihin tiluksiin uudistilallisen nautinto saa ulottua, semmoisen määräämisen kuitenkaan saamatta tulevaisuudessa estää tilan oikeata rajoittamista.

Kun maanmittausohjesäännön 8 luvun mukaan tuli suoritettavaksi uudistalon lopullinen erottaminen, tapahtui se maanmittarin toimitettavassa maanmittaustoimituksessa, jossa mm. laadittiin uudistaloon tulevista tiluksista kartta ja selitelmä, tehtiin verollepanoehdotus, sekä käytiin ja pyykitettiin rajat. Sen sijaan edellisen mukaan väliaikaisen kruununuudistalon perustamista varten kruununvoudin ja kahden lautamiehen suorittamassa katselmuksessa ei ollut tehtävä kartta eikä varsinaista tilusselitelmää. Menettely oli muutoinkin yIimalkaista ja sen tulokset oli tarkoitettu väliaikaisiksi.

Muita säännöksiä olivat kuninkaallinen asetus 28.6.1775, 14.2.1782 päivätty kamarikollegion kirje sekä 5.9.1817 annettu keisarillinen kuulutus. Näiden edellämainittujen säännösten sisällöstä mainittakoon seuraavaa: 1) 28.6.1775 annettu asetus koskee verollepanojen suorittamisen tapaa Savossa ja Karjalassa, sekä kieltää niin hyvin siellä kuin muuallakin Suomessa harjoittamasta luvatonta kaskeamista. Asetuksen 5:ssä on säänöksiä kruununuudistiloista.
2) Kamarikollegion kirje 14.2.1782 koskee uudistilojen perustamista, niiden luonnosta, eduista ja vapaavuosista annettujen säännösten oikeata tulkintaa.
3) Keisarillinen kuulutus 5.9.1817 koskee uudistilojen perustamista varten myönnettyjä pitempiä vapaa-aikoja ynnä muuta.

1800-luvun säännökset väliaikaisten kruununuudistilojen perustamisesta

uudistalojen ja kruununtorppiin perustamisesta sekä viimemainittujen verotuksesta 27,12.1877 annetun julistuksen 10 §:n mukaan väliaikaisia kruunun uudistaloja saatiin toistaisieksi hakemuksesta perustaa mm. Iinarin, Enontekiön ja Utsjoen kuntiin. Jos hakemus hyväksyttiin, oli sanotun pykälän mukaan kruununvoudin tai nimismiehen mm. toimitettaqva paikalla katselmus, "tutkia ja uudistaloa väliaikaisesti ulossyynätä jua verottaa." Myös tuli syynikirjaan ja maahna "selvästi merkitä, mitkä tilukset pelloksi, niityksi ja metsäksi uudistalolle annetaan ja sen alaisena viljeltäväksi tulevat, ilman että sen määräminen saapi tapahtuvassa isossajaossa vastaisuudessa estää tilan säännöllistä rajoitusta."

Vuoden 1877 jalistus uudistalojen perustamisesta ym. korvattiin 13.10.1892 annetulla asetuksella kruununmaan antamisesta viljeltäväksi ja uudistalojen perustamiseksi. Tämän ase­tuksen 17 § sisälsi säännökset väliaikaisten kruununuudistalojen perustamisesta ja olivat ne suuressa määrin yhdenmukaiset vuoden 1877 julistuksen 10 §:n säännösten kanssa. Väliaikaisen kruununuudistalon rajojen määräämisen merkityksestä säädettiin vuoden 1892 asetuksen 17 §:ssä, ettei määrääminen "saanut tapahtuvassa isojaossa tulevaisuudessa estää tilan säännöllistä rajoitusta. Sekä vuoden 1877 julistuksen että vuoden 1892 asetuksen mukaan ei kihlakunnanoikeudella ollut osuutta väliaikaisen kruununuudistilan perustamisessa, kuten oli asianlaita vuoden 1749 johtosäännön mukaan.

Eräiden 1600-ja 1700-luvuilla lappalaisten kalavesistä annettujen kihlakunnanoikeuden ratkaisut

Fellmanin em. teoksessa (III, sivut 557-558, 560-561, 563-564 ja 569-570) on julkaistu jäljennöksiä eräistä kihlakunnanoikeuden vuosilta 1662, 1687, 1730 ja 1745 olevista ratkaisuista verotettuihin Lapinmaihin kuuluneista kalavesistä Inarissa ja Enonilekiöllä. Näille ratkaisuille ei muuttuneissa olosuhteissa ja voimassa olevat säännökset huomioon ottaen enää annettu niille kuuluvaa asianmukaista merkitystä. Isojakolaeissa ja isojakoja käytännössä suoritettaessa ei nimittäin näitä verotettuja lapinmaita otettu millään lailla huomioon.

