Kaikki ovat ällistyneitä siitä, että pääministeri Alexander Stubb päästi hallituksessaan 27.11.2014 läpi oikeusministeriössä valmistellun esityksen ILOn alkuperäiskansasopimuksen ratifioimiseksi. Hallituksen esitys on melkein sama kuin mikä oli kevätkesällä lausunnolla, eli lausuntojen ei ole annettu paljoakaan vaikuttaa esitykseen.

Oikeusministeri Henriksson ja saamelaiskäräjät ovat yhteen ääneen vakuutelleet että sopimus ei tule muuttamaan mitään, ja varsinkaan ei saamelaisalueen ei-saamelaisten oikeuksia. Tämä vakuuttelu on tietenkin ollut täysin epäloogista - eiväthän saamelaiskäräjät ja oikeusministeriö olisi ajaneet sopimusta kuin käärmettä pyssyyn, ellei sillä olisi oikeusvaikutuksia. Tuo valheellinen rauhoittelu on kuitenkin pitänyt asiasta tietämättömät ulkopuoliset siinä käsityksessä, että mikään ei todella muutu.

Kun sopimukseen liittyvä saamelaiskäräjälaki ja metsähallituslaki arvioidaan yhdessä ja erikseen, huomataankin SUURI YLLÄTYS; saamelaiskäräjät saa poliittiseen tuomioistuimeen verrattavan aseman. Kaikki luonnonvarojen hallintaa koskeva ohjaus tulee tapahtumaan saamelaiskäräjien poliittisen ohjauksen mukaisesti. Ehdotettuun hallintomalliin joutuvat metsähallitus, kunnat ja maanomistajat sopeuttamaan toimintansa.

Jos ja kun statukseton saamelainen valittaa viranomaisen tekemästä päätöksestä tuomioistuimelle, joka on toimeenpantu saamelaiskäräjien linjausten mukaisesti, tuomioistuinkäytäntö tulee olemaan vastaava kuin KHO:n päätös kullan käsikaivuun kieltämisen osalta. Käytännössä käräjät pystyy halutessaan pysäyttämään kaiken taloudellisen toimeliaisuuden Ylä-Lapissa. Seurauksena tulee olemaan poismuuton kiihtyminen, ja sen mukana myös nuorten citysaamelaisten määrä tulee kasvamaan. Siinäpä saamelaisalueen, saamelaisen kulttuurin ja saamen kielen elvytystä!

Erikoiselta tuntuu, että kokoomus on lähtenyt tukemaan sellaista politiikkaa jossa sen omien kannattajien mahdollisuutta taloudelliseen toimintaan rajoitetaan merkittävästi. Itse olisin odottanut, että kykypuolueella olisi ollut malttia ja kanttia vaatia kunnon taustaselvityksiä ennen kuin lähdetään oman kannattajakunnan oksaa sahaamaan.

Vaikuttaa siltä, että kokoomus ja muut hallituspuolueet ovat nielleet saamelaiskäräjien yksipuolisen propagandan, jonka mukaan saamelaiset ovat muusta alueella elävästä väestöstä irrallinen saareke, jonka olemassaolon turvaamiseksi ILOn sopimus on aivan välttämättä ratifioitava.

Tällainen kuva Suomen alkuperäisestä kansasta - saamelaisista - on näköjään hallinnut alkuperäisestä väestöstä annettua ihmiskuvaa, historiankäsityksiä ja tulevaisuuden odotuksia. Sen avulla vuoden 1852 jälkeen Suomeen muuttaneet porosaamelaiset ovat onnistuneet laillistamaan itsensä Suomen alkuperäiskansaksi, ja peräti ainoaksi. Näillä lakihankkeilla on pyritty turvaamaan etnisille saamelaisille pysyvä onnela.

Se että saamelaiskäräjät kokevat statuksettomat saamelaiset uhkana kertoo kuinka huonosti käräjien johtoklikki ymmärtää alkuperäiskansakysymyksen - aivan kuin ILO-sopimus olisi luotu vain tätä joukkoa varten. Se kertoo huonolla itsetunnolla varustetuista ihmisistä kaukaisen Euroopan nurkassa, joilla on hyvin yksityistynyt käsitys alkuperäisväestön ihmissuhteista. Sekä saamelaiskäräjät että oikeusministeriö tarvitsevat apua näkökulmansa laajentamiseen, ulkopuolisten antamaa tukiopetusta. Suomen Lapin aito alkuperäiskansa ei voi tämän jälkeen jäädä hiljaisena tyytymään kohtaloonsa. Statuksettomien saamelaisten tunnustaminen on otettava nyt esille, mikäli Suomi mielii pysyä oikeusvaltion kirjoissa.

