Aina ajoittain näkee Lapin maaoikeuskiistaan liittyvässä keskusteluissa käytävän termitaistelua lappalainen ja saamelainen välillä. Termit lappalainen ja saamelainen sekoitetaan usein toisiinsa, vaikka niillä on erilaiset lähtökohdat. Ongelma syntyy lähinnä kahden tavoitteen, kahden näkökulman sekoittamisesta: miten yhdistää historiallinen termi lappalainen termiin saamelainen? Vaikka termien merkitysero on selkeä, käytetään lappalaisnimitystä tarkoituksellisesti. Tämä ei sinällään ole mikään ihme, sillä suurelle yleisölle Lapin maaoikeuskiistaan liittyvät termit ovat outoja tai tuntemattomia. Asiaa vielä pahentaa lehtien kirjoittelu väärillä termeillä.

Tutustuttuani viime vuosien aikana Lapin historiaa koskeviin tieteellisiin julkaisuihin, olen pannut merkille, että aikaisemmin julkaisuissa esiintynyttä termiä lappalainen on 1970-luvulta lähtien pyritty korvaamaan termillä "saamelainen". Nykyinen historian kirjoitus yleistää termit "finni", "lappalainen" ja "saamelainen" toistensa synonyymeiksi. Tämä on myös saamelaiskäräjien innokkaasti markkinoima näkemys. Mielestäni asia ei ole lainkaan näin yksiselitteinen, varsinkin kun se sivuaa saamelaispolitiikkaa ja maaoikeuskysymyksiä. Uusimmassa historian kirjoituksessa todetaan, että suomalaiset eivät ole lappalaisista vanhastaan käyttäneet termiä "saamelainen". Saamelainen termin käyttö osoittaa senkin, etteivät vanhat kansanrunotkaan tunne käsitettä. Saamelaiset ovat olleet suomalaisille kautta historian lappalaisia viime vuosikymmeniin asti, aivan kuin prof. Vahtola osoittaa (siv. 21).

Toinen ennakkoasenteita osoittava tulkinta liittyy "finni" nimen käyttöön. Johtavat tutkijat tekevät finnistä ja lappalaisista synonyymejä, mikä ei välttämättä ole historiallisten tosiasioiden kanssa yhteneväistä, koska Länsimeren finnit (Jäämeren finnit) kielsivät 1589 käyttämästä itsestään lappalaisnimitystä, vaan he halusivat kutsua itseään länsimeren suomalaisiksi eli finneiksi. He perustelivat tätä sillä, että heistä ei voida löytää mitään lappalaista eivätkä he liity heihin mitenkään. Tämä osoittaa, että johtavat historioitsijat Vahtola ja Julku käyttävät mielellään finni sanasta käännöstä lappalainen, vaikka alkuperäisissä kirjoituksissa puhutaan nimenomaisesti finneistä. Egilsin saagan kääntänyt tutkija kääntää aivan oikein finni sanan suomalaiseksi, eikä lappalaiseksi kuten prof. Vahtola ja Julku tekevät.

Nyt voidaankin kysyä aiheellisesti, pyritäänkö termien sekoittamisella muokkaamaan yleistä mielipidettä oikeushistoriaan perustumattomille maaoikeusvaateille myötämielisiksi. Näille vaateillehan ei ole kuitenkaan mitään perusteita, koska ns. suurporonhoito siirtyi lännestä Enontekiön kautta kohti pohjoista 1600-luvun puolivälin tietämillä. Alueilla, joille suurporonhoito levittäytyi, asui ennestään historiallisiin lapinkyliin kuuluvaa kantaväestöä, jotka tuohon aikaan puhuivat lapin kieltä (=saamenkieltä). Joten saamelaiskäräjien historian tulkinnoista saattaa seurata, että alkuperäisintä lapinkylistä polveutuvaa väestöä koskeva tärkeä historiallinen fakta jää Lapin historiaa kirjoitettaessa käsittelemättä. Niinpä saamelaiskätäjien tuottamat tutkimukset viittaavatkin enemmän yhden asian ajamiseen kuin neutraaliin tutkimukseen.

Kun 1600-luvulta aina 1940-luvulle asti tieteellisessä kirjallisuudessa on käytetty termiä lappalainen, niin sen korvaaminen termillä saamelainen vääristää historiaa tehden alkuperäisille lapinkylien osakkaille vääryyttä. Termi "saamelainen" on tullut varsin myöhään lainsäädäntöön (1973). Saamelaismääritelmän takaraja vuosiluku 1875 on selvä esimerkki tästä. KHO:n tulkinta saamelaismääritelmän takarajasta on johtamassa myös etniseen puhdistukseen. Pidän tällaista termikikkailua alkuperäisten lapinkylien oikeuden omistajien tietoisena syrjimisenä ja vaadinkin käsitteiden täsmentämistä todellisen oikeushistorian mukaisena.

