Saamelaismääritelmä syrjii sukulaisia

Vuonna 1999 saamelaiskäräjien vaaliluetteloon haki yli 1000 ihmistä, jotka kykenivät arkistoviranomaisen antaman todistuksen nojalla osoittamaan, että he polveutuvat Lapin alkuperäisimmistä asukkaista, lappalaisista. Tästä huolimatta suurin osa rekisteriin hakevista hylättiin. Perusteeksi katsottiin, että yhteys saamenkieleen (takaraja 1875) oli liian kaukainen. Sitä ei kuitenkaan mainittu, että saamelaismääritelmällä pyrittiin valtamaan ulkomailta Suomeen muuttaneille porolappalaisten jälkeläisille täällä ennestään asuneiden lappalaisten perustuslailliset oikeudet. Väitettiin, että heitä ei voitu pitää enää elämäntapansa puolesta alkuperäisasukkaina, koska ryhtymällä tilallisiksi he olivat luopuneet alkuperäisestä elämänmuodostaan. Tämä jos mikä osoittaa suurta piittaamattomuutta historiallisista faktoista.

Todellisuudessa saamelaisrekisteristä puuttuu runsaasti siihen merkittyjen lähisukulaisista. Inarin alueella tämä on silmiinpistävä ongelma. Mikäli geenitutkimuksilla asiaa lähdettäisiin kartoittamaan, jouduttaisiin kokemaan varsin suuria yllätyksiä. Eroja saisi rekisteriin kuuluvien ja kuulumattomien osalta varmasti hakemalla hakea. Jos samasta perheestä osa on rekisterissä ja toinen puoli ei, joutuisivat geenitutkijat varmaankin ihmettelemään tällaisia tieteeseen perustumattomia mielivaltaisia ratkaisuja. Saisivat siinä Martin Scheinin ja muut ihmisoikeusasiantuntijatkin uutta mietittävää.

Mutta säilyttääkö tällainen rekisteriin kuulumaton sukulaisuutensa niihin, jotka ovat rekisterissä? Kyllä, sanokoon laki mitä hyvänsä. Verisukulaisuuteen perustuvaa sidettä ei voida poliittisin perustein kieltää. Se on vastoin kaikkia ihmisoikeussopimuksia.

Suomessa eri heimokansojen syntymäalueilla ei ollut aikoinaan luonnollisia rajoja, niin ne alati saivat naapureiltaan lisäaineksia, joten lappalaisten asuinalueilla Suomessa on tapahtunut jatkuvasti huomattavaa verensekoittumista vanhoista ajoista lähtien. Lappalaisten alue on muinoin käsittänyt koko Pohjois- ja Itä-Suomen, ulottuen etelässä Laatokkaan asti, kenties etelämmäksikin; paikannimet, kuten Lappeenranta, Lapinlahti (Helsingin lähistöllä ja toinen Hangon seutuvilla) viittaavat siihen.

Kaukokarjalassa on lappalaisia ollut vielä 1300-luvulla Äänisjärven seuduilla. Pitkät ajat on lappalaiset ovat olleet mitä vilkkaimmassa kosketuksessa suomalaisten kanssa, jolloin edelliset ovat omaksuneet jälkimmäisen, unohtaen omansa. Tämän on täytynyt tapahtua jo alkusuomalaisena aikana, viimeistään pari tuhatta vuotta sitten. Mutta silloin olivat lappalaiset ehtineet jo levittäytyä Pohjois-Skandinaviaan, sillä siellä on tänä päivänä olemassa paikannimiä, joita täytyy pitää jäännöksinä, muuten kokonaan tuntemattomasta lappalaisten alkukielestä: Kalix, Piteå, Tornio ym. Lappalaisten ja suomalaisten välinen koskenut on uusimman historian tutkimuksen mukaan ollut vilkasta ja jatkuvaa.

Milloin lappalaiset ensin tulivat Skandinaviaan, on mahdotonta varman päälle sanoa. Kielentutkimuksen perusteella voidaan osoittaa, että koko joukko lappalaisia sanoja on germaaniperusteista, pohjoismaista alkuperää, ja niiden muoto osoittaa, että ne on lainattu ajanlaskumme alkuaikoina tai hiukan aikaisemmin. Vähintäänkin kaksituhatta vuotta ja luultavasti paljon aikaisemmin on siis lappalaisia asunut Pohjois-Skandinaviassa ja Suomessa epäilemättä vielä aikaisemmin.

Porolappalaisuus on levinnyt varsin lyhyessä ajassa etelästä kohti pohjoista. Norjassa porolappalaiset ovat levittäytyneet pitkin Kölivuoristoa kaikkialle Finmarkenin ja Tromson lääneihin, suuriin osiin Norlannin, Trondhjemin ja Hedemarkenin läänejä sekä vähissä määrin Valdresiin ja Hardangeriin. Suomessa lappalaiset elävät yksinomaan napapiirin pohjoispuolella Inarissa, Utsjoella, Enontekiöllä, Sodankylän lapinpaliskunnassa. Keski- ja Etelä-Lapissa ovat monet ns. suomalaiset pääasiassa suomalaistuneita vakinaisesti asettuneita lappalaisia. Tällä hetkellä suurin osa kielellisistä lappalaisista on siirtynyt kiinteään asumistapaan, sulautuen muuhun suomenkieliseen väestöön. Jäljelle jääneetkin elävät suurimmaksi osaksi uudisasukas- ja vain enää vähäisessä määrin paimentolaiselämää, sikäli että he harjoittavat poronhoitoa, siirrellen moottoriajoneuvojen avulla porojaan vaihtolaidunten välillä, mutta pitävät samalla taloa, jota osa perheen jäsenistä hoitaa.

On kuitenkin uskallettua väittää, että lappalaisväestö olisi kokonaan suomalaistunut. Seuduilla missä lappalaiset olivat enemmistönä, lienevät suomalaiset - tai ainakin heidän sekoittuneet jälkeläisensä - lappalaistuneet. Siellä missä taas lappalaisia asui suomenkielisen enemmistön keskellä, siellä heidän jälkeläisensä tietysti suomalaistuivat kokonaan, mutta heidän lappalainen geeniperimänsä pysyi muuttumattomana. Siitä johtuu, että monella seudulla Ylä-Lapissa on tuskin mitään antropologista eroa suomalaisella ja lappalaisella asutuksella, vaan molemmat ovat sekatyyppejä.

Lappalaisissa on enimmäkseen itäbalttilaista sekoitusta. Lappalaisiin on joka tapauksessa ajan saatossa sekoittunut sekä suomalaisia, norjalaisia, kaukokarjalaisia ja venäläisiä. Vähimmin sekoittuneita ovat kolttalappalaiset.