Perustuslakivaliokunta ja saamelaiset

Perustuslakivaliokunnan tuore lausunto metsähallituslakiesityksestä hämmentää. Jotkut saamelaiset pitävät sitä jopa lottovoittoon verrattavana. Perustuslakivaliokunnan lausunnon perustelut ovat kuitenkin erityisesti saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon osalta totuuden vastaisia ja käytäntöön soveltumattomia. Lausunnosta jää sellainen kuva, että saamelaisia halutaan mielistellä. Siksi kannattaa katsoa, minkälaisista kansanedustajista perustuslakivaliokunta koostuu.

Ensinnäkin perustuslakivaliokunta on poliittisesti valittu, jolloin poliittinen ryhmäpaine muodostuu määrääväksi. Kaikki perustuslakivaliokunnan jäsenet eivät ole erityisen perehtyneitä lainsäädäntöasioihin, puhumattakaan valtiosääntöoikeudesta, jonka korkeimpia vaalijoita perustuslakivaliokunta kuitenkin Suomessa on - niin kauan kuin meiltä puuttuu erityinen perutuslakituomioistuin.

Niinpä valiokunta joutuu tukeutumaan valtio- ja perustuslakiasiantuntijoihin. Tälläkin kertaa kuultavina oli peräti neljä professoria. Nimenomaan asiantuntijat korostivat ihmisoikeuksien merkitystä saamelaisten kohdalla, saamelaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä metsähallituksen päätöksenteossa. Tämä voi tuntua oikealta, kauniilta ja hyvältä, mutta tällaiseen saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon ajattelutapaan kuulu se, että muiden kuin saamelaisten edut ja oikeudet syrjäytetään, olivatpa ne sitten kuinka laajoja tai perustavaa laatua olevia tahansa, jos saamelaisen yhteisön etu niin vaatii.

Saamelaiset ihmisoikeudet painavat siis huomattavasti enemmän kuin muiden, ja toisten saamelaisten edut enemmän kuin toisten. Tämä sopii huonosti yhteen perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen ja Suomen solmimien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Se sopii huonosti yhteen myös kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden periaatteiden kanssa - ensiksi, koska Suomeen vasta vuoden 1852 jälkeen muuttaneiden saamelaisten jälkeläisten asema Suomen lapin alkuperäiskansana on kaikkea muuta kuin selvä. Toiseksi, koska alkuperäiskansaoikeuden perusperiaate ei ole nostaa alkuperäiskansoja muiden yläpuolelle, vaan yhdenvertaisiksi muiden kansa.

Saamelaiskäräjät kytkee saamelaisten edun ennen kaikkea taloudellisiin kysymyksiin. Toisaalta monet saamelaiset käyttävät kulttuurieroja savuverhona valtapolitiikalle. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kulttuurierojen nimissä ei tule hyväksyä sellaisia ratkaisuja, jotka ovat ristiriidassa universaalisuuden kanssa.

Perustuslakivaliokunnan mietintöä lukiessa syntyy vaikutelma että ongelmana näyttää olleen asiantuntijoiden tiedon puute. Alueella asuvien muiden kuin saamelaisten kulttuurien tapoja ja perinteitä asiantuntijat ovat valmiita muuttamaan, ilman että niiden sosiaalista ja historiallista taustaa on varauduttu sen enempää pohtimaan. Kysymys on mitä suurimmassa määrin myös muiden kuin alueella asuvien saamelaisten ihmisoikeuksista, joita saamelaiskulttuurin heikentämiskiellolla pyritään rajoittamaan.

Herää kysymys, miksi perustuslakivaliokunta haluaa tällaista, ja miksi heikentämiskiellolla halutaan pitää yllä epätasa-arvoisia ihmisoikeuskäytäntöjä, vahvistaa ja jopa luoda uusia valtiovallan toimesta, vaikka Suomi on hyväksynyt sopimukset ja lait, jotka kieltävät ne? Eikö perustuslakivaliokunnalla ole riittävästi mielenkiintoa tällaisten periaatteiden todelliseen turvaamiseen? Tekisi suoranaisesti mieli kysyä, mikä sitä nyt riivaa.

