Juha Joonan Lapinmaiden asuttamista koskeva väitöskirja tarkastettiin Lapin yliopistossa 1.2.2019: Ikimuistoinen oikeus. -tutkimus Lapin alkuperäisistä maa-ja vesioikeuksista. Juridica Lapponica 46.

Väitöskirja on herättänyt paljon toiveita siitä, että viimeinkin Ylä-Lappia vuosikymmenet piinannut maaoikeuskiista ratkeaa. Asiat ovatkin muuttuneet, mutta ehkä eivät tarpeeksi, eivätkä ainakaan tarpeeksi nopeasti. Alueen tärkeimmän poliittisen ongelman Ylä-Lapin maakiistan ratkaisemisessa ei ole tähän mennessä päästy alkua pitemmälle, eikä ole lainkaan varmaa että nytkään mitään käänteentekeviä poliittisia ratkaisuja tehdään. YK:n ihmisoikeuskomitean päätös tuskin tulee tilannetta rauhoittamaan.

Tähän asti kiista on ollut poliittisesti hyvin vaikea ja se on tällä hetkellä yksi kaikkein pisimpään kestäneistä kriiseistä, jota ei edes valtio tai YK ole kyennyt tai halunnut ratkaista. Eikä YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotto lopeta kiistaa siitä kuka on saamelainen. Kriisin jatkuminen vaikeuttaa koko Ylä-Lapin kehitystä ja se hiertää erityisesti samalla alueella asuvien saamen ja suomenkielisten saamelaisten välejä. Saamelaiskäräjien poliittinen johto kaivautuu todennäköisesti yhä enemmän siilin puolustusasemiin ja elämä jatkuu samanlaisessa epävarmuudessa kuin ennenkin.

Saamelaisalueen suurimmat vaikeudet liittyvät yhteiskunnan perusrakenteisiin, jossa saamelaiset kokevat olevansa vain sivustakatsojina. Valtio ja kunnat hoitavat isäntinä asioita, jotka saamelaiseliitin mielestä vain saamelaiskäräjien tulisi hoitaa ja hallita. Tällainen on esimerkiksi saamelaiskäräjien halu hallita valtion maita. Valtaapitävät tahot ovat toki tietoisia tästä, mutta eri asia on ovatko ne halukkaita tekemään tälle ongelmalle jotakin eli luovuttamaan tehtäviään saamelaiskäräjille, elimelle jolla ei ole edes edellytyksiä tai mandaattia kunnille ja valtiolle määrättyjen tehtävien hoitamiseen.

Perustellessaan vaatimuksiaan saamelaiset vetoavat aina historiaan. He katsovat, että Pohjoismainen siirtomaavalta on vaikuttanut kielteisesti sen kohteisiin joutuneisiin saamelaisyhteisöihin. Lappiin kohdistunut kolonialismi on ollut kuitenkin hyvin kevyttä verrattuna itärajan takana Venäjän saamelaisten kohtaloon. Siellä on nähtävissä koko joukko pitkäjännitteisiä kielteisiä seurauksia.

Harvoin laadukkaistakaan tutkimuksista on apua poliittisten kysymysten ratkaisemiseen kuten Palestiina ja Israelin ja Yhdysvaltain ja Meksikon välinen kiista muurin rakentamisesta valtioiden rajalle osoittaa. Sama koski aikoinaan kylmän sodan jälkeen rakennettua Berliinin muuria, jonka molemmilla puolilla muuria asuvat saksalaiset kaatoivat yhteisin ponnistuksin. Uuden lisän tällaiseen keskusteluun jossa liikutaan saamelaisten ja lappalaisten oikeuksien harmaalla alueella tuo mielenkiitoisen lisän oikeustieteen lisensiaatti Juha Joonan väitöskirja, joka on herättänyt monessa muussakin kuin minussa toiveita, että viimein kiistan osapuolet suostuisivat saman pöydän ääressä sovittelemaan.

Eräs espanjalainen filosofi on sanonut, että todellisuus on mielikuvituksen huikaisevimpia luomuksia. Ilman tieteellisesti luovaa mielikuvitusta eläisimme varsin tylsässä todellisuudessa. Tähän vuosikymmeniä kestäneeseen kiistaan tuo Juha Joonan väistökirja sellaisia tulkintoja jotka vahvistavat Matti Enbusken ja Juhani Wirilanderin johtopäätöksiä Lapinmaiden asuttamisesta, valtion ja lapinkylien roolista siinä.

Yliopistomaailmaa kohtaava rakenteellinen muutos asettaa kuitenkin haasteita jokaiselle, myös kysytyille ja menestyneille, tieteenaloille kuten Lapin maaoikeuksia koskeva tutkimus. Kuinka paljon ja millaista politiikan tutkimusta oikeasti tarvitaan? Onko tutkimuksesta todellista hyötyä vai pitävätkö tutkijat yllä vain omaa akateemista piirileikkiään, jossa tutkijat tutkivat lähinnä toistensa tekstejä? Päätyvätkö tutkijat puhuviksi kasvoiksi televisioon tai esitelmöitsijöiksi puhumaan ajankohtaisista asioista ilman sanottavaa tutkimuksellista pohjaa?

