KHO:n päätös 26.9.2011 lappalaisten Kari Kyrön ja Yrjö Mattilan hyväksymisestä merkittäviksi saamelaisrekisteriin on osoitus siitä, että lappalaisliikkeellä on niiden ajatusten voimasta, jotka tähdentävät ihmisoikeuksien kunnioittamista, demokratian sekä taloudellista ja sosiaalista kehitystä, merkitystä yhteiskuntarauhan säilymisessä Ylä-Lapissa.

Samalla se on osoitus siitä, että lappalaisliikkeellä on pätevä vakaumus: toiminta ei voi rajoittua vain saamelaiskäräjien rasistisen politiikan vastustamiseen. Siinä on oltava mukana ennen kaikkea ideoita, innovaatioita ja instituutioita, jotka tarjoavat lappalaisille välineitä rauhanomaiseen elämään ja kehitykseen.

Harjoitettu, lappalaisia syrjivä saamelaispolitiikka on saanut lappalaiset viime vuosien aikana verkottumaan. Saamelaiskysymys on ollut pitkään suorastaan uskonnollissävytteinen kysymys.

Saamelaisreformistit korostivat saamelaisia kohtaan harjoitettua sortoa, mutta jättivät huomiotta poliittisen realismin vaatimukset. Saamelaisaktivistit eivät myöskään käsitelleet omia asioitaan yhteiskunnallisen tasa-arvon kysymyksinä. He pyrkivät tarkastelemaan saamelaisten asemaa lähinnä taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden kannalta osoittamalla kliseenomaisilla väitteillä saamelaisiin kohdistuvaa sortoa.

Ennen pitkää esiin nousseiden ratkaisemattomien poliittisten ongelmien vuoksi konflikti saamelaisten ja lappalaisten välillä syveni - ja politisoitui. Ongelmia aiheutti saamelaisen ja lappalaisen käsitteet identifioitumisineen. Mitä näillä sitten täsmälleen tarkoitetaan?

Sanat ovat johtaville saamelaispoliitikoille hyvin tunnepitoisia. Saamelaiskäsitettä on käytetty usein poliittisen propagandan välineenä. Kun saamelainen määritellään kapeasti, se merkitsee passiivisuutta ja lappalaisiin kohdistuvan epäoikeudenmukaisuuden hyväksymistä. Kiistan ollessa kuumimmillaan saamelaiset käyttivät lappalaisista halventavia merkityksiä ja se liitettiin rasismiin, mikä antoi lappalaissanalle negatiivisen kaiun. Jollet ole puolestamme, toimit rasistisesti.

Lappalaisväestö on asunut Pohjois-Lapissa pitempään kuin yksikään muu väestöryhmä. Suomalaisten siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä asuinalueet ovat erityyppisiä kuin alueella ennestään asuneitten lappalaisten. Asutushistoriallisten erojen lisäksi suurimmissa, alueellisissa asutuskeskuksissa on todettavissa myös elinkeinorakenteeseen perustuvia alatyylejä.

Voidaan myös erotella selvästi toisistaan eroavia asutustyyppejä, edelleen suomalaisperäisiä leimansa säilyttäneitä asutuskokonaisuuksia samoin kuin jo assimiloituneita ja pitkälle assimiloituneita alueita. Samoin kuin voidaan havaita saamelais-lappalaisia asutusalueita ja toisaalta saamelais-suomalaisia asutuskerrostumia.

Eteläisin osa saamelaistenkotiseutualuetta on asutushistoriallisesti katsoen vanhinta kiinteän lappalaisen asutuksen aluetta. Elinkeinorakenne on ollut maatalousvaltainen ja kalastus ja metsästys ovat olleet vain sivuelinkeinoja. Ivalonjokilaakson maatalousalueelle tuli voimakasta uudisasutusta 1800-luvulla. Suomalaisperäistä asutusta on edelleen löydettävissä Näätämönjokilaakson Norjan puoleisella osalla ja Paatsjokilaaksoissa. Täällä ovat suomalaiset siirtolaiset, Inarin kalastajalappalaiset ja koltat harjoittaneet kalastusta samalla laiduntaen karjaa pienillä peltotilkuillaan.

Suomalaisväestö on juurtunut Ylä-Lappiin varsin pitkän ajan kuluessa. Alun perin tilapäisestä oleskelusta kehittyi aikaa myöten yhä laajentuva siirtolaisuus, joka synnytti Ylä-Lappiin suomalaisperäisiä asutussaarekkeita. Samaan aikaan tiloja perustaneista lappalaisista syntyi suomalaista yhteiskunnasta kielellisesti ja perinnetaustaltaan eroava ryhmä, joka suomalaisesta näkökulmasta muodostaa vähemmistökulttuurin.

