Suomen saamelaiskäräjien delegaatio on tuonut hiljattain vapaamuotoisesti YK:n alkuperäiskansafoorumissa esille käsityksensä ILOn sopimuksen ratifioinnista Suomessa. Kun katsotaan saamelaiskäräjien aikaisempia kannanottoja niin vaatimukset ILOn sopimuksen ratifioimiseksi lähtevät siitä, että Suomi on tunnustanut saamelaiset alkuperäiskansaksi.

Saamelaiskäräjien aikaisemmat kannanotot sopimuksen ratifioinnin puolesta tarkoittavat sitä, että sopimus antaisi mandaatin määritellä uudestaan saamelaisten ja alueella asuvan muun väestön maanomistusoikeudet. Suomessa on jo runsaasti kokemusta siitä, miten YK:n elimet tukevat saamelaiskäräjien vaatimuksia tavalla, joka ei anna kuvaa siitä että nämä elimet olisivat perehtyneet kyllin laajasti ja syvällisesti todelliseen Suomessa vallitsevaan tilanteeseen ja erityisesti saamelaisten tosiasialliseen tilanteeseen Suomessa. Ennemminkin on syntynyt kuva, jonka mukaan YK:n elimet ovat omaksuneet tilannekuvan ja muotoilleet lausuntonsa, suosituksensa ja vaatimuksensa jokseenkin suoraan saamelaiskäräjien niille toimittamien esitysten pohjalta.

Tähänastinen kokemus YK:n elinten toiminnasta Suomen saamelaisia koskevissa asioissa ei puhu sen puolesta, että tähän käytäntöön olisi odotettavissa muutoksia tosiasioita paremmin vastaavaan suuntaan. Päinvastoin on odotettavissa, että Suomen mahdollisesti ratifioitua ILO:n alkuperäiskansasopimuksen, YK-elimet puuttuisivat Suomen sisäisiin asioihin entistä voimaperäisemmin tukemalla kritiikittömästi saamelaiskäräjien pyrkimyksiä, mukaan lukien maa- ja vesioikeuksiin ja muihin luonnonvaroihin kohdistuvien vaatimusten toteuttaminen. Ratifioinnin jälkeen tämä puuttuminen tapahtuisi suoraviivaisemmin käyttäen oikeusperusteena Suomen ratifioimaa ILO-sopimusta ja siihen liittyviä tarkkailu- ja valvontamekanismeja.

Näihin vaatimuksiin ja niiden toteuttamiseen liittyy Suomessa paljon ongelmia, epäselvyyksiä ja saamelaisten eri ryhmien välistä sisäistä syrjintää, joista YK ja sen elimillä ei voi olla tarkempaa tietoa. Tämä syrjintä, joka kärjistyisi rajusti ILO-sopimuksen kevytmielisen ja siihen liittyviltä ongelmilta silmät sulkevan ratifioimisen kautta, ei tähän asti ole millään tavoin huolestuttaneet sen enempää saamelaiskäräjien vaatimuksia tukevia YK:n elimiä kuin Suomen valtiota - tai tarkemmin ottaen esimerkiksi saamelaisasioista vastaavaa oikeusministeriä tai syrjintäkieltoa valvovaa yhdenvertaisuusvaltuutettua.

Saamelaisten eri ryhmien välisen sisäisen syrjinnän lisäksi ILO-sopimuksen ratifioimiseen liittyy erittäin suuri määrä muita ongelmia ja avoimia kysymyksiä. Suomen valtio ei ole vielä tehnyt tai teettänyt ratifiointiin liittyvää olosuhde- ja seuraamusanalyysiä. Vain tällaisen olosuhdeselvityksen perusteella voitaisiin varmuudella tietää, onko Suomessa yhtä tai mahdollisesti useampaa sellaista väestöryhmää, jota ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevayleissopimus numero 169 on tarkoitettu suojaamaan, mitkä nämä ryhmät ovat, ketkä niihin kuuluvat, millä mittareilla ja perusteilla ja millä elämänalueilla ne mahdollisesti ovat sorrettuja, syrjittyjä tai muuta väestöä heikommassa asemassa, mitä erityistoimia tämä mahdollisesti edellyttäisi. Vastaavasti vain seurausanalyysin perusteella olisi edes jossain määrin ennalta nähtävissä, millaisiin seurauksia sopimuksen ratifioimisesta ja siitä seuraavista käytännön toteuttamistoimista olisi, ja onko ratifioinnilla ja siitä seuraavista toimista ja muutoksista enemmän hyötyä kuin haittaa, ensisijaisesti saamelaisille itselleen, mutta toissijaisesti myös koko siihen väestöön, josta saamelaiset ovat osa.

Erityisesti on pidettävä mielessä, että Suomessa elävät saamelaiset eivät elä maantieteellisesti tai sosiaalisesti eristettyinä alueensa muusta väestöstä, vaan osana sitä. Saamelaiskäräjien maalailevista esityksistä poiketen saamelaisten elämäntapa tai elinolot eivät eroa miltään olennaiselta osaltaan alueen samankaltaisia elinkeinoja harjoittavien ei-saamelaisten elämäntavasta tai elinoloista. Sopimuksen ratifiointiin liittyy riski alueen herkkien sosiaalisten verkostojen repeämisestä ja yhteiskuntarauhan särkymisestä. Kevyt suhtautuminen tähän olisi anteeksiantamattoman edesvastuutonta.