Hallituksen esityksen mukaan perustettaisiin metsähallituslain muutoksella erityiset kuntakohtaiset neuvostot, joiden tehtävänä olisi yleisesti saamelaisten ja paikallisen väestön oikeuksien ja etujen arviointi ja valvonta. Veikko Väänänen on eriävässä mielipiteessään osoittanut, miten tämä esitys tulee huonontamaan väestöryhmien keskinäisiä suhteita ja miten se on itsehallintojärjestelmien luonteen vastainen.

Kokonaan on jäänyt erittelemättä se miten jo tällä hetkellä saamelaisilla on oikeus käyttää puhevaltaa eri lakien perusteella. Saamelaisten kannalta rahoitusperusta on tärkeä ja olennainen asia, johon ei kuitenkaan tarvita erityissääntelyä. Maaoikeuksien ja luonnonvarojen käsittelyä koskevat suojasäännökset ohjaavat päätöksentekoa jo saamelaisten kannalta riittävästi. Saamelaisten suojaksi esitetyt intressiperusteiset säännökset tulevat muuttamaan päätöksentekoa nykyisestä merkittävästi. Yleinen havainto on, ettei saamelaiskäräjät voi tämän jälkeen olla riippumaton tai puolueeton tilanteen edellyttämällä tavalla kuuluessaan samanaikaisesti toisen itsehallintojärjestelmän - saamelaiskäräjien, metsähallinnon jne - piiriin.

Neuvottelu- ja vuorovaikutustoimielimet ovat aivan eri asia kuin elimet, joille annetaan julkista päätösvaltaa. Kun saamelaiskäräjien kaltaiselle poliittiselle elimelle, joka pohjimmiltaan on etujärjestöluonteinen, ollaan antamassa muitten kansalaisten oikeuksia rajoittavaa ja säätelevää varsinaista julkista päätösvaltaa, esitettyihin hallintomalleihin on suhtauduttava kielteisesti, varsinkin kun päätöksenteko valtakunnassa muuten perustuu yhdenvertaisuuden ja puolueettomuuden vaatimuksiin sekä kansalaisten oikeudellisen eikä etnisen tai poliittisen aseman arviointiin. Ongelma koskettaa syvästi perusoikeuksia ja perustuslaillisia kysymyksiä, mutta oikeusministeriö on suhtautunut tähän kuin ilmaan.

Saamelaiskäräjien tekemien linjausten perusteella myös kaikkia luonnonvarojen käyttöä voidaan rajoittaa saamelaisten hyväksi saamelaisten kotiseutualueella. Esitysten mukaan vahvistettaisiin saamelaisten väestön oikeuksia ns. saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa soveltamalla. Sellainen päätöksenteon malli ulottuu kaikkeen mm. paliskunnille määrrätyt ylimmät sallitut poroluvut voidaan kyseenalaistaa osoittamalla ne saamelaiskulttuurin vastaisiksi.

Otan tässä esimerkiksi metsästyksen. Metsästysoikeuksien sääntelyssä on käytännössä kysymys myös siitä, onko metsästettävää. Koko saamelaisalueella sitä ei ole. Sen vuoksi on mielenkiintoista, miten hoidetaan kantojen elpyminen, jos hyväksytään esitys, jonka mukaan saamelainen saa metsästää saamelaisalueella muista paikallisista asukkaista ja metsästyslain sääntelystä poiketen myös valtion maalla muuallakin kuin kotikunnassaan. Paikallisen asukkaan eli kuntalaisten oikeutta metsästää valtion alueella on jo kauan pidetty suojattuna oikeutena, ja siitä on erityissäännös metsästyslaissa. Säännös antaa mahdollisuuden rajoittaa metsästysoikeutta koskevien sopimusten tekemistä saamelaisalueella. Sopimukset eivät saa mainittavasti vaikeuttaa saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamista. Sama koskee kalastusta ja kalastusoikeuden käyttöä. Miten se voi tapahtua, jää auki esityksessä.

Eräiden muiden lakien. kuten kaivoslain ja maastoliikennelain soveltamisen osalta on jo nähty miten saamelaiskäräjät tulkitsee kansainvälisiä sopimuksia omaksi edukseen ja muiden vahingoksi. Tällainen tulee tappaamaan ennen pitkää erityisesti talvella tapahtuvan erämatkailuyritystoiminnan.

