Lapinkieli käräjäkirjojen sivuilla

Maininnat lapinkielestä ja yleensäkin käytetystä kielestä esiintyvät vanhoissa käräjäkirjoissa varsin har­voin. Esimerkiksi Tornion Lapin alueella ovat viittaukset lähinnä muotoa "tulkattiin" ja tuolloin tarkoitettiin sitä, että tulkattiin virallisesta käräjäkielestä eli ruotsinkielestä pai­kalliselle kielelle. Maininta lapinkielestä on harvinaisempi ja esiintyy esimerkiksi tapauksessa jossa eräs nuori tyttö ei ymmärtänyt muuta kuin lapinkieltä ja sekin ilmeisesti paikalli­sesta lapinkielestä poiketen.

Tästä yleissäännöstä tekee poikkeuksen esillä ollut seurakuntajako Jukkasjärven ja Gel­livaran seurakuntien välillä 1740-luvulla. Jukkasjärven käräjillä 21. helmikuuta 1745 nostettiin esiin Kuninkaallinen asetus joka oli päivätty 21.marraskuuta 1743. Asetuksessa mää­rättiin muodostettavaksi Gellivaran seurakunta, johon tuli liittää Kalixjoen eteläpuolei­nen osa Jukkasjärven seurakunnasta. Seurakunta itse esitti, että Gellivaraan kuuluvan alueen rajalinja ei tulisi kulkea pitkin Kalixjokea vaan tulisi käsittää Calix- ja Kaitoma­jokien välissä sijaitsevan "Tiärfvi Tjåur" tunturin eteläpuoleisen alueen koska se olisi luontevampi rajana. Ilmeisesti uusi rajaus ei kuitenkaan mennyt läpi.

Tässä yhteydessä odettiin, että:
"nämä lappalaiset ja uudistalolliset, jotka jälkimmäiset kaikki ovat lapinkielentaitoi­sia, tulee kuulua Gellivaraan koska se ja sinne on lähimpänä" (at thesse Lappar och Nybyggare, hwilcka senare äfven alla skola wara fördige i Lapska språket, må lyda till Giellivara, efter som the och tit skola hafwa närmast).

Tämä viittaisi siihen, että eteläisemmässä osassa eli Caitoman alueella oli käytössä la­pinkieli. Käräjillä kävi myös ilmi, että viime vuosina oli Caitoman alueelta muuttanut runsaasti lappalaisia, joten kieliyhteys heidänkin kanssaan oli virallisesti kunnossa.

Vastaavasti käräjäkirjasta käy ilmi, että Jukkasjärvellä oli käytössä tulkattavana kielenä suomenkieli sillä tekstissä sanotaan:

"mutta niin kuin kaikki uudistalolliset täällä Jukkasjärvellä ovat niin hyvin lapin- kuin suomenkielentaitoisia" (men wäl nog at alle Nybyggare här i Juckasjerfvi, äro så wäl Lapska, som Finska språket mägtige)

Seurakunnalle annettiin tehtäväksi selvittää ne lappalaiset ja uudistalolliset, jotka asuvat Kalixjoen eteläpuolella. Samoin tuli selvit­tää ne lappalaiset jotka olivat miesmuistin aikana muuttaneet Caitomasta Jukkasjärvelle. Tässä yhteydessä annettiin kuvaus myös porolappalaisten liikkumisesta:

"efter som gemensamt föregifwit blef, at the, färdedes Lapparne, såsom flygtigt folk, i ödemarcken nu här, nu ther, efter som föda för theras Rehnduir förekomma kan" (kun yhdessä tiedotettiin, että he, matkaavat lappalaiset, muuttavana väestönä, au­tiomailla nyt täällä, nyt tuolla, sitä kautta kun hoitavat porojaan)

Seurakuntajaon seurauksena tehtiin sovitut toimenpiteet ja niitä voi seurata myös seu­raavien käräjien osalta. Kielikysymys koski myös Enontekiön seurakuntaa mistä oli selkeä merkintä 19.1.1747 päivätyssä pöytäkirjassa:

"Kong. förordningar och Placater, samt Lagens rum på finska språket..." (Kuninkaalliset määräykset ja julistukset sekä lainkohdat suomenkielellä...)

Seurakunnan jakoasia nousi esille uudestaan 11. tammikuuta 1748 Jukkasjärven käräjillä, jossa esitettiin Gellivarassa 27.12.1747 päivätty luettelo niistä lappalaisista ja uudistalollisista, jotka asuivat Kalixjoen eteläpuolella. Tämä osoittaa, että seurakunnan vaateet uudesta rajauksesta eivät menneet läpi eli rajaksi tuli Kalixjoki.

Samojen käräjien alkulauselmissa oli myös merkintä:

"Theruppå uplästes och föreständigades på finska språket efter skrefne Lagens rum, nemligen." (Sitten luettiin ja selvitettiin suomenkielellä jäljempänä kirjatut lain­kohdat.)