Vuoden 2015 ratifiointiyritys

Eduskunta hylkäsi vuonna 2015 ILO-sopimuksen ratifiointia koskevan hallituksen esityksen. Alempana selvitettävien yleisten syiden lisäksi hylkäämiseen myötävaikuttivat eräät erityiset syyt. Saamelaiskäräjät oli sopinut Suomen edellisen hallituksen kanssa sopimuksen ratifioimisesta. Tämän tuloksena edellinen hallitus antoi eduskunnalle lakiesityspaketin, johon sisältyi esitys ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimisesta ja siihen liittyen esitys saamelaiskäräjälain ja eräiden muiden lakien muuttamiseksi. Taatakseen sopimuksen ratifioinnin läpimenon eduskunnassa hallitus oli painostanut saamelaiskäräjät hyväksymään sopimukseen selitysosan, jonka mukaan ILO-sopimus ei Suomessa muuttaisi maanomistusoloja. Eduskuntakeskustelussa oikeusministeriö ei pystynyt uskottavasti vakuuttamaan eduskuntaa siitä, että kyse ei olisi ollut sopimusta rajoittavasta ehdosta tai varaumasta, jollaisia kyseinen sopimus ei tunne eikä mahdollista.

Lakipaketin eduskuntakäsittely eduskunnan ulkopuolella pidettyine mielenosoituksineen oli osin myrskyisä, sekava ja jopa dramaattinen. Perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt lakiehdotukseen sisältynyttä, saamelaiskäräjien ja hallituksen keskenään sopimaa saamelaismääritelmän kaventamista, vaan esitti määritelmän pitämistä ennallaan. Eduskunta hyväksyi valiokunnan esityksen hyläten hallituksen esittämän määritelmän erittäin selkein äänestysluvuin. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja erosi vastalauseena ja hallitus veti pois esityksensä saamelaiskäräjälain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Saamelaiskäräjien tuki ILO-sopimuksen ratifiointiehdotukselle oli sidottu saamelaismääritelmän kaventamiseen ja raukesi, oikeusministerin päinvastaisista vakuutteluista huolimatta.

Seuraavaksi saamelaiskäräjien jäljelle jäänyt johto teki kuitenkin yllättäen poliittisen täyskäännöksen, vaatien ILO-sopimuksen ratifiointia. Käräjien suunnalta esitettiin suorastaan sydäntä särkeviä henkilökohtaisia vetoomuksia ratifioinnin puolesta oikeusministerille, ja lisäksi vedottiin kaikkiin mahdollisiin tahoihin niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Käräjien lehmänkäännös sai kuitenkin selityksensä kun eduskunnan keskuudessa levisi sille vuodatettu tieto saamelaiskäräjien johdon neuvonantajiltaan saamasta viime hetken ohjeesta, jonka mukaan ratifiointi oli sittenkin saatava toteutettu hinnalla millä hyvänsä. Ratifioinnin jälkeistä ensimmäistä vuosiraporttia varten saamelaiskäräjät ilmoittaisi YK:n seurantaelimelle että se ei hyväksi maanomistusta koskevaa selitysosaa, ja YK-elin toteaisi selitysosan mitättömäksi. Näin ILO 169 sitoisi Suomea vähintään seuraavat yhdeksän vuotta, maanomistusta ja hallintaa koskevine artiklat mukaan lukien.

Eduskunnan harhauttamiseen tähdännyt, vuotanut salahanke oli viimeinen naula ILO-ratifiointihankkeen arkussa. Lakiehdotukset raukesivat, mutta koska esitys ILO-sopimuksen ratifioimiseksi koski kansainvälistä sopimusta, se siirtyi perustuslain menettelysäännösten mukaisesti vaalien jälkeiselle uudelle eduskunnalle.

ILO-sopimuksen ratifioinnin esteitä

Tulkintaerimielisyydet mm. siitä keitä ILO-sopimus Suomessa koskisi ja sopimuksen maanhallinta- ja omistusta koskevista seuraamuksista ovat olleet suurin este sopimuksen ratifioinnille. Saamelaiskäräjät tarjoaa kansainvälisille foorumeille vain omaa, yksipuolista olosuhdekuvaansa vaatien sopimuksen välitöntä ratifiointia ilman ennakkoehtoja ja lisäselvityksiä.

Luettelen seuraavassa joukon ongelmia, asioita, avoimia kysymyksiä jne., joiden vuoksi sopimusta ei kuitenkaan voida eikä sitä tule ratifioida saamelaiskäräjien ajamalta kapea-alaiselta pohjalta:

1. Saamelaiskäräjien vaatimukset, mm. sellaisina kuin ne ilmenivät edellisen hallituksen lakiesityksistä ja niiden perusteluista, eivät täytä lailta yleensä vaadittavia kriteereitä.

2. Vaatimukset eivät erittele oikeus- ja muita vaatimuksia teknisiltä ja muilta osilta.

3. Muulle paikalliselle väestölle koituvien seurausten vuoksi vaatimukset ovat monelta osaltaan ristiriidassa perustuslain ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten kanssa.

4. Erityisesti vaatimukset ovat karkeasti ristiriidassa perustuslain ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten lappalaisille turvaamien olennaisten oikeuksien kanssa.

5. Vaatimukset ovat ristiriidassa valtioneuvoston asettamien perusvaatimusten kanssa ja lähtökohdiltaan myös eduskunnan eri yhteyksissä antamien lausumien kanssa paikallisen väestön valtion alueisiin kohdistumista oikeuksista.

6. Tulee kysyä miksi käräjät vastustaa riippumatonta, tieteellistä, asiakirjoihin perustuva tutkimusta, joka olisi otettava perustaksi jatkovalmistelussa, vaikka vain siten voidaan vaikuttaa olennaisesti valmistelun lähtökohtiin ja sisältöön.

