Oppi yhtenäisestä saamenkansasta

Saamelaisten ja lappalaisten alkuperäisyydestä on kiistelty yli 40 vuotta. Ylä-Lapin yhteiskuntaan ja sen poliittisiin rakenteisiin on lyönyt vahvan leimansa vuosikymmeniä vallinnut taantumuksellinen ajatusmalli, jossa korostuu saamelaiseen etniseen yhdenmukaisuuteen nojaava ahdas etnonationalismi. Virallinen saamelaisideologia on ruokkinut mielikuvaa, jonka mukaan saamelaisten omista arvoista poikkeavat arvot muodostavat saamelaisille uhan, mistä syystä niitä tulee vastustaa. Erityisen vaarallisena nähdään lappalaisten identiteetin esiintuominen, koska se kyseenalaistaa virallisen saamelaismääritelmän ja virallisen totuuden, jonka mukaan virallistetut saamelaiset ovat alueen ainoa todellinen alkuperäiskansa. Tämän opinkappaleen nähdään uhkaavan saamenkansan yhtenäisyyttä, ilmaistiin se sitten miten rauhallisesti tahansa.

Saamenmaan käsitteen luojien perusajatuksen pohjalta viralliseksi käsitykseksi muodostui, ettei alueella ole muita alkuperäiskansoja kuin saamelaiset, tarkemmin sanoen henkilöt, jotka heidän kaventavan näkemyksensä mukaan olivat saamelaisia. Suurimpana uhkana yhtenäiselle saamenmaalle nähtiin lappalaiset, jotka kuitenkin muodostavat merkittävän osan saamelaisväestöstä, kun tätä käsitettä käytetään sen astetta laajemmassa merkityksessä. Tätä lappalaisväestöä asuu laajalla alueella Pohjois-Lapissa. Lappalaisia syrjivät saamelaiset ovat oman valtansa säilyttämiseksi turvautuneet kyseenalaiseen propagandaan pitääkseen lappalaiskulttuurin mahdollisimman näkymättömänä ja rankaisseet lappalaisuuden ja lappalaisten puoltajia kriittisten kantojen julkituomisesta.

Saamelaiskäräjien demokraattisen julkisivun takana piileksivät pinttyneet radikaalisaamelaisuuden veteraanit huolehtivat siitä, että lappalaisvastaiset asenteet siirtyvät myös nuoremmille saamelaispolville. Lappalaisten kohtelu tulee nähdä tätä taustaa vasten. Kiihkokansallisen saamelaisen ajattelun mukaan Saamenmaan koossa pysymisen edellytyksenä on yksi jakamaton saamen kansa ja yhtenäinen jakamaton Saamenmaa. Saamelaisen yhtenäisyyden piiriin kelpuutetaan kuitenkin vain saamelaisuuden portinvartijoiden etnisesti puhtaiksi kelpuuttamat vaaliluetteloon hakijat, eli sellaiset, joiden voidaan ennakoida seuraavan portinvartioiden omaa saamelaispoliittista linjaa. Muille, hylätyille hakijoille, on varattu saamelaisvastaisten hajottajien ja tunkeilijoiden rooli. Saamelaisiksi heitä ei kelpuuteta, mutta syntipukeiksi he ovat mitä parhainta ainesta.

Koetinkivi valtiolle

Suomen valtio ei ole suostunut näkemään lappalaiskysymystä saamelaisen väestöryhmän, lappalaisten, huonosta kohtelusta johtuvana poliittisena ja oikeudellisena ongelmana. Niinpä valtio kieltäytyy poliittisesta vuoropuhelusta lappalaisten edustajien kanssa ja suhtautuu äärimmäisen vastahakoisesti lappalaisten kulttuuriin liittyvien oikeuksien laajentamiseen, koska pelkää sen ruokkivan separatismia. Todelliset separatistiset ajatuksenkulut ja ideat löytyvät kuitenkin kiihkosaamelaisuuden piiristä, jossa Suomen valtioon koetun lojaliteetin tilalla on Suomen valtioon kohdistuva katkeruus ja viha, joka on ilmennyt esimerkiksi saamelaiskonferenssien julistusten valtiorakenteluun viittaavina ilmaisuina, ja viimeksi YK-foorumeilla ja YK:n ihmisoikeuskomitealle julkituoduissa Suomen valtion syyttelyssä.

