Statuksettomien saamelaisten syrjintä

Aluksi

Historia on aina antanut suurimman tunnustuksen niille poliittisille johtajille jotka ovat osanneet käyttää kaukonäköisesti, viisaasti valtaansa ja onnistuneet aikaansaamaan ihmisten onneksi kestävän olotilan, jonka perustana on kaikkien tunnustama oikeudenmukaisuus. Sanelupolitiikkaa sitä vastoin johtaa aina vain jatkuvaan epävarmuuteen, häiriöihin ja onnettomuuksiin.

Statuksettomat saamelaiset ovat vaatineet Saamelaiskäräjiltä vain yhteisen historian tunnustamista. Käsitystä yhteisestä historiasta tukee lukuisat tutkimukset ja runsas asiakirjanäyttö. Saamelaiskäräjien nykyinen johto ei ole ymmärtänyt sitä, että saamelaisilla ja statuksettomilla, saamelaisrekisteriin kuulumattomilla saamelaisilla on myös yhteinen tulevaisuus. Tämän tulevaisuuden turvaamiseksi ja vastakkainasettelun purkamiseksi yhteisen historian tunnustaminen on välttämätöntä.

Saamelaisten etujen ja hyödyn mukaista on se, että molempiin ryhmiin kuuluvat voisivat olla tyytyväisiä oloonsa. Sen sijaan saamelaiskäräjien poliittisen johdon suhtautuminen statuksettomiin saamelaisiin, leimaaminen suomalaisiksi ja alkuperäisyyden kiistäminen, on ollut epäoikeudenmukaista ja ja loukannut statuksettomien identiteettiä. Myös käräjien johdon pyrkimys oikeudettomasti lisätä eriarvoisuutta väestöryhmien välillä on lisännyt vastakkainasettelua.

Todellisuudessa rekisterisaamelaiset eivät ole sen alkuperäisempää kansaa kuin statuksettomat saamelaisetkaan. Vaikka nykyinen mielivaltaan perustuva alkuperäiskansapolitiikka puettaisiin kuinka kauniisiin sanoihin tahansa, se ei pysty kätkemään että sen perustana on ahnas itsekkyys. Harjoitetussa alkuperäiskansapolitiikassa ei ole pyritty kohoamaan korkeammalle tasolle, jossa ylevimpien periaatteiden noudattaminen edistäisi myös kaikkien alkuperäisväestöön kuuluvien etuja.

Joku viisas on aikoinaan sanonut, että moraalin perusta on oikein käsitetty oma etu. Nimenomaan oikein käsitetty; ei raaka omien etujen lyhytnäköinen ajaminen. Omien etujen ajaminen ei sinänsä ole moraalitonta, kunhan ei poljeta muiden etuja ja oikeuksia, vaan päinvastoin ajetaan omia etuja edistämällä muidenkin etuja ja koko yhteiskuntaa rakentaen. Miksi saamelaiskäräjien oma oikein käsitetty etu, yhdessä eettisten motiivien kanssa, ei voisi saattaa saamelaiskäräjien johtoa noudattamaan oikeutta ja moraalia myös statuksettomia saamelaisia kohtaan?

Pyrkimys yksinvaltaan on suden politiikkaa

Saamelaiskäräjät on lisännyt viime aikoja ponnistelujaan, jotta se voisi saada Suomen poliittiset päättäjät noudattamaan omaa, todelliseen asutus- tai oikeushistoriaan perustumatonta visiotaan alkuperäiskansakysymyksen "oikeudenmukaisesta ratkaisusta". Saamelaisen käsite on keskeinen, sillä sen perusteella annetaan oikeudet tai vahvistetaan niitä eri tavoin niitä suojaamalla niille, jotka kuuluvat saamelaisväestöön. Pelkkä saamelaismääritelmä ei voi tuoda ratkaisua maaoikeiskysymyksiin.