7. Tässä tilanteessa tulisi välttää vuosien kestoisia oikeudenkäyntejä, joita saamelaiskäräjien vaatimukset oikeuksien sääntelyineen nostaa ja nostattaa.

8. Jos ratifiointi aiotaan tehdä ilman maanomistusolojen selvittämistä, jää edelleen jäljelle maaoikeuksien selvittämistarve. Tällöin on selvästi kaksi oikeudellista perustetta, johon se voi perustua: historiallinen selvitys lappalaisten ja saamelaisten valtion maiden käytöstä ja nautinnasta ja ILOn yleissopimus. Viimeksi mainitunkaan perusteella ei voida käyttöoikeuksia laajentaa omistusoikeuksiksi ilman sitä koskevaa selvitystä. Joten käräjien vaatimusten esittäminen YK:ssa on tältäkin osin ennenaikainen.

9. Minkäänlaisia muutoksia nykytilanteeseen ei voida tehdä kuin tilanne ja olosuhdeselvitys on tehty. Tutkimus jossa selvitetään nykypäivään ulottuvat alkuperäiskulttuurin harjoittajat, oikeudenomistajat ja oikeuksien laajuudet on loppuun saatettava ennen kuin lainvalmistelua jatketaan. Miksi tällaisen selvityksen tarvetta vastustetaan?

10. Suomen valtion on ensin tutkimuksin selvitettävä ja luetteloitava ne asianosaiset, joiden perustuslaillisia oikeuksia ehdotuksessa sivutaan ja vasta sitten sovittava näiden asiaosaisten kanssa tulevista ratkaisuista. Jo nyt on Inarissa ja Utsjoella haettu laajoja maanmittaustoimituksia tämän epäselvän tilanteen takia, joten on aivan käsittämätöntä, että Suomessa ensin luodaan perusteettomasti uusi asianosaisryhmittymä ja sitten vasta aletaan tutkia onko kyseessä edes asianosaiset. Nyt kun tiedetään, että Enontekiöllä on vireillä vastaavat maanmittaustoimitukset ajauduttaisiin tilanteeseen, että jälkikäteen jouduttaisiin mahdollisesti lainsäädäntöä purkamaan tai asianosaisia vaihtamaan päätöksenteossa. Tällainen tilanne johtaisi hallitsemattomaan kaaokseen ja vaikeuttaisi entisestään pysyvän sovun löytämistä.

11. YK:n alkuperäiskansafoorumille tulee kertoa, että Eduskunnan perustuslakivaliokunnan edellyttämät tutkimukset osoittavat, että saamelaisilla ei ryhmänä ole ollut sellaisia kollektiivisia oikeuksia, jotka heille olisi joskus otettu pois ja jotka heille tulisi palauttaa.

12. Saamelaisten luontaiselinkeinojen harjoittamisen suojaamista ja maankäytön edistämistä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että saamelaisiakin vanhempaa väestön - lappalaisiin - kuuluvien vastaavanalaisia mahdollisuuksia hyödyntää valtion omistamia alueita kavennettaisiin. Ei ole minkäänlaisia perusteita asettaa ulkomailta Suomeen vuoden 1852 jälkeen muuttaneiden porolappalaisten jälkeläisiä ja lappalaisia eri asemaan Lappalaiset ja saamelaiset ovat asuneet ja harjoittaneet samalla tavoin eri elinkeinotoimintoja. Mahdollisissa maankäytön järjestelyissä on kaikin tavoin vältettävä epäonnistuneen saamelaismääritelmän nojalla paikalliseen väestöön kuuluvien saamelaisten ja lappalaisten erilaiseen asemaan asettamista.

13. Joka tapauksessa käräjien vaatimukset ILO-sopimuksen soveltamisesta tulisivat jakamaan ihmiset oikeuksien osalta toisaalta saamelaisiin joille turvataan oikeudet, ja ei-saamelaisiin, joiden oikeuksia kavennetaan. Yhdessä epäonnistuneen saamelaismääritelmän kanssa tämä tulee sopimusta sovellettaessa johtamaan syrjintään alueen vanhinta väestöryhmää, lappalaisia kohtaan. Tämä alueen alkuperäinen ja todellinen alkuperäiskansa erotetaan sen alueelle historian pitkässä aikaperspektiivissä aivan vasta (vuoden 1852 jälkeen, pääosin vuosina 1864-1920) muuttaneiden saamelaisten toimesta ja vaatimuksista syrjivien määritelmien ja käytäntöjen avulla siitä laajemmasta saamelaisesta alkuperäiskansasta, johon lappalaiset kuuluvat. Saamelaisille annettaisiin alkuperäiskansaoikeudet lappalaisten alueella, mutta lappalaisilta ne kiistettäisiin ja riistettäisiin. Tämä on keskeisimpiä syitä, joiden vuoksi saamelaiskäräjien vaatimuksia ei voida eikä tule hyväksyä.