Tällaisen historiantutkimuksen sisäistä ristiriitaa voi myös havainnollista tarkastelemalla sellaisen tutkijan tilannetta, jonka tutkimuskohteena on juuri tuo äsken mainitun saamelaistermi, jossa vuosiluvun 1875 perusteella yritetään entisten lapinkylien alueelle muodostaa uusi omistajaryhmä, pääasiassa Norjasta ja Ruotsista Suomeen muuttaneiden porolappalaisten jälkeläiset. Tutkijasta saattaa olla moraalitonta jättää tuomitsematta tuon etnisen puhdistuksen seuraukset. Ehkä hän on valinnut tutkimustehtävänsäkin juuri sen vuoksi. Se saa hänet kuitenkin helposti unohtamaan vaatimuksen tehdä oikeutta tutkimuskohteen molemmille osapuolille, eli tässä tapauksessa etnisestä puhdistuksesta kärsimään joutuneiden osalta myös sen toteuttajille.

Saamelaiset ja enemmistöväestö asuvat saamelaisten kotiseutualueella samoilla alueilla, harjoittavat samanlaisia elinkeinoja samanlaisin menetelmin samanlaisista oikeudellisista lähtökohdista käsin. Myös oikeus maanomistuksen tai maankäyttöön määräytyy samojen periaatteiden mukaisesti.

Korkein halinto-oikeus on todennut määritellessään saamelaisväestön, että niillä saamelaisilla, jotka hyväksyttiin saamelaisrekisteriin ja niillä lappalaisilla, jotka kielimääritelmän mukaan rajattiin saamelaisuuden ulkopuolelle, on yhteisiä esi-isiä (antopäivä 22.9.1999 taltio 3181 yleisratkaisu). Nykyiset kiellisellä perusteilla määritellyt saamelaiset ovat siis lappalaisten jälkeläisiä. Osa näistä on saattanut kadottaa saamenkielen äidinkielenään jo niin kauan sitten, että heitä ei nykyisen määritelmän mukaan enää pidetä saamelaisina. Sodankylän, Enontekiön, Inarin ja Utsjoen alueelle 1800-luvulla Norjan puolelta tulleet porosaamelaiset toivat myös kielen tulessaan.

Alue, jonne ulkomailta Suomeen muuttaneet porolappalaiset asettuivat asumaan, oli ennestään lappalaisten asuttamaa aluetta. Juuri nämä vanhimpaan Lapin asutukseen kuuluvat ihmiset rajattiin saamelaismääritelmään perustuvan kieliperusteen nojalla saamelaisuuden ulkopuolelle. Joten alueella ei ole ollut ennestään nykyisen saamelaismääritelmän tarkoittamaa saamelaisväestöä muualla kuin Pohjois-Inarissa ja Utsjoella. Saamelaiselinkeinoista puhuttaessa on todettava, että näitä elinkeinoja harjoittavat alueella paitsi saamelaiset myös muut alueen asukkaat.

Maa-ja metsätalousministeriön lausunnossa 12.12.1989 työministeriölle todetaan: "saamelaisia ei voida pitää sellaisena kansana, jonka varsinaiset kulttuuriset ja taloudelliset olot erottavat sen selvästi maan muista väestöryhmistä. Myöskään heitä ei voida pitää sellaisina alkuperäisasukkaina, jotka ovat säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset instituutionsa. Saamelaiset erottuvat muista suomalaisista lähinnä ainoastaan kielensä puolesta."

Suomen osalta maaoikeuksien "palauttaminen saamelaisille" saamelaiskäräjien ehdottamalla tavalla sulkisi ulkopuolelle sen väestön, joka aluetta asuttanut ikimuistoisista ajoista lähtien. Alueellaan saamelaisilla on enemmistö vain Utsjoen kunnassa. Inarin, Enontekiön ja Sodankylän kunnissa suomalaisilla on selvä enemmistö. Saamelaisalueen kunnissa asuva suomalaisväestössä on kuitenkin pitkälti samaa väestöä, josta KHO on todennut ratkaisuissaan saamelaismääritelmästä. Saamelais- ja suomalaisväestöt ovat aikojen kuluessa myös sekoittuneet keskenään, ettei myöskään rodullisia eroja ei ole.

Edellä oleviin perusteluihin viitaten ei voida puhua sellaisesta erillisestä saamelaisväestöstä, joka olisi irrallinen saareke muusta väestöstä. Saamelaiset eivät myöskään ole väestöä, jolle olisi kansainvälisen heimo- ja alkuperäiskansasopimuksen perusteella annettava erityisiä oikeuksia maahan, veteen ja elinkeinoihin.

Oikeuden tekeminen ei edellytä etnisen puhdistuksen moraalin hyväksymistä, mutta kylläkin etnistä puhdistusta ajavien moraalin selvittämistä. Ellei tutkija tässä tapauksessa tee selkoa johtavien saamelaispolitiikkojen omista etniseen puhdistuksen toteuttamiseen liittyvistä moraalikäsitykityksistä, hänellä ei ole oikeutta tuomita heitä moraalisesti. Historiantutkijan on tavallaan kyettävä toimimaan samanaikaisesti sekä syyttäjänä, että puolustusasianajajana. Historiantutkijan on ajoissa tunnistettava tällaiset ristiriidat.