Tutkijat iskivät kirveensä kiveen

Eljas Pohtila iski kirjoituksessaan (LK 28.5.2013) asian ytimeen alkuperäiskansakysymyksessä; vuoden 1852 jälkeen osin laittomasti Suomen alueelle muuttaneista porosaamelaisista polveutuvat etniset saamelaiset eivät ole alkuperäisväestöä, kun taas metsä- ja kalastajalappalaiset ja -saamelaiset ovat. Suurten poroelojen kanssa esim. Norjasta Inariin muuttaneet porolappalaiset tunkeutuivat Inarin vanhojen sukujen villipeuran metsästysalueille ja seurauksena oli peurakantojen romahdus niiden sekoittuessa alueelle tulleisiin suuriin porotokkiin. Peuran metsästyksestä eläneet metsästäjä ja kalastajasaamelaiset näkivät nälkää. ILOn alkuperäiskansasopimuksen nojalla näille porosaamelaisten jälkeläisille ei voida siirtää metsästäjä- ja kalastajasaamelaisten historiallisten alueiden omistus- tai hallintaoikeutta.

Vastustan jyrkästi, että Suomen Lapin todellisen alkuperäiskansan historiallisista maista päättäminen annettaisiin ahtaan saamelaismäärittelyn nojalla laajemmasta saamen kansasta rajatulle ja muiden yläpuolelle nostetuille "etnisille saamelaisille". Se olisi vastoin kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Se ei ole oikeus eikä kohtuus tutkittu asutus- ja oikeushistoria huomioon ottaen.

Nykyinen saamelaismääritelmä rajaa suuren osan todellisesta alkuperäisväestöstä statuksettomiksi, eikä asia muutu, vaikka sata etnologia tai antropologia allekirjoittaisi jonkin vetoomuksen. Sen sijaan lakia ja Saamelaiskäräjien käytäntöjä saamelaiseksi hyväksymisessä voidaan muuttaa, ja tämän puolesta vetoaminen olisi ollut tutkijoille kunniaksi, ei vähiten heidän joukossaan oleville etnologeille, joiden on pakko tietää, että metsä- ja kalastajasaamelaisuus elää ja voi hyvin, vaikka sen olemus ja ilmenemismuodot ovatkin osin erilaiset kuin tunturisaamelaisuudella. Kun kansainvälinen alkuperäiskansan määritelmä lähtee kaikessa olennaisuudessaan itseidentifikaatiosta, tutkijat ovat sitä nyt kieltämässä tai sivuuttamassa. Heille pienen vähemmistöryhmän rasistinen, erilainen kohtelu ei merkitse mtään. Vetoomuksessa pyyhitään totuutta haisevalla rätillä.

Väite, jonka mukaan julistusten tieltä pitää pyyhkiä päivän väännöt pois, on käsittämätön ja vastuuton. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että jos kieltää historiallisen totuuden, tällainen tutkija voi kieltää itsensäkin. Miten kohtelet toisia, siihen on oltava julkisessa keskustelussa itsekin valmis. Mu on valtaideologiaa ja puhdasta politiikkaa, jonka tielle tutkijat ilmeisesti ovat lähteneet.

Saamelaisten ja lappalaisten välisiä suhteita ei ole viimeaikaisessa keskustelussa paljoakaan tarkasteltu voimassa olevan perustuslain suojaamien oikeuksien toteutumisen kannalta, vaan saamelaisten itsemääräämisoikeuden puolesta käytävän taistelun kannalta, ikään kuin statuksettomien saamelaisten maanomistus olisi suurin este saamelaisen elämänmuodon toteutumiselle ja siten alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILOn sopimuksen ratifioimiselle.

Mikään kansan itsemääräämisoikeutta koskeva periaate ei oikeuta perusoikeuksien sivuuttamiseen. Mikään ei edellytä sellaista. Alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus ei luo uutta historiaa eikä anna perustetta sellaiseen miltään osin. Tutkijoilta taitaa jäädä näyttämättä myös pohjoismainen siirtomaavalta ja valloitus tässä suhteessa osana alkuperäiskansan määrittelyä.

Todettakoon selvyyden vuoksi, ettei ILOn alkuperäiskansayleissopimuksessa käsitellä autonomiaa eikä itsemääräämisoikeutta lankaan. Tutkijoiden tiet ovat toisinaan eksyneiden polkuja. Yhtä vähän kuin että Suomessa olisi etninen oikeutus vaatimuksille tai kieliperusteinen tutkimustieto oikeuksien alkuperästä. Puhumattakaan siitä, ettei Suomessa ole todettu olleen missään vaiheessa kollektiivista omistusta, josta yleissopimuksessa lähdetään.

Vetoomustutkijoilta näyttää ohittuneen myös alkuperäiskansayleissopimuksen vaatimuksen eri väestönosien olosuhdeanalyysin laatimisesta. Niin ohuet ovat sanan polut toisinaan.

