Sopimuksen lähtökohdista

Tämä vuoden tammikuussa julkistettiin salassa valmisteltu pohjoismaiden saamelaissopimus. Erikoisinta on, että sopimuksesta puuttuu perustelut siitä miksi sopimus nähdään tärkeänä ja mitä konkreettista hyötyä tulee olemaan saamelaisille. Asia selviää kuitenkin kun perehtyy tarkemmin sopimuksen eri artikloihin. Jonkinlainen kokonaisuus sieltä nousee esiin, mistä kerron seuraavassa.

Sopimusvaltiot ovat sitoutunet saamelaissopimuksen avulla taloudellisen eriarvoisuuden tasoittaminen. Toinen lähtökohta on se, että saamelaisalueiden taloudellista ja poliittista järjestelmää hallitsee tällä hetkellä muu kuin alkuperäisväestö. Siihen halutaan muutosta. Sopimus on siis suunnattu hallitsevan valtasysteemin muuttamiseksi sellaiseksi, että saamelaiset alkuperäisväestönä saisi nykyistä suuremman vallan tai oman kulttuuriautonomian.

Itse asiassa saamelaissopimuksella ajetaan poliittisia muutoksia, joiden nähdään olevan saamelaisille elintärkeitä tässä ja nyt. Saamelaisten toivomaa uudenlaista itsehallintoa tarvitaan kipeästi, jotta tiedossa olevat ongelmat voidaan ratkaista saamelaisten toivomusten mukaisesti. Valtion ja kuntien monopoliaseman nähdään nykyisessä muodossaan vahingoittavan saamelaisia ja tähän halutaan positiivisia muutoksia.

Toiseksi saamelaissopimuksen tarpeellisuutta perustellaan toisenlaisella, saamelaisten elämäntavalla, saamelaisella oikeuskäsityksellä, tapaoikeudella ja niiden turvaamisella. Saamelaisen autonomisen elämän ideat ovat hyvin kokonaisvaltaisia, pitkän pohdinnan politiikkaa. Ajatuksena on luoda saamelaisten elämälle edellytykset, jotka ovat nykyistä parempia, yhteisöllisempiä, kestävämpiä. Lisäksi nähdään, että tällainen saamelaisen elämäntavan konkreettisen mallin luominen on politiikkaa jo itsessään. Saamelaisella oikeuskäsityksellä kyseenalaistetaan eri lakien perusteella toimivat organisaatioiden legimiteetti saamelaisalueella.

Kolmanneksi saamelaissopimuksella puututaan tilan politiikkaan. Kyse on yhä tärkeämmästä alkuperäiskansapolitiikan muodosta, josta saamelaisille halutaan antaa nykyistä enemmän sanottavaa. Niinpä keskustelua siitä mitä saamelaisalueella saa olla, ja kuka sitä hallitsee, halutaan antaa saamelaisille enemmän valtaa. Kenellä on oikeus esiintyä alkuperäiskansan jäsenenä, kuka saa käyttää sen symboleita jne. Tämän prosessin eteneminen ja toisaalta sen periaatteiden kiistäminen ovat nykypäivän ydinkysymyksiä, joista nyt julkisesti otetaan kantaa puolesta ja vastaan.

Sopimuksen ajoitus on ajateltu siten, että ajan sen julkistamiselle täytyy olla sopiva. Jo vuosikymmenien ajan on mobilisoitu tyytymättömyyttä, joka on purkautunut sopimuksen valmisteluun. Joten saamelaissopimusta markkinoidaan nykytilanteeseen sopivana todellisena muutosvaihtoehtona. Muutosta vaatien saamelaisliikkeiden suuret saavutukset ovat liittyneet poliittisen paineen luomiseen, puhetavan muuttamiseen. Saamelaissopimuksen tärkein tavoite on luoda järjestelmä, jossa saamelaisten taloudelliset ja kulttuuriedut asetetaan aina etusijalle. Alueella toimivien laillisten toimijoiden on noudatettava saamelaissopimuksen artikloja.

Sopimuksella kohti uutta heimoyhteisöä

Saamelaiset pitävät pohjoismaiden isäntäkansoja saamelaisten edellä lähes kaikilla eriarvoistavilla mittareilla. Joten sopimuksella pyritään osoittamaan isäntäkansojen ja saamelaisia alistavien yhteiskuntien välinen ristiriita ja tämän ristiriidan tuottaman perustavanlaatuisen epäoikeudenmukaisuuden saamelaisille. Kysymys on eriarvoisuudesta, riistosta ja alistamisesta, johon sopimuksen avulla halutaan muutosta.

