Johdanto

Lokakuun 30. päivänä 2013 luovutettiin oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille saamelaiskäräjälakityöryhmän mietintö, joka sisältää ehdotuksia muutoksiksiksi mm. voimassa olevan saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmään, saamelaiskäräjien toimivaltaan ja käräjien toimintaan. Hanke on yksi osa ILOn sopimuksen ratifiointiprosessia.

Aiheellisesti voidaan kysyä, miten minkään sopimuksen ratifiointia voidaan valmistella kun on epäselvää keitä se koskee? Milloin ratifioitavana on alkuperäiskansaa koskeva sopimus, on selviö että olisi kuultava ILO- sopimuksen 1. artiklan mukaan alkuperäiskansaan kuuluvia henkilöitä ja ryhmiä. Saamelaislakityöryhmän mietinnön ehdotukset on valmisteltu liian kapea-alaisesti lähinnä saamelaiskäräjien ylimmän johdon antaman informaation varassa.

Se, että saamelaiset on Suomen lainsäädännössä määritelty alkuperäiskansaksi, ja Saamelaiskäräjille on säädetty tehtäväksi toimia kulttuuri-itsehallinnon elimenä ja hoitaa heidän asemaansa alkuperäiskansana, ei oikeuta Suomen valtiota sallimaan sitä lappalaisiin kohdistuvaa syrjintää, jonka Saamelaiskäräjälain 3 §:n muotoilu on tähän mennessä mahdollistanut. Se ei myöskään oikeuta Suomen valtiota jatkamaan ILO-sopimuksen ratifiointia vain Suomen hallituksen ja syrjimällä valittujen ja saamelaiskäräjien välisenä asiana, kuten nyt näyttää käyneen.

Keskeiset ongelmat

Työryhmä ehdottaa saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmä ehdotetaan kavennettavaksi. Esityksen mukaan saamelaismääritelmää tiukennettaisiin siten, että määriteltäessä onko henkilö saamelainen, keskeiseksi perusteeksi tulisi nk. ryhmäidentifikaatio. Siten suuri osa todellisesta alkuperäisväestöstä rajattaisiin statuksettomiksi saamelaisiksi.

Ehdotus on hämmentävä erityisesti koska se on ristiriidassa niiden perustelujen kanssa, joita KHO on esittänyt perusteleuissaan vuodelta 2011 olevassa tuomiossaan. KHON:n mukaan saamalaiskäräjien olisi noudatettava noudattaa ILOn sopimuksen itseidentifikaatiota ja väestön yhtäjaksoista polveutumista käsitellessään hakemuksia saamelaisrekisteriin.

Ryhmäidentifikaatio ei työryhmän ehdotksessa tarkoittaisi perinteistä, esimerkiksi paikallisen yhteisön taholta tapahtuvaa yksilön identifikaatiota yhteisön jäsenenä, vaan menettelytavaksi esitetään keskitettyä ryhmäidentifikaation mallia, jossa saamelaiseksi identifioinnin suorittaisi saamelaiskäräjien vaalilautakunta käyttäen perusteena hakijan kieltä ja sukuyhteisöä. Tällainen malli olisi erittäin syrjivät erityisesti Inarin saamelaisista polveutuvaa väestöä kohtaan.

Työryhmän esitys on saamelaismääritelmän osalta kansainvälisen oikeuden, ILOn alkuperäiskansayleissopimuksen ja rasismia koskevien säännösten vastainen. Se luokittelee mielivaltaisesti alueen väestöä alkuperän mukaan eri ryhmiin vailla hyväksyttävää oikeusperustetta ja vastoin tutkittua historiaa. Ryhmäidentifikaatio ei ole oikea käsite: kysehän on selkeästi ja yksiselitteisesti jokaisen itseidentifikaatiosta, jota kukaan muu ei voi määritellä, sillä kukaan ei voi yleisesti määrittää toisen identiteettiä. Esitys on tyystin esimerkiksi Norjan lain vastainen; edellytykset pohjoismaiseen saamelaissopimukseen on siten samalla hylätty esityksessä.