14. Tähän mennessä ei ole pyritty arvioimaan asiakirjojen perusteella kenelle saamelaisten kotiseutualueella oleviin maihin ja vesiin liittyvien oikeuksien eri vuosisadoilta katkeamattomana historiallisena tapahtumaketjuna jatkuvana käytäntönä tulisi kuulua. Tämä keskeinen kysymys on sivuutettu siten, että on keskitytty perustelemaan lukuisia muutosesityksiä eri lakeihin ainoastaan alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILO- sopimusta tulkiten, ikään kuin kysymys olisi kansasta jolta puuttuu kirjoitettu historia, asiakirjanäytöt ja ylipäätänsä sivistysvaltioiden käsitys sivilisaatiosta. Selvyyden vuoksi on mainittava, että saamelaisten lisäksi porotaloutta ja muita lappalaiselinkeinoja ovat harjoittaneet perinteisesti myös alueella asuneet suomalaiset ja ns. verolappalaisten suomenkieliset jälkeläiset, joita saamelaiskäräjät eivät ole hyväksynyt saamelaisrekisteriin. Norjasta on lähinnä 1800-luvun puolivälin jälkeen saapunut porosaamelaisia Inarin, Sodankylä ja Enontekiön kuntien pohjoisosiin, joita ovat asuttaneet em. kuntien alueita asiakirjojen mukaan yhdessä siellä ennestään asuneiden saamelaisten kanssa ja etelämpää saapuneiden suomalaisten kanssa.

15. On pidettävä varsin arveluttavana sitä, että maahan ja veteen liittyvät oikeudet pyritään järjestämään uusiksi pelkän ILO-sopimuksen nojalla, joko ottamatta lainkaan huomioon olemassa olevat asiakirjanäytöt, tai rajaamalla niiden merkitys kieltäytymällä palaamasta selvityksissä pitemmälle kuin kolmen sukupolven päähän. Tällaisen mukaan toisilta rajoitettaisiin elinkeino-oikeuksia ja toisille annettaisiin lisää oikeuksia. Ja tämä jaon perusteena olisi vain pelkkä kieli, eivät historialliset oikeudet eikä yhtäjaksoinen polveutuminen. Tällainen ei sovi oikeusvaltioon.

16. Saamelaisten luontaiselinkeinojen harjoittamisen suojaamista ja maankäytön edistämistä ei kuitenkaan voitane eikä olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että saamelaisia vanhempaan lappalaisväestöön kuuluvien vastaavanalaisia mahdollisuuksia hyödyntää valtion omistamia alueita kavennettaisiin. Ei ole minkäänlaisia perusteita asettaa saamelaisia ja lappalaisia eri asemaan erityisesti sen vuoksi, että isojakoa edeltävänä historiallisella ajanjaksolla lappalaiset ja saamelaiset ovat asuneet ja harjoittaneet samalla tavoin eri elinkeinotoimintoja.

17. Kaiken kaikkiaan ILO-sopimuksen ratifioinnin lähtökohta ja sisältö ovat ennen muuta oikeushistoriallisia, ja oikeushistoriallisten seikkojen soveltaminen tänä päivänä monitahoiseksi kehittyneessä oikeusjärjestyksessä ja yhteiskunnassa vaatii seikkaperäisemmän valmistelun ja esitysten kaikkien vaikutusten selvittämisen. Niinpä oikea ja kestävä peruste lainsäätötoimille on historiallinen jatkuvuuden tunnustaminen. Voimassa olevan valtiosääntömme mukaan voimassa olevaa oikeutta ja omistusta koskevat riidat ratkaistaan tuomioistuimessa. Edes eduskunta ei voi ratkaista vireillä olevaa omistuskiistaa tavallisella lailla. Näin ollen, jos valtion omistus maihin saamelaisalueella halutaan kiistää, kiista on ratkaistava tuomioistuimessa.

Muita huomioita ja näkökohtia

18. Ongelmia tulee, kun saamelaiskäräjät on hyväksynyt vain osan samasta saannosta oikeutensa johdattavista ihmisistä virallisesti saamelaisiksi. Saamelaisesta ensimmäisestä omistajasta tai häneltä saadun saannon edelleen antajista polveutuva väestö on liian suppean saamelaismääritelmän nojalla suljettu alkuperäiskansa käsitteen ulkopuolelle. Sen paikan täyttää pääasiassa Norjasta ja Ruotsista vuoden 1852 jälkeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisistä. Esimerkkinä tästä on mm. Vuotso.

19. Lapin vanhojen veromaiden perillisten kannalta esitetty malli siirtää omistajalle kuuluvan puhevallan muille ihmisille.

20. On todistettu jo asiakirjatodisteinkin, että lappalainen ja saamelainen ovat kaksi eri vähemmistökansanryhmää Suomessa. Lappalaiset ovat Suomen Lapinmaan alkuperäiskansaa todistettavasti jo kirjallisen tiedon alusta saakka, 1500-luvulta. Saamelaiset puolestaan ovat suurelta osin noin 160-130 vuotta sitten siirtolaisina Suomeen tulleita, alueelle vieraan elinkeinon (suurporonhoidon) ja alueelle vieraan kielen (pohjoissaamen) mukanaan tuomia ihmisiä. Näillä siirtolaisilla, nykyisillä saamelaiskäräjävaaliluetteloon merkityillä ihmisillä ryhmänä, ei pitäisi historiankaan mukaan olla mitään alkuperäiskansa-asemaa todellisen lappalaisen alkuperäiskansan asuinalueella. ILO-sopimuksenkin mukaan alkuperäiskansaa on kansa, joka on asuttanut alueitaan jo ennen valtionrajojen syntymistä. Porosaamelaiset muuttivat Suomeen vahvistettujen valtionrajojen yli. Suomessa sekoitetaan tahallisesti lappalainen ja saamelainen kansa, jotta voidaan hyväksikäyttää lappalaisten kulttuuria, perinteisiä lappalaiselinkeinoja ja historiaa. Nykyinen saamelaiskäräjävaaliluetteloon merkitty ryhmä ihmisiä on varsin epämääräisin perustein muodostettu, siihen otetaan ja siitä poistetaan ihmisiä ilman perusteltua syytä, on myös esimerkkejä, että sisaruksista toiset hyväksytään, toisia ei. Voidaankin kysyä miten tällainen ryhmä voi olla alkuperäiskansa?

