KHO:n päätös 26.9.2011 lappalaisten Kari Kyrön ja Yrjö Mattilan hyväksymisestä merkittäviksi saamelaisrekisteriin on osoitus siitä, että lappalaisliikkeellä on niiden ajatusten voimasta, jotka tähdentävät ihmisoikeuksien kunnioittamista, demokratian sekä taloudellista ja sosiaalista kehitystä, merkitystä yhteiskuntarauhan säilymisessä Ylä-Lapissa.

Samalla se on osoitus siitä, että lappalaisliikkeellä on pätevä vakaumus: toiminta ei rajoitu vain saamelaiskäräjien rasistisen politiikan vastustamiseen. Siinä on mukana ennen kaikkea ideoita, innovaatioita ja instituutioita, jotka tarjoavat lappalaisille välineitä rauhanomaiseen elämään ja kehitykseen.

Tosiasiassa päivittäisissä yhteyksissä samojen sukujen saamelaisrekisteriin kuuluvat ja rekisteriin kuulumattomat saamelaiset ja lappalaiset ovat erittäin läheisessä tekemisessä keskenään mm. kalastuskunnissa, metsästysseuroissa, paliskunnissa, kuntien valtuustoissa ja hallinnossa. Puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven kielteinen suhtautuminen lappalaisten ottamisesta mukaan saamelaisrekisteriin merkitsee myös hyökkäystä heidän maa- ja vesioikeuksiaan kohtaan, vaikka sama laillinen saanto saamelaisilla ja lappalaisilla heidän hallinnassaan oleviin kiinteistöihin.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja on kolumnissaan 27.9.2011 ottanut KHO:n 26.9.2011 tekemään ratkaisuun kielteisen kannan lappalaisten Kyrön ja Mattilan merkitsemisestä saamelaisrekisteriin. Tämän hän tekee siitäkin huolimatta, että KHO 26.9.2011 tekemällään tunnusti ensi kertaa saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian. Rekisterissähän on jo ennestään runsaasti merkittäviksi määrättyjen Morottajan suvusta polveutuvia lähisukulaisia.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Näkkäläjärvi ottaa erittäin kielteisen kannan siihen, että KHO:n päätös käytännössä merkitsee uhkaa saamelaiselle kulttuurille. KHO:n tekemä päätös merkitsee todellisuudessa, että ensimmäisen kerran Suomessa korkein tuomioistuin tunnustaa lappalaisten ja saamelaisten yhteisen historian.

Hylkäävä päätös taas olisi ollut törkeä ihmisoikeusrikkomus kuten vuonna 1999, jolloin KHO hylkäsi yli 1000 hakijan merkitsemisestä saamelaisrekisteriin. Uhkailu, että puheenjohtaja Näkkäläjärvi vie asian YK:n ihmisoikeuskoimitean ratkaistavaksi, pitää pilkkana Suomen oikeusjärjestelmää ja tuomioistuinlaitosta; ja mitähän tietämystä siellä olisi enemmän kansallisesta historiasta.

Kannanotto osoittaa myös, miten kauas saamelaiskäräjien poliittinen johto on ajautunut saamelaiskäräjälaissa mainituista perustehtävistä. Sen lainmukaisiin perustehtäviin ei kuulu arvostella Suomen oikeusjärjestyksen mukaan toimivaa tuomioistuinlaitoksen toimintaa ja sen tekemiä laillisia päätöksiä; saamelaiskäräjät on viranomainen joka suhteessa. Nyt kun saamelaiskäräjillä olisi saamelaiskäräjälain mukaan mahdollisuus edistää saamenkieltä ja kulttuuria, sitä mahdollisuutta ei käytetä vaan hyökätään oikeusjärjestystä vastaan. Herääkin aiheellinen kysymys: mihin saamelaiskäräjiä enää tarvitaan kun se jättää tärkeimmän tehtävän saamenkielen turvaamisen hoitamatta. Rekisteriin pyrkivät lappalaiset eivät ole saamenkielen säilymisen suurin uhka Suomessa, vaan nykyinen saamelaispolitiikka.

Tähän mennessä ihmisoikeuksien puolustaminen on ollut tärkeä osa saamelaispolitiikkaa ja sillä on ollut keskeinen merkitys saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon aikaansaamisessa. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna saamelaismääritelmästä syntyneestä kiistasta voi todeta, että saamelaisjohto on käyttänyt väärin tätä poliittisen vapauden asiaa, kun se on tietoisesti lähtenyt syrjimään lappalaisia, joiden lähisukulaisia on runsaasti saamelaisrekisterissä

Rekisteriin kuulumattomat vanhojen lapinsukujen jälkeläiset eivät hyväksy sitä, että heidän saamelaisrekisteriin merkittyjen samasta laillisesta saannosta olevat maa- ja vesioikeudet siirrettäisiin vastikkeetta tai ylipäänsä rekisteriin merkityille sukulaisille ja muille saamelaisille. Tällaista maanhallintamallia saamelaiskäräjien poliittinen johto on jo vuosikymmenten ajan ajanut vetoamalla mm. ILO-yleissopimukseen, joka ei anna mitään tukea tällaiselle vaatimukselle. Sen sillä sen perusteella ei ole tarkoitus tehdä mitään omaisuuden uusjakoa tai siirtää yksityisiä oikeuksia jollekin ryhmälle.

Muistan hyvin kun vuonna 1999 KHO hylkäsi vanhoista lapinsuvuista polveutuvan yli 1000 hakijan merkitsemisen saamelaisrekisteriin. Saamelaiskäräjien poliittisen johdon kommentit olivat sen suuntaiset, että KHO on kielteisellä päätöksellään tunnustanut oikeaksi alkuperäiskansan muodostuksessa saamelaiskäräjien linjan.

