Euroopan Neuvosto politikoi!

Lapin lehdissä uutisoitiin 10.7.2013 Euroopan Neuvoston ihmisoikeuselimen suosituksesta, jonka mukaan Suomen tulisi ratifioida ILOn alkuperäiskansayleissopimus. Kansainvälisessä keskustelussa on herätelty perustellusti tämän järjestön, johon Suomikin kuuluu, viimeaikaisesta poliittisesta roolista ankaraa kritiikkiä. Britannia ja Venäjä ovat uhanneet jättää koko järjestön.

On aina ilmeinen ongelma, kun ihmisoikeusjärjestö etääntyy oikeudellisesta suojasta, jonka järjestäminen kuuluu sille. Sama asiahan on kansallisissa ihmisoikeusjärjestöissä, joiden johtoelinten koostuminen julkipoliitikoista on usein pulmallista: valtion edustajat miehittävät järjestön, jonka pitäisi suojata kansalaisia, valtion vastapuolia.

Suosituksia on annettu asiassa, joka ei ole sinänsä oikein Euroopan neuvoston toimivallassa; ILO on siitä erillinen järjestö, joka on YK:n alajärjestö. Suosituksen koskee siis yksinomaan kansalliseen harkintaan perustuvasta asiaa. Pulmallisinta on se, ettei Euroopan Neuvosto ole ottanut tavakseen asettaa tosiasioita suositustensa pohjaksi vastoin hyvää ihmisoikeuskäytäntöä. Jokainen voi todeta sen osallistumalla sen maakäyntien kuulemistilaisuuksiin.

Neuvoston ihmisoikeustoimielimen perustelut perustuvat kansallisen todellisen historian sivuuttamisen lisäksi väärään ja virheelliseen oikeustulkintaan. Johtuuko sen tieteellisten tutkimustulosten ohittaminen Suomen tapauksessa Oikeus- ja Ulkoministeriöiden sille antamista virheellisistä tiedoista vai mistä?

Niiden maiden osalta, jotka ovat ratifioineen ILOn yleissopimuksen on alkuperäiskansa-käsite määritetty ennen kaikkea koskemaan niitä alkuperäis- ja heimoasteella eläviä kansoja, jotka niiden nykyisten valtioiden alueella elävät edelleen järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella ja ovat ainakin osin säilyttäneet vanhat instituutionsa.

Laajan käsityksen mukaan Euroopassa ei ole heimokansoja eikä pohjoismaissa kehitysasteeltaan ja oloiltaan yleissopimuksessa tarkoitettuja alkuperäiskansoja. Miksi suositus ei vaadi olosuhdeanalyysiä, jos se pyrkii totuuteen? Suositus myös sivuuttaa Norjan kokemukset ja käsitykset sekä kansallisen lain epäonnistumisen. Ratifioinnin edellytykset ovat hukkuneet politiikan tieltä. Kansalaisten on syytä varoa.

Suomessa saamelaiskäräjät on pyrkinyt todellisen alkuperäiskansan ja siihen kuuluvien historiasta irrallisen ja liian sattumanvaraisesti määritellyn saamelaismääritelmän pohjalta ottamaan alkuperäiskansan monopolisoidun aseman ja statuksen itselleen ja samalla kieltämään, vastoin yleissopimuksen periaatteita, jopa samoihin sukuihin saamelaisrekisterissä olevien kanssa kuuluvien statuksettomien saamelaisten aseman alkuperäisväestönä. Tätäkö suosituksella ajetaan?

Kun todellisuus katoaa lainvalmistelusta, se muuttuu mielivallaksi valtion toimintana. Mikä pahinta, ei ole voinut välttyä vaikutelmalta, että Suomen poliittinen johto ja sen tässä asiassa hämmästyttävät edustajat ovat ajoittain kieltäneet lappalaiset ja heidän historiansa ja syyllistyneet siten kansainvälisten määritelmien mukaan diskriminaatioon. Eikö tämä ole todellista syrjintää. Missä on tätä koskeva suositus, Euroopan Neuvosto? Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin lopulta Euroopassakin viisauden alku.