Luottotutkijoista ja pyhiinvaeltajista

Ensi vuoden alussa aloittava vaaleissa valittu uusi saamelaiskäräjät joutuu ottamaan moneen saamelaisia koskevaan asiaan kantaa kuten saamelaistutkimukseen. Yksi keskeinen kysymys on, että koskevatko saamelaistutkimusta samat kriteerit kuin muuta tutkimusta? Kysymys nousee väkisinkin mieleen kun tarkastelee Lapin yliopiston hiljattain tekemiä saamelaistutkijoiden valintoja. Tähän mennessä saamelaistutkimuksen saavutukset ovat enemmänkin hämmentäneet kuin selventäneet käsityksiä siitä ketkä ovat alkuperäisväestöä. Vuonna 2008 tohtoriksi väitellyt Matti Enbuske iskee asian ytimeen todetessaan että asutushistoriallisen tieteentradition risteytymänä on haluttu korostaa, että nykysaamelaiset eivät olisi sama kuin menneisyyden lappalaiset, mutta samalla nykysaamelaisten historia olisi kuitenkin menneisyyden lappalaisten eli siis saamelaisten historia. Etnisyyttä on pyritty rajoittamaan vain osaan kansaa, mikä sinänsä on tyypillinen piirre vähemmistöryhmissä. Valtaa pitävä vähemmistöeliitti pyrkii määrittelemään yhteisönsä tunnusmerkistöt ja hallitsemaan identiteetin määräytymisen ja siten myös yhteisöön kuulumisen kriteerit. Identiteetit ovat aina yksilöstä nousevia, mutta identiteettipolitiikan tavoitteet kollektiivisia.

Keskeisintä saamelaistutkimuksessa on sen ominaisperspektiivistä lähtevä kulttuuritutkimus, minkä ohella alueen sosiaalisia ja kulttuurillisia erityispiirteitä voidaan tarkastella usean tieteenalan kuten sosiologian, historian, teologian, uskontotieteen, kulttuuri- ja sosiaaliantropologian, lingvistiikan ja arkeologian näkökulmista. Mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat myös alueen lainsäädäntö, yhteiskunta ja talous, jolloin ns. saamelaisaluetta ja muuta aluetta vertaillaan ja tarkastellaan omina alueellisina, kulttuurisina konteksteinaan.

Tässä yhteydessä voisi todeta, että Lapin historiasta on tullut liian tärkeä saamelaiskäräjiä lähellä olevan koulukunnan tulkittavaksi. Pääosin tulkinnat jakaantuvat kahteen ryhmään, niihin arvioihin, jotka eivät ole hyväksyneet muutosta ja niihin joiden perusasenteet ovat olleet etnisten saamelaisten itsehallintokokeiluille myötämielisiä.

Saamelaisten poliittiset johtajat ovat olleet hyvin tietoisia omasta vetovoimastaan Etelä-Suomessa suuren yleisön parissa ja pyrkivät parhaansa mukaan käyttämään hyväkseen tämän yleisön tietämättömyyttä ja sinisilmäisyyttä. Siksi saamelaiskäräjien kotitutkijoiden tutkimustakin käytetään saamelaispolitiikan välineenä, vaikka uusimmat tieteelliset tulokset eivät tuekaan heidän näkemyksiään. Kun uudemmasta kriittisestä tutkimuksesta ei kerrota suurelle yleisölle, myötämielisten tutkijoiden tutkimukset käyvät täydestä kuin väärä raha, vaikka niissä on jo aikoja ollut vahva akateemisen kaapin sivumaku.

Saamelaispoliittisesti korrekti tutkimus

Vähemmistötutkijan rooli on useimmiten ongelmallinen ja erityisesti silloin kun tutkija tulee tutkittavan yhteisön ulkopuolelta. On osin aiheellista herättää keskustelua siitä onko yleensä ulkopuolisten tekemä tutkimus lainkaan perusteltavissa ja jos on niin millaisissa tilanteissa. Samoin on kysyttävä, mikä on tutkittavan yhteisön rooli tutkimustulosten suhteen. Erityisesti kiistanalaisista aiheista on edullista, että tutkija on yhteisön ulkopuolelta ja että tutkittavaa kysymystä tarkastellaan sitoutumattomin perustein. Se on myös keskeinen tae demokratialle, oikeudenmukaisuudelle ja tasa-arvolle. Tästä syystä kiistanalaisten kysymysten selvittelyn tekevät oikeutetuksi ulkopuolisten tutkijoiden mukanaolon. Tutkimusten onnistumiselle on kuitenkin ratkaisevan tärkeää, että yhteisön muodolliset johtajat, ja, mikäli nämä ovat eri henkilöitä, myös todelliset arvojohtajat antavat tukensa tutkimukselle.

