Perustuslakivaliokunnassa 7.10.2014 esiintyneiden saamelaiskäräjien edustajien antama kuva osoittaa miten nykypäivään liittyvät hyötynäkökohdat ovat saaneet ratkaisevan sananvallan saamelaispolitiikassa. Suomen saamelaiskäräjät profiloituu yhä vahvemmin pohjoissaamelaisten vallassa olevaksi pohjoismaisen suursaamelaisuusliikkeen kansalliseksi osaksi. Tämä myöhäissyntyinen etnonationalistinen liike ratsastaa kansainvälisen alkuperäiskansaliikkeen synnyttämän aallon harjalla. Liikkeen politiikan edistämiseksi saamealaiskäräjien taustavoimina toimivat ideologi-teoreetikot ovat tuottaneet perusteluja kulloiseenkin tarpeeseen, kuten nyt ILO-sopimuksen ratifioimiseksi ja saamelaismääritelmän kaventamiseksi.

Koska tämä ideologisia tarpeita palveleva tiede on hataralla pohjalla, saamelainen etnonationalistinen liike on hankkinut itselleen eri yliopistoihin saamelaistutkimuksen oppituoleja ja osastoja, joissa puolitieteen tuottaminen voi tapahtua suojatummissa olosuhteissa. Historiatieteessä sen etnogeneettiseen tarustoon kuuluu olennaisena osana suuri kertomus siitä miten saamelaiset ovat muodostaneet Fennoskandian alkukansan, miten saamelaiset ovat asuttaneet Pohjois-Norjan ja -Ruotsin ennen ketään muuta, miten nimenomaan saamelaisia on ollut hyvinkin etelässä jne. Tätä kuvaa tuetaan omimalla mahdollisimman pitkälle kaikki arkeologiset löydökset saamelaisen läsnäolon todistuskappaleiksi. Läsnäoloa todistellaan paikannimillä joiden takaa löydetään saamelaisia sanoja, säilyneistä kirjallisista lähteistä löydetään saamelaisia. Tämä tapahtuu niputtamalla kaikki suomalaisugrilaisia kieliä puhuneet pohjoiset väestöryhmät - finnit, bjarmit, keskiaikaa edeltäneet ja myöhemmät kveenit - nykysaamelaisten esivanhemmiksi saamelaisuuden mahdollisimman varhaisen historiallisen läsnäolon todistamiseksi.

Maantieteellisen kattavuuden laajentamiseksi suursaamelainen "tiede" niputtaa myös kaikki nykyiset pohjoiset alkuperäiskansaryhmät saamelaisiksi. Tähän tarkoitukseen ovat kelvanneet myös koltat ja inarinsaamelaiset. Niputtaessaan muita väestöryhmiä saamelaisiksi pohjoissaamelainen suursaamelaisuus kuitenkin imaisee näiden perinnekohteet, historian ja identiteetin itseensä. Suursaamelaisen liikkeen keskiössä olevat pohjoissaamelaiset esittävät itsensä kaikkein aidoimpina saamelaisina.

Nykyisten päätöksentekijöiden sukupolvelle on hyvin vaikea nähdä ja ymmärtää, että saamen kansa ei ole se ikiaikainen kansa, joksi saamelaiset aktivistit sen kuvaavat, vaan 1800-luvun loppupuolelta lähtien kasvavalla intensiteetillä synnytetty etnonationalistinen luomus. Tätä tunnistamista vaikeuttaa liikkeen vetoaminen kansainväliseen alkuperäiskansaliikkeeseen, joka tuli sille kuin taivaan lahjana. Tunnistamista ja tajuamista vaikeuttaa myös liikkeen myöhäissyntyisyys, sen anakronismi: globalisoituvassa monikulttuurisuuden ja syrjimättömän tasa-arvon ihanteiden maailmassa suursaamelainen liike edustaa etnopoliittista liikettä, joka vaatii elintilaa, Lebensraumia, oman kansansa ensisijaisuuden tunnustamista ja päätösvaltaa vähempiarvoisten väestönosien yli, kantaen huolta saamelaisen verensä puhtaudessa, ja vedoten siihen että saamelaisilla on suora yhteys maahan. Tällainen Blut- und Boden -mystiikka on niin karkeaa, etteivät pääväestön nykypoliitikot kykene näkemään sitä kaikessa alastomuudessaan ja uskalla nimittää sitä oikeilla nimillään. Tämä keisari tepastelee alastomana tasavallan demokraattisen päätöksenteon tyyssijassa, kansaedustajien ihastellessa yhteen ääneen sen koreita vaatteita.