Kun saamelaisuus määritellään kapeasti, se merkitsee pelkästään epäoikeudenmukaisuuden ja syrjinnän hyväksymistä lappalaisia kohtaan. Lappalaisen käsitteelle kiistan ollessa kuumimmillaan oli halventavia merkityksiä ja se liitettiin saamelaisia sortavaan suomalaiseen kolonialismiin. Sen vuoksi saamelaisuuden käsite kaipaa erittelyä ja uudelleenmäärittelyä.

Saamelaisuus oli liikkeenä ja ajatusrakennelmana jo paljon ennen kuin itse määritelmä kehitettiin 1970-luvulla. Termiä alettiin käyttää jo vuonna 1953 pidetyn Jokkmokin saamelaiskonferenssista lähtien. Sitä käytettiin yleisessä merkityksessä kuvaamaan laajaa pohjoismaista saamelaisliikettä. Termillä haluttiin viitata yhtenäiseen ajatusrakennelmaan ja saamelaispoliittisten uskomusten ja toimintatapojen kehittyneeseen järjestelmään, jonka tavoitteena oli turvata saamelaisuus. Se oli kansainvälisesti vetovoimainen ja voitiin helposti omaksua eri kieliin. Saamelaistermi otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1975 annetussa asetuksessa saamelaisvaltuuskunnasta. Se oli selvästi erotteleva määritelmä, joka viittasi lappalaisiin. Sen piiriin oli määrä saada kaikki lappalaiset jotka olivat kielitaustaltaan saamenkielisiä.

Saamelaisuus merkitsee myös yhteiskunnallista toimintaa. Se ei ollut pelkästään filosofia vaan myös poliittinen ohjelma ja sitoutuminen yhteiskunnalliseen muutokseen. Se erosi aikaisemmin vallinneesta osallistumattomuuden periaatteesta, joka leimasi joitakin uskonnollisia lahkoja.

Lappalaisen käsite ei ole ollut välttämättä positiivinen viitteeltään. Suhtautuminen etelästä tulleisiin asukkaisiin on vaihdellut eri aikakausina äärimmäisen positiivisesta äärimmäisen negatiiviseen. Lappalaisen termin käyttö kuvaa samanlaista enemmistö-vähemmistö -asetelmaa. Se sisälsi vähemmistöön kuuluvan kannalta vuosisatojen aikana itse lappalaisen sanaan kytkeytyneen vähättelevän, aliarvioivan ja diskriminoivan sävyn.

Tämän päivän lappalaisuus on samastumista siihen perinnetaustaiseen kulttuuriin, jota heidän esivanhempansa harjoittivat 1800-luvulla. Uusi etninen tietoisuus lappalaisten menneisyyden ja nykykulttuurin rikkaudesta ja ominaislaadusta saattaa johtaa siihen, että lappalaissanasta tulee jälleen positiivinen, jonka määrittelemisessä sekä saamelainen/lappalainen ja suomalaisasujamisto alkavat olla yhtä mieltä.

Lappalaisen käsitettä tulisi selventää tekemällä itse käsitteen arvoasetelmista sisältöanalyyttinen tutkimus, jonka kautta voitaisiin hahmotella saamelaisten kotiseutualueen kolmea väestöryhmää edustavien asukkaiden ryhmittely etnisistä kriteereistä käsin. Tämä selvitys tulisi ulottaa myös lappalaisuuden ja saamelaisuuden käsitteisiin. Samalla saataisiin käsiteanalyysiin ne etnisyyden kriteerit ja konkreettiset kulttuuri-ilmiöt, joihin paikalliset asukkaat soveltavat käsitekokonaisuuttaan. Näin voitaisiin erotella pohjoissuomalaisessa kulttuurissa ne piirteet, joita kulttuurissa itse elävät pitävät luonteenomaisina itselleen ja muille.

Toisaalta on tarpeellista selvittää miten lappalais-saamelais-suomalainen yhteiskulttuuri ryhmiensä kautta erottaa uudemman suomalaisen siirtolaisuuden vanhasta lappalaiskulttuurista. Mikäli lappalaiskulttuuri määritellään historialliseksi ilmiöksi, on mielenkiintoista selvittää, miten kulttuurikontaktit perinteiseen lappalaisväestöön eroavat niistä kontakteista, joita uudemmalla muuttajaryhmällä on ollut ennestään alueella asuvaan suomalaisväestöön.