On ikävä sanoa suoraan, mutta ellei "etnisillä saamelaisilla" ja heidän asiantuntijaystävillään olisi ollut käytettävissään YK:n alkuperäiskansasopimusta ja -julistusta, nykyinen saamelais-lappalaisten välisten suhteiden kriisi olisi epäajankohtainen; ellei osa saamelaisista olisi lähtenyt hakemaan omien etujensa ajamiseen lisävauhtia kansainväliseltä kentältä, saamelaisten ja lappalaisten yhteinen historia muodostaisi rauhanomaisen perustan päivittäiselle elämälle. Jos eturistiriitoja tai erimielisyyksiä olisi, niistä neuvoteltaisiin kuin järkevät ihmiset ainakin.

Missä ovat vetoomustutkijoiden vaatimukset saamelaistia edustavan käräjien velvollisuudesta neuvotella muiden osapuolten kanssa. Missä on orastava objektiviteetti itseään tutkijoiksi tituleeraavien henkilöiden toiminnassa?

Saamelaiskäräjien poliittinen johto on markkinoinut sellaista käsitystä, että saamelaisten ja lappalaisten välillä on aina vallinnut vihamielisyys. Lappalaiset sortavat saamelaisia, kiusaavat heitä jne. Todellisuudessa lappalais- ja muun väestön välisessä kanssakäymisessä on aikaisemmin vallinnut aina perinteellisyyden henki, jolle on ollut luonteenomaista tiiviit molemmille osapuolille edulliset taloudelliset suhteet, joita eivät vielä vaivanneet epäonnistuneen saamelaismääritelmän kaltaiset ongelmat. Vaikka se ei ollut kulta-aikaa, siinä oli paljon hyvää. Takaisin siihen ei kuitenkaan päästä, vaan tämä kriisi ole elettävä läpi.

Kun ILOn yleissopimuksen henki on päästetty valloilleen, sitä ei saa ajettua takaisin pulloon. Yhtä lailla olisi rehellistä ja kohtuullista olettaa, että tutkijat perehtyvät asiaan ja pitäytyvät siihen, mistä on kyse. Näin ei vetoomuksessa ole ollut.

Kun alkuperäisyyspeli on avattu, alkuperäisyys katsotaan loppuun asti. Kun haaste maan omistuksesta ja hallinnasta on heitetty, katsotaan loppuun asti, kenelle maa kuuluu. Sopimisen ainekset alkavat kylläkin hahmottua, mutta tämä ei ole vielä oikea aika eikä hetki puhua niistä. Mutta jos mikä on varmaa, niin se, että niihin ei kuulu lappalaisten luopuminen alkuperäiskansaoikeuksistaan ja perintömaistaan, eikä niihin kuulu metsä- ja kalastajalappalaisten syrjiminen.

Mutta haluavatko tutkijat todella vetoomuksellaan edistää geenitutkimusten tekemistä asiassa. Ne tiedot ovat periaatteessa käytössä. Yleensä asiaan perehtyneet tutkijat eivät ole tällaistaesittäneet, mutta jos totuus sitä vaatii, tutkijoiden täytyy se hyväksyä vetoomuksen allekirjoittamalla. Vai käydäänkö suvuittain saamelaisrekisterissä olevien taustat ja lähtöpaikat lävitse? Mitä nämä vetoomustutkijat oikein haluavat?

Vetoomuksen allekirjoittaneet eivät ole muistaneet akateemista perinnettä, jonka mukaan omaa nimeä ja oppiarvoa ei mennä kevytmielisesti tuikkaamaan paperiin kuin paperiin. Yleensä tutkijat suojaavat riippumattomuttaan ja tieteellistä taustaansa. Politikointi on nyky-yhteiskunnassa tietyn tutkimusuran loppu.

Vaikka olisi kyse vain vetoomuksesta, on syytä perehtyä asiaan. Jos on kyse konfliktista, ei tule tyytyä vain toisen osapuolen näkökulmaan: tieteellisen toimintatavan ja tutkijan mahdollisesti nauttiman statuksen katsotaan vaativan tasapuolisuutta, asiaan perehtymistä ja tiettyä menetelmää. Jollei sellaista ole, kyse on aivan jostain muusta.

Vanhankin tai jo eläköityneen tutkijan on syytä perehtyä aiheeseen liittyvään uusimpaan tutkimukseen. Vetoomuksen tekstin perusteella uskallan sanoa, että suurimmalta osalta allekirjoittajista tietämys aisasta, jossa he vetoavat on heikommalla tolalla kuin suurella yleisöllä, asiaa käsittelevillä, siihen todella perehtyneillä virkamiehillä ja nykyisin myös kansanedustajien kasvavalla enemmistöllä.

Asiasta tiedetään nimittäin tällä hetkellä paljon enemmän kuin aikaisemmin, ja tietämys kasvaa vähintäänkin kahteen suuntaan: näkemys syvenee, samalla kuin tieto leviää myös akateemisten piirien ulkopuolella. Ja tätä prosessia ei voi millään vetoomuksella pysäyttää akateemikot eikä professorit, olipa heillä oppiarvoja vaikka kaksin tai kolmin kappalein. Kaikella kunnioituksella.