Kyse on myös yleensä paikallisen väestön oikeuksista. Muutosesitysten oikeudellinen sovellettavuus on vahva, koska valtuus tähän esitetään lisättäväksi metsähallituslakiin. Kyse on siten niiden vaikutuksen arvioinnista päätöksentekoon. Nämä esitykset ovat harkinnanvaraisia eikä niitä voida suoraan johtaa jostakin ILOn yleissopimuksen artiklasta. Siksi niiden funktiota tai niiden perusteella tehtävää kokonaisarviointia ja -punnintaa on korostettava. Mikä on ensi näkemältä saamelaisten välitön intressi, ei ole sitä välttämättä pitemmän päälle alueen kehitystä arvioitaessa. Tästä pitäisi avoimesti nyt keskustella myös Eduskunnassa.

Kaivoslain osalta KHO on rajoittanut ensi sijassa valtion harkintavaltaa. Sen kielteisellä päätöksellä on kuitenkin merkittävät alueelliset ja paikalliset merkitykset. Sen vuoksi tulisikin harkita, millä poikkeusedellytyksillä kielteisestä harkinnasta erittäin painavan yleisen edun vuoksi voidaan poiketa. KHO:n kielteisen päätöksen tulkinta on kirjoitettu niin, että se on ehdoton, kun vaaditut vaikutukset ovat olemassa. Suojelun osalta on enemmän harkintaa vastaavassa tapauksessa. Aiemmin todetulla tavalla ILOn yleissopimus edellyttää nimenomaan oikeutta tulla kuulluksi ja mahdollisuuksien mukaan oikeutta päästä osalliseksi luonnonvarojen käytön hyödystä. Tässä on menty pitemmälle.

Saamelaisten kotiseutualueella suojelualueen perustaminen ja laajentaminen ovat valtionmailla mahdollisia, jos suojelu ei mainittavasti vaikeuta saamelaisväestön perinteisten elinkeinojen harjoittamista. Tässä asiassa on poikkeuksellisesti säädetty samalla, että tätä arvioitaessa on otettava huomioon myös se etu, jonka suojelu tuottaa sanottujen elinkeinojen harjoittamiselle. Suojelualueiden perustamisesta on kuulemisvelvollisuus.

Esitys herättää kysymyksen siitä, kuinka herkkä on sääntelyn vaikutus tavalliseen rakentamiseen taajamissa ja haja-asutusalueella. Tätä puolta ei ole selvitetty esityksissä. Kyse on kunnan kehittämisen ja maanrakentamisen kannalta tärkeästä valtuudesta, jonka rajat tulee olla etukäteen selvillä.

Kunnalliseen itsehallintoon esityksillä on vaikutuksia oikeastaan kolmea eri kanavaa kautta. Se vaikuttaa suoraan kokonaisuuden ja osien kautta siihen, missä laajuudessa kunta voi kehittää elinkeinotoimintoja, mikä on tavallista merkittävämpi asia harvaanasutuissa ja Pohjois-Lapin kunnissa jo elinolosuhteiden vuoksi. Toisaalta kyse on myös siitä, millaisia välillisiä vaikutuksia esityksillä on. Kyse on kuitenkin kunnan kannalta olennaisesta eli sen saamista tuloista ja sen asukkaiden ja yritysten toimintamahdollisuuksista suhteessa säädettävään alkuperäiskansan suojaan. Edelleen esityksillä on vaikutuksia eri tavoin kunnan väestöryhmiin ja asukkaisiin. Tässä suhteessa esitysten täytäntöönpano muuttaa kovasti aiempaa käytäntöä.

Erityisesti on tarpeen kiinnittää huomiota siihen, että kunta saa lasketuista tai laskennallisista menetyksistä kompensaation, josta se itse saa päättää. Sillä on siihen valmis koneisto ja ohjelmat, joita on tarpeen kehittää voimaan saatettavien muutosten perusteella. Kunnan kannalta tämän kompensaation, joka ei ratkaise muita vaatimuksia kuin yleissopimuksen täytäntöönpanosta arvioitavat menetykset, merkitys ei saa perustua huteraan tai muuttuvaan oikeudelliseen ja taloudelliseen perustaan.

Valtio on vastuullinen, asiasta pitää säätää lailla, kompensaatioiden pitää tulla suoraan kunnan käyttöön ja niitä on voitava tarkistaa perustellusti selvityksen jälkeen aivan riippuen siitä, millainen laskentaperusta asetetaan. Ehdotettu menettely ei ole tässä suhteessa onnistunut. Siinä ei ole osoitettu kompensaation todellista, vakaata perustaa eikä sitä miten menetyksiä arvioidaan tai tarkistetaan myöhemmin.

Valtio voi valita ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen ratifioinnissa linjan, jossa alkuperäiskansan suojan aste vaihtelee ja tasapainottaa tätä puolta jossain määrin taloudellisen tuen kanssa. Hallituksen esityksen painopiste on suojan lainsäädännöllisissä muutoksissa ja niiden antamassa suojassa. Linjaksi on valittu se, ettei yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi ja muiden Euroopan ihmisoikeussopimuksen ihmisoikeuksien, joista omaisuudensuoja on tärkeä tässä yhteydessä, vuoksi ei ole päädytty ainakaan tässä vaiheessa yksinoikeuksien asettamiseen.

