Aloittaessani kansakoulun Inarissa vuonna 1950 koulussa oli inarinsaamelaisia oppilaita eri puolilta kuntaa. Vähitellen tutustuin heihin, ja vuosien myötä aloin pitää heistä samoin kuin Inarista. Huomasin vähitellen miten Inarissa eri väestöryhmät ja eri aikakaudet ovat sekoittuneet toisiinsa, opin näkemään vanhat lapinkylän asentopaikat, rajamerkit, inarinsaamelaisten vanhat pyhät paikat ja monta muuta asiaa.

Aluksi monet asiat vaikuttivat minusta sekavilta, ja tällainen näennäinen epäjärjestys ahdisti minun kaltaista vierasta, jonka juuret eivät ole tästä maasta. Mutta sitten huomasin, että väestöt ja vuosisadat olivat Inarissa hyvässä sovussa. Inari ei ole kaunis vain niissä kohdin, missä matkailijoiden karavaanit sitä tieltä katselevat, vaan jokainen vaara, jokainen tunturi, jokainen järvi tai joki ilahduttaa silmää. Inarin harmonia on monihaarainen: siinä on eheää kokonaisuutta, joka on mahdollinen ainoastaan Inarissa, jonka kätköissä elää suurenmoinen Inarin saamenheimo.

Kuinka väärässä ovatkaan olleet ne ihmiset jotka ovat nähneet Inarissa vain sen saamelaismuseon ja lisäksi sen luonnonkauneuden. Kaikki se mikä minua Inarissa jatkuvasti lumoaa, on yhteydessä sen alkuperäisiin asukkaisiin, inarinsaamelaisiin - tulijat ovat menneet ja tulleet, mutta inarinsaamelaiset ovat pysyneet sitkeästi täällä. Täällä Inarissa on mahdollista tavoittaa vuosisatoja ja nähdä miten inarinsaamelaiset sitkeästi kamppailevat väärinymmärrystä vastaan. Ei paljoa puuttunut siitä että heidän heimonsa olisi sulautunut muihin väestöryhmiin, heidän alueelleen muuttaneisiin pohjoissaamelaisiin ja suomalaisperäisiin tulokkaisiin. Vaikka tämä kehitys on onneksi kääntynyt, inarilaisilla on kuitenkin vielä paljon työtä edessään jos he haluavat säilyttää omaperäisen saamelaisuutensa.

Olen asunut Inarissa yli 25 vuotta ja oppinut ymmärtämään inarinsaamelaisia, minun rakkaudestani heihin ei tarvitse erikseen korostaa - se tunnetaan. Tietysti inarinsaamelaisissakin on erilaisia ihmisiä kuten muissakin väestöryhmissä. Osa on välinpitämättömiä koko saamelaisuudesta yleensäkin, osa katsoo että inarinsaamelaisten turva on siinä että he saavat turvautua pohjoissaamelaisten isomman joukon leveämpään selkään, samalla tavalla kuin heiveröinen alakoululainen joka on onnistunut hankkimaan itselleen isomman suojelijan. Vain osa inarinsaamelaisista näkee tarpeelliseksi että he järjestäytyisivät tavalla joka antaisi tälle alueensa todellisella alkuperäiskansalle oman virallisen äänen.

Itselleni inarinsaamelaisten taistelu olemassaolostaan on läsnä elämässäni joka päivä. Minua hävettää ja sattuu, kun oman pohjoissaamelainen väestöryhmän keskuudesta panetellaan inarinsaamelaisia. Yhtä lailla inarinsaamelaisten keskinäinen eripuraisuus heille keskeisessä itsehallintokysymyksessä huolestuttaa minua. Olen kuitenkin optimistinen, koska olen taipuvainen ajattelemaan, että inarinsaamelaisten luonteen pohjana ja perustana on hyvyys.

En yritä katsella menneisyyttä ruusunpunaisten silmälasien läpi. Elämä lapsuuteni Inarissa ei ollut idylliä, koulupoikana näin kaikkialla köyhyyttä. Vietin koulupoikana monet kesät inarinsaamelaisten luona ja miellyin tavattomasti olla heidän kanssaan heinässä, kalassa, perunan kylvössä ja monessa muussa. Siitä lähtien inarinsaamelaisten asia on ollut minulla veressä. Pidän - sitä on sivullisen vaikea uskoa - mutta pidän inarinsaamelaisten rehellisyydestä ja heidän hyvästä mielestä. Viettämäni hetket inarinsaamelaisten keskuudessa ovat ikimuistoiset. Jotkut suomalaiset ja tunturisaamelaiset suhtautuivat köyhiin inarinsaamelaisiin pöyhkeästi ja ylimielisesti, ja sama suhtautumista näyttävät jatkavan inarinsaamelaisten historiallisia maita hamuavat pohjoissaamelaiset.

Tätä kirjoittaessani ja yrittäessäni tavoittaa muistissani menneisyyttä ja inarinsaamelaisia ystäviäni, joista suurin osa on kuollut, näen edessäni miehiä ja naisia, jotka elivät 1950- ja 1960-luvuilla. Minusta tuntuu, että tunnen ja ymmärrän heitä samoin kuin aikalaisiani. Nuoruudessani minun onnistui elää inarinsaamelaisten keskuudessa. Heidän luonaan vietettyä muistelen elämäni onnellisimpana.