Sekä saamelaiskäräjät että sen vaalilautakunta ovat uuden ajan luomus, eivätkä ne miltään osin ole perinteisiä saamelaisia instituutioita tai tällaisten instituutioiden perinteiden jatkajia tai kantajia. Niiltä puuttuu kokonaan oikeudellinen riippumattomuus asian vaatimalla tavalla.

Odotin, että saamelaiskäräjälakia ja saamelaiskäräjien käytäntöjä saamelaiseksi hyväksymisessä olisi muutettu todellisuuden tarpeita vastaaviksi, ja tämän puolesta työskenteleminen olisi ollut saamelaiskäräjien poliittiselle johdolle kunniaksi, koska sen on pakko tietää, että alueen alkuperäisimmin väestönosan kulttuuri; metsä- ja kalastajasaamelaisuus elää ja voi hyvin, vaikka sen olemus ja ilmenemismuodot ovatkin osin erilaiset kuin tunturisaamelaisuudella.

Kun alkuperäiskansan kansainvälisoikeudellinen määritelmä lähtee kaikessa olennaisuudessaan itseidentifikaatiosta, työryhmä on lähtenyt sen rajoittamisen tielle omaksumalla omaperäisiä rajauksia ja käsitteitä. Ehdottamasti erikoisinta ehdotuksessa on ryhmäidentifikaation painotus. Tällä tarkoitetaan saamalaisten oikeutta itse päättää siitä ketkä ovat saamelaisia. Todettakoon, että termiä ryhmäidentifikaatio ei esiinny esim. ILO-sopimuksessa. Saamelaisuuden rajaaminen on jo nyt johtanut Inarin saamelaisen vähemmistöryhmän erilaiseen ja eriarvoiseen kohteluun. Valitettavasti tämä ei näytä työryhmälle merkinneen mitään.

Esitetyt muutosehdotukset saamelaiskäräjälakiin merkitsevät, ettei vaalirekisteriin pääseminen ole samalla tavoin avointa kuin Norjassa, jossa se on mahdollista kenellä tahansa, joka tuntee itse kuuluvansa saamelaisväestöön. Rekisteröityminen on siellä toisin kuin meillä jatkuvaa. Tässä suhteessa olisi voinut soveltaa uusimpia tieteellisiä tutkimuksia, joita ovat esittäneet Erika Sarivaara ja Tanja Joona. Työryhmä näyttää sivuuttaneen ne täysin. Norjan avoin käytäntö on pantu romukoppaan samalla, kun oikeusministeriö haikailee yhteispohjoismaista saamelaismääritelmää historian kumoamiseksi.

Mietinnössä on kokonaan sivuutettu se olennainen seikka, että muinaiset lappalaiset ovat sekä nykyisten lappalaisten että saamelaisten kantasukujen yhteisiä esi-isiä. Myös pohjoismaisten porosaamelaisten perimä on osittain samaa. Tämän asian suhteen työryhmä on tehnyt etnopoliittisen valinnan. Se on kieltäytynyt tunnustamasta tiedossa olevan todellisuuden väestön yhtäjaksoisesta polveutumisesta ja itseidenfikaatiosta ILOn sopimuksen oikeudellisena perusteena. Siinä tarkoituksessa nykyisen lain historialliset perusteet pyyhitään pois. Esityksen mukaan maakirjat ovatkin nyt vailla merkitystä.

Työryhmän päättelyä voidaan arvostella vielä eräiltä muiltakin osin. Se ei nojaa lappalaisten asemaa koskevaan kokonaistietoon eikä lappalaisten aseman ja oikeuksien tunnustamiseen tai niiden alkuperäisyyteen. Perusteluissa ei ole arvioitu tätä valtiolle muutoin ja erikseen kuuluvaa puolta. Sen sivuuttaminen on johtanut osittain siihen, ettei kaikki lappalaisten ja saamelaisten sekä porosaamelaisten asutusta, elämää ja kieltä koskeva nykytieto ole tullut vaikuttaneeksi argumentaatioon oikein tai riittävästi ymmärrettynä.

Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen valvonnan yhteydessä Suomen saamelaisen määritelmää on arvosteltu juuri itseidentifikaation painotuksen vähäisyyden vuoksi. Se on siis kaikkialla muualla pääasiallinen ja käytännössä määräävin jokaisen alkuperäiskansalaisen itsensä päätettävissä oleva kriteeri, joka nyt sivuutetaan. Suomessa pienen ryhmän edut ohittavat kansainväliset perusteet ja asettavat paarialuokkaan lappalaiset.

Kielen merkitys

Saamen kielen oppiminen ensimmäisenä kielenä ja kuulumisesta samassa yhteydessä saamelaisyhteisöön on mahdotonta selvittää työryhmän ehdottamalla tavalla. Norjassa luotettava hakijan selvitys asiasta on huomioitava. Sitä edellyttää itseidentifikaatio ja sen pitäminen lähtökohtana. Muistutan, että juuri itseidentifikaation korkein hallinto-oikeus päätöksessään vuonna 2011 asetti etusijalle. Tämän ohittaminen tuntuu tässä tilantessa erittäin oudolta!

Maaoikeustutkimuksissa ei ole löydetty yhteyttä toisaalta oikeuksien ja asutuksen ja toisaalta etnisyyden tai kielen välillä. Etnisyys liitetään kansaan tai kansanryhmään. Se on kollektiivinen asia. Näillä seikoilla ei ole olennaista merkitystä alkuperäiskansoja koskevassa yleissopimuksessakaan. Ajatus kulttuurista tai etnisestä perusteesta oikeuksien perusteena ei perustu tutkimukseen eikä historiaan ja on siten luonteeltaan puhtaasti etnopoliittinen sekä diskriminoiva.

Sellaiset dokumentit, joita kielimääritelmän lisäksi nykyinen voimassa oleva määritelmä ns. lappalaisperusteesta koskee, ehdotetaan poistettavaksi. Lappalaisperuste korvattaisi pohjoissaamelaisen ryhmän hyväksymisellä, eli järjestelyllä jossa hakijoiden saamelaisrekiteriin hyväksymisestä päättäisi Saamelaiskäräjillä nyt vallassa oleva ryhmä. Tämä järjestely olisi ristiriidassa ihmisten itseidentifikaation ja virallisten asiakirjojen perusteella todistettavan polveutumisen kanssa, eli juuri niiden kriteerien kanssa joita maailmalla yleisesti käytetään määriteltäessä henkilön kuulumista alkuperäiskansaan.

Tällainen menettely Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa vetää Berliinin muuria muistuttavan rajan samoissa yhteisöissä elävien sukulaisten ja ystävien välille. Se oli myös ominaista 1900-luvun fasistiselle liikkeelle.

Etnisyyttä ei voi luoda jälkikäteen olosuhteisiin, joissa sitä ei ole ollut. Vakiintuneen tiedon mukaan etnistä omistusta tai asutuksen kieliperustaa ei ole ollut. Kieliperusteiset tai etniset erityislait ovat tulleet esimerkiksi kolttien asutukseen 1900-luvulla. Nykyisinkin lainsäädännössä etnisyys on yleensä tukeva seikka eikä perustava.

Tällä kohtaa kertaamatta voidaan edelleen todeta, ettei varhaishistoria tue saamen kielen erityisasemaa perustavana seikkana. Lapin kielen yleisyydestä ja merkityksestä on toisessa yhteydessä arvioitava. Saamen kielen asema on vahvistunut osaksi saamelaisuutta vasta viime vuosisadalla, eli melko myöhään.

Selvänä on edelleen pidettävä, ettei identiteeteissä eri kansanosien kesken ole ollut suuria eroja. Eroavaisuudet liittyvät enemmänkin valtioiden rajoihin, verotukseen ja muihin seikkoihin oheiskysymyksinä.