21. Saamelaisten kollektiivisista maaoikeuksista Wirilander on selkeästi todennut, että saamelaisilla ei ryhmänä ole ollut mitään oikeuksia. Sen sijaan hän toteaa: "Lähinnä käräjäpöytäkirjoihin perustuvaa näyttöä on siitä, että kylissä asuvilla per­heillä on sekä yksin että yhdessä muiden kanssa ollut kylän rajojen sisäpuolella kala­vesiä ja kalastuspaikkoja, riistanpyyntipaikkoja ja laidunalueita asumuksen pihapii­riksi katsottavien alueiden lisäksi ja että ne on otettu huomioon kylälle pantua lapin­veroa sen osakkaiden (perheiden päämiesten) kesken jaettaessa (ns. veromaat, skat­teland)." (Wirilander 2001, s.59-60).

22. Kieliperuste nykyisessä alkuperäiskansamääritelmässä on kyseenalainen. ILO- sopimuksen alkuperäiskansakriteereihin ei kuulu kieli. Suomen Lapinmaan alkuperäiset kielet ovat lappia, jota on puhuttu vielä vajaa 100 vuotta sitten, mm. 1920- luvulla Keminkylässä ja Sompiossa. ( T. I. Itkonen, Suomen Lappalaiset - v. 1948, Petkulan kylähistoria - v. 1997, Korvasen suvun sukukirja "Me Sompiosta" - v. 2002.) Kirkonmiesten toimesta ja koulujärjestelmän myötä lappia kiellettiin puhumasta; kieli silti elää Keminkylässä ja Sompiossa jokapäiväisessä elämässä alueen paikannimissä, ajatusilmaisuissa, poronhoito-, metsästys- ja kalastussanastoissa, uskomuksissa jne.

Paikallisen väestön oikeuksista

23. Itse asiassa tämä oleellinen seikka on jäänyt kokonaan huomiotta. Kyse on paikallisen väestön oikeudesta saada korvauksetta valtion omai­suutta tai maata tai vesiä taloudelliseen tai muuhun käyttöönsä. Tässä suhteessa paikalli­sen väestön vahvistetut oikeudet ovat loukkaamattomia. Niihin ei voida tehdä muutoksia. Tämä koskee myös paikallisen väestön oi­keuksien maksuttomuutta.

24. Saamelaiskäräjien vaatimuksiin sisältyy, kuten on jo sanottu, erittäin merkittävä päätösvallan siirto paikalliselta alkuperäiseltä väestöltä ja maan omistajilta ensinnäkin Metsähallitukselle ja sitä kautta sitten saamelaiskäräjille päättämään ja ohjaamaan kaikkia keskeisiä Metsähallituksen toimia sekä sen päätäntävaltaan kuuluvia asioita. Näin on siitä huolimatta, että laissa on jo kuntakohtaiset neuvottelukunnat, jotka käsittelevät esimer­kiksi kalastusoikeudellisia kysymyksiä.

25. Käräjien vapaamuotoisesti esitettyjen vaatimusten perusteella voidaan kysyä miten voi olla mahdollista, että niissä kokonaan on sivuutettu ne asianosaiset, joilla on perustuslain omaisuudensuojaa nauttivia erityisperusteisia oikeuksia niin sanotulla valtionmaalla. Mihin tällainen toiminta perustuu?

26. Käräjät ei ole muistanut eduskunnan kannanottoa vuodelta 2004, missä selkeästi todetaan, että valtiolla ei ole omistajahallintaan rinnastettavaa puhevaltaa. maastoliikenteeseen, kalastukseen ja metsästykseen. Jos kerran valtio ei omista näitä oikeuksia, vaan yksityiset ihmiset, miten voi olla mahdollista, että käräjät on näitä yksittäisten ihmisten omistukseen verrattavia oikeuksia siirtämässä itselleen ilman minkäänlaista perustuslaillista tarkastelua.

27. Maastrichtin sopimuksen F-artiklassa, jonka Suomi on hyväksynyt, EU ja sen toimielimet tunnustavat loukkaamattomiksi kansalliset perusoikeudet ja niiden nojalla turvatut oikeudet ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamat oikeudet. Siten näiden perus- ja ihmisoikeuksien suoraan suojaamat paikallisen väestön oikeudet ovat sellaisenaan turvattuja; niihin ei voida puuttua esimerkiksi viittaamalla alkuperäiskansasopimukseen. Tässä suhteessa esitetyt vaatimukset, ja se pätee, ovat täysin suojattuja eikä Suomen valtio voi ryhtyä alkuperäiskansasopimukseen vetoamalla muuttamaan paikallisen väestön oikeuksia ja siirtämään puhevallan käyttöä niiden suhteen kolmannelle osapuolelle, jolla ei niihin ole osoittaa mitään historiallista, juridista tai lainsäädännöllistä perustetta. Voimassa olevan lain mukaan ei ole mahdollista, että asianosailta riistetään puhevallankäyttö omaisuuteensa tai oikeuksiinsa ja annetaan se poliittisille päättäjille. Niitä ei voida muuttaa myöskään vetoamalla yhdenvertaisuusperiaatteeseen; siitähän paikallisen väestön oikeuksien turvaamisesta on ensisijaisesti kysymys. Tässä yhteydessä todettakoon myös se, että lähes kaikilla maanomistajilla on tunnustettuja nautinta- ja rasiteoikeuksia valtion omanaan hallinnoimaan maahan, joten puhevallan siirto loukkaa myös heidän perustuslain suojaamaa omistusoikeuttaan.

