Aluksi

Viime vuosina on julkaistu runsaasti tutkimuksia Lapin ja saamelaisten historian alaan kuuluvista asioista. Osa näistä on pamfletteja, joissa kirjoittajat ovat ristiretkellä jonkin poliittisen tulkinnan puolesta, esimerkkinä mainittakoon kysymys kuka on saamelainen.

Monet saamelaisista viime vuosina julkaistut kirjat ovat olleet kritiikittömästi kirjoitettuja. Niissä yritetään tuoda esille miten ja missä laajuudessa saamelaisia sorretaan. Samalla saamelaiskäräjien historiankirjoitus on tullut tutkineeksi mennyttä nykypäivän lähtökohdista. Käräjien historiankirjoitus on kaksijakoinen ja ristiriitainen. Päälinjana on todistelu, että porosaamelaiset on Suomen ainoa ja oikea alkuperäiskansa, mitä voi pitää tietoisena historian väärennysyrityksenä perusteilla jotka ovat keksittyjä.

Saamelaisten sopeutumisesta

Verraten lyhyessä ajassa jääkauden jälkeen ihmiset levittäytyivät alkuperäisiltä asuinsijoiltaan kaikki ilmansuuntiin, ennen muuta pohjoiseen ja muutamat päätyivät kauas pohjoiseen napapiirin tuntumaan. Pohjoiseen levittäytyminen aiheutti tarpeen sopeutua uusiin elinoloihin. Poronomadiksi ryhtyneet saamelaiset oppivat hyödyntämään monia uusia keksintöjä, joiden ansiosta he saattoivat laajentaa laidunalueitaan ja asuinalueitaan pohjoisemmaksi.

Ravinnon hankkiminen on saamelaisten kehityksessä ollut tärkesässä roolissa. Metsästys, joka oli varsin alkeellinen tapa hankkia ravintoa, kuuluu saamelaisten menneisyyteen. Se yleistyi vähitellen keräilyn rinnalla entistä selvemmin inhimillisenä toimintana, jolla oli myös sosiaalista merkitystä sen vaatiessa järjestelmällistä yhteistyötä. Inarissa yleistyi villipeuranpyynti. Tämänkaltaisessa metsästyksessö saalis antoi kerrallaan ravintoa suuremmalle ihmisjoukolle. Tämä ja yhteistyötä vaativat metsästystavat kehittivät yhteisöjen sosiaalisuutta.

Yksinkertaisten metsästysaseitten ja työkalujen valmistamisesta tuli vakiintunut tapa. Asumuksiin alettiin käyttää myös pysyvämpiä leirejä tai tukikohtia vuodenajasta riippuen. Poronomadeilla ravinnon hankinta uusilla alueilla vaati jatkuvaa kekseliäisyyttä. Se kehitti nomadien sosiaalisuutta ja monimutkaisten tilanteiden hallintaa yksilöiden välisessä kanssakäymisessä. Kuten monissa muissakin paimentolaiskulttuureissa, syntyi sukujen ymäpärille keskittyvä alkeellinen kapitalistinen yhteiskuntajärjestys metsästäjä-yhteisöjen rinnalle.

Koko saamelaisten elämä on ollut jääkauden jälkeen yhtä suurta muutostapahtumaa. Mikään ei ole pysynyt paikallaan. Saamelaisen kulttuurin kehityksen vauhti on ollut viimeisen sadan vuoden aikana niin nopea, että emme enää ehdi huomata mitä ympärillämme tapahtuu. Alkeellinen poropaimentolaisuus on kehittynyt lisäruokinnan avulla tehoporonhoidoksi.

Uuudisasukkaat ja uudet vaikutteet

Alun alkaen saamelaisten asuinalueet sijaitsivat etäällä muusta maailmasta. Vasta hiukan yli tuhat vuotta sitten näille samoille alueille saapuivat ensimmäiset uudisasukkaat etelästä. Vieraissa olosuhteissa alueelle saapuneet ihmiset joutuivat kehittämään uuden elämäntyyliin pysyäkseen hengissä. Näin sai alkunsa vuorovaikutuksessa kehittyvä saamelaiskulttuuri.

Alun alkaen saamelaisten elämä kehittyi eristyksissä muiden maiden ajatuksista ja tavoista. Joillakin aloilla saamelaiset olivat kekseliäitä ja mielikuvitusrikkaita; luonnontuntemus ja henkien maailma olivat monimutkaisia ja kehittyneitä. Toisaalta he eivät olleet keksineet pyörää eivätkä tunteneet jousen ja nuolen käyttöä. Heidän tulentekotapansa - kaksi keppiä- oli erittäin yksinkertainen.

Myöhemmin saamelaiset mukauttivat työtapansa nopeasti uusiin, eurooppalaisten tuomiin raaka-aineisiin kuten rautaan. Erämaiden asukkaat saamelaiset ovat lainanneet ideoita ja taitoja naapureiltaan vuosisatojen ajan ja ovat olleet siinä varsin taitavia.

Mitä on tämän päivän saamelaisuus?