Sopimus onkin nähtävä saamelaisten vastauksena isäntäkansojen politiikan pyrkimyksille sulauttaa saamelaiset itseensä, hävittää heidän erikoislaatuisuutensa. Tämä saamelaisten yhteenkuuluvuus halutaan pohjoismaisella saamelaissopimuksella ja sen perusteella annettavilla säännöksillä turvata.

Niinpä saamelaisen tiedon haltuunoton avulla enemmistön ja vähemmistön välisestä kuilusta tulee keino ilmaista saamelaista tahtoa. Kyse on pyrkimyksestä sellaiseen saamelaispolitiikkaan, jossa saamenkansa asettuu vastustamaan enemmistön pyrkimyksiä sulattaa alkeperäiskansa -saamelaiset- itseensä. Näin saamelaiset voivat luoda uuden, kollektiivisuuteen ja yhteisomistukseen perustuvan yhteiskunnan. Aika näyttää hyväksyvätkö saamelaisaluetta jakavat isäntäkansat tällaisen kollektiivisen heimoyhteisön muodostumisen heidän keskuuteen.

Sueraaksi käyn läpi Pojoismaisen saamelaissopimuksen (PSS) keskeiset ongelmat

Artikla 17: Henkilöt, joita Pohjoismainen saamelaissopimus koskee

PSS:n mukaan saamelaisilla tarkoitetaan alkuperäiskansaa (4 art.). Henkilötasolla saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon nk. kieliperusteella. Käytännössä kysymys on henkilöstä, joka on vuonna 1962 Pohjois-Lapissa suoritetussa haastattelussa ilmoittanut vähintään yhden isovanhempansa ensimmäiseksi opituksi kieleksi saamenkielen sekä tällaisten henkilöiden jälkeläisestä.

Pohjoismaisen saamelaissopimuksen, samoin kuin muidenkin alkuperäiskansaoja koskevien sopimusten, tarkoituksena on kompensoida ja korjata niitä vääryyksiä ja menetyksiä, jotka jolla saamelaisilla katsottiin olleen niin vahva maankäyttöoikeus, että perustuslakivaliokunta (3/1990 vp.) on rinnastanut sen omistusoikeuteen. Myöhemmin 1800 luvun jälkipuoliskolta alkaen Norjasta saapuneet poronomadit hävittivät alueen alkuperäisten metsäsaamelaisten pienimuotoiseen poronhoitoon ja metsästykseen perustuvat elinkeinon ja ottivat alueet haltuunsa. Kielimääritelmä tarkoitti sitä, että saamelaisiksi ei katsottu alueen alkuperäisiä saamelaisia vaan ensisijaisesti ne henkilöt, jotka polveutuvat kahdesta alueelle viimeksi saapuneesta väestöryhmästä.

Erityisesti Keski-Lapin metsäsaamelaiset olivat menettäneet kielen siitä syystä, että kirkon ja valtion toimesta saamen kielen käyttö pyrittiin määrätietoisesti lopettamaan. Kielen osaamista ei myöskään tiedusteltu vuoden 1962 haastattelututkimuksessa Keski-Lapin alueelta.

Toisaalta moni Pohjois-Lappiin muuttanut uudisasukas oppi alueella puhuttua saamenkieltä samalla tavalla nykyään Suomeen muuttanut henkilö oppii suomea. Norjasta muuttaneet poronhoitajat osasivat kieltä jo aikaisemmin.

Kielimääritelmä tarkoitti sitä, että saamelaisiksi eivät tulleet merkityksi ne, jotka muodostivat alueen saamelaisen alkuperäiskansan, ja joille myös maaoikeudet kuuluivat, vaan pääasiallisesti niiden henkilöiden jälkeläiset joiden saapumisen seurauksena saamelaiset menettivät maaoikeutensa. Tällä hetkellä kielimääritelmän mukaan määritellystä henkilöistä yli 60 % asuu muualla kuin Pohjois-Lapissa. Alle 15 vuotiasta tämä luku on noin 80 %.

Muutaman vaalikauden kuluttua voidaan perustellusti sanoa, että tyypillinen saamelainen on pääkaupunkisudella syntynyt ja kasvanut henkilö, joka on syntyperältään ja kulttuurilta täysin suomalainen, mutta jonka yhdessä sukuhaarassa löytyy usean sukupolven takaa henkilö, jonka on ilmoitettu osanneen saamea ensimmäisenä kielenään, mutta joka hänkin voi olla syntyperältään suomalainen. Suomen nykyisessä saamelaiskäräjälaissa on nk. lappalaismääritelmä, joka periaatteessa mahdollistaa sen, että myös ne henkilöt, jotka täyttävät alkuperäiskansaan kuuluvilta normaalisti edellytetyt kriteerit, voidaan katsoa saamelaisiksi.

Pohjoismaisen saamelaissopimuksen artiklassa 13 määrätään kuitenkin saamelaiskäräjien vaaliluettelon sisällöstä.

