Aluksi

Tämä kirjoitus on syntynyt niiden tietojen perusteella, jotka liityvät esi-isäni Antti Hannunpoika Kitin muuttoon Inarin ja Utsjoen alueelle 1800-luvun alkupuolen vuosikymmeninä. Porosaamelaisilta kuullaan edelleen kommentteja, että he ovat alkuperäisten porolappalaisten klaanien jälkeläisiä. He haluavat ottaa johtajan roolin koko saamelaisyhteisössä. Nämä klaaniyhteisöt syntyivät, kun villipeurat kesytettiin poroiksi noin 300 vuotta sitten.

Saamelaisalueella menneet vuosisadat ja vuosituhannet korostuvat, eivätkä täysin katoa näkyvistä. Jo porosaamelaisen vanhuksen kasvot saattavat pysähdyttää pohtimaan kuinka he ovat selvinneet niin valtavista muutoksista, joita alue on läpikäynyt vuosisatojen aikana. Inarissa ja Utsjoella näkyvät elämän ristiriitaisuudet muodostavat osan sen vetovoimasta. Utsjoen ja Inarin tunturialueet haastaa ajattelemaan. Alueen lähihistorian vaiheet on myös mahdollista ilmaista muutamina vuosilukuina: 1751, 1809, 1918, 1920, 1939, 1945 ja 1990.

Alueella tapahtuvista muutoksista kertovat saamelaismuseon näyttelyt, ikivanhat eri puolilta löytyneet kulttuurimuistomerkit, joista osa vie meidät villipeuran hautapyynnin aikaan 4 000 vuotta sitten. Utsjokea ja Inaria voi luonnehtia historian risteytymien alueeksi, yhtä lailla sitä voi luonnehtia Jäämereen ja Itämereen laskevien vesistöjen pirstomaksi alueeksi. Ne kertovat mitä menneisyydestä ja porosaamelaisten elinehdoista halutaan muistaa.

Klaaniyhteiskunnan muodostuminen

Suomen saamelaisalueen käytöstä oli aina enemmän tai vähemmän selkeitä ristiriitoja porojen mukana liikkuneiden klaanien ja paikalleen asettuneen kalastajasaamelaisten sekä suomalaisten maanviljelijäväestön välillä. Tämä ero tuli erityisesti esiin Tenonvarren jokisaamelaisten ja tunturisaamelaisen välillä. Vuoden 1852 rajasulun jälkeen alueen porosaamelaisten oli sopeuduttava uuteen tilanteesen. Norjan puolella oli liikaa poroja laitumiin nähden, kun taas Suomen puolella elettiin vielä tasapainossa.

Kun poronomadi ryhtyi syystä tai toisesta käymään kauppaa tai viljelemään maata, hänestä tuli sivistynyt ja vauras, mutta hän menetti ehkä osittain solidaarisuuden tunteen klaanilleen. Aina kun jotkut porosaamelaiset ryhtyivät viljelemään maata, asettuivat he aloilleen. Näin kävi Inarissa ja Utsjoella. Ovatko porosaamelaiset jäännös kauan sitten vallinneesta porosaamelaisten suvun yhteisöelämästä, jossa ihmiset toimivat oman oikeusjärjestelmänsä mukaan, joka syntyi ajan myötä porosaamelaisten keskuuteen? Näin voisi kuvitella kun tutustuu erilaisiin tarinoihin.

Poronhoito on kehittynyt siten, että aluksi Keski-Ruotsissa villipeurat kesytettiin poroiksi, jotta peuralaitumia voitiin käyttää kannattavammin. Sen jälkeen poronhoito levisi pohjoiseen ja kaakkoon tyhjän tilan logiikan ja vahvemman voiman työntämänä. Saamelaisten poronhoitoklaanien elämä on ollut liikkuvaa elämäntapaa vuosisatojen ajan. Se oli laajin ennen valtakuntien rajojen muodostumista syntynyt, jolloin valtakuntien rajat eivät estäneet poroja liikkumasta kesä- ja talvilaitumien välillä. Yhteisö pystyi pitkän aikaa varmistamaan, että ulkopuoliset eivät voineet rajoittaa varakkaiden poroklaanien toimintaa. Vasta kun osa klaanien jälkeläisistä joutui asettumaan joko Ruotsin, Norjan, Suomen tai Venäjän vallan alle riittämättömän laidunmaan vuoksi, klaanit joutuivat sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

