Erkki Tuomiojalle

Arvoisa ministeri,

vieraillessanne Inarissa 21.1.2014 saitte kuulla Saamelaiskäräjien puheenjohtajan suljettuun kuulemiseen kutsumien henkilöiden näkökannat ja toiveet liittyen muun muassa saamelaiskäräjälain uudistamiseen ja ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifiointiin. Kuulemisessa saitte myös vastaanottaa Saamelaiskäräjien puheenjohtajan laatiman muistion, jota ei oltu käsitelty Saamelaiskäräjien hallituksessa.

Kokoustilan ulkopuolella otitte ystävällisesti vastaan myös statuksettomia saamelaisia edustavan tohtori Erika Sarivaaran ja kokoontumistilan ulkopuolelle suljettuun inarinsaamelaisten yhteisön edustajat Anu Avaskarin ja Inka Laitin, saaden myös näiltä asiaa koskevan muistion.

Haluaisin asian johdosta tuoda esille seuraavan:

Viime aikoina keskustelu Suomessa asuvista saamelaisista on käynyt yhä intensiivisemmäksi, liittyen muun muassa maanomistuskysymykseen, valmisteilla olevaan saamelaiskäräjälain muutokseen ja eritoten siihen sisältyvään saamelaismääritelmään ja saamelaiseksi hyväksymisen menettelytapoihin sekä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifiointiin.

Saamelaiset ovat vuosisatoja kutsuneet itseään omilla kielillään saamelaisiksi, kun taas muut ovat Ruotsissa ja Suomessa omilla kielillään kutsuneet heitä lappalaisiksi. 1970-luvulta lähtien nimitys saamelainen on yleistynyt myös suomen- ja ruotsinkielissä, samoin kuin esimerkiksi norjankielessä. Nimityksen muutokseen on vahvana osatekijänä sisältynyt saamelainen etnonationalistinen ideologia. Tämän ideologian ylilyöntejä vierastavat saamelaiset ovat osin ottaneet uudestaan käyttöön nimityksen lappalaiset. Tämänhetkinen "saamelaisten" ja "lappalaisten" rinnakkainen olemassaolo Suomessa selittyy osin tällä.

Nimitykset ilmentävät myös Suomen saamelaisen väestön jakautumista eri alaryhmiin maantieteellisen alkuperänsä, polveutumisensa, kulttuurin eräiden piirteiden, kielen ja muodollisen statuksensa osalta.

Tämänhetkinen tilanne on se, että saamelaisiksi itseään kutsuvat ovat pääosin vasta Suomeen vuoden 1852 ja noin 1910 välisenä ajanjaksona muuttaneiden ns. tunturisaamelaisten (eli porosaamelaisten eli pohjoissaamelaisten) jälkeläisiä. Tästä muuttoliikkeestä on runsaasti todistusvoimaisia dokumentteja muun muassa kirkonkirjoissa sekä maakuntahallintoon, oikeuslaitoksen ja ulkopolitiikkaan liittyvissä arkistoissa.

. On erittäin kyseenalaista, muodostavatko ajanjaksolla 1852-1910 Suomen alueelle muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläiset Suomessa nykytietämyksen valossa sellaisen väestöryhmän, joka täyttää alkuperäiskansoja koskevan ILO-sopimuksen alkuperäiskansan määritelmän. Jos heidän voidaan perustellusti osoittaa muodostavan alkuperäiskansan Suomessa, nousee seuraavaksi kysymys onko kyseessä - niin kuin tämä väestönosa väittää - Suomen ainoa alkuperäiskansa.

Kansainvälisen määritelmän mukaan alkuperäiskansan jäseneksi katsotaan henkilö, joka itse kokee kuuluvansa kyseessä olevan alueen alkuperäisväestöön ja joka sukupolvelta toiselle jatkuneen katkeamattoman polveutumisen perusteella kuuluu kyseiseen alkuperäisväestöön. Alkuperäisyyteen liittyvä olennainen edellytys on itseidentifikaatio, joka ei vaadi valtion hyväksyntää tai jotakin rekisteriä tuekseen.

