Suomen kuvalehdessä 2.10.015 kerrottiin valmistelun alla olevasta metsähallituslakiesityksestä. Siitä osoittivat mieltä hiljattain myös eräät saamelaisnuoret kiipeämällä Mannerheimin patsaalle.

Vuonna 2004 keskustan Perä-Pohjolan piirikokous linjasi, että paikallisten asukkaiden ja oikeudenomistajien oikeudet kirjataan valmisteilla olevaan kansallispuisto ja metsähallituslakiin. Tämä on ajatuksena erittäin tervetullut, sillä alkuperäisten oikeudenomistajien kirjaaminen lakiin mahdollistaa sen, että kaikki oikeuden omistajat pystyvät asiakirjojen mukaan vaatimaan itselleen laillisesti kuuluvia oikeuksia. Viime kädessä tämän ratkaisee kuitenkin tuomioistuin. Mutta onko pääministeripuolue edelleen näiden aikaisempien linjaustensa takana?

Tämä lopettaisi lopultakin sen turhan kiistelyn; kuuluvatko oikeudet maahan ja veteen saamelaisrekisterissä oleville vai joillekin muille. Keskustan linjauksen mukaan kaikille astuisi velvoite näyttää oikeudet toteen. Tällainen linjaus noudattaa myös meidän voimassa olevaa perustuslakia, sillä perustuslakivaliokunta on tunnustanut paikallisille asukkaille erityisperusteiset oikeudet perinteisiin elinkeinoihin olivatpa he sitten saamelaisia tai keitä tahansa. Näin mahdollistuisi todellisten oikeudenomistajien esiinnousu asiakirjoin.

Keskustan linjaus on siten tervetullut ja johtaa keskustelun varmasti oikeaan suuntaan ja parantaa todellisten asianosaisten mahdollisuuksia puolustaa oikeuksiaan asiakirjojen perusteella lain valmistelussa ja tuomioistuimissa. Saamelaiskäräjillä näyttää menneen puurot ja vellit sekaisin, koska se on esiintynyt ikään kuin se edustaisi laillisen saannon omistajia lapinkylien kollektiivisen omistuksen perusteella. Tästähän on oikeustieteen tohtori Wirilander todennut, että asiahan ei ole sinnepäinkään. Keskustan linjaus osoittaa, että omistusoikeuden kiistanalaisuuden ratkaiseminen kuuluu valtiosäännön mukaan pääsääntöisesti tuomioistuinten tehtäväksi.

Ainoastaan oikeusprosessin kautta/avulla voidaan osoittaa asiakirjanäyttöihin perustuvien oikeuksien olemassaolo, niiden laatu ja laajuus. Tällaisella menettelyllä olisi paljon parempi kosketuspinta nykyoloihin ja se olisi oikeudenmukaisempi kuin ne esitykset, että joilla maahan ja veteen liittyvät lailliset oikeudet siirrettäisiin kaavamaisesti saamelaiseksi määritellylle väestöryhmälle.

Olen jo pitkään hämmästellyt, miten oikeusvaltiossa varallisuusarvoisia etuja on pyritty käsittelemään pelkästään poliittisin perustein yrittämällä säätää yksityisomistusta ja pitkäaikaista maantapaa loukkaavia lakeja. Tällaiset esitykset luovat aivan turhan takia eriarvoisuutta alueen eri väestöryhmien välille.

Mikäli edellä mainittujen lakiesitysten pohjalta valmistelua tarkoitus jatkaa, on mielestäni selvitettävä miten esitykset vaikuttavat paikallisen väestön oikeuksiin ja elinkeinon harjoittamismahdollisuuksiin niiden perusperiaatteiden pohjalta mitä keskusta on myös esittänyt.

Kuten Johannes Helanderin selvitys vuodelta 1991 osoittaa suurin osa saamelaista saa toimeentulonsa saamelaiselinkeinojen ulkopuolelta. Mielestäni nykyisen tulonmuodostuksen perusteella olisikin arvioitava saamelaiselinkeinojen, poronhoito, kalastus ja metsästysoikeuksien laatua ja laajuutta valtion mailla. Saamelaisia sivuavien lakiesitysten tarpeellisuutta on usein perusteltu viittaamalla ILO-sopimuksen nro 169 ratifiointiin. Sen sisältö tarjoaa vain yhden näkökulman; omistusoikeuteen rinnastettavan oikeuden tunnustamisen alkuperäiskansalle.

Kaiken kaikkiaan ILO-sopimus sopii sellaisten maiden alueilla asuvien alkuperäis- ja heimokansoja koskevien puutteiden korjaamiseen, missä ei ole juuri minkäänlaisia toimenpiteitä tehty asumisolojen, elinkeinojen tai maanomistus tai hallintakysymysten korjaamiseksi. Nämä puutteet on saamelaisten osalta Suomessa korjattu asianmukaisesti. Edellä olevan perusteella olen sitä mieltä, että saamelaiskäräjien tulisikin keskittyä hoitamaan sille lain mukaan määrättyjä tehtäviä (kieltä kulttuuria), eikä sekaantua oikeudenomistajien välisiin kiistoihin. Itsestään selvää on, että monella saamelaisrekisterissä olevalla on yksityishenkilönä laillisia saantoja entisten lapinkylien sisällä oleviin maihin ja vesiin ja hänen tulisikin ajaa etujaan niiden laillisten järjestöjen kautta, joille tämä kuuluu sääntömääräisten tehtävien perusteella.