Lappalaiskysymys on koetinkivi Suomen valtiolle, joka yrittää ratifioida ILOn sopimuksen. Voidaanko saamelaisten itsehallinnon kehittämisestä edes puhua, kun ajatellaan miten demokratia on saanut tehdä tilaa lisääntyville itsevaltaisille taipumuksille saamelaiskäräjien sisäisessä toiminnassa, miten saamelaiskäräjät ovat ajaneet suhteensa Suomen eduskuntaan ja Korkeimpaan hallinto-oikeuteen pohjalukemiin, ja miten lappalaisiin kohdistuva etnonationalistinen syrjintä ja siihen liittyvä kielenkäyttö kovenee. YK:n ihmisoikeuskomitean Suomeen saamelaiskäräjien entisen ja nykyisen puheenjohtajien valitusten perusteella kohdistamat langettavat päätökset ovat lisänneet näiden kysymysten ajankohtaisuutta entisestään.

Saamelaiskäräjien enemmistön tavoitteet

Saamelaiskäräjien päämäärä on ollut koko ajan eheä, keskitetty ja etnisesti yhtenäinen Saamenmaa, jossa kaikilla saamelaisilla olisi eheä, keskitetty ja etnisesti yhtenäinen alue asuttavanaan. Tavoitteeseen on pyritty kyseenalaisin keinoin määrittelemällä väestön alkuperäisyys pelkästään kielen perusteella ja käyttäen lappalaisuuden takarajana kieliperusteesta johdateltua vuosilukua 1875. Lakiin tällä hetkellä kirjoitetulla, kieliperusteeseen perustuvalla saamelaismääritelmällä, ja ns. lappalaisperusteen pohjimmiltaan kieliperusteeseen kytketyllä tulkinnalla, se porosaamelaisväestö, joka vuoden 1852 rajasulun jälkeen, pääosin kaudella 1864-1920, muutti Suomeen parempien laidunmaiden vuoksi, pyrki vaihtamaan itsensä lappalaisalueen todellisen alkuperäisväestön tilalle.

Näin pyrittiin kokonaan vähentämään lappalaisten merkitystä yhteiskunnassa ja väärentämään heidän juurensa väittäen lappalaisia puhtaasti suomalaisperäisten uudistilallisten perillisiksi. Sallimattoman heikosti toteutuneen saamelaisten "väestönlaskennan" seurauksena etnisestä vinoumasta kärsinyt saamelaiskäräjät asetettiin saamelaisuuden ytimeen saamelaisuuden vartijoiksi. Saamelaiskäräjien vaatimuksena on ollut ja on edelleenkin saamelaismääritelmän kaventaminen nykyisestäänkin, ja KHO:n roolin lopettaminen saamelaiskäräjien päätösten korkeimpana valitusasteena. Nämä nimenomaan lappalaisiin kohdistuvat vaatimukset muodostavat YK:n ihmisoikeuskomitealle tehtyjen, nyt ajankohtaisten valitusten ytimen.

Lappalaisuudesta saamelaisille kelpaa vain maat ja vedet

Läpeensä saamelaisen kansallisen identiteetin saavuttaminen edellytti luonnollisesti lappalaisten identiteetin hävittämistä. Tästä johtuu että saamelaiskäräjät ei ole laskenut lappalaisia suojelun tarpeeksi olevaksi alkuperäiskansaksi eikä heidän historiaansa ja kulttuuriansa ole tunnustettu. Sen sijaan lappalaisten perintömaat ja -vedet kyllä kelpaavat lappalaisten alueelle myöhemmin tulleille poro- ja kolttasaamelaisille, joita nämä ryhmät vaativat alkuperäiskansaoikeuksiinsa vedoten ja kutsuen lappalaisten perintömaita saamelaisten maiksi, itseään ja vain itseään tarkoittaen.