Tässä tilanteessa historiallinen tutkimusnäkökulma on hyödyllinen. Tämä tarkoittaa sekä tieteellisen tutkimuskehittelyn että kulttuuriprosessin suullisen ja henkisen perinteeseen liittyvien ilmiöiden muuttumista, katoamista, säilymistä tai korvautumista erilaisissa yhteisöissä tarkastelua. Näin saataisiin päätöksenteon pohjaksi näkemyksiä identeettiä säilyttävistä perinneilmiöistä, sellaisista yksilön ja yhteisön kannalta keskeisistä arvo ja normisidonnaisista perinnetuotteista, joiden varaan rakentuu identifioiminen omaan yhteisöön ja samastuminen uuteen henkiseen yhteisöön.

Pian saamelaistermin käyttöönoton jälkeen virisi keskustelu sen täsmällisestä merkityksestä ja soveltamisesta. Mahtuisivatko kaikki erilaiset polut saamelaisuuteen yhden saamelaisliikkeen sisään? Eri lähestymistapojen erot kärjistyivät vuonna 1999, jolloin yli 1000 saamelaisrekisteriin hakeutunutta hylättiin. Saamelaispoliittiset johtajat tuolla ratkaisullaan hylkäsivät lappalaisen kansan yhteisen historian ja valitsivat riitelyn tien. Riitelyn tielle lähteneet puhdasoppiset saamelaispoliitikot halusivat näin yksinoikeuden käsitteeseen. He kavensivat määritelmän sisältämään lappalaisten ehdottomaan hylkäämiseen kaikissa muodoissaan.

Kun termeistä syntynyt kiista puhkesi vuosien mittaiseksi, useat saamelaiset ja lappalaiset vakuuttuivat siitä, että asiaan on saatava korjaus. Näillä lappalaistermin korjaamista ajavilla henkilöillä on ollut keskeinen rooli asian saamisesta oikeaan historialliseen kontekstiin. Saamelaisuuden kapea määritelmä jätti suuren osan Ylä-Lapin alkuperäiskansasta lappalaisista kodittomaksi.

Seurauksena on ollut konfliktin läsnäolo ja kehityksen poissaolo ovat kietoutuneet katkeruuden negatiiviseksi kehäksi. Tämän vuoksi saamelaisjohto on väittänyt yhteiskuntarauhan olevan mahdotonta ilman taloudellista kehitystä ja saamelaisten maaoikeuksien tunnustamista.

Ihmisoikeuksien puolustaminen oli tärkeä osa saamelaispolitiikkaa ja sillä oli keskeinen merkitys saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon aikaansaamisessa. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna saamelaismääritelmästä syntyneestä kiistasta voi todeta, että saamelaisjohto käytti väärin tätä poliittisen vapauden asiaa, kun se on tietoisesti syrjinyt lappalaisia. Saamelaisjohtajat uskoivat, että poliittinen vapaus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus kehittyisivät luonnostaan ja saamelaisten asema tulisi kuin itsestään turvatuksi.

Utopioiden tavoittelu ja oppi siitä, että tarkoitus pyhittää keinot, ovat johtaneet nykyiseen kiistaan. Niinpä tulevaisuuden varalle on kehitettävä vaatimattomampia poliittisia päämääriä, jotka ovat vapaita kaikesta messiasajattelusta ja maanpäällisestä paratiisin kaihosta. On tavoiteltava maailmaa, joka perustuu todellisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Saamelaiskäräjien ajamaa diktatuuria tulee vastustaa keinoilla, jotka eivät ole ristiriidassa historiallisten tosiasioiden ja demokratian kanssa.

Saamelaismääritelmään liittyvä ideologinen taistelu myrkytti lappalaisista puhuttaessa jopa kielen. Saamelaisjohto kuvaili itseään alkuperäiskansan puolustajaksi, kun taas lappalaiset kuvattiin saamelaisten viholliseksi. Näitä kahta näkemystä alettiin pitää toistensa vastakohtina. Niitä vääristeltiin, niistä tehtiin propagandaa. Suomalasikulttuurilla tarkoitetaan niitä kulttuurin erikoispiirteitä, jotka etelämpää tulleet suomalaiset toivat mukanaan lähtöalueeltaan Suomesta muuttaessaan uusille asuinalueilleen Pohjois-Lapissa.