Saamelaistutkimuksen omakuva ei ole niin hyvä kuin mitä ulkoisen kysynnän ja siihen liittyvän arvostuksen valossa voisi olettaa. Monet tutkijat ovat turhautuneita siihen, että alalla ei ole tapahtunut mitään merkittävää tieteellistä edistystä. Tieteenalan määrällisen kasvun seurauksena tutkimus on painottunut liikaa maantieteellisesti, temaattisesti kuin teoreettisestikin saamelaisnäkökulmaa suosivaksi, suomenkieliset saamelaiset ovat tähän asti jääneet sivuraiteelle. Joonan tutkimus tuo viimeinkin oikean historiallisen kontekstin maaoikeuskysymykseen.

Joonan työssä lapinkylien kulttuurin ja yhteiskuntaelämän pitkä jatkuvuus tuodaan asiakirjojen valossa oivallisella tavalla näkyviin. On totta, että lapinkylien merkitys väheni 1695 alkaneen kehityksen seurauksena. Saamenkielisten saamelaisten vahva erilaisuus juontaa juurensa keskiajalta alkaneeseen kehitykseen.

Paikalliset erot säilyivät eri lapinkylien itsehallinnossa ja tietoisuudessa omasta menneisyydestä. Lapinkylien hallintomalli säilyi vuosisatoja aina 1700 luvulle asti. Ylä-Lapin historia liittyy lapinkylien historiaan, jota saamelaiskäräjät ei taktisista syistä halua myöntää. Tosiasioiden myöntäminen veisi pohjaa saa koko saamelaiskäräjien politiikalta.

Yllättävää on on panna merkille se, ettei ole osoitettavissa puhtaasti saamenkielisiin saamelaisiin kohdistuneita sorron ja alistamisen mekanismeja. Suomalaiset ja saamelaiset olivat 1800-luvulla viranomaisille yhtä ja samaa rahvasta. Siksi vastustan sitä, että saamen ja suomenkielisten saamelaisten historiaa yritetään tulkita poliitikkojen näkemysten perusteella vain saamenkielisiä saamelaisia suosien. Ilmiöhän on levinnyt vähän kaikkialle, nykyvaltioiden nimissä pyydetään anteeksi jo kauan sitten kuolleiden sukupolvien tekoja. Minun mielestäni historiaa tulee tutkia, siitä pitää keskustella argumentoidusti, pitää olla avoin uusille tulkintayrityksille, pitää koittaa ymmärtää kaikkia osapuolia ja vapautua valtaintresseistä. Historian kirjoitus ei saa olla kenenkään monopoli, ei ainakaan silloin jos sitä käytetään lyömäaseena suomenkielisiä saamelaisia vastaan.

Kun alkuperäiskansaan kuulumisesta säädetään lailla ja Suomen hallitus julistaa saamelaisiin ja lappalaisiin liittyvät menneisyyden tapaukset vääriksi ei ole kaukana se vaihe, jolloin näistä ratkaisuista poikkeaviin tuloksiin päätyvät historioitsijat haastetaan oikeuteen.

Minkälaista tietoa saamelainen tutkimus sitten on pystynyt tuottamaan? Tieteenala lähti liikkeelle maanomistuskiistasta, sillä tuolloiset poliittiset päätöksentekijät kaipasivat selityksiä sille, miksi niin pitkä kiista oli päättänyt Ylä-Lapissa suhteellisen pitkän rauhan kauden. Päätöksentekijät eivät varautuneet saamelaisten ja lappalaisten väliseen kiistaan eivätkä voineet ymmärtää omien päätöstensä vaikutuksia. He toivoivat, että kiistan syitä koskevan tutkimuksella tuotetun tiedon avulla voitaisiin estää vastaavan katastrofin syntyminen. Tämä näkökulma on saanut saamelaiseliitin takajaloilleen. Joonan tutkimuksen näen edellä mainitun kehityksen jatkumona. Nyt kun tiedetään Lapin historian päälinjat olisi aika käynnistää tämän päivän todellisuutta kuvaava tilanne ja olosuhdeselvitys, jonka rungoksi olen laatinut tämän kirjoituksen liitteenä olevan luonnoksen.

Joonan työ luo historian tapahtumille merkityksiä, joita ehkä emme ole huomanneet tai jotka olemme unohtaneet tai joita emme ole ymmärtäneet. Yksi tutkijan lahjoista tärkein on puhua totta. Mutta tämä todenpuhuminen ei saisi tapahtua niin monisanaisesti, että kaikki eivät sitä ymmärrä. Liikumme tämän tämän tapaisen työn ääressä ison ja monitahoisen ongelman kanssa, johon liittyy toiveita ja pettymyksiä.

