Vetoomus oikeusministeriölle

Inarissa asuvan, eläkkeellä olevan Lapin Kansan entisen aluetoimittajan Veikko Väänäsen viimeisin blogikirjoitus on herättänyt mielenkiintoisen keskustelun siitä, onko Lapin todellinen alkuperäisväestö, lappalaiset, syrjäyttetty kokonaan saamelaiskäräjälain uudistamisen valmistelusta jotta heidän alkuperäiskansaoikeuksiensa kiistäminen voitaisiin laillistaa mahdollisimman sujuvasti.

Väänänen on hyvin kokenut lehtimies ja hänellä on alueellaan laaja kontaktiverkosto. Niinpä hänen kolumneihinsa sisältyvät uutiset ovat yleensä osoittautuneet paikkansapitäviksi. Edellä mainittuun Väänäsen kirjoitukseen sisältyy tieto siitä, että saamelaiskäräjälain uudistamista valmisteleva Hallbergin toimikunta olisi ehdottamassa lakiin sisältyvän saamelaismääritelmän muuttamista niin, että laista poistettaisiin niin sanottu lappalaisperuste. Jos tämä tieto on oikea, se on hyvin huolestuttava.

Uusin tutkimus osoittaa, että lappalaisoikeudet voidaan todentaa veroluettelojen avulla 1550-luvun puolivälistä ja käräjäoikeusasiakirjoilla vuodesta 1639 lähtien. Norjasta ja Ruotsista muuttaneilla porosaamelaisilla ei näitä asiakirjoja ole. Tämä on yksi syy sille, että he alkuperäiskansa-asemaansa perustellessaan eivät pane painoa katkeamattomalle läsnäololleen nykyisillä asuinalueillaan vaan haluavat, että kysymys alkuperäiskansaan kuulumisesta ratkaistaisiin yksinomaan esivanhempien saamenkielisyyden perusteella.

Voidakseen vallita Suomen alueella asuvaa saamelaista väestöä porosaamelaisille on tärkeä säännöstellä muiden saamelaisten kuin porosaamelaisten hyväksymistä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tästä syystä porosaamelaiset poliitikot ja heitä tukevat "asiantuntijat" kiistävät, että hakijan asiakirjoin osoittamalla esivanhempien lappalaisoikeuksilla ja lappalaismerkinnöillä veroluetteloissa ja käräjäasiakirjoissa olisi mitään näyttö- ja todistusarvoa henkilön saamelaisuudesta.

Niin sanottu lappalaisperuste, joka sisältyy nykyiseen saamelaiskäräjälakiin, on ollut erityisen tärkeä inarinsaamelaisille, joiden esivanhemmat historiallisista syistä menettivät oman saamenkielensä aikaisemmin kuin porosaamelaisten esivanhemmat. Siitä huolimatta että lappalaisperuste on sisällytetty lakiin, saamelaiskäräjät on tulkinnut lakia niin, että se on asettanut lappalaisperusteen soveltamisen takarajaksi vuosiluvun 1875.

Kun hallitus vuonna 2015 yritti uudistaa saamelaiskäräjälain, uudistushanke kaatui ennen kaikkea siihen, että lappalaisperuste oli täysin poistettu tuolloisestakin hallituksen esityksestä saamelaiskäräjien vaatimuksesta.

Saamelaismääritelmän historiallisen kehityksessä huomio kiinnittyy siihen, missä määrin se koskee saamelaisten lisäksi lappalaisia, jotka asuivat Suomen nykyisellä saamelaisalueella - ja sen eteläpuolella - ennen valtion rajojen muodostumista. Päivä päivältä on yhä ilmeisempää, että nykyinen saamelaismääritelmä määrittelee väärän ryhmän ILO-sopimuksen tarkoittamaksi alkuperäiskansaksi Suomessa. Näin myös Saamelaiskäräjien maaoikeusvaateet kohdistuvat toisen kansan -lappalaisten - ikivanhoihin oikeuksiin, kansan, jota tähän mennessä lainsäädännössä ei ole poliittisista syistä johtuen pidetty alkuperäiskansana. Lappalaisperuste ei korjaa tätä pohjimmiltaan väärää perusasetelmaa, mutta se lieventää sen seurauksia. Tämän vuoksi lappalaisperuste tulee säilyttää saamelaiskäräjälakia uudistettaessa. Lisäksi on tärkeää, että sitä myös sovellettaisiin kieroilematta.