28. Kun perustuslakivaliokunta totesi Metsähallituslain käsittelyn yhteydessä (2004), että valtio ei omista elinkeino-oikeuksia, niin miten voi olla mahdollista että näitä oikeuksia ja oikeuksista päättäminen yritetään siirtää toiselle, pelkästään saamelaisille. Varallisuusoikeudellisen perusperiaatteen mukaan kukaan ei voi antaa toiselle parempaa oikeutta, kuin mikä hänellä itsellään on.

Selvitykset ensin

29. Mikäli kansainvälisen työjärjestön (ILO) alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus nro 169 ratifiointi Suomessa katsotaan tarpeelliseksi, ja mikäli katsotaan, että ILO-sopimuksen ratifioimiseksi olisi tarvetta jonkinlaiseen lainsäädännön tarkistamiseen, lainsäädännön muutostarpeita tulee selvittää perusteellisesti historiallisesta, mutta myös käytännön vaikutukset arvioiden, jolloin selvitettäviksi tulisivat ainakin seuraavat seikat:

30. Saamelaiskäräjät on kaikissa esityksissään lähtenyt siitä, että nykyinen maanhallintatilanne ei ole saamelaisten kannalta tyydyttävä. Voi hyvinkin olla, ettei se ole tyydyttävä. Mutta mikäli saamelaisten omistusoikeus maihin ja vesiin hyväksytään ja tunnustetaan, vaikka niiltä puuttuu laillinen saanto, joudutaan todellakin merkittävän asian eteen. Suomen valtio ei toistaiseksi ole kyennyt osoittamaan Lapissa oleville, ominaan hallitsemilleen mailleen laillista saantoa. Suomen lainsäädännön mukaistahan on, että laittomasta saannosta lähteneet maiden kaupat ovat myös laittomia. Tästä seuraa mm. että valtion saamelaisille myymien maiden kaupat osoittautuvat kestämättömiksi myyjän saantovirheen vuoksi.

Suhde muuhun lainsäädäntöön

31. Saamelaisenemmistöisen maankäyttöneuvosto tehtävät suhteessa muuhun lainsäädäntöön on selkeästi määriteltävä. Mikäli tätä ei tehdä, merkitsee se kunnallisen itsehallinnon loppua saamelaisten kotiseutualueen kunnissa.

Kuka on saamelainen

32. Nykyinen saamelaismääritelmä on liiaksi tulkinnanvarainen. Se poikkeaa myös pohjoismaisesta käytännöstä.

33. Valtionmaan hallinta ja päätöksenteko

34. Valtionmaan luonne

35. Maankäyttöneuvoston rooli

36. Oikeus lappalaiselinkeinoihin

37. Poronhoito, kalastus ja metsästys

38. Muut elinkeinot?

39. Oikeus rakennustonttiin ja rakentamiseen?

40. Valtionmaata koskevat rajoitukset?

41. Milloin saamelaisten kotiseutualue on asutettu ?

42. Ketkä ovat tosiasiallisesti asuttaneet aluetta ja sillä olevaa valtionmaata?

43. Asuuko alueen alkuperäisasukkaiden jälkeläisistä enää ketään alueella?

44. Ketkä ovat omistaneet ja milloin maa- ja vesialueita saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevalla valtion maalla?

45. Onko Norjan puolelta 1850-luvun jälkeen tulleiden saamelaisten jälkeläisille annettava vahvemmat erityisoikeudet valtion maahan ja veteen kuin Suomeen aikaisemmin asettuneille saamelaisille.

46. Alue johon ulkomailta Suomeen muuttaneet porolappalaiset asettuivat asumaan, oli ennestään lappalaisten asuttamaa. Juuri nämä vanhimpaan Lapin väestöryhmään kuuluvat ihmiset rajattiin saamelaismääritelmään perustuvan kieliperusteen nojalla saamelaisuuden ulkopuolelle. Alueella ei ole ollut ennestään nykyisen saamelaismääritelmän tarkoittamaa saamelaisväestöä muualla kuin Pohjois-Inarissa ja Utsjoella. Saamelaiselinkeinoista puhuttaessa on todettava, että näitä elinkeinoja harjoittavat alueella paitsi saamelaiset myös muut alueen asukkaat. Suomen osalta sopimuksen soveltaminen Aarnion ehdottamalla tavalla sulkisi ulkopuolelle sen väestön, joka aluetta asuttanut ikimuistoisista ajoista lähtien. Alueellaan saamelaisilla on enemmistö vain Utsjoen kunnassa, Inarin, Enontekiön ja Sodankylän kunnissa suomalaisilla on selvä enemmistö. KHO:n 1999 antaman tuomion jälkeen kveenit on tunnustettu Ruotsissa 1999 ja Norjassa omaksi vähemmistökseen.

47. Onko vahojen verolappalaisten suvuille ja Neuvostoliiton puolelta tulleille ja Suomeen asutetuille Petsamon kolttasaamelaisille annettava samat oikeudet kuin Norjasta 1800 luvulla ja sen jälkeen tulleille suvuille? Entä mitä lappalaisille jää tai jätetään?

48. Millä tavoin tai mistä varoista korvataan muille kuin erityisaseman saavalle saamelaisryhmään kuuluvalle paikalliselle väestölle aiheutuvat menetykset ja haitat (esim. porolaidunten menettäminen, poron­hoidon, kalastuksen, metsästyksen ja marjastuksen tai muun ammatin tai elinkeinon harjoittamisen estyminen)?