Mitä avarampia merkityssisältöjä tutkija tutkimusaiheeseensa luo sitä avarampi -ja sanokaamme, että sitä kasvaneempi hän on. Saamelaisten kohdalla vanhojen uskonnollisten myyttien ja rituaalien voima on ollut juuri siinä, että ne ovat luoneet saamelaisten jokapäiväiselle tapahtumille valtavia, ylimääräisiä merkityssisältöjä. Tutkija joutuu kuitenkin joka hetki tiivisti elämään keskellä realiteetteja. On tutkijan oma asia miten hän noita realiteetteja tulkitsee: saamelaisten/lappalaisten maailma ei liene hyvä kuin ei pahakaan, kaunis kuin rumakaan.

Kiistassa jotkut ovat käyttäneet erilaisia ilmauksia laidasta laitaan: onpa puhuttu jopa saamelaisten kansanmurhasta. Kansanmurhasta ei ainakaan liene kyse. Väestötilastot eivät tätä vahvista. Monet muut seikat ovat saamelaisten oikeuksien kehittymiseen vaikuttaneet enemmän kuin valtioiden fyysinen väkivalta.

Joonan tutkimusaihe on varmasti sellainen joka herättää saamelaiskäräjien piirissä kysymyksen mihin tämän kaltaista tutkimusta ylipäätänsä tarvitaan? Tähän totean, että jos meiltä suljetaan pääsy niihin historiallisiin todellisuuksiin, niihin merkitys sisältöihin ja tapahtumavirtaan, jotka eivät ole meidän ulottuvillamme, elämä muuttuu pitkästyttäväksi julmaksi ja turhanpäiväiseksi. Sellaista ei tule sallia, tosiasiat on kohdattava vaikka se tekisi miten kipeää.

Tämä tutkimusaihe on ollut vuosikausia vallanpitäjien umpio, jonka ainoista ikkunoista näkee sen kapean suikaleen verran todellisuutta, jonka kulloinkin sallitaan nähdä. Siitä kuinka vallanpitäjät näitä umpioita rakentavat löytyy monelta muultakin elämän alueelta hyviä esimerkkejä kuten Soten valmistelu osoittaa.

Viimeinkin ajattelevan suomalaisen lukija käyttöön on annettu mahdollisuus tutustua keskeiseen osaan Lapin asutushistoriaa, sen oikeudelliseen näkökulmaan. Joonan työ täydentää aikaisemmin julkaistuja tutkimuksia (mm. Wirilander, Enbuske ja Oulun yliopiston selvitykset). Joten Joonan tutkimusprojekti on ollut poikkeuksellinen hanke monessa suhteessa. Joonalla on tutkimustyössään runsaasti aikaisempaa kokemusta vanhojen asiakirjojen tulkitsemisessa. Tältä osin työ muodostaa kristallin kirkkaan kokonaisuuden. Teksteissä näkyy miten tutkijan persoonallinen panos on ollut huomattava.

Tutkimusaiheen jaottelu varhais-, ja keski- ja myöhäiskeskiaika muodostavat toimivan kokonaisuuden, joka saattaa askarruttaa lukijaa. Lapin historiassa on vain vähän vertailukohtia samantapaisesta vaihtelusta kuin mitä Joonan työ sisältää. Joonan tutkimuspiirteitä ovat lisäksi tietynlainen neutraalisuus, objektiivisuus ja pyrkimys välttää kiistanalaisia tulkintoja. Tätä pidän oikeaan osuneena tutkimuspoliittisena ratkaisuna.

Joonan työ tarjoaa syvälle menevän oikeushistoriallisen yhteenvedon keskiajalta 1900-luvulle asti. Tutkimusjärjestys noudattaa Pohjoismaisen syntyhistorian kronologiaa, joka sisältää osittain ratkaisematon kysymys Tanska-Norjan kauden oikeustilasta esim. Tenojoen kalastusoikeuksista. Tältä osin olisin kaivannut lisävalaistusta tähän ajankohtaiseen kysymykseen joka sivuaa Tenojoen kalastusta. Näissä ajallisissa selityksissä esitetään tiivistetyssä muodossa tapahtumien tulkintoja siitä miten lapinkylien rooli väheni ja miten valtion rooli vastaavasti lisääntyi.

Lapin asutuksessa heijastuvat historiamme monet suuret liikkeet ja kysymykset. Suhteellisen pienissä puitteissa siinä on nähtävissä samoja piirteitä kuin Suomen historiassa. Aikaisempien tieteellisten tutkimusten perusteella on kuitenkin muodostunut vääristynyt kuva Lapin asutushistoriasta ja erityisesti saamelaisista Lapin alkuperäisasukkaina. Nämä mielikuvat ovat olleet polttoaineena, kun on vaadittu "valtion saamelaisilta anastamien maiden" palauttamista heille takaisin. Joonan tutkimus muuttaa kuvaa Lapin asutushistoriasta ja tuo esiin sen, että on hyvin kyseenalaista väittää, että valtio olisi ryöstänyt nykyisiltä saamelaisilta maat. Joonan tutkimus tuo esiin Ruotsin vallan aikaista maailmankuvaa. Asutushistorian tarkastelussa havaitaan, että katkosta eri aikakausien välillä ei ole. Joonan mittava työ ansaitsee kiitoksen.