Mikä merkitys on sillä seikalla, että kalastusta harjoittanut verolappalainen ryhtyi uudistilan asukkaaksi?

"Lapinveroa" suorittanut lappalainen samoin kuin hänen esi-isänsä ovat usein jopa vuosisatojen ajan käyttäneet tiettyjä kalastuspaikkoja ja on esim. yleensä hyväksytty hänen henkilökohtainen oikeutensa niihin. Inarin, Enontekiön Ja Utsjoen kuntien uudistilojen osalta on ollut erikoista se, että useinmissa tapauksissa uudisasukkaat eivät olleet etelämpää tulleita suomalaisia, vaan uudistiloja hakeneita lappalaisia.

uudisasukkaiksi asettuneet lappalaiset eivät kai enää ole suorittaneet lapinveroa, vaan maksoivat, sitten kun uudistilalle myönnetyt vapaavuodet olivat päättyneet, tilalle sen perustamispäätöksessä määrättyä veroa. Saatetaan herättää kysymys, onko se henkilökohtainen kalastusoikeus, joka lappalaisväestöön kuuluvilla on ollut sukupolvesta toiseen, ehkä katkennut sen tähän ryhmään kuuluvan henkilön kohdalta, joka on otettu uudistilan asukkaaksi.

Talojen väliaikaiset lohkot Enontekiöllä ja Inarissa

Tässä yhteydessä mainittakoon, että taloille ja valtiolle oli muutaman vuosikymmenen ajan väliaikaisesti eli isojaon suorittamiseen saakka Enontekiöllä ja Inarissa erotettuina omat alueet nautittavaksi. Siitä, että Enontekiöllä olvevat liikamaat oli väliaikaisesti kruunulle erotettava, senaatti oli kamaritoimituskunnan kirjeen 22.5.1900 mukaan tehnyt päätöksen.

Erottaminen oli tapahtuva siten, että talojen käyttöön luettiin väliaikaisesti manttaalia kohti 6 000 ha tiluksia, joutomaat mukaan laskettuina. Lähellä sijaitsevien talojen osalta oli, mikäli mahdollista, niille tulevat alueet erotettava yhteisesti. Tällaiselle taloryhmälle (lohkolle), ja myös silloin, kun talolle oli erotettava oma väliaikainen alue, oli annettava maa pyrittävä sijoittamaan yhdeksi palstaksi. Kuitenkin voitiin hajallaan sijaitsevista niityistä muodostaa erillisiä palstoja. Talolliset saivat valtiolle jääneillä alueilla vastaiseksi (toistaiseksi) muun muassa harjoittaa kalastusta, ei kuitenkaan lohen tai taimenen pyyntiä. Kamaritoimituskunnan kirjeessä 20.5.1901 annettiin vastaavanlaiset määräykset väliaikaisesta valtion maan erottamisesta Inarin kunnassa. Kuitenkaan määräyksessä siitä, että talolliset saivat valtiolle väliaikaiseen käyttöön harjoittaa kalastusta, ei tehty rajoitusta jonkin tai joidenkin kalalajien osalta.

Eräitä tilastotietoja

Maakirjasta voidaan todeta, että Inarin, Ennotekiön ja Utsjoen kunnissa ennen isosjaon aloittamista olleet talot olivat suurelta osin vuoden 1848 jälkeen perustettuja. Nuorin väliaikainen uudistalo näyttää perustetun vuonna 1912.

Ko. kolmeen kuntaan perustettujen tilojen, jotka sittemmin tulivat olemaan vuonna 1925 annetun isojakolain nojalla suoritettujen isojakojen osakkaita, perustamisasjoista ja määristä esitetään maanmittaushallituksessa säilytettävistä maakirjoista saatujen tietojen pohjalta seuraava yhteenveto:

- tilan perustamisaikaa ei mainita	n. 23
- tila on perustettu 1830-luvulla tai 1840-luvulla ennen v. 1848	n. 11
- tila on perustettu v. 1848	n. 6
- tila on perustettu vuosina 1849-1877	n. 130
- tila on perustettu vuonna 1878 tai sen jälkeen	n. 80
-	yhteensä 250.