Jos ILO-sopimuksen 169 ratifiointi aiotaan tehdä ilman maanomistusolojen selvittämistä, jää edelleen jäljelle maaoikeuksien selvittämistarve. Tällöin on selvästi kaksi oikeudellista perustetta, johon se voi perustua: historiallinen selvitys lappalaisten ja saamelaisten valtion maiden käytöstä ja nautinnasta ja ILOn yleissopimus. Viimeksi mainitunkaan perusteella käyttöoikeuksia ei voida laajentaa omistusoikeuksiksi ilman sitä koskevaa selvitystä. Tämä selvitystyö kuuluu valtion rahoitettavaksi ja sen tulisi suorittaa riippumattomat tutkimuslaitokset. Tuntuukin huonosti perustellulta, että näitä maanomistus- ja käyttökysymyksiä selvitettäisi saamelaiskäräjät, joka ei ole tutkimuselin.

Vaikka saamelaiskäräjien poliittinen johto on yrittänyt tavoitteitaan kaunistella, ne tarkoittavat käytännössä päätösvallan siirtämistä monista asioista Saamelaiskäräjille. Vaikka rekisterisaamelaiset tästä näennäisesti alussa hyötyisivät, tuloksena olisi saamelaisten ja lappalaisten yhteistoiminnan hiipuminen ja yhteistyöverkostojen hajoaminen. Ennen pitkää molempien väestöjen taloudellinen toiminta taantuisi. Sellainen johtaisi lakien kiertoon ja keinotteluun. Saamelaiset eristäytyisivät ja heiltä katkeaisi yhteys muuhun väestöön. Monet saamelaiset ovatkin erittäin huolestuneita tästä kehityksestä. Käräjien luotto omienkin joukossa on alkanut hävitä.

Saamelaiskäräjien toiminta tuo mieleen päihtyneen pohjoisen miehen joka yhä vimmaisemmin takoo kaljabaarin pajatsopeliin viimeisiäkin lanttejaan odottaen etu- tai takaressun tyhjentymistä kuppiin. Kun omat loppuvat, kavereilta voi ehkä saada pikaluottoa. Lopulta koittaa hetki jolloin sekä oma pelipääoma että luotto ovat menneet.

Saamelaiskäräjien kohdalla pajatso on tällä hetkellä oikeusministeriö ja kolikoiden tilalla lausunnot ja muistiot. Luottoa antavina kavereina toimivat eri alojen professorit jotka kaivelevat taskunpohjiaan löytääkseen perusteluita käräjien vaatimuksille. Löytyyhän niitä, väliäkö sillä jos osa on jotain jo kaatuneen valtion valuuttaa tai mitä lie poletteja, kun kerran tuntuvat mahtuvan jasson nielusta sisälle ja jos hyvin käy niin kuppiin rojahtaa selvää, Suomen valtion takaamaa rahaa.

Saamelaiskäräjien viimeaikaiset argumentit

Saamelaiskäräjien keskeiset argumentit yksinvaltansa pönkittämiselle ovat viime aikoina olleet statuksettomien saamelaisten leimaaminen suomalaisiksi, käräjien aseman korostaminen saamelaisten ryhmäidentifikaation toteuttamisessa sekä pelottelu valtaväestön ryntäykselle saamelaisrekisteriin, jos saamelaismääritelmää muutetaan. Kahden jälkimmäisen argumenttinsa tueksi Saamelaiskäräjät on hiljaittain tilannut lausunnot emeritus professori Pekka Sammallahdelta ja dosentti Tapani Matala-aholta.

Statuksettomien saamelaisten toimintaa ei voi pitää valtaväestön pyrkimyksenä vaativia itselleen oikeuksia kuten Saamelaiskäräjät ja on antanut ymmärtää. Tällaisia valtaväestön pyrkimyksiä ei ole Suomessa esiintynyt alkuperäiskansakysymyksen yhteydessä. Ehkä väärinkäsitys perustuu siihen, että valtaväestökin on alkanut vaatia maaoikeuksia kaikille niille lappalaisille, joille ne historiallisen polveutumisen kautta kuuluvat. Tosiasioiden tunnustaminen on, paitsi kansainvälisen oikeuden perussääntö ihmisoikeusasioissa, myös kansallisen sanonnan mukaan viisauden alku.