Kiistanalaisiin kysymyksiin ja niiden selvittelyyn liittyy myös vallankäyttöä. Ulkopuolisten tekemä, vallankäyttöön liittyvien kysymysten selvittely on tavallistakin ongelmallisempaa, koska yhteisön johdon tai koko yhteisön mahdollisen vastustuksen lisäksi sitä vaikeuttaa enemmistön tietämättömyys vähemmistöistä ja niiden kulttuureista. Enemmistön piirissä tavallisen käsityksen mukaan vähemmistö ei voi elää ihmisarvoista elämää eristettynä. Nyky-yhteisön luonteeseen kuuluvat erilaiset vuorovaikutussuhteet vähemmistöjen ja enemmistöjen välillä ainakin koulutuksellisella, taloudellisella ja poliittisella areenalla.

Vähemmistöasemaan kuulu usein se, että enemmistö tekee päätöksiä, jotka koskevat vähemmistöjä. Siksi näiden päätösten pohjaksi tarvitaan tietoa. Tällöin voidaan kysyä millaista tietoa päättävä enemmistö tarvitsee vähemmistöistä päätöksenteon pohjaksi. Vastaus tähän kysymykseen ei ole helppo, koska kaikkeen tietoon liittyy väärinkäytön mahdollisuus.

Saamelaiskäräjien johto on ainakin kiitettävästi varjellut edustamaansa vähemmistöä ja ennen kaikkea itseään kriittisiltä ulkopuolisilta tutkijoilta. Viimeisin tuore saavutus tämän suojavarustuksen rakentamisessa oli alussa mainitsemani Lapin yliopiston saamelaistutkimuksen miehittäminen käräjäjohdon kapeaa etnopoliittista linjaa edustavilla tutkijoilla. Periaate oli selvä: akateemisesta pätevyydestä ja yliopiston akateemisesta uskottavuudesta viis, kunhan valittu tutkija on saamelaispoliittisesti luotettava. Kaikki toki tiedämme kuinka tärkeä sukuyhteisö on saamelaisille. Siksi on parasta, että valittu tutkija jos suinkin mahdollista on valitsijansa sukulainen.

Pyhiinvaeltajat

Suomen nykytilanne on se, että etenkin poliittinen vasemmisto, vihreät ja ruotsalainen kansanpuolue harjoittavat kritiikitöntä "alkuperäiskansaoikeuksien" tunnustamista etniselle saamelaisryhmälle valtion maihin ja vesiin, joihin toisilla saamelaisryhmillä kuitenkin on vanhemmat ja vahvemmat oikeudet, ja lisäksi näyttö oikeuksistaan ja niiden alkuperästä.

Saamelainen etnonationalistinen liike saa jatkuvana virtana luokseen etelästä tulleita pyhiinvaeltajia, joilla on romanttinen käsitys "jaloista ja villeistä alkuperäisasukkaista." Tähän joukkoon on kuulunut kirjailijoita, eri alojen akateemisia tutkijoita ja poliitikkoja, joille sorrosta vapaa saamenmaa merkitsee markkinatalouden vastakohtaa. Nämä edistyksellisesti virittyneet pyhiinvaeltajat vierailevat saamenmaassa ja tutustuvat valvotuissa olosuhteissa saamenmaan todellisuuteen. Etnonationalistinen saamelaiskäräjien johto evästää heitä valikoidulla tiedolla ja tarjoaa vuosikymmenten rutiinilla alkuperäisyyselämyksiä.

Palatessaan takaisin pyhiinvaeltajat sitten propagoivat saamelaisten puolesta ja vaativat saamelaisille itsehallintoa ja maan "palauttamista", sokeina sille että maata ei voida palauttaa niille, joilta sitä ei ole koskaan viety. Yhtä lailla pyhiinvaeltajat ovat sokeita sille mitä aikaa elämme ja mitä kello on lyönyt; Lapin asutuksellinen nykytodellisuus kiinnostaa heitä yhtä vähän kuin Lapin ja saamelaisten todellinen historia. Etnosaamelaisten lumoamia pyhiinvaeltajia ei vähänkään huoleta mihin saamelaisen ihantolan rakennushanke johtaa ja mitä se tietää alueen muille asukkaille. Näille etelän eliitin edustajille saamelaisen alkuperäiskansahankkeen edistäminen merkitsee suurten ihanteiden täytäntöönpanoa ja sellaisen uuden elämänmuodon kokeilua joka on vapaa markkinatalouden tuomista pienistä ja suurista vioista.

Nämä saamenmaahan suuntaavat pyhiinvaeltajamme eivät tunnu huomaavan, että he eivät pohjimmiltaan mitenkään poikkea niistä pyhiinvaeltajien kulkueista jotka aikoinaan suuntasivat Neuvostoliittoon ja muihin sosialistisiin maihin tietynväriset silmälasit nenällään ja palasivat kotiin kehuen näkemäänsä parempaa maailmaa. Siellä näitä naiiveja, hyväntahtoisia ihmisiä oli tapana kutsua hyödyllisiksi idiooteiksi. Etenkin akateemisen tittelin omaavia ihmisiä tämä rooli pukee huonosti, mutta eipä se ole kunniaksi poliitikoillekaan.