Johdanto

Käsittelen seuraavassa ILO-sopimuksen ratifiointiin liittyvää julkista keskustelua, jota on yli kymmenen vuoden ajan käyty erilaisten esitysten pohjalta, viimeksi edellisen hallituksen esityksen pohjalta.

Taustaksi on todettava että auktoriteetteina on käytetty valtioiden ja viranomaisten solmimia sopimuksia ja niihin liittyviä kansainvälisiä elimiä. Kansainvälisistä sopimuksista vedotaan useimmin kansainvälisen työjärjestön ILO: alkuperäis- ja heimokansoja koskevaan sopimukseen, YK:n alkuperäiskansojen julistukseen ja YK: n ympäristö- ja kehityskonferenssissa vuonna 1992 allekirjoitettuun biodiversiteettisopimukseen, jolloin alkuperäiskansojen alueiden luonnonarvojen suojelu on nähty osana kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen tähtäävää toimintaa. Alkuperäiskansojen suojelu pyritään osoittamaan välttämättömäksi ja akuutiksi toiminnaksi yhdistämällä toisaalta monimuotoisuuden säilyttämisen tarve alkuperäiskansan elämänmuodon ainutlaatuisuuteen. Toisaalta metsien hakkuut nähdään saamelaiselinkeinojen ja luonnon monimuotoisuuden uhkaksi.

Kotimaisessa peitsentaitossa ei ole tyydytty vetoamaan kansainvälisiin sopimuksiin ja muihin asiakirjoihin, vaan lisäksi niistä on eri tavoin yritetty saada hankkeelle vipuvoimaa vetoamalla sopimuksiin liittyviin seurantajärjestelmiin, kuten pysyviin sihteeristöihin, foorumeihin jne.

Edellisen hallituksen esitys on johtanut siihen, että kiistellään siitä kuka on isäntä saamelaisalueen valtion mailla ja vesillä. Jo pelkästään kysymyksen jatkuva esilläolo osoittaa, että alueen omistus on sekä tärkeä että avoin mutta myös erilaisia tulkintoja herättävä asia. Joidenkin johtavien saamelaispoliitikkojen näkemyksen mukaan saamelaisalueen luonnon käytöstä määräävät pääsääntöisesti muut kuin saamelaiset. Niinpä keskusteluasemia ja suhteita valtakunnan poliittisiin päättäjiin on pyritty rakentamaan erilaisten raporttien ja selvitysten pohjalta, jotta saamelaisalueen luonnonvarojen hallinta saataisiin "oikealle perustalle ja oikealle alkuperäiskansalle".

Mielipiteet ja argumentoinnit on rakennettu ja valittu sellaisista asiakirjoihin perustuvista tulkinnoista, jotka eri osapuolia edustavat saamelaisryhmät ovat kokeneet tärkeiksi. Näihin tulkintoihin ja valintoihin vaikuttavien historiallisten asiakirjojen ja esitysten välillä on suuriakin eroja, mikä johtuu siitä, että hallitus ei esittänyt vaihtoehtoisia malleja ILO-sopimuksen ratifioimiseksi.

Hallitus ei lainkaan analysoinut minkälaisen ryhmän muodostaa lappalaiset ja saamelaiset ja millainen oikeushistoriallinen tausta on kummallakin ryhmällä. Viiteryhmien analysoinnissa olisikin kiinnitettävä huomiota siihen onko ao. lappalainen/saamelainen asunut alueella kuinka kauan tai onko hän muuttanut muualta, sekä siihen onko hänellä minkälainen oikeushistoriallinen, asiakirjanäyttöön pohjautuva side alueeseen. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että nykyiset saamelaiskäräjälain tarkoittamat saamelaiset eivät edusta mitään kriteereiltään yhtenäistä ryhmää, joka täyttäisi ILOn sopimuksen vaatimuksen alkuperäiskansasta. On siis lähdetty soitellen sotahan.