Artikla edellyttää, että Suomen saamelaiskäräjälakia tulee muuttaa siten, että lappalaismääritelmä poistetaan. Saamelaissopimuksen ratifioiminen tarkoittaa siis sitä, että Suomi sitoutuu kansainvälisellä sopimuksella siihen, että Suomessa saamelaiseksi alkuperäiskansaksi vahvistetaan ne henkilöt, jotka eivät Saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän mukaan polveudu Suomen alkuperäisestä saamelaisväestöstä ja joilla ei ole tyypillisessä tapauksessa mitään yhteyttä saamelaiseen elämäntapaan, perinteisiin elinkeinoihin, kieleen tai kulttuuriin. Saamelaisiksi ei sen sijaan voitaisi tämän jälkeen katsoa sellaisia henkilöitä, jota täyttävät ne kriteerit, jotka alkuperäiskansaan kuuluvista henkilöiltä normaalisti edellytetään.

Art. 4: Itsemääräämisoikeus

Tämän artiklan mukaan sopimuksessa tarkoitetuille saamelaisille kuuluu itsemääräämisoikeus (självbestämmande).

Pohjoismainen saamelaissopimus on kansainvälinen sopimus, jonka tulkinnassa sovelletaan kansainvälisen oikeuden tulkintasääntöjä. Kansainvälisen oikeuden mukaan itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan itsenäisyyttä eli oikeutta päättää omista asioistaan. Saamelaiset tulisivat siis vastaavaan asemaan kuin Suomen valtio. Sopimuksessa hyväksyttäisiin siis se, että nykyisen Suomen valtion alueella olisi kaksi suvereenia valtaa käyttävää yhteisöä.

Sopimuksessa puhutaan myös saamelaisesta kansasta sekä omasta lipusta (11 art.). Sopimuksesta ei käy selville, mikä olisi se alue, jolla saamelailla olisi itsenäisyys. Ilmeisesti kysymys olisi kuitenkin alueesta, josta säädetään IV kappaleessa (maa-ja vesi). Tässä kohdassa todetaan, että kysymys on alueesta, jota saamelaiset ovat perinteisesti käyttäneet.

Lisäksi todetaan, että pitkäaikaisen perinteisen käytön kautta on syntynyt sekä kollektiivisen, että yksilöllisen omistusoikeussaamelaisiin alueisiin. Mikäli tähän saamelaisten omistusoikeuteen puututaan tästä tulee suorittaa korvaus (30. art).

Ratifioimalla sopimuksen Suomen valtio sitoutuu siihen, että sopimuksessa tarkoitetulla alueella saamelailla on maanomistusoikeus. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että se maanomistusoikeus mikä alueena alkuperäisillä saamelaisilla katsottiin olleen, siirrettäisiin niiden henkilöiden jälkeläisille, jotka alkuperäisen saamelaisväestön tahdon vastaisesti tunkeutuivat heille kuuluneille alueille. Nämä tulevat maanomistajat tulisivat asumaan suurimmalta osin Etelä-Suomen taajamissa.

Art. 9: tapaoikeus

Artiklan mukaan valtion tulee kunnioittaa saamelaisen kansan oikeuskäsityksiä, oikeudellisia traditiota ja tapaoikeutta. Käytännössä tämä johtaisi siihen, että lainsäädäntö joutuisi väistymään.

Kiistoja ei ratkaistaisi voimassa olevan lain vaan saamelaisen oikeuskäsityksen mukaisesti. Oleellista asiassa on se, että saamelaiset päättäisivät siitä, mikä  on saamelaisen kansan oikeuskäsitys.

Ei ole olemassa mitään lainsäädännön tyyppistä säännöstä, josta olisi mahdollista tietää, mitä saamelainen oikeustapa eri tilanteissa tarkoittaisi. Saamelainen tapaoikeus tulisi esille vasta yksittäisten erimielisyyksien yhteydessä. Käytännössä kysymys olisi siitä, että erilaisissa saamelaisten ja ei-saamelaisten välisissä, esimerkiksi maankäyttöä koskevissa kiistoissa, saamelaisilla olisi viimekätinen päätösvalta. Näin siksi, että vain saamelaisten vaaliluetteloon merkityt henkilöt voivat kertoa, mikä on saamelainen oikeuskäsitys. Ratifioimalla pohjoismaisen saamelaissopimuksen Suomen valtio sitoutuisi siihen, että saamelaista oikeuskäsitystä noudatettaisiin.

Käytännössä kysymys olisi myös siitä, että kaikkia saamealaisten poliittisia vaatimuksia voitaisiin perustella saamelaisten oikeuskäsityksillä ja saamelaisella maantavalla. Valtiolla tai kellään muullakaan ei olisi mitään oikeudellista argumenttia tämän kiistämiseen.