On selvää, että maallikot eivät juurikaan pysty perustellusti tekemään päätöksiä perustuslaillisiin periaatteisiin liittyvissä asioissa, vaan päätöksenteko menee puoluekurin mukaan. Valiokunnan jäsenillä ei ole muuta kuin poliittinen vastuu, eikä se merkitse vastuuta äänestäjille vaan puolueelle. Vaikka valiokunnan valitsemien asiantuntijoiden käyttäminen näyttäisi antavan jonkinlaisen alibin valiokunnalle, se ei kuitenkaan poista valiokunnassa istuvien kansaedustajien vastuuta.

Kun katsotaan vanhoja tapauksia, niin 1970-luvun alkuvaiheessa säädettiin mm. maapakettilait, joilla kajottiin aika rajusti yksityiseen omistusoikeuteen sitä kaventaen. Monet oikeusoppineet kritisoivat tuolloin mm. perustuslakivaliokunnan päätöksiä. Suomen eduskunta kuitenkin katsoi, ettei tässä ollut mitään ongelmaa ja niinpä nämä maapaketit päätettiin tavallisina lakeina, vaikka niihin liittyi pakkolunastuslainsäädäntöä, millä selkeästi kavennettiin maanomistajien omistusoikeutta ja siten perustuslain mukaista omaisuuden suojaa.

Suomettuneessa Suomessa oltiin muutenkin menossa siihen, että yksityistä omistusoikeutta kavennettiin ja vesitettiin monella tavoin. Tavoitteena tuolloin oli sosialistinen Suomi, ja tätä oli aikoinaan ajamassa mm. myöhemmin tasavallan presidentiksi noussut Tarja Halonen. Kuten vanhemmat saamelaiset ja lappalaiset hyvin muistavat, Halonen oli nuorena hyvinkin aktiivisesti - läheisessä yhteistyössä nuorena avoimesti sosialismia julistaneen Martin Scheininin kanssa - ajamassa Lapissa olevien valtionmaiden siirtämistä porosaamelaisille. Kuningasajatuksena oli tuolloin ottaa maat saamelaisten haltuun vanhojen lapinkylien nimissä. Hanke kaatui tuolla kerralla siihen kun selvisi, että noiden lapinkylien oikeudenomistajia eivät suinkaan olleet porosaamelaiset, joiden esivanhemmat olivat tulleet Suomeen vasta vuoden 1852 jälkeen, vaan Suomen vanhat lappalaissuvut.

Maiden sosialisointi porosaamelaisten yksityisomaisuudeksi ei ole toistaiseksi onnistunut myöskään ILO:n alkuperäiskansasopimuksella kampeamalla. Yritys oli kova, mutta edellinen eduskunta ymmärsi painaa jarrua viime metreillä. Silloisella perustuslakivaliokunnalla oli tässä keskeinen rooli, josta kiitos.

Tuore perustuslakivaliokunnan lausunto osoittaa, että sosialismin elvyttäminen on taas kerran aloitettu Ylä-Lapissa, pontimena ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvä, metsähallituslakiin uitettu saamelaiskulttuurin heikentämiskielto. Kuka siellä perustuslakivaliokunnassa pitelikään kiinni nuijan varresta?

Välillä valiokunta on toiminut hienosti. Se on ottanut esimerkiksi saamelaismääritelmään kantaa erittäin ansiokkaalla tavalla. Tuoreessa päätöksessään metsähallituslaista uusi perustuslakivaliokunta on valitettavasti osoittanut suoranaisen kyvyttömyytensä. Lista ratkaisevan päätöksen tehneen valiokunnan kokouksen osallistujista on varsin pitkälle todistus päätökseen osallistuneiden kansanedustajien poliittisen järjen köyhyydestä ja moraalisen ajattelun suppeudesta. Ilahduttavan poikkeuksen muodostaa kuitenkin Lapista valittu keskustan kansanedustaja Markus Lohi, jolle on annettava tunnustus siitä, että valiokunnan lausunto ei noudata asiantuntijaprofessoreiden kantaa sellaisenaan.