Luonnon käyttö

ILO-sopimuksen ratifioinnin perustelujen tarpeellisuuden argumentoinnissa korostetaan alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden toteuttamista asuinalueittensa luonnonvaroihin nähden. Tuoreena esimerkkinä voidaan ottaa YLE Sápmin uutinen 1.9.2015, jonka mukaan YK:n alkuperäiskansaoikeuksien erityisraportoija Victoria Tauli-Corpuz kehotti Suomea, Ruotsia ja Norjaa pitämään huolta siitä että niiden mineraalilait ovat linjassa kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden vaatimusten kanssa. Vaatimuksiin kuuluu muun muassa aidot neuvottelut niiden yhteisöjen kanssa joihin päätökset vaikuttavat, yhteisöjen vapaasti ja oikean ennakkotietoon pohjalta antama suostumus, haitallisia seuraamuksia lieventävät toimenpiteet, korvaukset vahingoista ja hyötyjen jakaminen yhteisöjen kanssa. Erityisraportoija, joka osallistui Saamelaisten parlamentaarisen neuvoston konferenssiin Tärnabyssa Ruotsissa, sanoi kuitenkin olevansa ilahtunut kuultuaan, että Suomen kaivoslakiin on lisätty suojakeinoja saamelaisten oikeuksien ja elinkeinojen suojaksi.

Luonnon käyttöä alkuperäiskansojen asuinalueilla arvioidaan sen ekologisen merkityksen kannalta mikä ympäristöllä ja siihen vaikuttavalla hankkeella on alkuperäiskansojen elämänmuodolle. Keskustelu alkuperäiskansojen asuinalueista luontoineen ovat osa laajempaa kansainvälistä alkuperäiskansojen elämänmuodon turvaamiseen tähtäävästä keskustelusta. ILO-sopimuksen ratifioinnin yhteydessä viitataan usein sellaisen ekologisen ja luonnontieteellisen tiedon merkitykseen, mikä alkuperäiskansoilla on hallussaan, usein suullisena perinteenä. Alkuperäiskansojen asuinalueet määritellään arvokkaiksi näiden ihmisten oman elämänmuodon turvaamisen kannalta. Suomessa argumentoinnissa tuodaan esille ympäristön merkitys paikallisten saamelaiskylien elämälle, kulttuurille ja perinteille.

Ympäristö ylläpitää monia paikallisten yhteisöjen elinkeinoja tarjoten saamelaisille ja monille muille polttopuita, marjoja, sieniä sekä riistaa. Paitsi että saamenmaan ympäristö ylläpitää kotitalouksia, vaikuttaa se myöskin kylien historiaan sekä henkiseen ja kulttuuriseen elämään.

Mielestäni erityisesti Inarin alueen luonnolla on erityistä merkitystä alueen kulttuurille ja lappalaiselle identiteetille. Inarin lapinkylän luonto, kylät, yksinäistalot eivät ainoastaan edusta inarinsaamelaisen identiteetin, henkisten ja kulttuuristen perinteiden synnyinseutua, vaan myös tekijää jonka kautta nämä uusiutuvat. Paikallisten Inarin kalastajalappalaisten luontosuhteessa kuvastuu jokapäiväisen elämän sidos luontoon. Luonto on osa kotia, kulttuuria ja identiteettiä, koska luonto liittyy kiinteästi arkipäivään ja elinympäristöön. Luonto merkitsee paikallisille lappalaisille kotitaloudellisia, kulttuurillisia ja henkisiä arvoja, jotka kaikissa lainsäädännöllisissä hankkeissa on turvattava.

Oikeudellinen perusta

Rauennut hallituksen esitys oli rakennettu valituille arvonäkökohdille, joiden maa- ja vesioikeudelliset perusteet eivät perustu sellaiseen juridiikkaan, joka vastaisi oikeusjärjestyksemme yleisiä lähtökohtia. Kiista ei olekaan pelkästään siitä mitä käsitteitä käytetään ja mitkä käsitteet ovat yleisesti hyväksyttyjä vaan myös siitä mitä käsitteiden taakse kätkeytyy ja mitä niillä halutaan edistää. On huomattava, että asetelma ei suinkaan ole niin yksinkertainen kuin minkälaisena se yritettiin esittää muun muassa eduskunnalle. Vastakkain eivät olleet alkuperäiskansa alkuperäiskansaoikeuksineen ja siirtomaavalloittajia edustaneiden uudistilallisten perilliset "valkoisen miehen lakeineen". Tällä kertaa maata itselleen olivat vaatimassa kansainväliseen alkuperäiskansaoikeuteen vetoava kovin nuori väestöryhmä, ja valloitushankkeen kohteena oli alueen aidolle alkuperäiskansalle, inarinsaamelaisille kuuluvat maat.