Tämä saarnanomainen vuodatus suursaamelaisesta liikkeestä on välttämätön siksi, että yksinomaan tämä liike tekee ymmärrettäväksi sen, miten Suomeen pääosin vasta jaksolla 1864-1910 muuttaneet pohjoissaamelaiset eli porosaamelaiset ovat onnistuneet luomaan itselleen aseman Suomen alkuperäiskansana, sulkien samalla tämän aseman ja saamelaisuuden ulkopuolelle Suomen Lapin todellisten alkuperäiskansaryhmien aitoja edustajia. Heidät luokitellaan tosiasioiden vastaisesti suomalaisiksi.

Tällä ei ole sanottu, etteikö saamelaisella liikkeellä olisi ollut myös myönteisiä vaikutuksia, tai etteikö saamelaisen kulttuurin tukemisessa olisi parantamisen varaa. Saamelaisen kulttuurinen hyväksyminen, tukeminen ja edistäminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisi hyväksyttävä sen varjolla etenevät yksinvaltapyrkimykset alueen muun väestön ja pienempien, aidosti sisäsyntyisten alkuperäiskansaryhmien yli. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta, totuutta ja perustuslakia. Häntä eivät sido satuilemalla tuotettu suursaamelainen historiankirjoitus, vaikka oikeusministeriö olisikin sen niellyt ja ministeri itse tämän merkkinä pukenut hartioilleen saamelaisnaisen hartiahuivin.

Kansanedustaja ei myöskään ole velvoitettu tukemaan tällaiseen ideologiaan perustuvia, etnistä syrjintää lisääviä hallituksen ehdotuksia. Jos kykenee irrottautumaan mielikuvasta saamelaisista sorrettuna kansana ja näkemään nykyiset saamelaiskäräjät suursaamelaisen liikkeen ilmentymänä ja työkaluna, käräjät hahmottuvat valtion kustantamana etujärjestönä joka haalii itselleen julkista valtaa muidenkin kuin jäsentensä yli.

Valtion tuki tekee saamelaiskäräjistä itseään vahvistavan ilmiön, joka ei ole tullut kasvunsa rajoille. Hallitus on ilmoittanut eduskunnalle neuvotelleensa saamelaiskäräjien kanssa selityksen, joka on tarkoitus liittää ILO-sopimukseen sen ratifioinnin yhteydessä. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi (RKP), joka neuvotteli sopimuksesta ja selityksestä oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (RKP) ja tämän RKP-läisten avustajien kanssa, toteaa saamelaiskäräjien verkkosivustossa pitämässään blogissa 30.11.2014: "Mikäli Suomi sopimuksen ratifioi, on mielenkiintoista hyväksyykö ILO ratifioinnin, koska siihen on liitetty selitys. ILO:n sopimukseen ei voida tehdä varaumia. Vaikka hallituksen esityksessä todetaan, että selitys ei ole varauma, emme tiedä miten ILO asian tulkitsee. ILO 169-sopimuksen ratifioinnin yhteydessä mikään valtio ei ole aiemmin jättänyt selityksiä."