Kaukaisina esihistoriallisina aikana ennen maanviljelyn keksimistä keräily ja metsästys antoivat saamelaisille varsin helpon toimeentulon. On hämmästyttävää miten huonosti tämän päivän saamelaiset ovat ymmärtävät näihin elinkeinoihin kytkeytyviä ekologisia lainalaisuuksia. Sellaista ihmismäärä, jota nykyisin saamelaisalueella joudutaan ruokkimaan ei kannata ruokkia tavoilla, jotka yleistyivät aikoinaan Pohjois-Amerikassa karjatiloilla siirtolaisasutuksen villeimpinä vuosina.

Saamelaiselle ravinto on aikojen alusta lähtien muodostanut läheiseksi vuoropuheluksi ympäristön kanssa. Toisin kuin ilma, joka kaikille on yhtä välttämätön, mutta jonka saa vielä ilmaiseksi. Sen sijaan tänään saamelaiselle ruoka maksaa monta kertaa enemmän kuin ennen ja vaatii monenlaisia ponnistuksia. Nykyään vain 1-2 % saamelaista saa toimeentulonsa luontaiselinkeinoista. Poronhoidon merkittävyydestä huolimatta saamelaisten ruokapöytä on varsin samanlainen kuin muillakin ihmisillä Suomessa. Ja toisaalta porotalous on oma teollisuuden alansa sisältäen lihan tuottamisen, käsittelyn, jalostuksen, kuljetuksen ja kaupan. Kaikkeen tähän kuluu miltei 10 kertaa enemmän energiaa kuin mitä ruoka antaa syöjälle. Mikä tässä elämänmuodossa on sellaista jota pitäisi erillisellä lailla turvata?

Voidaan kysyä mitä olisivat tämän päivän saamelaiset ilman keskuslämmitystä, viemäröintiä, puhelinta, tietokoneita, kirjapainoa, paperikonetta, autoja, poroteurastamoja, polkupyörää, traktoria, mönkijää, moottorikelkkaa. Nykypäivän saamelaiskulttuuri on vain eräs muunnelma materialistisesta länsimaisesta kulttuurista.

Maiden hallinnasta

Saamelainen heimo saattoi hallita huomattavaa maa-aluetta. Tähän sisältyivät metsästys ja kalastusoikeudet. Vuoden mittaan heimo käytti useita asutusalueita. Väki liikkui linnustamassa, kalastamassa ja metsästämässä vuodenaikojen mukaan. Pysyäkseen hengissä saamelaisten täytyi elää luonnon kanssa eikä taistella sitä vastaan. Ihmisen ja maan välillä oli läheinen suhde. Henget suojelivat kaikkea valtamerestä metsän eläviin. Henget asuivat maassa ja niiden jälkeläisten häiritseminen - vaikkapa kalan pyydystäminen tai puun kaataminen - vaati ensin loitsun. Loitsut kuuluivat saamelaisten kaikkikin puoliin ja niitä luettiin jatkuvasti. Tämä luonnonuskonto on kuitenkin kaukaista menneisyyttä, vaikka toisinaan saattaa törmätä käsitykseen, että saamelaisilla yhä olisi olemassa pyhiä paikkoja.

Saamelaisväestön lisääntyminen pakotti nomadien jälkeläiset omaksumaan maanviljelyn. Se jakoi väestön niihin, jotka huolehtivat ravinnon tuottamisesta ja toisaalta niihin jotka erikoistuivat muihin tarvittaviin ammatteihin. Alkuperäinen metsästys ja keräily ja niihin liittynyt liikkuvuus väheni. Alueelle muuttaneet suomalaiset toivat mukanaan maanviljelyksen ja sen omaksuneet saamelaiset luopuivat liikkuvasta elämäntavasta ja asettuivat aloilleen perustaen myös tiloja.

Lopuksi

Saamelaisten historia tunnetaan hyvin, mutta silti yhä kiistellään siitä keillä kaikilla on oikeus kuulua Suomessa saamen kansaan ja keillä taas tulisi olla sen perusteella oikeuksia alueen maihin ja vesiin. Kiistely on turhaa. Tosiasiassa meillä on painettuja lähteitä ja asiakirjoja eri ajoilta varsin runsaasti, joista löytyy tietoa, joiden perusteella voimme jäsentää äskettäin päättyneitä tai pitemmältä ajalta kohti nykypäivää eteneviä tapahtumasarjoja. Tiedetään melko hyvin miten lapinkylien ja saamelaisten oikeudet ovat kehittyneet.

Monet saamelaisten historiaa tutkineet ovat arkistotyön sijaan käyttäneet aikaisemmin julkaistua kirjallisuutta ja viitteet ovat jääneet vähiin, mikä on avannut myös portteja tarkoitushakuisille päätelmille. Kestävä tulkinta kattaa kaikki oleelliset lähteet, eikä poimi sieltä täältä esimerkkejä oman hypoteesin tai näkemyksen vahvistukseksi. Näin on valitettavasti käynyt myös esityksessä saamelaiskäräjälain muuttamiseksi. Lakiesityksen perusteluissa ei ole lainkaan referoitu selvitysmies Wirilanderin ja Oulun yliopiston laajoja asutushistoriaan liittyviä selvityksiä. Ylikorostamalla väitteitä porosaamelaisten alkuperäisyydestä Suomen alkuperäisimpänä väestönä on sensaatio näytelty valmiiksi.