ILOn yleissopimus on monessa suhteessa erittäin harkinnanvarainen ja tulkinnallinen, ja on olut sitä jo sopimukseen liityttäessä. Tämä käy kiistatta ilmi jo yleissopimusta epävirallisesti luonnehtivasta, oikeudellisesti sitomattomasta tulkintaoppaasta. Valtion harkitsee vähimmäistason, jonka se katsoo täyttävän ratifioinnin edellytykset. Tästä on kyse selvitysmiehen raportissa.

Yleissopimus on kollektiivisten oikeuksien suojaa koskeva yleissopimus ja ihmisoikeussopimus. Sen suhde vahvaan ja oikeudellisesti sitovaan Euroopan ihmisoikeussopimukseen on aukollinen.

Tämän yleissopimuksen säännökset mahdollistavat poikkeuksien tekemisen perustelluista syistä esimerkiksi yhdenvertaisuuden periaatteesta. Se ilmenee tavassa, miten yhdenvertaisuutta sinänsä takaavaa syrjimättömyyden periaatetta tulkitaan. Euroopan ihmisoikeussopimus pöytäkirjoineen turvaa yksilöiden oikeuksia. ILOn yleissopimuksen varsinainen luonne on toinen. Sen kansallinen toteuttaminen tapahtuu kuitenkin osaksi myös yksittäisten kansalaisten oikeuksia sääntelemällä. Tämän vuoksi juuri yhdenvertaisuuden periaate ja perustuslain turvaama omaisuudensuoja olisi pitänyt ottaa huomioon kansallisissa ratkaisuissa.

Hallitus on joutunut hakemaan tasapainoa erilaisten intressien välillä. Erityisen avointa tässä suhteessa olisi pitänyt olla eri ihmisoikeuksien keskinäisen yhteensovittamisen tulkinta ja ihmisoikeuksien vaikutusten tarkastelu. Tällaista ei ole tehty. Tämä ja yhteiskunnan realismi ovat aina niitä, jotka ennemmin tai myöhemmin kohdistuvat päätöksentekijään ja velvoittavat tätä. Lainsäätäjän tulee demokratiassa hankkia päätöksilleen uudelleen ja uudelleen legitimiteetti eli kansalaisten enemmistön tai suuren enemmistön hyväksyttävyys. Demokratian perimmäinen koetinkivi on sitten se, miten se kohtelee vähemmistöjään, myös päätöksenteossa syntyneitä vähemmistöjä. Tämä ei ole sosiaalinen vaan oikeudellinen kysymys. Ehkä tässä suhteessa lainsäätäjä on panostanut aivan liiaksi holhoukseen ja yhteiskunnan ohjaamiseen tilanteessa, jossa se ei ole tai ei ole enää haluttavaa tai tarpeen. Kun tilanne ja olosuhdeselvitystä ei ole tehty ollaan menty metsään.

Saamelaiskäräjälaki ja siihen tehtävät muutokset samoin kuin metsähallituslakiin ehdotetut muutokset ovat vain osittain valtion yleissopimukseen liittymisen edellytyksiä. Periaatteessa saamelaiskäräjälain ja voimassa olevien erityissäännösten soveltamisen kesken ei olisi pitänyt olla ristiriitaa; sääntelyn olisi pitänyt olla tässä suhteessa riittävä.

Perustuslainsäätämisjärjestyksen kannalta keskeiseksi noussee hallituksen esityksestä päätelleen se, miten turvataan historiallisesti pitkän nautinnan valtion maihin ja vesiin omaavien saamelaisten ja lappalaisten oikeudet samanaikaisesti.

Kun yleissopimuksen voimaansaattaminen näyttää tässä suhteessa olevan epätasapainoinen ja se perustuu puutteelliseen selvitykseen, yleissopimuksen voimaansaattaminen aiheuttaa perus- ja ihmisoikeusongelman tai -jännitteen. Tästä pidän esitystä tarpeettomana, koska se tulee aiheuttamaan vuosikymmeniä kestävän taistelun kaikissa niissä lainmukaisissa organisaatioissa, jotka mainitaan hallituksen esityksessä saamelaiskäräjälain 9 §:n perusteluissa. Olen varma, että Suomi joutuu tästä syystä ennen pitkää purkamaan etnisten saamelaisten turvaksi tarkoitetun, mutta statuksettomia saamelaisiä ja muuta väestöä syrjivän järjestelmän.