Suomessa on toisen maailmansodan jälkeen tehty monia esityksiä saamelaisten maa -ja vesioikeuksien järjestämiseksi. Erityisesti 1990 luvulla asia on noussut ajankohtaiseksi kansainvälisen työjärjestön ILO-sopimuksen ratifioinnin yhteydessä. ILO-sopimukseen liittyviä kysymyksiä on viime vuosina pohjoismaissa käsitelty varsin laajasti, esim. Ruotsissa selvitysmiehen raportissa SOU: 25, Norjassa raporteissa NOU 1997:4 ja 5 ja Jebens (1999). Suomessa maaherra Pokka (2001), Vihervuori (1999), lisäksi Myntti (1997) ja Vaasan hovioikeuden presidentti Rintala (1998) ovat tarkastelleet ILO-sopimuksen ratifiointiin liittyviä kysymyksiä.

Suomessa saamelaiselinkeinoista puhuttaessa on selvennykseksi todettava, että niitä harjoittavat saamelaisten lisäksi myös samojen sukujen suomenkieliset jälkeläiset. Norjassa ja Ruotsissa porotalouden harjoittaminen poikkeaa suomalaisista oloista. Syy siihen löytyy Suomen pohjoisen osan asuttamisesta: saamelaiset, ns. metsälappalaiset ja suomalaiset talonpojat ovat asuttaneet saamelaisalueen erämaita yhdessä ainakin 1700-luvulta alkaen. Myös elinkeinot ovat edelleen samoilla alueilla yhteisiä. Näin ollen tuntuu vaikealta asettaa pelkästään kieliperusteen nojalla lappalaisten yksi ryhmä (saamenkielinen) parempaan asemaan samalla alueella vakinaisesti asuvaan toiseen lappalaisryhmään (suomenkieliseen) nähden. Eri elinkeinojen harjoittamista ja elinkeinojen kehittämismahdollisuuksia ei voida mielestäni siirtää yksinomaan saamelaisrekisteriin merkittyjen henkilöille. Tätä ei ILO-sopimuskaan edellytä.

Kaiken kaikkiaan ILO-sopimuksen ratifioinnin lähtökohta ja sisältö ovat ennen muuta oikeushistoriallisia ja oikeushistoriallisten seikkojen (=Lapinkyläjärjestelmä) soveltaminen tänä päivänä monitahoiseksi kehittyneessä oikeusjärjestyksessä ja yhteiskunnassa vaatii seikkaperäisen valmistelun ja esitysten kaikkien vaikutusten selvittämisen. Niinpä oikea ja kestävä peruste on historiallinen jatkuvuuden tunnustaminen jatkossa.

Voimassa olevan valtiosääntömme mukaan voimassa olevaa oikeutta ja omistusta koskevat riidat ratkaistaan tuomioistuimessa. Edes Eduskunta ei voi ratkaista vireillä olevaa omistuskiistaa tavallisella lailla. Näin ollen, jos valtion omistus maihin saamelaisalueella halutaan kiistää, kiista on ratkaistava tuomioistuimessa.