Esitetyt luvut eivät eri syistä ole tarkkoja, muun muassa sen vuoksi, että joitakin kruununluontoisia tiloja, joille ei ole ilmaantunut halukkaita asukkaita, on valtioneuvoston (senaatin) päätöksillä lakkautettu ja yhdistetty valtionmetsämaahan.

On myös mainittava, että "perustamisella" maakirjassa tarkoitetaan sitä ajankohtaa, jolloin maaherran perustamispääilös annettiin. Hakija oli kuitenkin saattanut ryhtyä rakennus- ja viljelysten raivaustöihin melkoista aikaisemmin ja sama koskee katselmuksen suorittamisaikaa. Työt ovat sitten saattaneet keskeytyä tai hakija on luopunut hankkeesta ja muuttanut muualle ja suunniteltu tila on joutunut autioksi. Tästä on esimerkkinä verolappalaisen Isak Isakin poika Paadarin alote saada perustetuksi uudistila Inarin Vaskojoelle. Fellmannin em. teoksen (III osa, sivut 570-571) sisältyy jäljennnös oikeuden pöytäkirjasta, minkä mukaan työ oli aloitetu vuonna 1757 ja katselmus paikalla pidetty vuonna 1758. Vastaava uudistalo esiintyy kuitenkin maakirjassa vasta paljon myöhemmin. Maakirja mukaan on Vaskon kruununtalo No 1 Paadarin kylässä perustettu vuonna 1851.

Niistä taloista, joiden osalta ei ainakaan viimeisissä maakirjoissa ole mainittu talojen perustamisaikoja, sijaitsi Enontekiöllä 20 taloa ja Inarissa 3 taloa. Nämä talot ovat siten ko. alueen vanhimpia. Inarissa näyttää Henrik Mikonpoika Kyrölle myönnetty lupa uudistilan perustamiseen jo 31.7.1757, jolloin hänelle myönnottiin vapauskirja (frihetsbrev). Asia oli sitten esillä käräjillä 26.2.1776, jolloin nimettiin uudistilan tilukset kalavesineen. uudistalo näyttää sitten eräitä ajanjaksoja olleen autiona em. teos, osa I, sivut 494-495). Jäljempänä on maininta Kyrön kylän uudistaloista. Milloin muut niistä taloista perustettiin, joiden perustamisaikoja ei ole mainittu maanmittaushallituksessa säilytettävissä vuoden 1830 ja sitä nuoremmissa maakirjoissa, ei ole varmuutta.

Vuoden 1830 maakirjassa on mainittu Utsjoen pitäjässä (Inarin kappelissa) olleen Kyrön kylässä 2 taloa, joissa oli 3 asukasta (perhettä) sekä Muddusjärven kylässä 1 talo ja asukas. Enontekiön kappelissa mainitaan olleen 20 taloa, joilla oli 23 asukasta. Samat luvut uudistalojen lukumääristä on Fellmanin mukaan mainittu vuoden 1826 maa- ja veronkantokirjassa (em. teos. III osa s. 147). Kuitenkin on mainittava, että vuonna 1830 oli Inarissa kaikkiaan 14 taloutta, enimmmäkseen lappalaisia, jotka harjoittivat osaksi karjanhoito ja maataloutta tai olivat siirtymässä tähän taloismuotoon. Heidän osaltaan olivat myös uudistilan perustamista tarkoittavat hankkeet menossa, vaikka ne yleensä edistyivät hitaasti. Inarissa oli tuohon aikaan n. 70 lappalaistaloutta (Fellman em. teos III osa, sivut 332-333). Vuoden 1845 maakirjassa mainitaan "Enontekiöllä Lapinmaassa" olleen 22 taloutta, Utsjoen pitäjässä 3 taloa sekä "Inarin Lapinmaassa" 8 taloa. Kaikkien näiden kolmen alueen talojen jälkeen on maakirjassa mainittu, suuriko on kullakin alueella olevien kalastaja-, tunturi ja metsälappalaisten vero, mihin sen märääminen perustui ja miten vero kannettiin.

Ensimmäiset kruununtalojen perinnöksiostot tapahtuivat vuonna 1848. Niitä on sen jälkeen tapahtunut melkoisen runsaasti.

Takaisin