Saamelaiskäräjien silmissä pelkkä lappalaisten läsnäolo samalla alueella elävien saamelaisten kanssa muodostaa uhan saamelaiskulttuurin säilymiselle. Kaiken aikaa saamelaiskäräjät on yrittänyt vähätellä lappalaiskulttuuria. Lappalaiset ovat parhaansa mukaan pyrkineet edistämään asiaansa poliittisin keinoin, mutta ovat törmänneet jatkuvasti saamelaiskäräjien ja Suomen valtion vastustukseen. Lappalaisille yhtäläisiä oikeuksia vaatineita saamelaiskäräjien johto kutsuu saamelaisvastaisiksi. Saamelaiskäräjien keskuudessa elää sitkeästi asenne, jonka mukaan lappalaisten alistaminen on ollut historiallisista syistä välttämätöntä ja siksi sallittua. Lappalaisten mahdollisuuksia puolustaa identiteettiään pyritään jatkuvasti rajoittamaan, ja halu nujertaa lappalaiset ja hajottaa heidän alueelliset verkostonsa istuu lujassa.

ILO-sopimuksen ratifioinnista

Saamelaiskäräjät on pitkään tavoitellut ILOn sopimuksen ratifiointia, mutta tiellä on ollut monenlaisia esteitä kuten lappalaisten huono ihmisoikeustilanne. On naivisti kuviteltu että ILOn sopimuksen ratifioinnin myötä Suomi saatetaan alkuperäiskansansa kohtelun osalta demokraattisten arvojen ja tiukkojen ihmisoikeusnormien sivistävään vaikutuspiiriin. Käräjät on kehunut miten valtiovallan vallankäytölle asetetaan pidikkeitä ja miten saamelaisten vaatimia uudistuksia vauhditetaan. Niinikään kuvitellaan, että ILOn sopimuksen ratifiointi avaa saamelaisille verrattomat mahdollisuudet oikeudenmukaiseen ja turvalliseen tulevaisuuteen.

Ratifiointia ajanut saamelaiskäräjät ei ole ymmärtänyt sitä, miksi sen ajamat ratifiointihankkeet eivät ole edenneet alkua pitemmälle,. Käräjät on täysin sokea sille, että tämä johtuu lappalaisten syrjimisestä ja heidän oikeutetuista vaatimuksistaan kuulua samaan alkuperäiskansaan. Saamelaiskäräjät ei ole myöskään ymmärtänyt sitä, että ILOn sopimus ei korvaa tai kumoa rotuun tai muihin seikkoihin perustuvan syrjinnän kieltäviä YK-sopimuksia joihin Suomi on liittynyt. ILOn sopimuksen ratifioinnin toteutuessa nämä toiset sopimukset asettavat pidikkeitä ILOn sopimuksen käyttämiselle toista kansanryhmää - kuten lappalaisia - kohtaan. Ratifiointi voikin antaa lappalaisille aseita poliittisen ja oikeudellisen asemansa turvaamiseen.

Vähemmän on käyty keskustelua siitä mitä EU voisi tarjota lappalaisille. Vähemmistöjen suojelua koskevien täsmällisten säännösten puuttuminen EU:n nykyisestä lainsäädännöstä on lappalaisten kannalta hyvin huolestuttavaa. Lappalaisten syrjäyttäminen julkisesta keskustelusta kertoo lappalaisten asemaan liittyvästä syvemmästä ongelmasta. Niin kauan kun saamelaiskäräjät ei tunnusta lappalaisten olemassaoloa eikä huomioi heitä, vaan pyrkii eristämään lappalaiset näille kuuluvasta alkuperäiskansa-asemasta, jäävät ratifiointiprosessiin liittyvät odotukset lappalaisten kannalta toteutumatta. On suuri vahinko, ettei Suomen valtio ole tuntenut vastuutaan ja käyttänyt vaikutusvaltaansa ajaakseen pysyvää rauhaa Ylä-Lappiin.

