Olin viisivuotias, kun ensimmäinen saamelaistoimikunta perustettiin vuonna 1948. Saamelaispolitiikka on ollut mukanani 76 vuotta. Innostuin inarinsaamelaisista 1960-luvulla, kun alettiin puhua saamelaishallinnosta, valtion saamelaisilta varastamien maiden palauttamisesta. Puhuttiin jopa oman valtion perustamisesta. Pian ymmärsin, että koko saamelaishallinnon perustaminen perustui siihen väärään väitteeseen, että saamelaisten itsehallinto voisi syntyä autiolle, vapaalle alueelle.

Totuus oli, että tällaisen itsehallinnon perustaminen olisi johtanut pahimmillaan 8 000 ihmisen konkreettiseen karkotukseen tai pakoon alueelta. Tämä herätti kiinnostukseni inarinsaamelaisiin, jotka ovat asuttaneet Inarin aluetta paljon kauemmin kuin porosaamelaiset.

Niin kauan kuin muistan, saamelaisten sortaminen on ollut läpinäkyvää, mutta tiedämme historiasta varsin hyvin, että sorretuista ihmisistä tulee itse pahimpia sortajia, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. Tämä näkyy nykyään saamelaisyhdistysten toiminnassa. En voi hyväksyä saamelaisyhteisössä vallitsevaa inarinsaamelaisten syrjintää.

Monet pohjoissaamelaiset eivät hyväksy sitä, että puolustan inarinsaamelaisia. Minua sanottiin saamelaisvastaiseksi, kun uskalsin puolustaa inarinsaamelaisia. Aloin siis hyvin itsekriittisesti lukea lappilaisten historiaa. Ensimmäisenä luin T.I. Itkosen kaksiosaisen kirjan Suomen lappalaiset vuoteen 1945 asti, jotta voisin esittää selvempiä argumentteja inarinsaamelaisten ystäville ja selittää selkeämmin, miksi minun piti tehdä sitä mitä tein ja miksi olen vastustanut huonosti valmisteltuja esityksiä.

Runsaan materiaaliin tutustuminen ei muuttanut näkökulmaani, mutta terävöitti kritiikkiäni. Nyt opin paljon pohjoissaamelaisten ja kolttien käytöksestä ja aggressiivisuudesta, osaan paremmin perustella mielipiteeni keskustellessani pohjoissaamelaisten kanssa. Löysin myös selitys sille, miksi inarinsaamelaisia on syrjitty ja vainottu vuosisadasta toiseen.

Ulkomailta Suomeen muuttaneet porosaamelaiset yrittävät paikantaa inarinsaamelaisia omien ongelmiensa aiheuttajaksi, vaikka heidän omat ongelmansa ovatkin sisäisiä. Inarin seudulle muuttaneet porosaamelaiset ovat menestyneet omassa suljetussa ryhmässään Inarissa, mikä on myös herättänyt kateutta ja ennakkoluuloja.

Nykyään suurin ongelma on saamelaiskäräjien asema suhteessa Suomen valtioon. Ilman valtiota ei olisi käräjiä. Tällä hetkellä valtio on kymmenille saamelaisille tärkeä tulonlähde. Samalla valtio ylläpitää tietoisesti tiettyä saamelaista itsehallintojärjestelmää, joka esitetään kansainväliselle yhteisölle Suomen positiivisen ihmisoikeuspolitiikan kautta. Nähtäväksi jää, kuinka kauan valtio tukee sortoa. Jos valtion rahavirta pysähtyy, saamelaisyhteisöjen rahoitus on vaarassa. Jos rahavirta loppuu, loppuu myöskin ns. saamelainen itsehallinto.