Etnisyys ja kielen suoja perustuvat perustuslain säännökseen. Niitä ei siis johdeta saamelaiskäräjälaista enää sellaisenaan. Tästä johtuu, että lappalaiset tarvitsevat edelleen oman identiteettinsä mukaisen kulttuurin tunnustusta valtiolta. KHO:n päätös vuodelta 2011 antaa siihen erityisen ja sitovan perusteen, jonka työryhmä on jättänyt huomioimatta. Tällaiset lapsukset ovat lainsäätämistä ohjaavalle oikeusministeriölle aivan käsittämättömiä ja suorastaan harrastelijamaisia.

Mietinnössä ei ole määritelty kulttuurien suojan sisältöä, vain sen itsehallinnon suoja. Siten saamelaismääritelmää ei voida johtaa suoraan saamelaisen kulttuurin ja kielen suojan tasosta, sen velvoittavuudesta tai sisällöstä.

Kulttuurin historiallinen jatkuvuus on osa alkuperäiskansan tunnusmerkkejä: lappalaisten osalta se on jatkunut sekä ulkoisesti että muutoin viimeisiin vuosikymmeniin asti. Kulttuuria ovat olleet nimenomaan myös maa- ja elinkeino-oikeudet. Ne ovat kuuluneet elämätapaan, joka on muodostanut kokonaisuuden.

Saamen kieli on otettu rekisteriin vasta selvästi 1900-luvun kuluessa myöhemmin. Sitä ennen kielestä ei ole juuri ollut juuri merkintöjä virallisissa asiakirjoissa. Kieli ei ole ollut keskeinen eri syistä: sillä ei ole ollut suojaa eikä se ole ollut peruste maa- tai elinkeino-oikeuksille. Toisaalta lappalaisten ja saamelaisten kieli on ollut sama; historiallisia eroja ei ole. Koko etnisyys on syntynyt vasta, kun siitä säädettiin ja lailla sidottiin siihen kieli. Sillä ei voida kirjoittaa uudelleen varhaishistoriaa.

Lopuksi

Jotta Suomen hallitus ja Eduskunta saisi asian tilasta oikeaa tietoa, on harkittava lainvalmistelijoista riippumattoman tutkijatason asiantuntijaryhmän asettamista arvioimaan vallitsevat tutkimustiedot ja tosiseikat; asiat, joista ei voi edes poliittisesti sopia. Lisäksi tulisi selvittää erilaisia vaihtoehtoja saamelaiskäräjälain muuttamiseksi ennen kuin asian valmistelua jatketaan pelkästään nykyisen ja ahtaammiksi ehdotetun saamelaismääritelmän pohjalta. Asiantuntijaryhmä voisi myös arvioida myös mahdolliset vaikutukset avoimiin kysymyksiin.

Tällainen asiantuntijatyöryhmä loisi tarvittavaa luottamusta. Sellainen rauhoittaisi tulehtunutta tilannetta Ylä-Lapissa ja estäisi diskriminaatiota jatkumasta ja syvenemästä. Muualla maailmassa mm. Norjassa alkuperäiskansan määritelmä on paljon väljempi eikä vastaavia ongelmia ole ollut lainkaan. Jokaisen itsenäisen valtion, joka ratifioi ILO-sopimuksen 169, on tehtävä se omien olosuhteidensa mukaisesti, milloin sille ylipäätänsä on tarvetta ja kestävät perustelut. Sopimus on kansainvälinen, mutta soveltavat ratkaisut kansallisia.

Selvitystyössä voi osoittautua, että saamelaisten, lappalaisten ja Lapin muiden väestöryhmien etujen takaaminen ja edistäminen edellyttää ILO-sopimuksen sijaan aivan uudenlaisia, menneisyyden sijasta tulevaisuuteen tähyäviä ja kantavia syrjimättömiä ratkaisuja. Työryhmän mietinnössä on sivuutettu tosiseikat ja historia ennen näkemättömällä ja välinpitämättömällä tavalla, mikä ei ole hallituksen esityksen laatimista koskevien ohjeiden mukaista.

Takaisin