Voidaan sanoa, että porosaamelaiset loivat oman versionsa laajamuotoiseen karjatalouteen perustuvasta kapitalismista. Keskinäisen kilpaulun rajoittamiseksi syntyi sukuihin perustuva klaanijärjestelmä. Kuten muissakin paimentolaiskulttuureissa, klaaneille oli tärkeää pitää porokarja, eli tuottoisa pääoma, oman ryhmän hallussa.

Kun paikallaan pysyneet lapinkyläläiset kohtasivat, se ei juurikaan hidastanut poronhoidon leviämisen vauhtia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että alueella asuneet metsä- ja kalastajasaamelaiset, jotka elivät elämänsä rauhallisen ja uskollisen metsästyskulttuurin pohjalta, pahimmillaan poljettiin suohon. Paimentolainen elämäntapa oli opettanut vaeltavia porosaamelaisia kilpailukykyisiksi valloittajiksi, mutta myös selviytyjiksi. Hiljainen ja rauhallinen Tenolainen elämäntapa oli klaanille vierasta.

Valtioden ja virkavallan toiminnan laajentuessa, porohoitajat pystyivät kiertämään "lain otteen" liikkumalla jatkuvasti paikasta toiseen pitkän aikaa. Tästä saadut hyödyt olivat huomattavia, koska he pystyivät säilyttämään itsenäisyytensä ilman, että heitä itseään riistettiin. Tämä tulee hyvin esille Paulaharjun kirjassa Taka-Lappia. Voidaan sanoa, että porosaamelaisten asuttaminen oli tärkeä tavoite valtiolle, sillä tällöin nämä ryhmät saatiin valtiovallan kontrolliin ja myös heidän pääomiaan päästiin verottamaan. Ruotsin virkavalta suhtautui penseäsi myös muihin vaeltaviin ryhmiin kuten romaneihin ja juutalaisiin.

Sukulaisuuden merkitys

Valtion keskusahallintoa pakenevat saamelaisklaanit joutuivat kohtaamaan uuden ongelman; kuinka yhteisö pysyy yhdessä tilanteissa, joissa suurempi yhteiskunta alkoi vaikuttaa heidän elämäänsä kaikin tavoin. Porosaamelaisten ja muiden välisten kiistojen kasvaessa yksilötasolla jokaisen klaanin jäsenen oli vaikeina aikoina puolustettava oman ryhmänsä jäsenten etuja. Jos esimerkiksi riita oli kahden perheen välillä, se ei vaikuttanut muihin perheisiin.

Ryhmäsolidaarisuuden perusta oli sukulaisuus. Sen laajenevat piirit käsittivät perheen, klaanin, klaaniryhmän, heimon. Koska avun saaminen perustui perhesuhteisiin, oli välttämätöntä tuntea ne perusteellisesti. Valtakeskuksen puuttuminen tai heikkous teki klaanin yhteiskunnasta demokraattisen ja tasa-arvoisen. Toisin oli alueen uudisasukkaiden perustamien maanviljelijäyhteisöjen kanssa, jotka olivat vapaiden ja ylpeiden miesten ja naisten yhteenliittymiä. Vapaudella oli kuitenkin oma hintansa, koska yksilöiden piti mukautua tiukkojen normien alle, joissa miehillä oli tärkein asema.

Tämä klaanimentaliteetti jatkuu jossain muodossa tähän päivään asti. Se näkyy ja tuntuu saamelaiskäräjien politiikassa, jossa heimo- ja klaaniajattelu näkyy hyvin selvästi. Porosaamelaiset vastaan inarinsaamelaiset. Valtion näkemyksen puute on johtanut puuttumattomuuden vuoksi syrjintään.