Näistä maista inarinsaamelaisilla on ikivanhoille suku- ja veromailleen perustamiensa tilojensa osalta laillisesti täysin kestävä asiakirjanäyttö, ja mitä inarinsaamelaisten entisiin, valtion nyt ominaan hallinnoimiin suku- ja veromaihinsa tulee, valtiolla ei ole esittää niistä laillista saantoa. Tämä oikeudellinen tilanne, johon siis sisältyy sekä laillista omistusta että ilman laillista saantoa tapahtuvaa toisen omaisuuden hallintaa, muodostaa vertauskuvin asia ilmaisten syvän maaperän, jonka pinnalla hallituksen esitys ja sen takana olevat tahot tanssivat, ikään kuin pinnan alla ei olisi mitään huomioon otettavaa - ei sukujuuria eikä ikiaikaista asumista, ei omistusoikeusasiakirjojen järkäleitä, ei maakaaren ja Ruotsi-Suomen maaoikeusperinteen vankkaa maaperää eikä perustuslain kalliopohjaa.

Tanssi kävi ikään kuin kaikkia näitä ei olisi, tai niin kuin ne voitaisiin kepeästi lakaista pois kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden hosalla jota heiluttaa milloin mikäkin juristikuvatus. Ei käy. Asioista voidaan neuvotella ja ratkaisumalleja on luotavissa, mutta ei inarinsaamelaisten päiden yli ja heidän kustannuksellaan.

Kiistely käsitteistä ja niiden sisällöistä vaatisi puolueetonta analysointia. Joka tapauksessa vastakkain asettuvat lappalaisten maa- ja vesioikeudet saamelaiskäräjälain saamelaismäärittelyä koskevilla vuosilukurajoituksilla ja asiakirjanäyttöön perustuvat oikeudet katkeamattomina eri vuosisadoilta perustuvana tapahtumasarjana tähän päivään asti.

Alkuperäiskansojen suojelun tarve on perustettu saamelaismäärittelyn piiriin kuuluvien ihmisten ja muun alueella asuvan väestön, myös lapinkylien osakkaista polveutuvien ihmisten väliseen erotteluun. Vain saamelaiskäräjälain piiriin kuuluvat ihmiset ovat vanhan hallituksen esityksen mukaan todellista alkuperäiskansaa, olipa heidän nykyinen elämänmuotonsa millainen tahansa, ja - kieliperusteesta riippumatta - olipa heidän omakohtainen saamenkielen taitonsa kuinka heikko tai olematon tahansa. Sen sijaan ne ihmiset, joiden esivanhemmat ovat alueella kauemmin asuneet olisivat muuttuneet "käypäläisiksi". Erottavana tekijänä on siis saamelaiskäräjälain kestämätön saamelaismääritelmä, ei historialliset oikeudet tai laillinen saanto.

Maan laillista saantoa ja omistajahallintaa koskevat kysymykset tulisi ottaa selvitettäviksi ennen kuin ILO-sopimuksen ratifiointiin liittyvää valmistelutyötä jatketaan. Toisaalta lapinkylien osakkaiksi saattoivat päästä myös ei-saamelaiset. Tämä ihmisryhmähän on laajentanut nykysaamelaisten geneettistä perimää, mitä ei voida pitää kuin myönteisenä asiana.

Tähän asti alkuperäiskansa-asiaa on Suomessa ajettu niin, että määritelmän piiriin kuuluva alkuperäiskansa on ILOn-sopimuksen tarkoittama niin vahvasti suojeltava kohde, että alueen muun väestön oikeuksien tulisi väistyä. Tällöin ei puhuta ensisijaisesti kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden määritelmistä, vaan vedotaan siihen että saamelaiset on "tunnustettu Suomen ja koko Euroopan ainoaksi alkuperäiskansaksi" Suomen perustuslaissa ja jossain EU:n asiakirjassa.

Tästä päätelmästä johdatellaan edelleen Suomen saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmään, sellaisena kuin se on voimassa ja sellaisena miksi se haluttiin edellisen hallituksen esityksellä muuttaa - jopa niin, että esitykseen sisältynyttä määritelmää halutaan edelleen noudattaa vaikka eduskunta kumosi sen niin että kolina kuului talon ulkopuolelle asti. On huomattava, että alkuperäinen määritelmä oli liian kapea ja esitys olisi kaventanut sitä entisestään. Kun eduskunta kumosi kaventamishankkeen, vanha laki alun perinkin kapeine saamelaismääritelmineen jäi voimaan.