Heidän luonaan ymmärsin, ettei heidän historiansa ole meidän pohjoissaamelaisten, vaan siihen pitää tutustua kunnolla, antaa arvoa sille kuin rakkaalle ihmiselle. Rakastuttuaan jokainen nuorukainen kuvittelee, että hän löytää siihen asti tuntemattomana pysyneen maailman. Näin kävi minullekin Inarissa. Minulle Inari on merkinnyt sekä paratiisia, että kovaa koulupenkkiä. Aluksi katselin inarinsaamelaisia pelokkaasti kuin poronvasa porokoiraa. Muutaman vuoden kuluttua ystävystyin Inarinjärven rannalla asuviin Kaaperin veljeksiin. Heidän kanssaan käydyt keskustelut auttoivat minua selviytymään toiveiden ja epäilysten vyyhdistä. Löysin avaimen tähän inarinsaamelaisten menneisyydestä.

Inari ja sen alkuperäiset asukkaat - inarinsaamelaiset - ovat opettaneet minulle paljon. Ne ovat siirtäneet maailmani seiniä kauemmas ahtaista Angelin lestadiolaisuuden ympyröistä, joihin jouduin tutustumaan varhaislapsuudessani liiankin perusteellisesti. Myös alkuvuosiini pienenä koululaisena ja koulukodin asukkina Inarissa sisältyi paljon tuskaa, mutta kun se alkoi hellittää opin arvioimaan ihmisissä niiden heidän hyvät kuin heikommatkin puolensa.

Usein hyväntuulisuutta ja sopuisuutta pidetään tyypillisenä inarinsaamelaisille. Minusta inarinsaamelainen osaa hymyillä sopuisasti sellaisissakin tilanteissa joissa monet muut murtuisivat. Tuo taito olla hyväntuulinen surussa, surullinen hyväntuulisuudessa antaa toisina hetkinä siivet, toisina taas katkoo ne. Tästä asiasta joudun jatkuvasti saarnaamaan pohjoissaamelaisille ystävilleni ja tutuille. Silloin nuorena otin vasta ensiaskeleita tällaisten päätelmien teossa. Inari on opettanut minua, rikastuttanut ja köyhdyttänyt. Inarissa huomasin, että täällä eivät vallinneet vain toisenlaiset tavat, vaan kokonaan toisenlainen ajatusmaailma.

Noista ajoista lähtien kaikki on kuitenkin muuttunut, Inarissa kuten muuallakin. Inarinsaamelaisten kulttuurin tulkitseminen on vaikeaa, jopa sellaisenkin kuin minä, joka olen elänyt sen keskuudessa vuosikymmenten ajan ja senkin jälkeen pitänyt yhteyttä inarilaisiin. Muiden pohjoissaamelaisten keskuudessa on paljon sellaisia, jotka eivät haluakaan ymmärtää inarinsaamelaisia. Inarin saamelaisten kanssa viettämäni aika opetti minulle miten inarinsaamelaiset olivat joutuneet luopumaan vähitellen elämäntavastaan ja vaihtamaan puhumansa kielen suomeksi. Hallituksen esityksellä saamelaiskäräjälain muuttamiseksi vielä nykyistäkin ahtaamman saamelaismääritelmän nojalla yritettiin lyödä lopullinen este inarinsaamelaisista polveutuvien ihmisten identifioitumiselle saamelaiseksi.

Saamelaispolitiikassa aktiivisten pohjoissaamelaisten keskuudessa näkyisi olevan jopa jonkinlainen kieroutunut kunnia-asia ymmärtää ja tulkita inarinsaamelaisiin liittyvät asiat tahallisesti väärin. Kuinka paljon olen joutunut lukemaan inarinsaamelaisista pötyä, joka ei perustu mihinkään todelliseen faktaan. Näille asioille ei kannata nauraa. Pohjoissaamelaisten keskuudessa elävät käsitykset inarinsaamelaisesta kansanluonteesta perustuvat satunnaisiin ja pinnallisiin havaintoihin, mutta silti niitä käytetään häpeilemättä pahantahtoisen saamelaispolitiikan polttoaineena.

Vastaavasti en ole kuullut inarinsaamelaisten esittävän pohjoissaamelaisista halventavia kommentteja. Tämä on yksi syy jonka vuoksi tunnen oloni rauhalliseksi saadessani olla näiden kelpo ihmisten ystävä ja tuttu. On aika lopettaa inarinsaamelaisten nurkkaan ahdistaminen. Pohjoissaamelaiset tuntevat edelleenkin huonosti inarinsaamelaisia. Heitä eivät erota sydämen ajatukset vaan pahat sanat, eivät aidot tunteet, vaan opitut ilmaisumuodot, joista on tullut tottumus ja tapa. Pohjoissaamelainen kansalliskiihko ja inarinsaamelaisiin kohdistuva syrjintä sikiää heikosta itsetunnosta ja puutteellisesta saamelaisen historian tuntemuksesta. Kun ei tunneta kunnolla sen enempää omaa historiaa kuin inarinsaamelaisten historiaa, ollaan alttiita omia ennakkoluuloja lietsovalle kiihotukselle. Pohjoissaamelaiset vetoavat silloin kun he ajavat omaa asiaansa ihmisoikeuksiin, mutta silloin kun on kysy pienempien saamelaisryhmien kuten inarinsaamelaisista ihmisoikeuksista niillä ei ole mitään merkitystä.

Rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdotonta ilman todellista molemminpuolista ymmärrystä ja hyvä tahtoa. Tiedän mistä puhun, sillä olen kierrellyt Euroopassa, Venäjällä, Kiinassa, Vietnamissa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa. Olen nähnyt millaista avoin syrjintä on ja millaisiin seurauksiin se johtaa. Tiedän myös, että siitä ulospääsy on vaikeaa, mutta ei mahdotonta.