Tämä osoittaa, että suomenkielestä oli tullut ainut tulkattava kieli virallisen käräjäkielen eli ruotsinkielen lisäksi niin Jukkasjärvellä kuin Enontekiölläkin. Vastaavasti Jukkasjärven käräjien pöytäkirjasta 14.1.1749 löytyy merkintä:

"Kong. förordningar och Lagens run till Allmogens underdånige efterlefnad och rättelse, på swänska som finska språket upläsna och föreständigade, nemln..." (Kuninkaalliset määrykset ja lainkohdat rahvaalle ja alamaisille noudatettavaksi ja oikaisuksi, ruotsin- ja suomenkielellä luettiin ja selvitettiin, nimittäin...)

Eli ainoat virallisesti käytetyt kielet Jukkasjärven käräjillä oli ruotsi ja suomi. Sama tilanne toistui kielen osalta myös vuonna 1750 ja 1751 Jukkasjärven käräjillä sekä ainakin vuonna 1752 Enontekiön käräjillä.

Kielikysymys tarkentuu oleellisesti 17.1.1750 esillä olleesta käräjätapauksessa kun neljä uudistalillista astui oikeuden eteen valittaen, että heidät oli Kalixkoen eteläpuolella asuvina määrätty kuuluviksi Gällivaran seurakuntaan. Heidän mukaansa he ja vielä vähemmän heidän huonekuntansa kotikieleltään suomenkielisinä ymmärtäneet sitä lapinkieltä mitä Gellivaran seurakunnassa käytettiin mutta ymmärsivät sitä lapinkieltä mikä oli käytössä Jukkasjärven alueella koska sillä oli aika suuri yhtäläisyys suomenkielen kanssa. (förstå thet i Lapmrk. brukeliga Lapska Språket, såsom en ganska stor gemenskap ägande med finskan, thet skola the, och än mindre theras husfolk therföre finna sig uti then Lapska, som wid Gellivara församling är öflig;)

Tämän ja helpompien kulkuyhteyksien perusteella he anoivat lupaa saada jatkossa käydä Jukkasjärven seurakunnassa. Vastausta siihen ei käräjiltä kuitenkaan saatu suostuttiinko pyyntöön.

Edelliset käräjäkirjat todistavat, että jo 1700-luvun alkupuolella Jukkasjärvellä ja Enontekiöllä oli käräjillä käytössä ruotsinkielen lisäksi suomenkieli. Lisäksi vuoden 1750 käräjätapaus osoittaa, että Jukkasjärvellä ja Enontekiöllä käytössä olleella lapinkielellä oli suuri yhtäläisyys suomenkielen kanssa. Tästä ei faktojen valossa käy kiisteleminen. Kun muistetaan, että Suomen siirtyessä venäjänvallan alle, kieli oli keskeisessä asemassa sillä se teki eron Norjan ja Ruotsin alamaisten välillä. Tästä ajasta on säilynyt sanonta:

"Ruotsalaisia emme saa olla venäläisiksi emme halua tulla olkaamme siis suomalaisia."

Samaan aikaan kun jo 1700-luvulta alkanut suomalaistamispolitiikka jatkui Suomessa, annettiin Norjassa määräys, että siellä ainoat hyväksyttävät kielet oli norjan- ja saamenkieli. Tämä mahdollisti sen kehityksen, että saamenkieli tuli alueella entisestään vahvemmaksi ja sai varmasti vaikutteita sekä Gellivaran, että Jukkasjärven alueiden lapinkielestä ja kehittyi sekä säilyi siten nykyisen muotoisena pohjoissaamenkielenä Norjan ja Ruotsin puolella.

Sukututkimuksin ja kirkonkirjoin on helposti osoitettavissa, että Suomen alueella on pohjoissaamenkieli käytössä lähinnä niissä perheissä ja suvuissa, joilla on selkeä sukulaisuusyhteys Norjan tai Ruotsin porolappalaisiin 1800-luvun loppupuolella. Muutoin on kaikki väestö Suomessa menettänyt alkuperäisen kielensä tyystin lukuun ottamatta sitä inarinsaamelaisryhmän ripettä, joka kirkkoherra Fellmanin aktiivisten toimien ansiosta oli onnistunut säilyttämään puhuttuna kielenä Inarin saamenkielen.

Siitä on todisteet, että Kittilän Peltojärvellä oli käytössä lapinkieli vielä 1840-luvulla. Asia ilmenee M. A. Castren lapinmatkan kuvauksista kirjassa "Matkatoverit M.A.Castrenin matkassa" (kirj. Uolevi Nojonen). Kirjasta ilmenee mm. se että Castrenin mukana olleen Niiles Peltovuoman (kotoisin Peltojärveltä) äidinkieli oli lapinkieli ja että hän kykeni ymmärtämään Inarissa puhuttua kieltä.