Yllä kuvatulla päätelmä- ja todisteluketjulla päästään siihen, että kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden takaamat alkuperäiskansaoikeudet ovat jotakin, joka Suomessa kuuluu vain saamelaiskäräjälain ahtaan määritelmän mukaan virallisesti hyväksytyille saamelaisille. Jos asia olisi edes näin hyvin, mutta kun ei. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta ja hallitus ovat ottaneet itselleen vapauden tulkita tätä syrjivää määritelmää syrjivästi. Saamelaismääritelmän saattaminen asialliselle pohjalle on ehdoton edellytys ILO-sopimuksen ratifioinnin jatkovalmistelulle, samoin koko virallisen tunnustamisprosessin uudistaminen viemällä se lähemmäs eläviä saamelaisyhteisöjä, pois syrjintäelimeksi itsensä perinpohjaisesti todistaneen saamelaiskäräjien vaalilautakunnan käistä.

Saamelaiskäräjille ja entiselle oikeusministerille tärkeintä ei ollut alueen todellisen alkuperäisväestön historialliset oikeudet, vaan se, että pelkästään saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän kautta muodostetun alkuperäiskansan elämänmuoto tulisi suojelluiksi. Samalla annettiin se kuva, että kysymys olisi kansasta, jolta puuttuu kirjoitettu historia, asiakirjanäytöt maa- ja vesioikeuksista ja ylipäätänsä sivistysvaltioiden käsitys sivilisaatiosta, jota joutuu hämmästelemään. Saamenkielen kirjallinen viljely ei ole kuin 200 vuotta nuorempaa kuin Suomen kielen.

Lopuksi

Hallituksen esitykseen ei sisältynyt minkäänlaista vaikutusten arviointia, vaikka Suomessa lainvalmistelijoiden tulisi vaikutusarvioinnin ohjeiden mukaan arvioida (oikeusministeriö 2007a) olennaiset vaikutukset kansantalouteen, julkiseen talouteen, yrityksiin, ympäristöön ja ihmisryhmien asemaan. Ohjeiden mukaan taloudellisia vaikutuksia tulisi arvioida mahdollisuuksien mukaan määrällisesti vielä euromääräisesti.

Ohjeet velvoittavat myös arvioimaan lainsäädännölle vaihtoehtoisten sääntelykeinojen vaikutuksia. Hallituksen esityksen valinta oli siis läpinäkyvästi poliittinen, johon kuului sisältökysymysten epämääräisyys. Ratifiointia koskevat sisältökysymykset oli yksiselitteisesti jätetty saamelaiskäräjien päättäviksi saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon kautta ilman oikeudellisten edellytysten selvittämistä, esim. miten tehtävät ratkaisut olisivat eri tapauksissa vaikuttaneet saamelaisten ja muun väestön mahdollisuuksiin harjoittaa perinteisiä elinkeinojaan.

Oikeusturvakeinojen puuttuminen olisi johtanut anarkiaan. Siis erityyppisiä vaikutuksia ei otettu lainkaan huomioon. Lopuksi voidaan todeta, että oikeusministeriön lainvalmistelijat eivät kyenneet käyttämään tutkimustietoa poliittisten paineiden vuoksi. Vasta eduskunnan valiokunnissa alkoi hahmottua poliittisesti riippumattomien asiantuntijoiden ansiosta millaisesta eduskuntaan kohdistuvasta vedätysyrityksestä oli kysymys. Hallituksen esitystä arvioitaessa voidaan todeta, että siitä puuttui arvio siitä miten se kytkeytyy vallankäytön suhteisiin esim. saamelaiskäräjät/valtio/kunnat/maanomistajat/paliskunnat/jne. Tässä tilanteessa esityksen vaikutusten arvio olisi tarjonnut päättäjille tilaisuuden osoittaa, että Suomi on oikeusvaltio, jossa kenenkään laillisia oikeuksia ei noin vain siirretä ryhmältä toiselle.

Toisaalta on aiheellista myös kysyä onko se enää alkuperäiskansa elämänmuotoa, jos siihen kuuluva ihminen asuu ja elää samanlaisissa olosuhteissa kuin alueen muukin väestö? Olisiko niin, että hankkeen takana olevat ihmiset himoitsevat lähimmäistensä omaisuutta? Oliko pohjimmiltaan tosissaan kyse alkuperäiskansan elämänmuodon suojelusta, hävinneen elämänmuodon rekonstruktiosta vaiko jostain aivan muusta - kuten määrättyjen sukuklaanien ja henkilöiden maanälästä ja himosta hallita muita ihmisiä, päsmäröidä heidän elämäänsä ja asettaa rajoja heidän omaisuuden ja luonnon käytölleen?