Entäpä jos ILO hyväksyy ratifioinnin, joka sitoo Suomea vähintään 10 vuotta, mutta toteaa myöhemmin, että varauma ei ole pätevä? Jos kansanedustajat kuitenkin ovat valmiit hyväksymään nyt vireillä olevat, saamelaiskäräjien vaatimuksesta valmistellut lakiehdotukset, olisi edes syytä varmistaa, että Suomen sisäsyntyisiin alkuperäiskansaryhmiin aidosti kuuluvat henkilöt pääsevät sopimuksen piiriin ilman sitä syrjintää, jota saamelaiskäräjät ja sen vaalilautakunta on jo kauan harjoittanut. Yhteiskunnan terveen kehityksen kannalta piilee arvaamattoman suuri vaara siinä että valtiovalta unohtaisi ja hylkäisi saamelaiskäräjien syrjimät statuksettomat saamelaiset (mm. inarinlappalaiset) jättäen nämä oman onnensa nojaan.

Yllä lainatun saamelaiskäräjien puheenjohtajan kirjoituksen perusteella on todennäköistä, että oikeusministeriössä muotoiltu selitysosa ei tule rajoittamaan saamelaisten maaoikeusvaatimuksia Suomessa. Pidän perusteettomina saamelaiskäräjien vaatimuksia siitä, että maiden hallinta- ja omistussuhteita muutettaisiin Ylä-Lapissa neuvottelematta erikseen statuksettomien inarinsaamelaisten kanssa. Sopimuksen ratifioinnin valmistelu on saamelaiskäräjien vaatimuksesta hoidettu yksinomaan saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välisenä asiana. Siltä osin kun oikeusministeriö on saanut muilta ryhmiltä ja kansalaisilta nyt ajankohtaisista lakihankkeista lausuntoja, niiden ei ole annettu vaikuttaa eduskunnalle annettuihin hallituksen esityksiin.

Kun päätösvaltaa ollaan siirtämässä saamelaiskäräjille, sitä ollaan siirtämässä toimielimelle, joka on lähinnä poliittis-ideologinen ja jonka toimintaa ulkopuoliset, joiden omaisuutta ja muita etuja tämän toimielimen päätökset koskettavat, eivät voi kontrolloida. Se ei ole demokratiaa eikä se ole minkään oikeusperiaatteen mukaista. Se on myös ristiriidassa sen perustuslain kanssa, jota ministerit ovat vannoneet noudattavansa.

Tällainen pohjoissaamelaisia tukeva politiikka merkitsee sitä, että inarinsaamelaiset olisivat kaksinkertaisia häviäjiä, ensin he häviäisivät saamelaiskäräjille ja sitten valtiolle. Sellaista syrjivää lainsäädäntöä on syytä kaikkien lukutaitoisten ihmisten vastustaa. Saamelaiskäräjien suhtautuminen muihin väestöryhmiin on syrjivää, ja kun on kyse alueen muista, pienemmistä alkuperäiskansaryhmistä, avoimen rasistista. Jos valtiovalta sanktioi tämän suhtautumisen, kyse on suoranaisesta valtiorasismista. Mitä tulee siihen että saamelaiskäräjien todella edustamat saamelaiset haluavat erottautua muusta väestöstä etnisin perustein ja rajauksin, tekeillä on rotuerotteluun verrattava apartheid-järjestelmä. Se, että erotettava väestö itse haluaa tällaista erottelua, ei ole riittävä peruste sille, että kansaedustajat edistäisivät tällaista järjestelmää.

Demokratian turvaamiseksi meidän on Ylä-Lapissa säilytettävä eri väestöryhmien keskinäinen luottamus, jotta voidaan säilyttää yhteiskunnan kehityksen vaatimat rauhalliset olosuhteet. Tältä pohjalta toivoisin sovinnollisen ja rakentavan yhteistyön etnisten ja statuksettomien saamelaisten kesken jatkuvan kuten tähänkin asti.

Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua siten, että yksi saamelaisryhmä julistaa omat luokkaetunsa kaikkien saamelaisten eduksi tosiasioista piittaamatta ja sellaisina vaatii ne hyväksytyiksi ilman sovitteluun johtavia neuvotteluja. Sovittelu ei ole helppoa, mutta sen avulla voidaan kuitenkin välttää - kuvaannollinen - kaikkien sota kaikkia vastaan. Niin kauan kuin saamelaiskäräjien pohjoissaamelaisten dominoima johto ei ole poliittisesti valmis edes neuvottelemaan muiden pienempien alkuperäiskansaryhmien kanssa, on valtiovallan taholta vastuutonta palkita saamelaiskäräjiä sen vaatimilla poliittisilla ja taloudellisilla myönnytyksillä. Maailmanhistoriassa on kyllin esimerkkejä siitä, että kiihkonationalismin kitaan heitetyt suupalat eivät sammuta tuollaista nälkää eivätkä rauhoita tilannetta.

Saamelaiskäräjien johdon toiminta ei perustu perustuslain ilmaisemaan oikeuteen, vaan se nojaa poliittiseen utopiaan, ideologiaan ja muiden väestöryhmien oikeuksien syrjäyttämiseen. Sitä pyrkimystä tukee hallituksen esitys saamelaismääritelmän kaventamisesta vastoin tutkittua historiaa, alueen alkuperäiseen väestöön kuuluvien oikeuksista ja perinteisestä elämänmuodosta sekä kansainvälisestä oikeudesta poiketen.

Valtaa ja erityisetuja vaativat saamelaiset eivät elä järjestäytyneestä yhteiskunnasta erillään, eivätkä he ole oikeudellisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti tai millään muullakaan lailla poljettuja. Heillä ei ole moraalisesti hyväksyttävää tarvetta eikä oikeutta vaatia sellaista erityiskohtelua joka nostaisi heidät muita parempaan asemaan. Suomessa kukaan ei elä heimoasteella eikä kukaan halua elää irti yhteiskunnasta, joka tarjoaa tukea lukemattomissa muodoissa. Valtaosa ellei kaikki saamelaiskäräjien viljelemistä puheista "perinteisestä saamelaisesta poronhoidosta" ja siihen perustuvasta saamelaisesta kulttuurista on nykyoloissa osa suursaamelaista mytologiaa.

Ajaessaan härkäpäisesti statuksettomien saamelaisten kieltämistä saamelaiskäräjien poliittinen johto ei halua muistaa sitä, että nykyisen hyvinvointi- ja oikeusvaltion pohjan luomiseen ovat osallistuneet myös statuksettomien saamelaisten vanhemmat, jotka yhdessä etnisten saamelaisten vanhempien kanssa joutuivat epäedullisissa oloissa pitkää päivätyötä tehden ja puutetta kärsien raivaamaan, hoitamaan poroja, rakentamaan, hakkaamaan ja puutavaraa kuljettaen, pystyttämään sivistyslaitokset, avaamaan maanteitä, luomaan tästä isänmaastamme tulevaisuuteen uskovan edistyvän valtion.

Näitä lappalaisista polveutuvia ihmisiä asuu saamelaisten kanssa samoissa paikallisissa kyläyhteisöissä eläen samoista elinkeinoista. Monet heistä pelkäävät, että se omaisuus, jonka he ovat vähistä varoista säästäen ja kaikista mukavuuksista ja jopa välttämättömistäkin elämäntarpeista kieltäytyen itselleen hankkineet, menettää saamelaiskäräjien onnettoman alkuperäiskansapolitiikan kehityksessä arvonsa. Kuka tästä kantaa vastuun?

Sen vuoksi ILO-sopimuksen ratifioinnille asetettava vähimmäisvaatimus on laajentaa saamelaismääritelmää niin että nykyisin statuksettomiksi jätetyt saamelaiset voidaan ottaa mukaan alkuperäiskansaan. Käytännössä se merkitsisi sitä, että sen jälkeen heille voitaisiin suoda samat alkuperäiskansaedut kuin etnisillekin saamelaisille. Tällainen järjestely tarjoaisi suhteellisen turvan statuksettomille saamelaisille. Määritelmän tulee olla sellainen, että samoissa kyläyhteisöissä elävien ihmisten yhteisöelämä jatkuu aivan samalla lailla kuin nytkin. Sen tulee luoda luja ja kestävä pohja, jolle etnisten ja statuksettomien saamelaisten poliittisten, elinkeinollisten ja sivistyksellisten suhteiden jatkuvuus voi perustua.