49. Miten turvataan muille kuin saamelaisille luonnon ja ympäristön käyttömahdollisuudet?

50. Miten turvataan muille kuin saamelaisille elinkeinon harjoittamisen ja asumisen mahdollisuudet ja niiden kehit­täminen?

51. Miten turvataan a) valtion ja b) kunnallishallinnon mahdollisuudet hoitaa lakisääteiset tehtävänsä saamelaisalueella ja yleensäkin lakisääteisen hallinnon toimivuus alueella, (hallintoviranomaisten tulee voida hoitaa tehtävänsä saamelaisista huolimatta).

52. Miten naapurusten ja toisaalta eri elinkeinonharjoittajien väliset eturistiriidat ratkotaan, jos erityisaseman saavat ainoastaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt henkilöt?

53. Millä tavoin Suomi kykenee turvaamaan Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten mukaisten velvoitteiden noudattamisen alueella -esimerkiksi kansalaisten tasa-arvoinen kohtelun, luontodirektiivin mukaisen biodiversiteetin säilyttämisen alueella, joka on jo nyt kärsii porojen ylilaidun­tamisesta?

54. Valtion maksettavaksi tulevat korvaukset ja muut velvollisuudet ILO-sopimuksen ratifioinnin jälkeen?

55. Vaikutukset kuntien talouteen ja kuntien kehittämiseen?

56. Vaikutukset yksityiseen elinkeinotoimintaa ja sen kehittämiseen (analysoitava ovatko ehdotettujen toimenpiteiden aiheuttamat haitat ja kustannukset suuremmat kuin hyödyt).

57. Voidaanko ILO-sopimus ratifioida kenenkään oikeuksia loukkaamatta?

58. Saamelaiskäräjien rooli saamelaisten itsehallintoelimenä?

59. Muutoksenhaku?

60. Kaivostoiminta?

61. Saamelaisten henkilörekisterin avoimuudesta. Jos kiinteistörekisteri on julkinen, niin eikö saamelaisrekisteri voisi sitä olla myös?

62. Maankäyttöneuvoston rooli?

63. Ei-saamelaisen henkilön oikeus poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoittamiseen?

Täytäntöönpanoon liittyvät kysymykset

64. Voidaanko esityksiä omistusoikeuden siirrosta toteuttaa kaavamaisesti jättämällä Inarissa n. 800-1000 henkilöä ilman lapinkyliin sisältyvää perintöoikeutta?

65. Selvitetään katkeamattoman polveutumisen perusteella lapinkylien nykyiset saamen- ja suomenkieliset oikeudenomistajat.

66. Selvitetään voimassa oleviin tuomioistuinpäätöksiin perustuvat lailliset oikeudet.

67. Selvitetään maankäyttöneuvoston ja kuntien toimivalta ja toimivallan rajat eri asioissa.

68. Selvitetään kunnittain valtion mailta saatava puhdas tuotto aloittain (puunmyynti, kalaslupatulot ja muut tulot).

69. Selvitetään miten uudet elinkeinot ja niiden kehittäminen otetaan huomioon tasapuolisesti koskien myös muita kuin kunnassa asuvia saamelaisia.

70. Neuvoston rooli? Sillä voi olla enintään lausunnonantajan rooli. Sillä ei voi olla kilpailua vääristävä rooli tai elinkeinotukijan rooli EU:n näkökulmassa. Jaettavat tuet on jaettava eri perustein ja mieluummin budjettivaroin suoraan, mikäli siihen on edes tarvetta.

71. Neuvostossa ei voida päättää toisen kunnan alueen väestön asioista konkreettisesti eikä muiden elinkeinonharjoittajien toiminnasta.

72. Tilakohtaisia oikeuksia on varsin laajasti vahvistettu valtion maihin ja vesiin ja kun otetaan vielä huomioon, että Wirilanderin käsitys on, että lappalaisilla on henkilökohtaiset oikeudet olemassa edelleenkin kylän alueeseen herää kysymys miksi niiden käyttöä pitäisi nyt säädellä täysin lappalaisoikeuksista irrallaan olevan neuvoston toimesta?

73. Neuvotteluprosessi voisi olla monin verroin parempi ja joustavampi tie päästä tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen kuin esitytetyn kaltainen maankäyttöneuvoston perustaminen. Silloinhan lappalaisoikeuksisen oikeat haltijat riippumatta kuuluvatko he käräjien vaaliluetteloon tai ei, pääsisivät vuorovaikutteiseen mukanaoloon päättämään entisten lapinkylien alueiden käytöstä. Tätä puoltaa sekin, että Wirilander lausunnossa esitetyt oikeustapaukset ovat niin kattavia ja osuvia, että valtiolla Suomen perustuslainkin mukaan velvollisuus edistää perus ja ihmisoikeuksien toteuttamista. Siksi ennen lopullisten hallintomallien kehittämistä on ehdottomasti selvitettävä lappalaisoikeuksien luonne, niiden laatu ja laajuus.

74. Erityisperusteisten oikeuksien perusteella syntyvien tulojen käytöstä ei voida päättää neuvostossa, se ennen kaikkea oikeuksienhaltijoiden oma asia.

75. Kuntien edustajien mukana olo neuvostossa ei poista sitä ristiriitaa mikä tulee eteen kuntien pyrkimyksissä kehittää asukkaittensa elinoloja. Nyt astutaan monta askelta taaksepäin. Pitäisikin pohtia missä asioissa tarvitaan neuvoston asiantuntemusta vai onko tarvetta ollenkaan?