Joka tapauksessa uusimmat tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että Lapin tosiasiallista alkuperäiskansaa ovatkin lappalaiset eikä saamelaiskäräjälain kieliperusteella saamelaiseksi määritellyt ihmiset. Nyt onkin mielenkiintoista kysyä miten Inariin 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla muuttaneet porolappalaiset voivat olla Inarin lapin alkuperäiskansaa, kun vanha tuomiokirja-aineisto koskee melkein yksinomaan Saamelaiskäräjien syrjäyttämiä henkilöitä, pääosin inarinlappalaisia? Vai olivatko vanhan ajan inarinlappalaiset niin riitaisia ja rikollisia että he joutuivat käräjille tämän tästä, kun taas alueella asuvat porosaamelaiset olivat niin sopuisia ja hyveellisiä, että heitä ei tarvinnut kutsua leivättömän pöydän eteen? Selitys on paljon yksinkertaisempi: porosaamelaisten pysyvä läsnäolo Inarin vanhan lapinkylän alueella ei ollut vielä alkanut. Tämä "alkuperäiskansa", joka nyt kiistää alkuperäiskansa-aseman merkittävältä määrältä inarinlappalaisia, alkoi asettua Inariin vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen, pääosin vuosien 1864 ja 1910 välillä.

Tästä huolimatta Inariin asettuneiden porosaamelaisten etninen identiteetti nykyisen alueensa alkuperäiskansana on ollut niin vahva, että siihen kuuluva maanälkä ja sen synnyttämä kiihkeä palo on saanut korvata tosipohjaisen tiedon siitä, miten asutuksen leviäminen ja kiinteistönmuodostus Lapissa on tapahtunut. Suomi ei ole Norja, jossa muutaman vuosikymmenen pituinen toisen omistaman, kylärajojen ulkopuolella olevan maan häiriötön käyttäminen luo käyttäjälle omistuksen veroisen pysyvän käyttöoikeuden. Suomen puolen porosaamelaiset näkyisivät kuitenkin elävän siinä käsityksessä, että tämä laki pätee Suomessakin, koskien nimenomaan porosaamelaisia ja vain heitä, koska vain he ovat alkuperäiskansa. Kyseessä ei kuitenkaan ole alkuperäiskansaoikeudesta, vaan vanhasta norjalaisesta oikeudesta, joka poikkeaa suomalaisesta. Vaikka saamelaiset ovat monessa maassa asuva kansa, jolle valtakunnanrajat eivät merkitse mitään, nämä rajat erottavat kuitenkin valtioiden valtapiirit. Norjassa vallitsevat Norjan laki ja oikeusperinteet, Suomessa sen omat. Mikäli asiassa vallitsevia virhekäsityksiä ei ajoissa korjata, ongelmat tulevat kärjistymään.

On käsittämätöntä, että Suomeen ulkomailta suhteellisen myöhään muuttaneiden saamelaissiirtolaisten jälkeläisten on lähes onnistunut tehdä itsestään Suomen vanhan alueen historiallisten lapinkylien oikeudenomistajia. Vauhdittaakseen tätä yritystään kaapata alueen todellisen alkuperäisväestön maaoikeudellinen ja historiallinen identiteetti he ovat väittäneet, että Inarin metsä- ja kalastajalappalaiset ovat luopuneet saamelaisuudestaan vapaaehtoisesti perustaessaan tiloja ja hylätessä saamenkielensä. Vahvistaakseen asemiaan samat porosaamelaiset ovat myöhemmin alkaneet väittää, että Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon pyrkivät inarinsaamelaiset, joita Saamelaiskäräjät on hylkinyt, eivät ole koskaan saamelaisia olleetkaan, vaan että he ovatkin kaikki suomalaisperäisten uudistalollisten jälkeläisiä.

