Viime aikaista julkista keskustelua seuratessani olen pannut merkille miten saamelaiset yrittävät tehdä pesäeroa lappalaisiin, joista he itsekin polveutuvat. Saamelaisuuden perusteena oleva kielimääritelmä kun ei ota lainkaan huomioon väestön polveutumista. Sen vuoksi olen joutunut pohtimaan onko saamelaisilla jokin ominainen kansallinen luonne, joka eroaa muusta saamelaisalueen väestöstä? Saamelaiset tietenkin vastaavat myönteisesti, mutta lappalaiset kielteisesti. Mahdollisesti loukkausten vuosisadat ovat kärjistäneet asetelmaa, lietsoneet romanttisia toiveita paremmasta tulevaisuudesta.

Saamelaisaktivistien aatteet, jotka liittyvät kuviteltuun vanhaan historiaan, eivät ole minua koskaan kiinnostaneet. Kielellisin perustein määritellyt saamelaiset ovat kuitenkin olemassa. Lappalaisen kulttuurin kukoistuskautena saamenkielisiä lappalaisia ei kuitenkaan vainottu. Tahdon uskoa, että saamenkieliset lappalaiset ovat saaneet nahoissaan tuntea mitä on vääryys ja että he löytävät tien sovintoon verisukulaistensa lappalaisten kanssa.

Jokaiselle on selvää, että ne sadat ja tuhannet saamelaiset, jotka asuvat eri puolilla Suomea ja maailmaa, palaavat tuskin takaisin entiselle kotiseudulleen riippumatta siitä kuka omistaa ja hallitsee maita ja mantuja. He tuskin haluavat muuttaa takaisin - he ovat kasvaneet kiinni väestöihin, joiden keskuudessa elävät. Uudellamaalla asuvat 1500 saamelaista tuskin haaveilevat siirtymisestä itsenäiseen saamenmaahan, jos sellainen joskus toteutuisi. He pikemminkin vaativat asuinalueillaan samoja oikeuksia pääväestöjen kanssa ja taistelevat rotuennakkoluuloja vastaan.

Minut liittää saamelaisiin Inarissa eletty 27 vuoden pituinen yhtäjaksoinen aika. Idealistina lähdin mukaan vuonna 1975 saamelaispolitiikkaan puolustamaan vanhempieni henkistä kieli- ja kulttuuriperintöä. Vanhempani Uula ja Magga olivat ummikkosaamelaisia. Äitini Magga kertoi käyneensä vuonna 1914 neljän päivän rippikoulun, jona aikana hän ei oppinut lukemaan. Itse olin myös Inariin syksyllä 1950 kansakouluun tullessani ummikko. Koulutodistuksestani keväällä 1951 en ymmärtänyt mitään. Sen käänsi minulle saameksi koulun päättäjäisjuhlissa vieressäni istunut vuonna 1937 syntynyt Oula Näkkäläjärvi, joka kertoi, että olin jäänyt luokalle. Ehkä sen vuoksi olen kaikissa tilaisuuksissa sanonut, että tulen aina ilmaisemaan saamelaisen syntyperäni - niin kauan kuin maailmassa esiintyy rotuennakkoluuloja. Näitä sanoja ei aiheuta saamelaisnationalismi, vaan käsitykseni ihmisarvosta. Ajattelen jatkuvasti, että rotuennakkoluulot on menneisyyden paha jäänne ja että se katoaa samoin kuin katoaa kaikki ennakkoluulot. Mutta näin ei ole vielä tapahtunut.

Todellisuudessa lappalaisten ja saamelaisten välillä ei ole vihaa, vaan ystävyyttä; ystävyyttä arkisissa toiminnoissa, pitkillä matkoilla syntynyttä ystävyyttä, poroerotuksissa syntynyttä ystävyyttä, nuotioilla syntynyttä ystävyyttä. Näitä eri tilanteissa syntyneitä ystävyyssuhteita vaalitaan vuosikausia. Lappalaisten ja saamelaisten välillä on ystävyyttä ilossa ja surussa. Ystävyyttä tasa ja -eriarvoisuudessa. Missä sitten saamelaisten ja lappalaisten välinen ystävyys piilee? Onko ystävyyden ydin työssä tai jossakin muussa? Tietenkin saamelaisia ja lappalaisia ystäviä kohtaa useimmin saman ammatin, yhteisten hankkeiden piirissä, mutta on ennen aikaista päätellä, että tuollainen yhteisyys määrittäisi todellisen ystävyyden. Joskus saamelaisten ja lappalaisten välinen ystävyys on itsekästä, joskus uhrautuvaa, mutta merkillistä -ystävyyden itsekkyys hyödyttää pyyteettömästi kumpiakin. Saamelaisten ja lappalaisten ystävyys on peili, josta molemmat näkevät itsensä. Välistä he keskustellessaan keskenään tutustuvat paremmin toisiinsa, kommunikoivat itsensä ja toistensa kanssa. Ystävyys on saamelaisten ja lappalaisten välillä on tasa-arvoista. Lappalainen auttaessaan heikkoa ja kokematonta saamelaista kokee kypsyytensä. Heikko saamelainen näkee lappalaisessa ystävässä ihanteensa - kokemuksen voiman ja kypsyyden.

Lappalaisten saamenkielisen ryhmän -saamelaisten- kasvavat vaatimukset johtivat aikoinaan kiistaan Ylä-Lapin maiden omistuksesta ja hallinnasta. Silmiinpistävää oli se, että asiaa ajoivat erityisesti vähän yli 100 vuotta sitten ulkomailta Suomeen muuttaneiden porolappalaisten jälkeläiset (joihin itsekin kuulun), joilta puuttui yhtäjaksoiseen polveutumiseen perustuva side alueeseen. He kuitenkin kertoivat olevansa lappalaisten ystäviä.

Muistan, kun kiistaa 1990-luvun loppupuolella puitiin saamelaiskäräjien kokouksissa, kuulin puheita joiden pitäjiä oli vaikea ymmärtää. He väittivät ns. uuslappalaisten olevan rasisteja. Sellaisen saamelaisen "lappalaisten ystävän" käsityksiä oli vaikea ymmärtää, koska nämä ihmiset kykenivät osoittamaan polveutumiseen perustuvien asiakirjanäyttöjen avulla olevansa vieläkin alkuperäisempää väestöä kuin tällaisten puheenpitäjät. Tulin huomaamaan, että tällaisten puheenpitäjien aatteet olivat sekavia ja naiiveja. Keskustellessani näiden henkilöiden kanssa he sanoivat, että saamelaiskulttuurin pelastaa ainoastaan sen, että valtio palauttaa saamelaisilta varastamansa maat takaisin saamelaisille. He tuomitsivat saamelaisiakin vanhempaan väestöön kuuluvien lappalaisten vastarinnan rasistisena, vaikka kysymyksessä oli näiden perus- ja ihmisoikeuksista. Edellä kerrotun perusteella jokainen päätelköön itse, että eikö tämä ole pahimman luokan rasimia ja syrjintää.