Tasavallan presidentti otti kantaa Inarissa huhtikuun 3. päivänä pitämässään puheessa myös ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen ratifiointiin. Hän edellytti osapuolten välille kansallista sovintoa. Hän antoi myös epäsuorasti ymmärtää, että sitä ennen on turha jatkaa ILOn yleissopimuksen ratifioinnin valmistelua. On luultavaa, että tasavallan presidentti tuntee asian hyvin ja asian eri puolet. Hän ilmaisi myös kansainvälisen oikeuden tunnustaman kiistattoman periaatteen siitä, ettei mitään ihmisoikeusvaatimuksia voida hyväksyä ilman tutkittuja tutkimuksia. Kyse ei ole siis vain ideologisesta tai poliittisesta asiasta.

Suomen alkuperäiskansa politiikan kasvoilla on näkynyt viime vuosina rumia piirteitä: on vaadittu "valtiovallan pakottamista palauttamaan saamelaisilta ryöstetyt maat perinnetietoineen takaisin saamelaisille". Tällaisen vaatimuksen tavoitteena on ollut nostaa näkyvä vastakkainasettelu saamelaispolitiikan yhdeksi keinoksi. Kanta kansallisesta sopimisesta kertoo sen, ettei tällä tiellä voida enää jatkaa. Niinpä tämän päivän poliittisen saamelaisuuden muodon sanelleet opit perustuvat hyvin suppean fundamentalistisen koulukunnan pyrkimykseen sanella harjoitettavan saamelaispolitiikan suunta Ylä-Lapissa. Saamelaiskäräjien vaatimukset maankäytön ja siihen liittyvän vallan monopolisoimisesta perustuvat historiatieteistä ja ideologioista johdettuihin kuvitteellisiin malleihin, joilla ei ole minkäänlaista kosketuskohtaa tämän päivän todellisuuden kanssa.

Ylä-Lappi on viime vuosina saanut kokea konkreettisesti mitä saamelaisuus ja saamelaispolitiikka tarkoittavat; se tarkoittaa kamppailua luonnonvaroista ja niiden hallinnasta sekä poronhoidon monopolisointia. Voidaan sanoa, että saamelaisuuden aikakausi on näyttänyt ristiriitaiset piirteensä. Epäluottamuksen ilmapiiri ja yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyminen ovat vetäneet alueen vaikeaan kierteeseen. Kaiken yli hallitseva maanomistusta ja hallintaa koskeva kiista muodostaa tällä hetkellä vakavan esteen alueen tasapainoiselle, kestävälle kehitykselle.

Tärkeimmäksi esteeksi on muodostunut lappalaisten alkuperäiskansaksi tunnustamatta jättäminen, sillä ilman tunnustusta ei ole edellytyksiä ILOn yleissopimuksen ratifioimiseen. Mielestäni saamelaisuus ja lappalaisuus pitäisi nähdä myönteisenä kehitystä edistävänä elementtinä. Tasavallan Presidentin kanta osoittaa myös sen, että mikäli osapuolet eivät kykene kansallisesti edistämään saamelaisten ja lappalaisten välisten ongelmien ratkaisemista, sitä ei kykene ratkaisemaan myöskään kansainvälinen yhteisö.

Pohjimmiltaan nykyinen saamelaispolitiikka on ollut odotusten valtapolitiikkaa. Kiista ja pyrkimykset koskevat kykyä ja valtaa määritellä yksinomaan saamelaisille olemassaolon ehdot epähistoriallisen, tutkimustiedon vastaisen saamelaismääritelmän nojalla. Sille ei ole enää perusteita.