Tämä tulkinta on täysin kestämätön ja röyhkeän tarkoitushakuinen. Asuttamishistoriaa koskeva uudempi tutkimus on osoittanut, että suomalaisperäinen uudistilojen leviäminen Inariin alkoi paljon yleistä käsitystä myöhemmin. Aluksi tiloja perustivat inarinlappalaiset, omille suku- eli veromailleen, suojatakseen etujaan muilta inarinlappalaisilta, ja myöhemmin myös leviävältä suomalaisperäiseltä uudisasutukselta. Lappalaisten tilat olivat todellisuudessa heidän omille alueilleen sijoitettuja asuintiloja ja perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen tarkoitettuja ja käytettyjä tukikohtia. Inarinlappalaiset eivät siis luopuneet lappalaisuudestaan perustaessaan tiloja, vaan jatkoivat vanhan kulttuurinsa harjoittamista hiukan muuttuneissa muodoissa muuttuvissa olosuhteissa.

Omasta lapinkielestään inarinsaamelaiset eivät luopuneet hylätäkseen lappalaisuutensa. Kysymys oli monisyisestä prosessista, jos keskeinen merkitys oli pääväestön kulttuurin paineella ja valtion harjoittamalla painostuksella.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että lappalaisoikeudet ovat olleet asiakirjojen mukaan laajoja, ne ovat kuuluneet perheille ja suvuille sekä heidän taloilleen. Tämä järjestelmä on edelleen voimassa, sillä mikään laki ei ole kumonnut näitä oikeuksia. Wirilander on osoittanut että isojako ei ole muuttanut omistussuhteita tai oikeuksien alkuperää. Se on vaikuttanut vain peltojen ja niittyjen uudelleen sijoitteluun pirstaleisuuden vähentämiseksi. Muu tarkoitus on ollut luonteeltaan yksityisomistuksellisten lappalais- ja kolttaoikeuksien nauttiman suojan vastaista. Lappalaisten maita, oikeuksia ja asemaa alueensa alkuperäiskansan ei voida minkään kansainvälisen sopimuksen mukaan siirtää sellaiselle ryhmälle, jolta puuttuu katkeamaton läsnäolo alueella, katkeamaton polveutuminen alueen alkuperäisistä asuttajista ja laillinen saanto näiden maihin ja oikeuksiin.

Käsityksemme mukaan juuri tuonsisältöinen lakihanke on kuitenkin tekeillä. Edellä sanotun perusteella katsomme, että oikeusministeriön asettaman Hallbergin toimikunnan ja sen parlamentaarisen seurantaryhmän työ tulisi keskeyttää välittömästi siihen kohdistuvan luottamuspulan vuoksi. Toimikunnan kokoonpano oli sellainen, että oli alusta asti nähtävissä ettei se tule ratkaisemaan vaan syventämään sen ratkaistavaksi asetettuja vaikeita ongelmia. Tätä synkkää ennustetta tuki se, että toimikunnan työ lähti liikkeelle Heinämäen raportista, jonka laatu- ja puolueettomuusongelmat olivat ilmeisiä jo ensi metreiltä.

Suomen hallituksella olisi ollut mitä parhaimmat edellytykset ryhtyä ratkomaan alkuperäiskansavyyhtiin liittyviä vaikeita haasteita ja poistamaan ILOn sopimuksen ratifioinnin tiellä olevia esteitä uusimman tutkimustiedon perustalta, ilman Heinämäen raporttia, Hallbergin toimikuntaa ja sen parlamentaarista seurantaryhmää. Nyt samat ongelmat ovat edelleen hallituksen edessä.

Jos Hallbergin työryhmä kykenee aikaansaamaan siltä edellytetyn yksimielisen mietinnön ja siihen sisältyvän lakiehdotuksen saamelaiskäräjälain uudistamiseksi, hallituksen on syytä suhtautua tähän ehdotukseen erittäin kriittisesti, varoen tarkoin ottamasta hallituksen esitykseksi sellaista ehdotusta joka merkitsee Suomen Lapin tosiasiallisen alkuperäiskansan syrjimisen laillistamista. Jos hallituksella riittää poliittista taitoa ja rohkeutta, ei ole vieläkään myöhäistä valmistella oikeusministeriössä sisällöltään ratkaisevasti uudenlainen lakiesitys, joka vetäisi viivan pohjoisinta Lappia jo vuosikymmeniä jäytäneen konfliktin yli.

Arvoisa oikeusministeri! Osoittakaa tätä rohkeutta. Kortit on nyt katsottu. Saamelaiset ja lappalaiset tarvitsevat uuden jaon, New Dealin.