Käyn seuraavaksi hieman tarkemmin läpi argumentit ryhmnäidentifikaatiosta ja valtaväestön ryntäyksestä saamelaisrekisteriin.

Statuksettomat saamelaiset ja itseidenfikaatio

Saamelaiskäräjät ei ole tähän mennessä hyväksynyt kansainvälisen ihmisoikeusoikeuden arvovaltaisimpien elinten linjauksia, joiden mukaan yksilön oma itseidentifikaatio ja yhtäjaksoinen polveutuminen ovat ne perusteet, joiden mukaan tulee arvioida, kuuluuko joku alkuperäiskansaan vaiko ei. Sen sijaan käräjät on pyrkinyt lanseeraamaan näiden kriteerien rinnalle vaatimusta ryhmäidentifikaatiosta, jolla käräjät on tarkoittanut sitä että kuuluakseen alkuperäiskansaan on kyseisen kansan hyväksyttävä henkilö kansaan kuuluvaksi.

Käräjien näkemys on ILO-sopimuksen yleisen tulkinnan vastainen. ILO-sopimuksen ratifioineiden maiden kokemukset ja käytännöt osoittavat sen, että itseidentifikaation ja polveutumisen on koskettava yhtälailla kokonaisia kansoja kuin yksilöitäkin niiden alkuperäisyyttä arvioitaessa. Toinen merkittävä seikka sopimuksen tulkinnassa on se, että alkuperäiskansan määritelmän on oltava riittävän väljä, jotta vältetään pienten ryhmien jättämiseltä sopimuksen ulkopuolelle. KHO:n päätös osoittaa sen, että nämä kansainväliset tulkinnat on ymmärretty myös Suomessa.

Kansainvälisen oikeuden väärällä tulkinnalla saamelaiskäräjien poliittinen johto kieltäytyy tunnustamasta ILOn yleissopimuksen oikeusperiaatteet, jotka ovat syntyneet nimenomaan entisissä siirtomaissa elävien alkuperäiskansojen elämää helpottamaan. Vetoamalla rekisterisaamelaisten ryhmän hyväksymisen välttämättömyyteen pyritään rajoittamaan statuksettomien saamelaisten vapaaehtoista identifioitumista alkuperäisväestöön. Tällä tiellä saamelaiskäräjin poliittisen johdon ei kannattaisi enää jatkaa, koska se edustaa juuri sellaista kolonialismia ja oikeuksien kaappaamista muulta alkuperäisväestöltä, jota ILO-sopimus 169 on luotu estämään.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset eivät edellytä käräjien esittämää mallia siitä, että saamelaisidentiteettiä valvoisi ja määritteli Saamelaiskäräjien vaalilautakunta. Jos kuitenkin katsotaan, että vaalilautakunta edustaa tällaista tahoa, on sen päätösten perustuttava itseidentifikaatioon ja polveutumiseen. Mitään muita kriteerejä, kuten vaikkapa henkilön äidinkieltä, elinkeinoa tai poliittisia mielipiteitä ei voi käyttää perusteena. Sellainen voisikin johtaa kummalliseen tilanteeseen, sillä vain vähemmistö nk. rekisterisaamelaisista harjoittaa saamelaiselinkeinoja eivätkä läheskään kaikki heistä ole oppineet saamea äidinkielenään.

Saamelaiskäräjät on osoittanut olevansa sokea saamelaisuuden muille muodoille kuin porosaamelaisuudelle ja kenties citysaamelaisuudelle. Se onkin ottanut tehtäväkseen juuri porosaamelaisten edunvalvonnan ja pyrkinyt korostamaan poroelinkeinon merkitystä saamelaisidentiteetille. Kieltämättä ILO-sopimuksen ratifioinnin ajamiseen tämä soveltuu paremmin kuin vaikkapa citysaamelaisuus, joka on jo selvästi toinen asia kuin ILO-sopimuksen mukainen alkuperäisyys.