76. Mitään ILO-sopimuksen tarkoittamia kollektiivisia lappalaisoikeuksia ei ole ollut koskaan olemassa, eikä niitä voida turvata tai palauttaa, koska ne määrittyvät kansallisesta käytännöstä käsin eikä kansainvälisestä mahdollisesti ratifioitavasta yleissopimuksesta, joka ei ole yleinen ihmisoikeussopimus. Tällainen olisi selkeä oikeusmurha, koska varsin monet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon rekisteröidyistä eivät polveudu vuonna 1757 toimineista lapinkylistä, vaan ovat muuttaneet Suomen alueelle 1809 jälkeen Norjasta ja Ruotsista. Tällaiseen ei mikään kansainvälinen sopimus velvoita.

77. Ratifiointi ei voi muuttaa mitään kansallisesti suojattua oikeutta

78. Neuvoston asema on ensin määritettävä siten, ensin selvitetään mitä tehtäviä se ylipäänsä voi hoitaa, minkälaista toimivaltaa antaa ja sitten pohtia minkälainen sen rakenne voisi muodostua.

79. Muita hallintomalleja vertailevien vaihtoehtojen pohjalta ei ole selvitetty.

80. Neuvotteluprosessia tavoitteen saavuttamiseksi ei ole selvitetty.

81. Taloudellisia vaikutuksia eri kansalaisryhmiin nähden ei ole selvitetty.

82. Voiko yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua siirtää maankäyttöneuvostolle?

83. Voiko neuvosto vähentää tai rajoittaa saamelaisten ja lappalaisten perustuslain suojaamia oikeuksia.

84. Voiko neuvosto rajoittaa kunnan kehittämisen ja maanrakentamisen kannalta tärkeä tärkeää valtuutusta?

85. Yhteiskunnallisten olosuhteiden analyysi on tekemättä. Ilman sitä ei voi lähteä tekemään kaavamaisia eri väestöryhmiin kohdistuvia ratkaisuja.

86. ILO-sopimuksen voimaansaattamista ei ole tarkasteltu siinä valossa miten eri väestöryhmät voivat toimia kunnan alueella ja millaisin oikeuksin.

87. Ihmisoikeussopimuksia ei ole tarkasteltu omaisuudensuojan kannalta

88. ILO-sopimuksen kansallista täytäntöön panon kannalta on täysin selvittämättä se, vähentääkö se tai rajoittaako se saamelaisten, lappalaisten ja paikallisten asukkaiden perustuslain turvaamia oikeuksia. Missä määrin suojattuihin oikeuksiin voidaan puutua yleissopimuksella?

89. Voidaanko elinkeinovapautta ylipäätään, ja jos voidaan, missä määrin, rajoittaa pelkästään yleissopimuksen tai etnopoliittisten seikkojen ja etnonationalistisen ideologian nojalla?

90. Maaoikeusasiassa kohderyhmä on auki. Juridinen ja poliittinen peruste ovat kaksi eri asiaa. Hyödynsaajiksi tulisi Wirilanderin lausunnossa esiin tulleiden seikkojen nojalla katsoa saamelaiskäräjien vaaliluettelossa olevat saamelaiset ja oikeushistoriallisella perusteella lappalaiset, jotka asuvat alueella.

91. Minkäänlaista huomiota ei ole kiinnitetty kysymykseen, miten saamelaisalueelta pysyvästi pois muuttaneiden saamelaisten ja lappalaisten maihin, vesiin ja muihin luonnonvaroihin kohdistuvat oikeudet järjestettäisiin. Miltä pohjalta ja miten järjestettäisiin heidän käyttöoikeutensa? Miltä pohjalta ja miten järjestettäisiin heidän mahdollinen osallistumisensa maita, vesiä ja muita luonnonvaroja koskevaan päätöksentekoon? Miltä perusteelta, mitä kautta ja miten laskien järjestettäisiin heidän mahdollinen osallisuutensa alueen vesistä, maista ja muista luonnonvaroista saaduista tuloista?

92. Maa- ja metsätalousministeriön lausunnossa vuodelta 2000 todetaan: "- - - voidaan kysyä, mitä ILO-sopimuksen ratifioinnilla vielä saavutetaan tai on tarkoitus saavuttaa. Mikäli ratifiointihanketta kuitenkin jatketaan, tulee ensin selvittää ratifioinnin vaikutukset saamelaisten ja muiden yksityisten ja juridisten henkilöiden asemaan sekä se, millä tavalla kompensoidaan sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Selvitystyön tekijäksi tulisi nimetä joko asiantuntijatyöryhmä tai työ voitaisiin antaa jonkin tutkimuslaitoksen tehtäväksi. Tässä työssä olisi erityisesti otettava huomioon se, että valtio ei voi sivuuttaa muiden väestöryhmien oikeuksia yhden väestöryhmän kustannuksella ja että Suomen valtiota sitovien kansainvälisten sopimusten sekä EU-jäsenyyden asettamat velvoitteet otetaan selvitystyössä huomioon. Vasta tämän perusteellisen selvityksen jälkeen on mahdollista päättää ILO-sopimuksen ratifioinnista".

93. Lappalaisen kansan alkuperäiskansa-asema on vahvistettava ja tarkennettava lainsäädännöllä; lappalainen alkuperäiskansa on ILO- sopimuksen tarkoittama alkuperäiskansa Suomessa. Tässä yhteydessä on tarkennettava inarinsaamelaisten asema toisaalta oman alueensa alkuperäiskansayhteisönä, kaikille siihen liittyvine oikeuksineen, ja toisaalta laajemman saamelaisen kansan osana.