Samalla annettiin ymmärtää, miten ainutlaatuinen Suomen tuomioistuinjärjestelmä on saamelaisten oikeuksien kannalta pohjoismaissa. Näin ummistettiin tietoisesti silmät siltä, että tuolloin tehty päätös törkeä, mitä räikein ihmisoikeusloukkaus yli 1000 lappalaista kohtaan. Julkisesti annettiin sellainen kuva, ettei tuolloin saamelaisrekisteriin hakeneilla ollut mitään tekemistä saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian kanssa, vaan että he toimillaan uhkasivat heikentää saamenkielen ja kulttuurin asemaa Suomessa.

Puhuttiin, että he ovat suomalaisia, mutta jätettiin kertomatta, että he olivat syyttömiä siihen, että heidän esivanhempansa olivat joutuneet kolonalisaation seurauksena joutuneet yhden sukupolven aikana vaihtamaan saamenkielen suomeksi. Silloisessa päätöksessä ei painanut mitään hakijoiden itseidenfikaatio, polveutuminen eikä saamelaisten ja lappalaisten yhteinen historia.

Kaikki saamelaiskäräjien väitteet ovat osoittautuneet tieteellisessä tutkimuksessa perusteettomiksi ja katteettomiksi. Herää vain kysymys, tiesivätkö tuolloiset saamelaiskäräjien poliittiset johtajat tämän? Historia tulee vielä sen osoittamaan selkeästi, miten asianlaita on ollut.

Joten puheenjohtaja Näkkäläjärven väite siitä, että KHO:n päätös neljän hakijan merkitsemisestä uhkaa saamenkieltä ja kulttuuria on kaikkea todellisuutta vailla. Sellaisesta ei ole edes kukaan esittänyt vähäisintäkään väitettä, joten kyse on aivan jostain muusta. Suurempi uhka on saamelaiskäräjien poliittisen johdon kyvyttömyys nähdä asioiden oikeat mittasuhteet ja asettaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Nyt kun KHO:n päätös ei ole saamelaiskäräjien poliittiselle johdolle mieluinen, vaaditaan koko oikeusjärjestelmään kuuluvan tuomioistuinlaitoksen romuttamista ikään kuin siten turvattaisiin paremmin saamelaisten asema tai oikeudet päättää rekisteriin kuulumattomien lappalaisten oikeuksista. Toisinaan sanotaan, että todellinen elämä alkaa tosiasioiden tunnustaminen.

KHO:n päätös 26.9.2011 vahvisti reaalipolitiikan pääperiaatteita. Se osoitti oikeaksi lappalaisten ydinuskomuksen ja itse asiassa tiedon, jonka mukaan historialliset faktat ovat kaiken perusta.

Olen viime aikoina joutunut julkisesti käsittelemään saamelaiskäräjien politiikkaa. Se on ollut välttämätöntä, koska juuri siinä on sen asian ydin, joka on aiheuttanut nykyiset ristiriidat ja väestön tarpeettoman vastakkain asettelun.

Saamelaiskäräjien enemmistön olisi pitänyt, jos se olisi tahtonut olla Suomen alkuperäisen väestön edustaja, asettua jyrkästi vastustamaan tuollaista politiikkaa, joka on jyrkässä ristiriidassa saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian kanssa. Mikäli se saa edelleen jatkua Suomen valtiojohdon tosiasiallisesti tukemana tulee se aiheuttamaan suuria kärsimyksiä Ylä-Lapissa asuville saamelaisille, lappalaisille ja muille ihmisille.

Utopioiden tavoittelu ja oppi siitä, että tarkoitus pyhittää keinot, ovat johtaneet nykyiseen kiistaan. Niinpä tulevaisuuden varalle on kehitettävä vaatimattomampia poliittisia päämääriä, jotka ovat vapaita kaikesta messiasajattelusta ja maanpäällisestä paratiisin kaihosta. On tavoiteltava maailmaa, joka perustuu todellisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Saamelaiskäräjien ajamaa diktatuuria tulee vastustaa keinoilla, jotka eivät ole ristiriidassa historiallisten tosiasioiden ja demokratian kanssa.

Olen näissä kannanotoissani pyrkinyt analysoimaan nykysaamelaispoliittisen johdon olemusta ja luonnetta sekä pyrkinyt osoittamaan mihin joudutaan jos sellaista politiikka vielä tuetaan tai vaikkapa luovutaan arvioimasta sitä.

Minun on ollut vaikea sanoa näitä arvioivia sanoja, minun, joka koko saamelaiskäräjien olemassaolon ajan olen sen puolesta taistellut ja aikaani uhrannut.

Olisin toivonut, ettei minun koskaan olisi tarvinnut sen tekoja moittia. Mutta ymmärrettyäni sen, mihin tällainen saamelaisten ja lappalaisten yhteiseen historiaan perustumaton politiikka johtaa, olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että lappalaiset ovat joutuneet hirvittävän vääryyden kohteeksi.

Voisin myös todeta, että saamelaiskäräjät on luopunut kansojen vapauden ja rauhan politiikasta hyväksymällä epäonnistuneen saamelaismääritelmän perusteella tapahtuvan vääryyden jatkumisen. Tästä en voi enää vaieta. Siksi minun on täytynyt sanoutua siitä irti, joka vakaumukseni ja saamelais- ja lappalaisuuden periaatteiden vastaista.