Saamelaiskäräjät vaatii, että se olisi ylin auktoriteetti päätettäessä siitä kuka voidaan hyväksyä saamelaisrekisteriin. Vaatimusta on perusteltu juuri sillä, että näin estetään saamelaisyhteisön sananvallan karkaaminen pääväestölle. Ongelma on kuitenkin edellä mainittu ei-porosaamelaisia ryhmiin kohdistuva syrjintä saamelaiskäräjävaalien vaali- ja äänioikeutettujen rekisteröinnissä. Juuri tämän takia tarvitaan valitustie aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

Onko saamelaisrekisteriin tulijoita?

Kukaan ei ole avaamassa portteja saamelaisuuteen selkosen selälleen koko Suomen kansan rynnätä sisään. Saamelaisiksi ei tule pyrkimään 512 000 henkilöä, vaikka tohtori Tapani Matala-aho onkin laskelmiensa avulla niin pelotellut Saamelaiskäräjien tilaamassa lausunnossa. Tämä laskelma ei ole mikään väestötieteellisiin faktoihin perustuva tutkimus vaan melko karkea siitä kuinka paljon Suomessa mahdollisesti on lapinkylien asukkaiden jälkeläisiä. Ei ole edes mitenkään selvää, että tällaisesta arviosta olisi mitään hyötyä, pohdittaessa sitä kuinka paljon saamelaisrekisteriin olisi pyrkijöitä, jos saamelaismääritelmää muutettaisiin väljemmäksi. Tämä edellyttäisi sitä että laskelmassa huomioitaisi tarkemmin edellytykset alkuperäisyyden määrittämisessä.

Selvennykseksi on korostetta sitä, että, että saamelaisrekisteri ei ole muodostunut ILO-sopimuksen mukaisten periaatteiden mukaan, vaan Erkki Aspin sosiologisen tutkimuksen "Lappalaiset ja lappalaisuus" (1965). Tutkimus liittyi vuoden 1962 väestönlaskentaan, jonka pyrittiin kartoittamaan sitä väestöä, jonka vanhemmista tai isovanhemmista toinen tai jompikumpi oli puhunut äidinkielenään Lappia. Siihen liittyviä tietoja keräsi 1960-luvun alkuvuosina tietoja toista kymmentä haastattelijaa Inarin, Utsjoen, Enontekiön ja Sodankylän Lapin paliskunnan alueelta.

Tietojen kerääjien joukossa oli muutama sellainen, jotka tunsivat hyvin huonosti esim. Ivalossa ja sen ympäristössä sitä väestöä jolla oli kielelliset siteen Lapin kieleen eli saamen. Joten ei tarvitse lainkaan hämmästellä sitä, että vuonna 1999 pidetyssä saamelaiskäräjien vaaleissa yli 1000 Inarin vanhoista Lapin suvuista polveutuvaa ns. statuksetonta saamelaista haki saamelaisrekisteriin. Suurin osa näistä hakijoista oli sukulaisia saamelaisrekisterissä olevien kanssa. Saamelaiskäräjät kuitenkin hylkäsi tuolloin paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki hakemukset.

Vaikka KHO yhtyi saamelaiskäräjien hylkäävään päätökseen, se kuitenkin tunnusti sen, että saamelaisilla ja lappalaisilla on yhteisiä esi-isiä. Joten Matala-ahon väitteet saamelaisrekisteriin pyrkijöiden määrästä ovat tulleet moneen otteeseen testatuiksi ja ne voidaan tässäkin yhteydessä todeta pahasti yliampuviksi.

Suomen valtio ylläpitää rotusyrjintäkäytäntöjä

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja on kieltäytynyt puhumasta oikeuden ja yhdenvertaisuuden puolesta silloin, kun hän on vaatinut ILOn yleissopimuksen ratifiointia. Muistutettakoon, että sen hän on tehnyt viranomaisvastuulla. Asetelma on erikoinen, sillä oikeusministeriö, jonka tulisi olla ihmisoikeuksiin nojaava viranomainen, vaatii virkamiestensä kautta aktiivisesti eräiden ryhmien oikeuksien estämistä ja heidän syrjimistään niin ettei heitä tunnusteta alkuperäiskansaksi.

