Lainsäädäntö ei ole kauppatavaraa!
Hiljattain on vuotanut tietoja, joiden mukaan saamelaiskäräjien johto olisi väläyttänyt voivansa jopa ajatella luopuvansa ILOn yleissopimuksen ratifioimisvaatimuksestaan sillä ehdolla, että eduskunta suostuu saamelaiskäräjien vaatimaan saamelaismääritelmän kaventamiseen entisestään. Esitys on todellisuudesta irrallaan ja osoittaa sen, että joidenkin käsityksen mukaan lainsäädännön muuttaminen on helppohintaista kauppatavaraa. Kyse voi olla myös ns. asioiden tulevaisuudesta tapahtuvasta uudelleen koplaamisesta: hankintaan nopeita voittoja nyt.
Käytännössä esitys tarkoittaisi sitä, että koko saamelaiskäräjälaki olisi kirjoitettava uudestaan, kaikki viittaukset erilaisiin Suomen ratifioimiin sopimuksiin niin ikään muotoiltava uudestaan. Tämä ei toki ole mahdoton tehtävä. Parempi laki syntyisi ehkä täysin uudelta pohjalta rakentaen sen sijaan että vanhaa paikkaillaan. Asiaa pohdittaessa jaksettaisiin kyllä elää muutama vuosi nykyisen lain mukaisesti.
Ajatus saamelaisten oikeuksien ja etujen ajamisesta ilman ILOn yleissopimuksen ratifiointia on sinänsä oikeansuuntainen. Monet maat ovat valinneet juuri tämän tien - he ovat jättäneet sopimuksen ratifioimatta, mutta silti noudatelleet sen periaatteita kansallisia ratkaisuja rakentaessaan. Linjaus vastaisi esimerkiksi Ruotsissa todettua.
Tässä on kuitenkin nyt asetettu vastakkain kaksi asiaa, joita ei tule asettaa vastakkain. Tilanne muistuttaa Raamatun kohtaa, jossa paholainen vei Vapahtajan korkealle vuorelle ja sanoi: "Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon. Jos sinä siis kumarrut minun eteeni, niin tämä kaikki on oleva sinun." Kiusaaja lupasi kaiken, ja vaati kovin vähän; vain sen, että häntä kumarrettaisiin. Me ymmärrämme, ettei tarjous pohjimmiltaan ollut niin edullinen kuin miltä se näytti, eikä kauppoja syntynyt.
Kuten julkisuudessa käyty laaja keskustelu ILOn alkuperäiskansasopimuksen ratifioimisesta osoittaa, yksikään Suomen Lapin alkuperäiskansaan kuuluvista ryhmistä ei suostu luopumaan oikeudestaan saada tunnustus alkuperäiskansastatukselleen. Statuksettomat saamelaiset eivät hyväksy nyt eikä tulevaisuudessa sellaisia ILOn yleissopimuksen verukkeella Suomen lainsääntöön tehtäviä muutoksia, jotka eivät kohtele kaikkia alkuperäiskansaryhmiä tasa-arvoisesti eivätkä turvaa kaikkien näihin ryhmiin kuuluvien tai kuulumiseen oikeutettujen ihmisten kansainvälisissä sopimuksissa ja Suomen perustuslaissa turvattuja oikeuksia. Hyvällä tahdolla nämä voidaan turvata ilman ILOn yleissopimusta, ja näin rakennettavien ratkaisujen myötä myös porosaamelaisten oikeutetut esitykset voisivat saada sen laajan hyväksynnän, joka siltä tällä hetkellä puuttuu erityisesti paikallisella tasolla asiaan osallisten keskuudessa.