Selvyyden vuoksi on todettava, että kaikkia Pohjois-Lapin ikiaikaisen saamelaisen alkuperäisväestön eli lappalaisten perheissä syntyneitä ei ole tähän mennessä pätevällä tavalla selvitetty. Väestölaskennoiksi nimitetyt vuosikymmenten takaiset luetteloinnit, joihin Saamelaiskäräjien vaaliluettelot pohjimmiltaan perustuvat, eivät olleet viranomaisten suorittamia, ne eivät täyttäneet käytettyjen menetelmien osalta lähestulkoonkaan väestönlaskennalle asetettavia vaatimuksia, ja jäivät näistä syistä sisältämään karkeita virheitä. Tästä huolimatta näin synnytettyjen luetteloiden varaan on rakennettu koko saamelainen kulttuuri-itsehallinto. Tarkkuudeltaan ala-arvoisten luetteloiden ulkopuolelle jääneiden statuksettomien saamelaisten perheissä syntyneille ei ole voitu antaa mahdollisuutta identifioitua alkuperäiskansaan kuuluvaksi.

Saamelaismääritelmän alun perinkin ahtaan muotoilun ja sitäkin ahtaamman, puolueellisen tulkinnan vuoksi statuksettomat saamelaiset eivät ole muodollisesti alkuperäiskansan jäseniä, vaikka olisivatkin todistettavasti verisukulaisia saamelaisrekisteriin merkittyjen kanssa. Tilanne edustaa ihmisoikeusloukkausta, jota Suomella ei olisi syytä jatkaa.

Ennen kuin Suomi jatkaa ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnin valmistelua, tulisi viranomaistyönä laatia olosuhdeanalyysi nykytilanteesta, muun muassa koska suurin osa Suomen noin 10 000 saamelaisesta lähes 70% asuu alueen ulkopuolella. Osana tätä analyysiä tulisi suorittaa pätevin, läpinäkyvin menetelmin kartoitus siitä, mitkä Suomessa asuvat väestöryhmät täyttävät todistetusti ja nykyisen tieteellisen tiedon valossa yhtäjaksoisen asumisen, katkeamattoman periytymisen ja muut kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden mukaiset alkuperäiskansan tunnusmerkit.

Kriteerit täyttävän väestöryhmän tai -ryhmien osalta tulisi pätevin menetelmin ja seurantaryhmän valvonnassa selvittää yksilötasolla, ketkä itsensä näiden alkuperäiskansojen jäseniksi kokevat kansalaiset täyttävät alkuperäiskansan jäsenyydelle itseidentifioinnin lisäksi asettuvat kriteerit ennen kaikkea polveutumisen osalta Tässä yhteydessä on tarkoin huolehdittava siitä, että päätösvallan on kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden mukaisesti säilyttävä alkuperäiskansalla itsellään, mutta myös siitä, että kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla taattu yksilön oikeusturva toteutuu. Parhaiten tämä tapahtuisi Norjan esikuvan mukaisesti asettamalla virkavastuulla toimiva, puolueeton ja pätevä valtion virkamies jäsenyysasioiden esittelijäksi. Tehtävä voisi muuten istua luontevasti vähemmistövaltuutetun sektorille. Valitettavasti vähemmistövaltuutettu on statuksettomien saamelaisten kohdalla laiminlyönyt vastuunsa täydellisesti.

Suomen maantapaan ja saamelaiseen perinnäistapaan kuuluvan tasapainon säilyttämisen kannalta on tärkeää huomata, että saamelaisilla ja lappalaisilla on mahdollisimman pitkälle samanlainen historia ja siihen sisältyvät perusarvot. Saamelaisuus ja lappalaisuus ovat peräisin yhteisistä juurista. Rauhanomainen rinnakkaiselo voidaan varmistaa silloin kun se nojaa orgaaniseen todellisuuteen eikä nationalistisiin utopioihin ja sitä palvelevaan satuilevaan historiankirjoitukseen.

Eräistä kulttuurieroista huolimatta etnisillä saamelaisilla ja lappalaisilla on vuosisatojen ajalta vakiintuneet verkostoituneet yhteistyömuodot mitä moninaisimmissa arkisissa ja muissa yhteyksissä. Ne on turvattava kaikissa lakihankkeissa eikä eräiden kiihkomielisten piirien lietsomaa erottelua ja vastakkainasettelua tule tukea. Suomessa saamelaisilla ja lappalaisilla on perinteisesti ollut toimivat vaihdanta- ja yhteistyösuhteet myös suomalaisperäisen väestön kanssa. Tätäkään perinnettä ei ole syytä heittää hukkaan kevytmielisesti edistämällä romanttisen sentimentalismin vallassa "jalojen villien" asiaa, niin oikeamieliseltä kuin se saattaakin tuntua.