Alueen eri väestöryhmien alkuperä tunnetaan. Nyt tämä seikka on haluttu panna sivuun, vaikka siitä on kiistattomat tiedot jopa suvuittain. Lakihankkeiden todellisena tavoitteena on, että porosaamelaiset eli pohjoissaamelaiset, jotka ovat muuttaneet Suomen alueelle 1800-luvun alkuvuosikymmenten jälkeen aina 1900-luvun puolelle saakka, saisivat paremmat oikeudet kuin lappalaiset, jotka ovat asuttaneet samoja alueita vuosisatojen ajan täysin kiistattoman asutushistoriallisen, tieteellisen tiedon mukaan.

Pyrkimys yhteiselon turvaamiseen perustuu kovien yhteisten kokemusten synnyttämään käsitykseen, että molempien ryhmien yhteistoiminnan lujittaminen on molempien elinetujen mukaista. Tämän tavoitteen toteuttaminen ei tule kuitenkaan onnistumaan ahtaan saamelaismääritelmän perusteella. Se vie pohjaa nykyhetken kieroutunutta tilannetta edeltävien vuosisatojen yhteistyöltä ja vahingoittaa kaikkia vallitsevia yhteistyön muotoja, joihin yhteiselo on perustunut.

Alunperinkin epäonnistunut ja nyt kiristettäväksi haluttu saamelaismääritelmä rikkoo yhteistyön perusteet. Se vie myös pohjaa vanhalta periaatteelta, jonka mukaan toisen ihmisen sisäisiin asioihin ei puututa. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että pohjimmiltaan samaan väestöön kuuluvat etniset ja statuksettomat saamelaiset ovat monilla elämänaloilla ottaneet oppia toisistaan ja heidän keskinäisen kanssakäymisensä vilkkaus osoittaa sen kuinka alttiisti omat edistysaskeleet on saatettu naapurin tietoon ja hyväksi. Ja kun sisäiset olosuhteet Ylä-Lapissa joitakin vähäisistä eroavaisuuksista huolimatta ovat olleet kovin samankaltaiset, naapurin edistysaskeleita on ollut helppo soveltaa ja kehittää edelleen yhteiseksi hyväksi.

Saamelaisuus ei perustu pelkästään etnisyyteen eikä kieleen, vaikka näillä merkitystä onkin. Mikään historiallinen seikka ei tue auttamattoman vanhentunutta käsitystä, jonka mukaan suurporonhoito olisi saamelaisten alkuperäinen, ehkä tuhatvuotinen tai vanhempikin kulttuurimuoto, ja muut saamelaisuuden muodot sen rappiomuotoja. Historiallisessa mittakaavassa asia on päinvastoin, suurporonhoito ja sen mukainen kulttuuri ja identiteetti kehkeytyivät kalastus- ja pyyntikulttuurista.

Mikään historiallinen seikka ei myöskään tue käsitystä, että nykyinen Suomen Lappi olisi muinoin kuulunut suurimittakaavaista poronhoitoa harjoittavalle saamelaiskansalle. Suomessa alueen asutushistoria tunnetaan hyvin eikä se riipu kielestä eikä etnisyydestä. Pohjoissaamelaisten muuttaessa nykyisen Suomen alueelle, maa oli jaettu metsä- ja kalastajasaamelaisten lapinkylien välillä ilman niiden väliin jääviä isännättömiä alueita. Näiden lapinkylien maaoikeuksia tulokkaat ovat väittäneet omikseen. Tämä historian vastainen väite on edelleen perusteluna näihin maihin kohdistuvalle oikeudettomalle palautusvaatimukselle, joka on edelleen Suomen saamelaiskäräjien tavoite.