Valtion on toimittava nykytilanteessa vihdoin diskriminoimatta, eri alkuperäisryhmien samanarvoinen asema tunnustaen ja omat velvoitteensa näyttäen muun muassa alueen omistustensa oikeusperustan osoittamiseksi. Oikeutta tai oikeudenmukaisuutta ei voi rakentaa vääryyden tai selvittämättömien asioiden perustalle. Oikeudellisen selvitystyön jatkaminen taustalla ei kuitenkaan ole ehdoton este terveiden periaatteiden pohjalta luotaville käytännön tason ratkaisuille, jos oikeudelliset erimielisyydet kirjataan ja niiden ratkaisujen mukanaan tuomat mahdolliset muutokset esimerkiksi maiden ja vesien omistussuhteissa ennakoidaan viisaasti. Vaikka alkuperäiskansaryhmien erityisedut tulee huomioida täysipainoisesti, tähän tähtäävät ratkaisut eivät ole kestäviä, eivätkä saavuta ehdottoman tarpeellista yleistä hyväksyntää, jos alueen muulle väestölle ei varata ratkaisuissa oma aktiivinen roolinsa.
Ratkaisu sovun löytämiselle on yhteisten etujen ajaminen yli ahtaiden ryhmärajojen kaikkien Suomen alkuperäiskansaan kuuluvien ryhmien ja yksilöiden oikeuksia kunnioittaen. Yhdenkään alkuperäiskansaryhmään kuuluvan ihmisen ei tarvitse eikä tule luopua kielestään ja kulttuuristaan eikä laillisista oikeuksistaan, jotka asiakirjoin tai muulla lainsäädännön hyväksymällä tavalla todentamaan.
Kaikille alkuperäiskansayhteisöille on luonnollisesti annettava ILOn alkuperäiskansayleissopimuksen hengessä mahdollisuus itsemääräämisoikeuteen omissa asioissaan ja oikeuteen kuulua vapaehtoisuuden ja molemminpuolisen hyväksynnän pohjalla laajempiin alkuperäiskansojen yhteisöihin. Valtion on nämä ratkaisut hyväksyttävä. Päätösvallan siirtäminen omasta identiteetistä olennaisesti muille kuin ihmisille itselleen, on kansainvälisen oikeuden vastainen toimenpide.
Näin toimien kaikki Suomessa asuvat saamelaiset, lappalaiset mukaan lukien, kuuluivatpa mihin tahansa saamelaisyhteisöön, voivat parhaalla mahdollisella tavalla ajaa omia ja yhteisönsä etujaan ja vaalia, elvyttää ja kehittää omaa kulttuuriaan ja kieltään tähdäten toiveikkaina kauas tulevaisuuteen.
Uuden rakentaminen alkaa kuvatut tavoitteet huomioon ottaen rakentamisesta - ei repimisestä. Se edellyttää perustuslain demokratia- ja osallistumisperiaatteidenkin mukaisesti kaikkien osallisten vastavuoroista toistensa tunnustamista.
Ajatus ILOn periaatteiden toteuttamisesta ilman sopimuksen ratifiointia on oikeansuuntainen, ei vähiten siksi, että se helpottaisi rakentavien kansallisten ratkaisujen luomista ilman ulkopuolista sekaantumista. En suinkaan tarkoita että, Suomesta tehtäisiin tässä suhteessa umpio, päinvastoin, vaan että keskinäinen kanssakäyminen täällä olisi huomattavasti helpompaa, kun yksi ryhmä ei juoksisi hakemassa ulkomailta ohjeita ja eri tason komissaareja. Tähän asti saamelaiskäräjät on ollut hyvinkin avoin kansainväliseen suuntaan, mutta absoluuttinen umpio on vallinnut statuksettomiin saamelaisiin nähden. Saamelaisalueen taloudellinen kehitys ei salli vallan keskitykseen perustuvaa riskiä, sillä niin herkkä on taloudellinen tilanne maassa ja alueella. Vain kaikkien osapuolten yhteistyön tiivistäminen voi olla vain kehityksen jatkumiselle.
Ajatus voimassa olevan saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän kaventamisesta on sen sijaan niin huono, ettei sitä tule ostaa mistään hinnasta. Luotan siihen, että eduskunta tai ainakin perustuslakivaliokunta tuntee sen osalta vastuunsa. Olen itse ehdottanut, että koko lakiesitys vedettäisiin pois uutta, perusteellista valmistelua varten. En näe mitään syytä muuttaa tätä kantaani.