Kohti selkeämpää tulkintaa alkuperäisyydestä

Erilaisten selvitysmiesten ja tutkijoiden tekemät arviot saamelaisten ja muun väestön suhteissa tapahtuneista muutoksista vaikuttavat pinnallisilta ja tarkoitushakuisilta. Näissä selvityksissä ja raporteissa keskitytään liikaa vanhojen asioiden kertaamiseen ja syyllistämään Suomen valtio saamelaiskulttuurin vihollisena. Liikaa on myös painotettu spekulointia Suomen hallituksen tekemiin lainsäädännöllisiin ja hallinnollisiin muutoksiin, paneutumatta kunnolla saamelaisalueen ja sillä ja sen ulkopuolella asuvan saamelaisväestön tosiasialliseen tilanteeseen. Poliittisia uudistuksia ei edes pyritä suhteuttamaan alueen moniin tämän hetkisiin vaikeuksiin: alueella asuvat saamelaiset ja lappalaiset kamppailevat identiteettinsä kanssa, lappalaisiin kohdistuneiden ihmisoikeusrikkomusten leimaama vuosikymmeniä hallinnut kulttuuri ei muutu hetkessä toiseksi ja vihamielisyys lappalaisia kohtaan näyttää istuvan toivottoman lujassa.

Erityisen merkittävä tässä suhteessa on tapa, jolla valtio käsittelee lappalaiskysymystä. Aihetta ei haluta pohtia omana kokonaisuutena, vaan ainoastaan silloin kun lappalainen hakee saamelaisstatusta.

Lappalaisten asemaa käräjien vaalilautakunta sivuaa vain ohimennen silloin kun hakijan status saamelaiseksi halutaan hylätä. Siihen liittyy ILOn sopimuksen tarkoittaman itseidentifikaation ja polveutumisen tärkeyden ja ylipäätänsä merkityksen kieltäminen. Tällöinkin on kysymys saamelaiskäräjien kielteisyydestä lappalaisväestöä kohtaan.

Koko saamelaiskäräjien ajan lappalaisia on syrjitty, heiltä on estetty saamelaisstatuksen saaminen vastoin asiakirjanäyttöä ja saamelaismääritelmän oikeudellisia perusteita. Heitä on estetty osallistummasta saamelaiskäräjien toimintaan ja viralliseen saamelaispolitiikkaan. Suomen valtio ei KHO:ta lukuun ottamatta ole myöntänyt lappalaisten olemassaoloa eikä heidän asemaansa ole tunnustettu perustuslaissa.

Yksi ratkaisu tosin olisi, että KHO - tai eduskunta - selkeyttäisi asiaa niin, että perustuslain mainintojen saamelaisista on katsoa tarkoittavan saamelaisia sanan laajemmassa merkityksessä, eli eri yhteisöihin kuuluvia väestöryhmiä, jotka tutkimus on tavannut luokitella saamelaisiksi, ja jotka kokevat itsensä alkuperäiskansaksi ja joilla voidaan katsoa olevan vaatimuksilleen ulkoisen tarkastelun kestävät kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden mukaiset perusteet.