Vastoin suursaamelaisen liikkeen historiankirjoitusta koko Pohjoiskalotin ja sen mukana Ylä-Lapin asutushistorialle ei ole ominaisinta yhden kansan - saamelaisten - sortaminen eri valtakuntien pääväestöjen toimesta. Ominaisinta on väestön koostuminen lukuisista etnisistä, kielellisistä ja kulttuurisista ryhmistä, näiden vuorovaikutus ja sekoittuminen. Tämän seurauksena nykytilanteessa on edelleen erotettavissa tällaisia ryhmiä, joiden edustama monimuotoisuus on nykykäsityksen mukaan voimavara. Ylä-Lappia voidaan verrata kylään, joissa asuu joukko tasaveroisia naapureita. Olisi luonnotonta ja jokaisen edunkin vastaista, elleivät nämä naapurit seurusteli keskenään ja ellei heillä olisi ainakin monissa käytännöllisissä asioista yhteisiä etuja ja pyrkimyksiä. Ylä-Lapissa vallitseekin naapuruuden ansiosta vilkas vuorovaikutus. Ylä-Lapin väestö on pitkäaikaisella rauhanomaisella suhteitten hoidolla osoittanut, että ihmiset voivat elää sovussa ja rauhassa, mutta vain silloin kun ne vilpittömästi sitä haluavat ja antavat arvon niin itselleen kuin toisilleen. Toimittaisiin oman edun vastaisesti, ellei edelleenkin edistettäisi tätä kehitystä. Yhtä vähän kuin saamelaisia tai mitään muutakaan ryhmää saa syrjiä tai sortaa, yhtä vähän on hyväksi tai hyväksyttävää että yksi ryhmä - olipa tämä mikä tahansa - pyrkii muiden niskaan.

Harvalukuinen saamelaiseliitti yrittää edelleen houkutella taakseen niin pienempiä saamelaisryhmiä kuin pääväestön puolueita. Taikasana, jonka alle se kätkee omat taloudelliset etunsa ja poliittiset valtaetunsa on "kaikkien saamelaisten etu". Väite, että jokin saamelaisryhmä toimisi enemmän kuin muut kaikkien saamelaisten etujen pohjalta, on jyrkässä ristiriidassa tosiasioiden kanssa.

Ne jotka murehtivat saamelaiskäräjien politiikan riitaisuutta ja sen kehittymistä eri väestöryhmien väliseksi taisteluksi taloudellisista eduista ovat oikeassa. Taloudellisia etuja ja maanomistusta koskevat kysymykset ovat saaneet liian keskeisen osan saamelaiskäräjien politiikassa. Ja mitä valtio luovuttaa, kun sillä ei ole laillista saantoa. Ja kelle maita pitäisi luovuttaa: niillekö, jotka ovat tänne vasta 1800-luvun loppupuoliskolla ja 1900-luvun alussa muuttaneet? Suursaamelaisessa historiankirjoituksessaan pohjoissaamelaiset korostavat kovin mielellään, että heidän oikeutensa perustuvat satojen ellei peräti tuhansien vuosien läsnäoloon. Jos sovellamme tätä suursaamelaista aikaperspektiiviä, pohjoissaamelaiset tulivat Suomeen vasta eilen. Hekö ovat täällä alkuperäiskansa, ja hekö yksin vain? Heillekö maa on "palautettava". Ja valtioko sen palauttaisi, vaikka valtiolla ei ole näyttää omaa laillista saantoaan nykyisiin Lapin niin sanottuihin valtionmaihin, joiden oikeat omistajat ovat Suomen Lapin aidon alkuperäiskansan oikeuksien perilliset.

Hallituksen esitykset saamelaiskäräjälain muuttamikseksi ja ILOn sopimuksen ratifioimiseksi eivät perustu perustuslain antamaan valtuutukseen eikä se perustu tosiseikkoihin. Ne nojaavat yksinomaan yhden väestöryhmän etniseen sulkemiseen poliittisilla perusteilla, eikä sellainen ole oikeusvaltion tai perusoikeuksien perusperiaatteiden mukaista.