Veikko Väänäsen viimeisin blokikirjoitukseen liityvissä kommenteissa, jotkut epäilevät, ettei Inarin saamelaisia edustava saamelaiskäräjien jäsen Anu Avakari ajaisi rehellisin mielin Inarin saamelaisten asiaa, vaikka hän itse kuuluukin Inarin kahdeksaan alkuperäiseen saamelaissukuun.

Tutustuttuani Avaskarin argumentaatioon en epäile hetkeäkään sitä etteikö hän ole Suomen aidoimman alkuperäiskansan asialla - kansan, jolla on olemassa paras ja vakuuttavin tieto alkuperäisyydestään ja jonka asemaa yritetään rajoittaa mielivaltaisella saamelaismääritelmällä.

Kuten Itkonen osoittaa, Inarin vanhojen sukujen entisistä asuinpaikoista on tietoja tuomiokirjoissa, mutta perimätietojen ja tilan perustamiskirjojen mukaan Aikio-suku asui vanhastaan Pohjois-Inarissa, olipaikkanaan Väylä, Iijärvi, Mihkaljärvi, Syysjärvi, Paksumaa ja Muddusjärvi; myöhemmin mainitaan Könkäänjärvi lähellä Ivalonjoen suuta. Muista Inarin saamelaisten historiallisista alueista lisää seuraavassa.

Kuuvan nautintamaita olivat 1700-luvulla Alajärven-Uusoppijoen seudut Inalonjoen suupuolella sekä myöhemmin Naamajärvi Suolisvuonon suulla, Testojokisuun seutu Muddusjärvellä Peltojärvi y.m. tunturijärvet.

Mattus-suku eleli Länsi-Inarissa Solojärvellä, Paadarjärven Lusmaniemessä ja Junnaksessa, Tirrossa, Keptujoella, Niliniemessä, myöhemmin pohjoisessakin, syysjärvellä ja Jullamojärvellä.

Morottaja-suku kansoitti Inarijärven lounais- ja eteläpuolta, koppeloa, Veskonientä, hieta-, Aku-, Ukon- ja Hammasjärveä; myöhempiä asuinpaikkoja olivat Juutua, Ronkajärvi ja Niliniemmi sekä kaakossa Kutu ja Vuoskujärvi.

Suurin osa vuonna 1999 saamelaisrekisteriin yli 1000 pyrkijästä kuului nimenomaan Morottajan sukuun. Saamelaiskäräjät kuitenkin hylkäsi paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki. Jätin käräjien päätöksestä KHO:le eriävän mielipiteen.

Mujon pieni suku 1700-luvulla Etelä-Inarissa, nyt Paksumaassa ja Säytsjärvellä pohjoisessa,.

Musta eli ennen Etelä-Inarissa Väli-Mustolassa ja Paksuvuonossa, sittemmin myös Riutulassa ja Paadarjärvellä.

Paadar-suku aluksi lännessä Paadarjärven Lusmaniemssä ja Koaskimjärvellä myöhemmin sitä paitsi Aksujärvellä pohjoisessa ja sekä Sarmijärvellä, Tullujärvellä ja Tiaisniemessä Paatsjoen puolessa.

Palton-suvun asuinmaita on Inarinjärven pohjoisranta: Partakko, Nitsijärvi, nykyään Lemmenjokikin.

Saijets-suku pysytteli pitäjän länsiosissa Juutuan Säisaaressa, Nukkkumajoella, Nuottamojärvellä, myöhemmin myös Mahlattinuorassa ja Muddusjärven Leutolahdella, nykyään lisäksi Inarinjoen Iivana-järvellä sekä Paatsjoen tienoilla Nellimössä.

Sarre-suvun nautintamaihin kuuluivat Länsi-Inarissa Juutuanjoen niska, Menesjoen suu Paadarilla, Kortsamijärvi, Verkkojärvi, tuonnoin Juutuakin sekä myöhemmin pitäjän itäsiassa Majavajärvi, Ulkuniemi ja Sulkusjärvi.

Vallen-suku näyttää olleen alkuaan itäinarilainen, mutta se on hajautunut aikojen kuluessa muita enemmän. 1700-luvulla Valleja tavattiin Iijärvellä koillisessa ja Paatsjoella, V:n 1800 paikkeilla Väylässä sekä äskeisen tai nykyisen polven muistannan mukaan Sulkusjärvellä, Surnuvuonon Kapperijoella, Kessivuonossa, Tullujärvellä, Sikastoniemessä, edelleen Kaamasnuorassa, Könkäänjärvellä, Juutuan lähellä Sarviniemessä, Muddusjärvellä Pahtalassa, Inarijoella ja nykyään Syysjärvelläkin. Pitäjästä jo ammoin hävinnyt Sauva-suku näyttää asuneen Inarin pohjoisimmassa osassa..."

Näin siis kertoo Itkonen Inarin vanhojen lappalaissukujen asuinalueista.

Edellä oleva selvitys Inarin saamelaisten alueista osoittaa, että ennen porosaamelaisten asettumista Länsi-Inariin siellä metsästivät ja kalastivat inarinsaamelaiset. Peura- ja majavakantojen romahtaessa nämä lappalaiset siirtyivät Juutuanjoen suistoon ja molemmille puolin Ivalojen alajuoksua alueelle, joka käsittää jokisuualueen sekä jokisuun lähistön kylät.

Osa näiden ihmisten jälkeläisistä on merkitty sattumanvaraisesti saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja osa ei. Näiden henkilöiden esi-isät maksoivat 1600-luvulta lähtien alueistaan lapinveroa, jota 1800-luvun lopulla ja 1930 sekä 1950 -luvun lopulla Utsjoelta ja Enontekiöltä Inariin ja Vuotsoon muuttaneet porolappalaiset eivät ole koskaan maksaneet. Viimeksi mainituilla näkyy olevan polttava tarve "todistella" että kaikki edellä mainitut kantainarilaissuvut eivät ole saamelaisia vaan kautta linjan "suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiä". Väite on tosiasioiden valossa niin ilmeistä valhetta että sen levittäminen ja siitä kiinni pitäminen muistuttaa lähinnä sellaista pientä röyhkeyttä, jota tapaa lapsilla näiden sortuessa valehteluun ja kun he yrittävät selvitä kiipelistä valehtelemalla lisää. Ero on siinä, että kun lapselle osoitetaan että hän on jäänyt kiinni valheesta, lapsi yleensä ymmärtää luopua valheesta ja osoittaa katumusta. Kun aikuisella on tarve sepitellä ja levitellä valheita, joko niihin itsekin uskoen tai vastoin parempaa tietoaan, tilanne on jo vakavampi.

Väite siitä, että Anu Avaskari ei ole olisi sitoutunut ajamaan inarinsaamelaisten asiaa, kuuluu samaan luokkaan kuin sanojen piirien levittämät väitteet siitä että kantainarilaiset suvut eivät olisi saamelaisia, vaan suomalaisperäisiä. Lyhyesti: väite on täysin vailla totuuspohjaa.