Suomen valtio on hyväksynyt YK:n rotusyrjinnän vastaisen sopimuksen, ja sitoutunut siinä siihen, ettei se salli, tue, edistä, ylläpidä eikä rahoita rotusorron tunnusmerkit täyttävää toimintaa. Tästä vastuusta ei Suomen valtio voi vetäytyä sillä verukkeella, että Saamelaiskäräjät on vain oikeusministeriön yhteydessä toimiva, mutta itsenäinen toimija, tai sillä verukkeella, että saamelaiskäräjät edustaa alkuperäiskansan autonomista itsehallintoa, ja että Saamelaiskäräjien puheenjohtajaa ei tällä perusteella koske sen enempää Suomen lakien mukainen virkavastuu kuin kansainvälisen oikeuden mukainen kielto harjoittaa rotusyrjintää.

Sopimuksen artiklan 2 mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat tekemään lopun kaikkinaisesta rotusorrosta harjoittipa sitä mikä tahansa organisaatio tai yksilö sen oikeusvallan piirissä.

Kun saamelaisjohtajat ovat vaatineet ILO-sopimuksen ratifiointia, he eivät kerro sitä mitä kaikkea lainsäädäntöä pitäisi muuttaa. Se on kuin pimeään tunneliin ajamista - ei tiedetä mitä sen päässä on. Norjassa näin ei menetelty, vaan komiteatyönä laadittua esitystä valmisteltiin yhdessä eri osapuolten kanssa. Valmistelutyön kuluessa selvisi kaikille osapuolille lopputulos. Kenenkään laillisiin oikeuksiin ei puututtu, kenenkään oikeuksia ei lisätty toisilta oikeuksia vähentämällä.

Lopuksi

Koska saamelaisten ja lappalaisten kulttuurinen ja henkinen alkuperä on sama, myös ihmisoikeuksia on puolustettava yhdessä. On vain vähän asioita, joita saamelaiset ja lappalaiset eivät voisi hoitaa tai sopia yhdessä niin kuin on menetelty tähänkin asti. Hajaantuneina ihmiset kykenevät väin vähään.

Niitä lappalaisia, jotka kamppailevat oikeuksiensa säilyttämiseksi, on autettava. On puolustettava molempia osapuolia yhdistäviä seikkoja sen sijaan, että keskitytään vain niihin kysymyksiin, jotka osapuolia erottavat. Alkuperäiskansan identiteetti ei sulje pois erilaisuutta sinänsä. Eriarvoisuuden perusteleminen erilaisuudella on rasistisen syrjinnän ydinolemus.

Niin kuin aikoinaan Berliinin muuri erotti samoja sukuja, perheitä, sukulaisia jakaen samaa kansaa, joka halusi olla yhdessä, sellaisena vallitsee nykytilanne, jolle ei ole oikeutusta. Aitoa, kestävää yhteiskuntarauhaa alueella ei voi taata niin kauan kun yhdeltä, saman kansan osalta puuttuu oikeus ja vapaus valita historiansa mukainen identiteetti. Siihen sisältyy oikeus elää kestävästi rauhassa perheen, sukulaisten ja kaikkien muiden kanssa, mukaan lukien entiset sortajat ja syrjijät. Vapaus tällaisissa tilanteissa on jakamaton. Jos yksikin ihminen yhteisössä on orjuutettu, kukaan ei ole vapaa.

Rekisterisaamelaisille annettavat perusteettomat etuoikeudet, jotka muulta saamelaisväestöltä kiellettäisiin, vahingoittaisi Suomea. Se antaisi kuvan siitä, että Suomi on luopunut puolustamasta ihmisoikeuksia. Mikäli Suomen valtio jatkaa nykyisellä rotusyrjintää ylläpitävällä linjallaan, voimme olla varmoja, että maailma tulee sen tietämään ja tuomitsemaan.

Takaisin