Mitä tulee asioiden virkamiesvalmistelun tason arviointiin, riittää kun pitää mielessään oikeusministeriön lakivalmistelutyön tason yleisesti ja saamelaisasioissa erityisesti. ILO-sopimusta ollaan edelleen ajamassa kuin käärmettä pyssyyn, ja sylttytehtaita on kaksi: saamelaiskäräjien aktivistiklikki ja oikeusministeriön virkamiesklikki, joka ennen vaaleja hoiteli saamelaiskäräjälain muutoshanketta ja ILO-sopimuksen ratifioimishanketta silloisen oikeusministerin Anna-Maja Henrikssonin (rkp) ohjauksessa. Samat virkamiehet hoitanevat ministeriössä edelleen saamelaisiin liittyviä lakihankkeita, ja samainen Anna-Maja Henriksson istuu nyt perustuslakivaliokonnassa.

Suomen itsenäisyyden oikeudellinen perusmuuri rakennettiin sortovuosien aikana venäläistämisen vastaisessa taistelussa nimenomaan pitämällä lujasti kiinni silloisesta perustuslaistamme. Tuohon aikaan verrattuna nykykäytäntö edustaa selvää poliittista, oikeudellista ja moraalista rappiota. Meillä on vakiintunut valitettava poliittinen perinne, jonka mukaan perustuslakiin suhtaudutaan kevytmielisesti ja leväperäisesti. Nykyään lakien ja päätösten perustuslainmukaisuus ratkaistaan lakimiesten ja maallikoiden toimesta poliittisten voimasuhteiden mukaisesti, ilman tuomarinvastuuta, pelkällä poliittisella vastuulla - mitä se kulloinkin sattuu tarkoittamaan. Pahimmillaan perustuslakivaliokunta on kuin... no, tiedätte, ettei koskaan tiedä mitä ja milloin sieltä tulee. Ja se ei totisesti ole kunniaksi eduskunnalle eikä Suomelle hyväksi.

Saamelaisilla ei ole mitään syytä iloita horjakasta perutuslakivaliokunnasta putkahtavista pikavoitoista. Niin kuin kaikille Suomen kansalaisille meille olisi monta kertaa arvokkaampi periaatteellinen ja vakaa, lujasti perustuslain pohjalla seisova ja siitä kiinni pitävä perustuslakivaliokunta. Sellainen, jonka asiantuntemukseen voisi luottaa ja jota voisi kunnioittaa silloinkin, kun sen lausunnot eivät menisi oman välittömän edun kannalta toivotulla tavalla.

Ihmeellistä on huomata miten huonosti perustuslakivaliokunnassa asiantuntijoina kuultavina olleet henkilöt ovat perehtyneet saamelaisten tilanteeseen; he eivät näytä tietävän, että saamelaiset eivät ole maattomia ja ulkona heimoasteella elävä väestöä. Tänä päivänä saamelaisia eivät sorra muut kuin saamelaiset itse.

Perustuslakivaliokunnan lausunto on hyvä esimerkki siitä, miten ulkoa tuodut oikeussäännökset jäävät heikoiksi, elleivät paikalliset olosuhteet ja arvot vastaa niitä arvoja, joille säännöt perustuvat. Arvojen globalisoituminen vaihtelee asia-alueesta riippuen. Joillakin elämän ja oikeuden alueilla yhteys paikallisiin perinteisiin ja tapoihin näyttäät olevan läheisempi kuin tosilla.

Yhteiset pelisäännöt ovat kaupankäynnin ja sosiaalisen yhteistoiminnan edellytys. Niistä ei voida irrottaa samalla alueella muiden kanssa asuvat saamelaiset erilliseksi saarekkeeksi jonkin saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon nojalla. Heikentämiskiellolla pyritään itse asiassa kitkemään vuosisatoja vanhat perinteet siltä väestönosalta, joka tänään elää monipuolisesti verkottuneena saamelaisten kanssa. Käytännössä tällaisen heikentämiskiellon valvonta on mahdotonta, sama koskee sen kohteeksi joutuvien käytettävissä olevia oikeusturvakeinoja.