Tätä tulkintaa vahvistaa perustuslakiin, tarkemmin ottaen sen samaan pykälään missä saamelaiset todetaan alkuperäiskansaksi, sisältyvä muotoilu "ja muilla ryhmillä". Lainkohdassa "muille ryhmille" taataan oikeus itsehallintoon. Jos ei lappalaisia saada tulkittua saamelaisiksi käsitteen laajemmassa merkityksessä - porosaamelaisiin tuskin edes poronhoitoa harjoittavat lappalaiset eivät halua tulla luetuksi - on vaikea nähdä mikä estäisi lappalaisten tulkitsemisen sellaiseksi "muuksi ryhmäksi", jolla halutessaan on perustuslain mukainen oikeus itsehallintoon.

Lappalaiskysymys siis vaatii kokonaisvaltaista ratkaisua Suomen valtion, lappalaisten ja saamelaisten välillä. On aloitettava niin pian kuin mahdollista poliittinen vuoropuhelu. Lappalaisten on saatava mahdollisuus päättää omasta tulevaisuudestaan.

Lopuksi

Jos lappalaisten ihmisoikeuksien ja lappalaiskysymyksen väistely jatkuu, odotukset oikeudenmukaisuudesta ja demokratian lisääntymisestä voidaan unohtaa. Tällainen suhtautuminen vähättelee lappalaisiin kohdistuvaa syrjintää ja antaa virheellisesti ymmärtää, että tällainen olisi yleisesti kansainvälisen oikeuden ihmisoikeusnormien mukaista. YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisu osoittaa valtion laiminlyöneen velvollisuutensa lappalaisia kohtaan tulkitessaan että se on toiminut oikeudenmukaisella tavalla Tiina Aikio-Sanilan kanteluun vastatessaan. Valtion vastineen ja komitean päätöksen perusteella komitea vaatii valtiolta muutoksia ainoastaan saamelaisia koskeviin lakeihin ja käytäntöihin. Lappalaisten osalta valtiolla on vapaat kädet jatkaa samalla vanhalla linjallaan.

Lopuksi voisi todeta, että saamelaiskäräjät ei ole vieläkään osoittanut pienimpiäkään merkkejä siitä, että sillä olisi valmiuksia tai aikomuksia panna alulle radikaaleja lappalaisten asemaan helpottavia poliittisia uudistuksia, jotka samalla edistäisivät demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja vähemmistöjen suojelua.

Tässä epäsymmetrisessä tilanteessa saamelaiskäräjiin kohdistuvat haasteet ovat suuret, kun kyse on saamelaisten omasta autonomiasta, jolla on rasitteenaan syvään juurtunut epäluulo lappalaisia kohtaan, ihmisoikeuksien räikeäänkin rikkomiseen liittyvä rankaisemattomuuden kulttuuri, heikko oikeusvaltioperiaatteiden noudattaminen ja vahva taipumus toimia ohi mandaattinsa antaman oikeutuksen. Saamelaiskäräjälain varjolla onkin ahdisteltu ja peloteltu niitä lappalaisia, jotka pitävät kiinni oikeudestaan ilmaista rauhanomaisia virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä, ja nämä lappalaiset nähdään vihamielisesti käyttäytyvinä ja yhteistyökyvyttöminä pelkästään siitä syystä, että he tuovat erinomaisen rauhallisesti omat mielipiteensä eivätkä suostu äänettöminä alistumaan syrjintään.

Mitään varsinaisia vahvoja protesteja nämä lappalaiset eivät ole esittäneet, puhumattakaan mielenosoituksellisesta käytöksestä. Siinä määrin kuin sellaista on käräjätyöskentelyssä nähty ja kuultu, kyse on ollut lappalaisiin kohdistetuista "aitosaamelaisista" mielenilmaisuista. Milloin puheenjohtaja ei ole itse vastannut näistä, hän on ne kuitenkin sallinut. Tämä jos mikä kertoo meille ettei ole ihme, että saamelaiskäräjät ei ole mainittavasti edennyt ihmisoikeuksien alueella. Tähän mennessä tehdyt kosmeettiset muutokset ovat olleet pelkkää sanahelinää, joka on vain raapaissut itsevaltaisen valtarakenteen pintaa.